Ystävän lapsi ärsyttää, voiko minusta tulla hyvä äiti?

Vierailija

Odoan esikoistani. En ole koskaan halunnut lapsia, mutta kolmenkympin korvilla viimein pyörsin puheeni ja päätin, että yksi lapsi saa tulla. En kuitenkaan potenut mitään vauvakuumetta, enkä erityisesti pidä lasten seurastan, etenkään sellaisten, jotka eivät vielä osaa puhua.



Eilen meilä kävi vieraisilla lapsiperhe ja jäi askarruttamaan: millainen äiti minusta oikein voi tulla? Huomasin, etten edelleenkään jaksa innostua kaverin lapsista, en pienemmistä enkä vanhemmista, enkä varsinkaan pienemmistä. Minusta se (vähän yli 1 v) lapsi oli lähinnä rasittava. Tuijotti vaan ja kompasteli huojuen. Sotki kaiken. Rikkoi kaiken, minkä käsiinsä sai. Komensi kissojamme. Komensi äitiään eli hetikun lapsi rääkäisi (ja kovalla äänellä muuten miksi pikkulapsilla on niin helvetillinen ääni?), äitinsä riensi hätiin että mikä hätänä haluatko tämän tädin korulippaan? haluatko sipsejä? haluatko jotain?



Minua alkoi vierailun aikana vain enemmän inhottamaan koko kakara. En jaksa tuijottaa sitä ihaillen, vaikka vanhempansa sössöttävätkin miten täydellinen lapsi on ja miten se teki sitä ja tätä. Kun lapsi kiusasi kissojamme vanhemmat vain nauroivat.



Voiko tällaisesta tulla hyvä vanhempi? Ärsyynnynkö omastakin tenavasta?

Sivut

Kommentit (33)

Vierailija

Olen itse lto ammatiltani, ja minua joskus sieppaa kun yleinen käsitys tuntuu olevan, että minun pitäisi suorastaan rakastaa kaikkia maailman lapsia ammattini takia. Toki oman ryhmäni lapsista pidän valtavasti, kun olen oppinut heidät hyvin tuntemaan, mutta en hihku onnesta jokaisen lapsen kohdalla. Enkä rakasta hoitaa muiden lapsia vapaa-ajallani, vaikka lapset ovatkin vanhempiensa mielestä niin ihania että riemukseenhan niitä palkatta katsoo.



Mutta riittää kun rakastaa omaa lastaan. Sinusta tulee varmasti tosi hyvä äiti.

Vierailija

suhtaudun lapsemme kiukutteluun äärettömän kärsivällisesti, aInakin silloin, jos itselläni on ihan hyvä päivä. Mutta sitten on niitäkin päiviä, jolloin kiukuttelemme molemmat, niin äiti kuin tytärkin. Kun on väsy ja kiire, eikä mikään meinaa sujua. Silloin tulee joskus huudettuakin lapselle. Mutta aina sen kiukun purkauduttua tehdään sovinto, halitaan ja pyydetään anteeksi. Ja yritän aina näissä tilanteissa muistaa sanoa lapselle, että rakastan häntä. Sanon sen muutenkin usein. Mielestäni en erityisesti vaadi lapseltani kiltteyttä, hän vaan on rauhallinen, kiltti ja helppo ihan perusluonteeltaan. Ollut sellainen ihan vauvasta alkaen, nukkunut yönsä jo vastasyntyneenä hyvin, eikä muutenkaan ole missään vaiheessa ollut mitenkään vaativa lapsi. Lähti liikkeellekin rauhallisesti, ei juoksennellut päättömästi, eikä kiipeillyt kirjahyllyihin. Me vanhemmatkin olemme rauhallisia luonteiltamme, joten se lienee periytyvä ominaisuus. Siksikin ymmärrys "riehupettereitä" kohtaan on vähissä, kun emme itsekään ole olleet sellaisia, edes lapsuudessamme.

Vierailija

Naiset vihaavat toisten lapsia.



Vihataan nyt oikein kunolla niin tulee oikein hyvä tästä maailmasta.



Nainen on syyllinen moneen sekasortoon.

Vierailija

sisaruksen tekemisestä: tuttavapiirissäni on vain sellaisia lapsiperheitä, joiden lapset tappelevat keskenään 24/7. En siksikään halua kahta lasta. Saa luvan naapureiden penskojen seura riittää.

Vierailija

joku ei todellakaan välttämättä pidä juuri sinun lapsistasi/lapsestasi eikä sitä sitten tarvi ihmetellä tai siitä loukkaantua.

Vierailija

On komennettu jo silloin kun tämä alkoi liikkumaan ja koskemaan kaikkea :).



Kumma kyllä meistä tämä on täysin normaalia mutta parinkin lähipiirissä olevan "kasvatusammattilaisen" mielestä ei! Ovat suu auki katsoneet kun kiellän lasta ("ei mennä sinne, siellä on se ja se johon ei saa koskea, muistatko?" -> houkuttelen lapsen luokseni ja jos kaikesta huolimatta menee kiellettyyn paikkaan, haen itse pois ja kysyn, mentäisiinkö vaikkapa lukemaan vähän kirjoja tms. jonnekin muualle) ja yrittäneet vakuuttaa minut siitä että tuhoan lapsen oma-aloitteisuuden.

Vierailija

oman lapseni ikäisiin ja nuorempiin lapsiin, jotka käyttäytyvät hyvin, mutta huonosti käyttäytyvät mukulat ja varsinkin villit pojat (itselläni tyttö) saavat minut edelleen sanomaan varsin kollektiiviseen sävyyn, että en pidä lapsista. Ja koska en pidä kaikista lapsista, ja varsinkaan pojista, en ole halunnut kuin yhden lapsen, koska voin varmuudella sanoa vain tästä ainokaisestani, että hänestä pidän ja häntä rakastan. Mitä jos saisin toisen lapsen, ja se olisi villi riehupetteri??? (Joo, joo, tiedän toki, että useimmat vanhemmat rakastavat kaikkia lapsiaan, mutta jotenkin en vaan osaa kuvitella rakastavani ketään muuta lasta kuin tuota ihanaa, kilttiä, fiksua ja rauhallista tytärtäni...)

Vierailija

kuin itseni kirjoittama koko juttu. Mutta kun omaa tulee niin kyllä se mieli siitä muuttuu, oma on tietysti aina se maailman ihanin. =)



Ja toki minä opetan lapselle juuri niitä tapoja mitä odottaisin muiltakin, esim pöytätavat, eläinten kohtelu jne. En todellakaan halua omastani samanlaista huonotapaista muksua kun kaverilla on.

Vierailija

Kyllä olen komentanut jo alle vuoden ikäistä kun ryömii kohti kukkapurkkia, sähköjohtoja yms. napakka ei ja vienyt lapsen mielenkiinnon muualle.



Nimenomaan se kieltäminen tulee aloittaa varhain. Ehkä juuri siksi minulla on ne kolme hyvätapaista lasta. Totta on se että vuoden ikäinen on juuri menossa joka paikkaan mutta on oppivainen kun ohjaa ja sehän juuri on vanhemman tehtävä.



Annoin yhden kaapin keittiöstä pienilleni ja sain tehtyä kotityötkin helposti kun olivat siinä silmän alla. Kapein alakaappi johon laitoin heidän käyttöön leikkiä varten astioita, muovia ja kattilankansia ja jonkun kauhan. Muut kaapit ei enää kiinnostaneet kuin omansa.



Vuoden ikäisestä on hauskaa istua ja paukuttaa kattilankantta yms.



kirjoitin pitkästi juuri äsken

Vierailija

Rakastathan lastasi ehdoitta, silloinkin kun/jos hän ei ole ihana, fiksu ja kiltti?



Paljon on kasvatuksesta kiinni, mutta useimmilla lapsilla on myös niitä uhmavaiheita ja ne ovat lapsen kehitykselle tärkeitä oman tahdon ja rajojen koettelun vaiheita. Vaikka vanhemmat tehtävä on ne rajat luoda, tulisi lapsen myös saada näyttää negatiivisia tunteitaan ja kokea olla rakastettu myös kiukkuisena. Meillä jokaisella on huonoja päiviä, mutta tietysti sitä pahaa oloa ei saa purkaa miten vaan. Itse olen kärsinyt siitä, kun olen kokenut, että äitini rakasti minua vain kilttinä. En osannut käsitellä tai näyttää pahaa oloani mitenkään.



Ja ap:lle: Kyllä jo 1-vuotiasta voi opettaa, mitä saa tehdä ja mitä ei. Tosin on myös hyvä muistaa, että jos mennään sellaiseen kyläpaikkaan, jossa ei ole mitään leluja tai mielenkiintoisia tavaroita joihin saisi koskea, niin tokihan 1-vuotias lapsi kyllästyy. Ei sen ikäistä voi myöskään vaatia istumaan paikoillaan kahta tuntia hiljaa kun aikuiset juttelevat. Siksi lapselle on hyvä etsiä jotain esineitä, joita hän saisi tutkia, naposteltavaa jne.



t. 14

Vierailija

eikä sun tartte olla sellainen äiti, joka juoksee lapsen perässä ja antaa sielle kaiken mitä lapsi haluaa, jos vähänkään ääni nousee. se tietysti vaatii pitkäjänteisyyttä ja hermoja.



yleensä omista lapsista tykkää :) ja sitten alkaa ehkä nähdä myös muiden lapsia yksilöinä, erilaisina pieninä ihmisinä, jolloin niistä on helpompi pitää.

Vierailija

Sanoitko olevasi kolmekymmentä? Eipä uskoisi!



Lainaus:

Kiitos vertaistuesta :) Noin toivonkin tässä käyvän - olisi kauheaa inhota omaa lastaan.



Kysymys teille fiksummille: voiko tuollaista vuoden ikäistä ylipäätään komentaa/kasvattaa? Tuota tapausta ei ainakaan komennettu ollenkaan, vaan kiirehdittiin heti paapomaan kun kakara rääkäisi. Ainut sana mitä se osasi sanoa oli annaannaanna... Raivostuttavaa. Tosin samaisen perheen isommatkin lapset (3 -v ja 10 v) ovat todella kurittomia.

Vierailija

Ettei muiden tarvitsisi nostella tavaroita ylemmäs/lukita kaappejaan kun tulemme käymään. Toki älyämme myös lähteä kotiin silloin kun lapsi alkaa väsyneenä kiljumaan pienestäkin asiasta; sitä ei ole kiva kuunnella. Joskus jos lapsi on saanut raivarit bussissa, olen jäänyt pois ja kävellyt loppumatkan kotiin. Mielestäni täysin normaalia muiden huomioimista!



Ei, en provoile. Kyllä, lapseni on uhmaiässä tälläkin hetkellä ja ikävät tilanteet ovat tuttuja. Muuten niin rauhallinen, helppo lapsi on muuttunut kamalaksi riehujaksi eikä siinä auta muu kuin opastaa joka sekunti (ei, lelua EI heitetä muita päin!!). Toivoisin vaan että rauhallisten lasten vanhemmat ymmärtäisivät etteivät kaikkien "riehupetterit" ole tahallaan/aina sellaisia mitä kiukustuneena osaavatkin olla... meidänkin lapsi oli oikea esimerkki muille kaveripiirissä ennen uhmaikäänsä ;).

Vierailija

minä kyl ärsyynnoin kovasti tuosta, että kyläpaikan EI MUKA PITÄISI siivota mitään pois kun 1-vuotias tulee kylään! HALOO! Tietenkin VAADIN että kyläpaikak on turvallinen. Ei karkkia, pikkuesineitä, arvokkaita tavaroita, ja mitään vaarallista ja rikkoutuvaa 1-vuotiaan saataville. Eikä vielä 2-vuotiaankaan! Ja meidän kaksi terroristilasta kun tulee kylään, niin siinä on kaikki kyllä käpälöity sen jälkeen, enkä takaa että ei olis jotain rikki. Toki minä vahdin lapsiani, ja he ovat kyllä kylässä kilttejä lapsia, mutta LAPSET ON LAPSIA!

Laitetaanhan aikuisvieraitakin varten yleensä henkareita, pestään vessa, ja laitetaan kahvia, miksei sitten lapsivieraita varten tehdä MITÄÄN???



Ja lapset, vaikka niillä olis sata lelua - uuttakin - mukana, ne kyläpaikan uudet asiat ja tavarat aina on kiinnostavampia.

Vierailija

Omamme on 1-vuotias uhmailija ja vaikka kiukkuaa paljon, on pohjimmiltaan todella suloinen tapaus ja hyvinä päivinä on kuin enkeli. Kaverimme kauhistelevat pikkuisen raivareita vaikka oma, nyt tosin 2-vuotias, lapsensa oli vielä pahempi samassa iässä.

Sivut

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat