Oletko juuttunut koskaan vihaan, ihminen ajatuksissa pakonomaisesti vaikka

Vierailija

et haluisi ajatella tyyppiä ollenkaan? Minulla anopista tullut pakkomielle ja ajattelen sitä paljon, ajattelen vihaani paljon enkä oikeasti haluaisi ajatella, mutta en pääse irti. Enkä oikein osaa päästää vihasta irti koska älyttömyydestä huolimatta pidän sitä oikeutettuna.



Apua jos olet selvinnyt vastaavasta...

Kommentit (9)

Vierailija

En kiellä itseäni vihaamasta koska koen olevani siihen oikeutettu. Olen yrittänyt katkaista ajatuksiini tunkevaa anoppia ja niitä samoja ajatusketjuja väksin. Olen jopa yrittänyt luoda jonkin fyysisen eleen, jonka seurauksena ajatkset siirtyvät muualle. Kuitenkin huomaan kohta taas ajatusten kiertävän samaa kehää.



Kauheaa on myös tietää, että minä kärsin tästä eniten. En vaan osaa tilanteesta pois. Ruokin vihaa monella tapaa.

Vierailija

kun päätin, että minulla oikeus tunteisiini, en enää tarvinnut vihaani. Voitko olla masentunut? Koetko anoppisi hyökkäävänä ja uhkaavan itseäsi, perhettäsi tai unelmaasi. Miksi hän uhkaa? Viha on usein puolustusreaktio, kun haluaa pitää kiinni jostain itselleen tärkeästä ja kokee toisen uhkaavan sitä.

Vierailija

Sen alla voi olla muita tuskallisempia tunteita, joitten suojaksi viha on asettunut. Tunteet haluavat ehkä tulla nähdyiksi ja käsitellyiksi, ja siksi et pääse ajatuksistasi eroon. Voisko takana olla suurta loukkaantumista, huonommuuden tunteita, tai surua ja menetyksen tunnetta siitä, että juuri sinulle on sattunut paskamainen anoppi.

Vierailija

Mutta katkeruus oli kovaa, en halua tarinaa tarkemmin kertoa. Minulla itse asiassa auttoi, kun sallin itselleni katkeruuteni. Niin kauan kun kuvittelen, että vapaudun katkeruudestani vain antamalla anteeksi, niin mieleni kiersi kehää, koska en onnistunut antamaan anteeksi, vaikka yritin. Olin siis kokenut aikamoista törkeyttä. Kun päätin, että voin olla antamatta anteeksi, niin asia siirtyi mielessäni taka-alalle. Aloin suhtautua tapahtuneseen niin että se oli se shitti, mikä tapahtui, ja se on ohi ja jokaiselle tässä elämässä tulee jotain shittiä vastaan. Nyt vaan sitten nautin jäljellä olevasta elämästäni. Jos asia vielä joskus tulee mieleen, niin tulee, pääasia ettei pyöri päässä koko ajan.

Vierailija

aika sutjakasti.



Perusluonteeltani olen ymmärtäväinen ja minusta ihmiset ei ole tyhmiä tai sanoisinko, että siedän tyhmiäkin. Ehkä sekin auttaa. Sen lisäksi kyllä välttelen ikävystyttäviä ihmisiä, kuten tiettyjä sukulaisia, mutta en vaikuta muun perheen kyläilyihin näiden ihmisten luona.

Vierailija

Kokemukseni on, että kun tulee jotain oikeasti tärkeämpää ja akuutimpaa ajateltavaa omassa elämässä, menneissä kieriskely kyllä ihmeesti väistyy.Olen ru vennut jopa ajattelemaan, että vanhojen asioiden pulpahtaminen takaisin mieleen on merkki siitä, että minulla menee hyvin ja on stressitöntä, kun kerran on varaa pyöritellä mielessä muinaisia vääryyksiä.



Mutta minulla siis periaatteessa sama juttu kuin edellä on kuvattu, eli en osaa vihasta mitenkään pois. Ei kannata yrittää torjua sita, eikä auta myöskään vihan hyväksyntä, jota tässä ketjussa on suositeltu.

Vierailija

Lainaus:

Minulla itse asiassa auttoi, kun sallin itselleni katkeruuteni. Niin kauan kun kuvittelen, että vapaudun katkeruudestani vain antamalla anteeksi, niin mieleni kiersi kehää, koska en onnistunut antamaan anteeksi, vaikka yritin.




Mitä enemmän jotain yrittää torjua, sitä enemmän asia jumittaa. Kokeile joskus istua alas ja salli itsellesi katkeruus oikein kunnolla. Se on vain tunne, ei tunne ole vaarallinen, teot on. Katkeruus ja viha voi tuntua kamalilta, mutta kun sallii ne itselleen joskus, jumiutuneet tunteet voi vapautua. Ja tarkoitus on tuntea tunteet, ei jäädä pohtimaan ja jossittelemaan ja järjellä ajattelemaan.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat