Vierailija

Eli lapsettomuudesta kärsitään, ja jonkin asteisesti siihen on sopeuduttukin. Nyt veret olivat pari päivää myöhässä ja samalla hetkellä kun mietin, että olisikohan tää nyt tätä, niin eiköhän se sitten alkanut.



Tuntuu tosi paskalta. Nyt titysti erityisesti, mutta muutenkin. Ilo on elämästä kutakuinkin hävinnyt, päivästä toiseen kuljen ja päivät ovat samaa harmaata massaa. Mulla ei ole yhtään mitään syytä haluta elää enää, ei tosin syitä kuollakaan, mutta tässä välissä on aika vaikea sauma.



Olen hakenut apua, olen puhunut muille, olen kokeillut lääkkeitä. Aina vain väsyttää, joululomalla en tehnyt muuta kuin nukuin kaksi viikkoa. Olin hereillä ehkä 4 tuntia vuorokaudessa. Ei ollut syytä herätä.

Sivut

Kommentit (24)

kaksi lasta luomusti kuitenkin saanut. Voin kuitenkin jotenkin ymmärtää tuon totaalisen tyhjyyden tunteen. Voisin kuvitella, että lohtua voisi nyt tuoda, se että tarjoisitte kodin jollekin muulle kuin biologiselle lapselle. Eli mitä jos ryhtyisitte sijaisperheeksi. Se toisi täytettä omaan tyhjyyteenne ja olisi yhteiskunnallisesti sekä tämän lapsen ja hänen perheensä kannalta hieno teko.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Minä en kärsi lapsettomuudesta mutta joka kuukausi seuraan sivusta sitä toivetta joka herää ja sitä hirveää pettymystä mihin se toistuvasti päättyy :(

Tarvitsisin itselleni vertaistukea jotta jaksan olla tuon rakkaan ihmisen tukena.

Itse päädyin juuri luovuttamaan pakkasessa olleet alkiomme jollekin tarvitsevalle pariskunnalle, saimme luomusti lapsia hoidon jälkeen. Kamalalta tuntui luovuttaa näin omia lapsiaan, mutta en olisi pystynyt tuhoamaan niitä ja uudet hoidot on epätodennäköisiä, eikä meillä olisi ollut rahaakaan niihin.

Sitä kuvittelee kuitenkin joka kuukausi mahdottomia, vaikka tietää sen olevan epätodennäköistä. Tuntuu siltä, että kaikilla muilla lopulta onnistuu ja me ollaan toivottomia, joilla ei ikinä ikinä.



Meillä lapsettomuutta kesti viisi vuotta. Viimeisenä luovutin ja yritin sopeutua. Tein hulluna töitä ja urheilin. Tuntui että ainoastaan silloin, kun olin fyysisesti ihan poikki, oli edes vähän parempi olla.



Lähetän ap:lle myötätunnon rutistuksen, tuohon murheeseen ei ole lohdutuksen sanoja.

Voi sua ap, itkettää puolestasi. Mulla on niin paljon muistissa omista kärsimyksistä.



Ehdin yrittää mieheni kanssa lasta nelisen vuotta, kolme vuotta niistä hoidoissa. Ei tärpin tärppiä tullut, edes ivf ei toiminut meillä passeineen. Lopulta alkoi niin ahdistaa, että lopetimme hoidot ja aloimme ajatella elämää kaksin. Itketti ja olin katkera, koska syytä ei löytynyt.



Sitten, vajaata vuotta myöhemmin mieheni kuoli tapaturmaisesti. Elämältä putosi pohja kokonaan, olin niin yksin. Kun pahin tuska oli hellittänyt, suostuin ystäväni seuraksi treffeille eikä paluuta ollut. Tapasin kai sielunkumppanini tai jotain, mutta olin mennyttä naista.



Toisilla treffeillä etenimme sänkyyn saakka ja tulin raskaaksi. Nyt meillä on kolme täysin luomusti saatua lasta ja olen onnellinen. Välillä mietin, miten elämä nyt näin meni... Tuntuu niin uskomattomalle ihan kaikki.



En tiedä miksi tämän halusin sulle kertoa, mutta jotenkin tekstisi kolahti. Toivon sydämestäni sulle ap tsemppiä ja voimia!

sisällä ja kaikki meni kesken. Nyt tutkimukset käynnissä, mutta olen niin loppu, etten jaksa. Ja samalla kuulen jatkuvasti vauvauutisia kavereilta, ei oikeen jaksa iloita heidän puolestaan. Ahdistaa.

No sitten ei ajatukseni adoptiostakaan lohduta. Höh.



Sijaisvanhemmuus kuulosti kanssa hyvältä ajatukselta, sekä eläimet. Meillä on kaksi kissaa, ne ovat likipitäen lapsia meille. :) Ehkä semmoinen auttaisi, kun olisi joku huolehdittavana..?

Meillä on koira. Ilman sitä olisin jo varmaan tullut hulluksi. Niin ihana ja hellyyttä synnyttävä otus kuin koiramme onkin, ei se silti koskaan lasta korvaa. Et varmaan sitä tarkoittanutkaan, mutta tämäkin siis on kokeiltu.



Sille yhdelle joka kertoi ensimmäisen miehensä kuolleen. Tää mun mies on se mun sielunkumppani. En edes harkitsisi eroa, vaikka tietäisin varmasti että syy lapsettomuuteen olisi hänessä. Onneksi elämässä ei kuitenkaan koskaan tiedä, mitä eteen tulee. Tulee mitä tulee ja sen sitten joko kestää tai ei kestä.

ei lemmikki korvaa lasta, mutta voi auttaa kuitenkin surussa. Minusta on ainakin ihanaa, kun on kotona joku vastassa ja kissat tulevat kainaloon ja puskevat. Ja minä voin niitä hoitaa.



On kuitenkin mukava ajatella jotain muuta kuin lapsettomuutta välillä, lemmikit voivat irrottaa ajatuksia.

Minä olen siinä mielessä onnellinen, että sain esikoisen luomusti hoitojonossa 1,5 vuoden yrittämisen jälkeen. Se oli onnellinen sattuma ja ihana asia. Melkein kolme vuotta on yritetty kakkosta ja nyt parhaillaan IVF käynnissä ja tänäänkin piikittelin taas. Tämä on tosi raskasta ja vaikka minulla on yksi lapsi, niin ei se surua vie pois. Lisäksi tämä on sellainen trauma, että jotenkin sen lapsettomuuden ottaa osakseen identetiteettiä, kun kerran kokee sen. Kun odotin esikoista, niin silti asia oli edelleen mielessä. Ei hallitsevasti, mutta tavallaan siitä ei parane kokonaan koskaan.

Jos kuukautiset on parikin päivää myöhässä, kannattaa varmaan tehdä raskaustesti, niin tietää onko edes ollut raskaana, suurin osa keskenmenoistahan tapahtuu ihan alussa. Oletko koskaan ollut edes vähän aikaa raskaana? Vika voi olla esim. limakalvon verenkierrossa ja olen kuullut, että minidisperin voisi auttaa tähän ongelmaan. Tosin minidisperiniä ei suositella niille, joilla on verenvuototaipumusta tai jotain tällaista.



En halua herättää turhaa toivoa, mutta ei se mahdotonta ole, että vielä saisitte lapsen, jos diagnoosikin on kerran selittämätön lapsettomuus.



Onhan näitä julkisuuden henkilöitäkin ollut, joiden ei pitänyt saada ollenkaan/enää lapsia, mutta sitten tulivatkin raskaaksi, Arja Korisevaa, Sari Tammista ja oli vielä muitakin.



Ihmeitä siis tapahtuu, mutta ymmärrän, jos ei jaksa uskoa, että se käsittämätön ihme osuisi omalle kohdalle ja varmaan tuollaiset ihmeet saavat vain katkeraksi, kun se tapahtuu toisten, mutta ei omalla kohdalla.



Miettikää sitä sijaisvanhemmaksi hakeutumista, sijaisperheistä on pulaa.



Sitten voisit miettiä tällaista kummilapsen ottamista jostain ulkomailta, vaikka Worldvisionin kautta.



Rukoilen, että saisitte vielä lapsen, oman tai sijaislapsen.

Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat