Kuinka moni teistä miettii synnytystä?

Seuraa 
Liittynyt17.9.2015

Siis synnytyksen kamaluutta/ihanuutta.. Itse olen kauan lapsettomuudesta kärsinyt ja onnekseni vuosien jälkeen yhden lapsen saanut ihminen..



Ajattelin silloin, että raivostuttavia ihmiset, jotka ruikuttavat raskaudesta ja valittavat synnytyksen kamaluudesta.

Nyt itse muutama vuosi sitten synnyttäneenä voin sanoa, että sen helvetin jälkeen en haluaisi yhtään lasta enää ikinä synnyttää.



Monella ajatukset myöskin sekaantuvat niin, ettei ajatella mitään muuta, kuin että olisi ihanaa olla raskaana ja saada lapsi. Jos se olisi ollut minulle helppoa, olisikohan minulle sittenkään tullut raskaudesta pakkomiellettä?

En vähättele kenenkään tuskaa siitä, ettei voi saada lapsia, itse tiedän hyvin, miltä se tuntuu, kun vuosia yritetään ja mitään ei tapahdu. Itselläni onnekseni tapahtui silloin suoranainen ihme ja olen siitä kiitollinen.



Tässä uutta näkökulmaa asioihin. Toivottavasti pahoittamatta kenenkään mieltä.

Kommentit (3)

Vierailija

Kummallinen aloitus, en ihan täysin ymmärtänyt pointtia. En usko kenenkään unohtavan raskauden seurauksia eli synnytystä ja lasta. Uskon että lapseton ihminen itseään suojellakseen alkaa alitajuisestikin jakaa unelmiaan pienempiin paloihin ja saa "pakkomielteen" raskaudesta. Itselle ainakin lapsesta haaveileminen satuttaa paljon. Mielummin ajattelen sitä plussaa siihen raskaustestiin ja sitten sen plussan jälkeen käännän ajatukseni tulevaisuuteen ja annan itselleni luvan ajatella vauva-arkea ja synnytystä.



Suurin haaveni on kuulla pienen lapsen kutsuvan minua äitiksi ja miestäni isiksi. Kahden ja puolen vuoden jälkeen tämä unelma on edelleen se suurin ja samalla raskain. Siksi keskityn ensin munasolujen kasvattamiseen, hoidon onnistumiseen ja testauspäivään.



Mitä väliä sillä on ajatteleeko raskauden ihanuutta/valittaako sen kamaluutta? Ei kai se voi olla ihanaa kun kroppa muuttuu tuntemattomaksi, mutta on se silti ihanaa, koska se on suuren haaveen vaihe. Pienen elämän kasvattaminen sisällään on varmasti kaiken sen arvoista. Pelkään oman vartalon muutoksia ja synnytystä, mutta sitä enemmän haluan tehdä miehestäni isän.



Tulipa purettua sydäntä. Tsemppiä Killa ja Raitanen tuleviin koitoksiin, niin hoitoihin, kuin siihen toivottavaan raskauteen, odotettuun synnytykseen ja uuteen perheelliseen elämään! :)

Vierailija

Minulle jäi vähän epäselväksi tämän viestin tarkoitus. Tai siis se näkökulma, joka sinun oli tarkoitus antaa. Siis pitäisikö mielestäsi synnytystä ajatella vai olla ajattelematta?



Minun täytyy sanoa, että kolmen ja puolen vuoden lapsettomuuden ja yhden epäonnistuneesti päättyneen raskauden jälkeen en enää synnytystä jaksa miettiä. En odottaa innolla, enkä pelätä. Voimat riittävät juuri ja juuri seuraavan hoidon suunniteluun. Tähtäimessä on onnistunut hoito, josta lopputuloksena olisi kaksi viivaa testissä. Sitä pitemmälle en jaksa enää suunnitella ja toivoa. Niiden aika on sitten joskus, toivottavasti.



Olen aiemmin ollut erittäin synnytyspelkoinen. Joskus aikanaan jopa ajattelin, etten biologista lasta haluaisi, koska ajatus synnytyksestä tuntui minusta vastemieliseltä. Lapsen kaipuu kuitenkin kasvoi niin kovaksi, että tämä ajatus jäi taka-alalle. Ja onneksi nykyään on esim. pelkopoleja, jonne pääsee jos synnytys pelottaa.



Jos lapsen haluaa, on synnytys kuitenkin välttämätön paha (pelon vuoksi tehtyä sektiota en pidä vaihtoehtona omalla kohdallani) ja uskon siihen pystyväni, jos joskus niin pitkälle pääsisin raskauden kanssa. Vaikea kuvitella, että tässä vaiheessa vielä murehtisin asiaa sen enempää. Useimmiten synnytykset sujuvat kuitenkin ainakinn kohtuullisen hyvin ja vain pienelle osalle jää samanlaisia traumoja, kuin sinulle.



Minun puolestani ihmiset saavat valittaa aiheista, jotka heistä tuntuvat valittamisen arvoisilta. Valitanhan itsekin mitättömistä asioista, jotka ovat aika pieniä, jos koko maailman murheita mietitään.



Raskaus on lapsettomalle valtava lahja ja toivon, etten ruikuttaisi turhasta jos joskus saan sen loppuun asti kokea. Osaltaan toivon kuitenkin sitten saavani myös saavani elää sitä raskauden kamaluutta ummetuksineen, turvotuksineen ja peräpukamineen JA voivani niistä myös valittaa, kuten "normaalit" naiset! Joskus olisi kiva olla ihan tavallinen, eikä aina vain lapseton...



Killa

Vierailija

Minullekaan ei ihan auennut, mitä ap ajoi takaa?



Samoilla linjoilla Killan kanssa: minäkään en synnytystä ajattele. Luulen, että tahattomasti lapsettomilla se ei kellään ihan päällimmäisenä mielessä ole.



Toisaalta, en ajatellut raskaana olemisen "ihanuutta" tai synnytyksen "kamaluutta" edes nuorempana, silloinkaan kun lapsettomuus ei ollut niin ajankohtainen asia elämässä. Olemme mieheni kanssa tienneet jo 8 vuotta, että ilman ylimääräisiä välikäsiä emme raskaudu. Se on ollut osa meidän elämää, ja tämän takia hedelmöityshoitojen aloittaminen ei todellakaan ollut kynnyskysymys. Se oli meille vaan niin luonnollinen valinta kuin se nyt ylipäätään sellainen pystyy olemaan. Ajatus elämästä ilman omia lapsia on tullut tapetille vasta epäonnistuneen hoitokierroksen jälkeen, ja se on asia mikä välillä pelottaa, eivät mitkään fyysiset asiat kuten raskauden eteneminen tai synnytys. En tiedä, tähän mennessä on jo joutunut käsittelemään niin isoja ja vaikeita asioita, henkisiä kriisejä, että fyysiset kivut tuntuvat ehkä jopa vähän toissijaisilta. Yhtään väheksymättä niitäkään.



Mulle ajatus lapsiperheellisen elämästä alkaa kun lapsi on syntynyt, ei raskautumisesta. Tämä on ollut mulle jo nuoresta ihan selvä juttu, en ikinä ole ajatellut että "ihanaa olis olla raskaana", siis sen raskaana olemisen takia vain. Tottakai, ihanaahan se olisi olla raskaana, se olisi lahjoista suurin, mutta mä nään sen ja synnytyksen pakollisena vaiheena vain seuraavalle elämänvaiheelle, ja sille että voin joskus kasvattaa omia lapsia ja olla mukana uuden elämän kehittymisessä. En niinkään ole halunnut olla ensisijaisesti raskaana, vaan ensisijaisesti haluaisin elää lapsellisen perheen tavallista arkea.



No, oli ne murheet isoja tai pieniä, ne ovat aina tärkeitä _sille_ henkilölle _siinä_ tilanteessa! Ja iloista ja suruista koostuu elämä, vaikkakin joskus tuntuu että ilot ja surut eivät tunnu jakautuvan ihan tasapuolisesti.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat