Mitä tehdä hullun anopin kanssa joka ajaa miehenikin raivohulluuden partaalle?

Vierailija

Anoppini on jollain lailla sairas, siis mielenvikainen. Tämä on ollut tiedossa jo pitkään ja miehelläni on ollut joskus masennusta, epäilen sen johtuvan lapsuuden ongelmista, joita hän ei ole koskaan käsitellyt tai edes oikein puhunut niistä.



Tilanne on vähän räjähtänyt käsiin viimeisen vuoden aikana koska muutimme samalle paikkakunnalle anopin kanssa. Nyt kun olemme joutuneet olemaan enemmän tekemisissä, mieheni on henkisesti aivan loppu äitinsä takia, ja elämäntilanteemme on muutenkin aika stressaava. Mies on aina ollut todella huono kestämään stressiä, jonka olen erinäisten psykologian opusten perusteella päätellyt johtuvan tuosta lapsuudesta ja hullusta äidistä. Ongelmia on myös elämänhallinnassa, alkoholin kanssa etc. Mutta hyvä isä hän on eikä aviomiehenäkään hassumpi.



Haluaisin niin kovasti auttaa miestäni. Olen sanonut hänelle, että hänen pitäisi hakea apua, kuten siskonsa on tehnyt jo kauan aikaa sitten. Anoppi kun ei suostu menemään hoitoon eikä syömään lääkkeitä. En oikein tiedä mikä hänen diagnoosinsa olisi, joku skitsofrenia, maanisdepressiivisyys tai rajatila, itse kun en ole lääkäri niin enpä osaa sanoa. On harhoja, epäluuloisuutta, äärimmäistä impulsiivisuutta, ahdistusta, masennusta ajoittain, myös jonkinlaista maanisuutta. Hän saattaa soittaa miehelleni esim 30 kertaa päivässä saman asian takia, joka ei meille kuulu mitenkään ja jolle emme voi mitään, esim puhelinlaskunsa jonka luulee olevan virheellinen. Jos ei vastata, hän ajaa vaikka tunnin matkan kaupungin toiselta laidalta toiselle eli meille, tarkastamaan miksi ei vastata puhelimeen. Monesti olen paiskannut oven kiinni nenän edestä kun olen erehtynyt avaamaan, mutta viimeksi hän agressiivisesti tunkeutui oven väliin niin etten saanut ovea suljettua ja vaati miestäni paikalle hullun kiilto silmissä. Alkoi jo melkein pelottaa. Jankutti vaan sitä järjetöntä asiaansa eikä mikään mitä me sanoimme mennyt perille. Niin ja mikä tärkeintä, hän on kiihkouskovainen.



Koska emme anopille ja hänen käyttäytymiselleen oikein mitään mahda - välillä hän lupaa "jättää meidät rauhaan" mutta sitä kestää max kaksi viikkoa ja taas alkaa puhelimet soida - haluaisin auttaa miestäni hakemaan apua, ennen kuin hänen oma päänsä leviää. Voisiko joku neuvoa, onko kukaan ollut saman tapaisessa tilanteessa? Mistä voisi saada apua?

Kommentit (14)

Vierailija

Jos miehesi siskolla on hyvä kokemus terapiasta, hän voisi ehkä auttaa sinua "patistamaan" miehesi saamaan apua? Onko sisaruksilla hyvät välit? Niin moni vierastaa terapiaa, vieläkin pelätään sen leimaavan. Ja lisäksi se voi olla aika raastavaakin välillä ja kovaa työtä. Ehkä miestäsi yksinkertaisesti ja ymmärrettävästi pelottaa?

Lähestymiskielto voisi olla hyvä ajatus, ja jos äiti soitta 30 x päivässä ... Se on häirintää! Voimia ja jaksamista teille.

Vierailija

Lähinnä hoidoksi miehellesi. Kysy terveyskeskuksesta, neuvolasta, perhekeskuksista, kirkolta. Esim. tampereella on kriisikeskus osviitta, johon saa aikoja ihan ilmaiseksi. Auttavat akuuteissa tilanteissa. En muista oliko joku spr.n tai muun vastaavan ylläpitämä, mutta koulutettuja vapaaehtoisia siellä on. Itse olen käynyt siellä muutaman kerran.



Kirkolla myös jonkun verran tarjolla perheille keskusteluapua -tietysti riippuu keskustelijasta tyrkyttääkö kuinka kristillistä näkemystä. Perheneuvolasta voisi myös kysellä apua -ainakin voisivat osata kertoa mistä kannatta lähteä kyselemään, jos eivät itse pysty tarjoamaan aikoja.



Tuttava piirissä yksi mies masentui vaikeasta työpaikan tilanteesta, eikä millään olisi mennyt psykologille, mutta vaimo pakotti -siitä oli huomattavaa apua jo muutaman kerran jälkeen. Koita rohkaista miestäsi vaikka hän vierastaisikin ajatusta keskusteluavusta.

Vierailija

Tuon viimeisen kerran jälkeen kun anoppi tunki melkein väkisin sisään, puhuttiin jo miehen kanssa siitä lähestymiskiellosta. Sellainen täytyy hankkia jos näin vielä uudestaan tapahtuu. Mutta se ei ongelmaa poista kuitenkaan kokonaan. Mielestäni mieheni täytyisi käsitellä ammattiauttajan kanssa noita lapsuuden kokemuksiaan ja ahdistustaan äitinsä sairaudesta, niin kuin siskonsa on tehnyt. Mieheni on jossain määrin samaa mieltä mutta vierastaa vähän ajatusta johonkin terapiaan menosta. Luulen että menisi jos vähän patistaisin siinä, ottaisin selvää minne pääsisi. Tosin ajanpuutekin on vähän ongelmana, kun rakennetaan taloa ja on pieniä lapsia. Toisaalta sen takia ei ehditäkään koko ajan noita anopin asioita vatvoa, mikä on vaan hyvä.

Vierailija

Mut olisko jollain tietoa, että olisiko mitenkään mahdollista kunnalliselle puolelle päästä, ja mistä tätä asiaa alkais selvittää?



Mies on sitä mieltä että hänen äitinsä on se joka pitäisi saada hoitoon, ja tottahan sekin on, mutta ei taida olla konsteja pakottaa hoitoon kun ei ole vaaraksi itselle eikä muille? Ja joka tapauksessa mieheni elämänlaatu varmasti paranisi jos hän saisi käsiteltyä noita asioita jonkun ammattilaisen kanssa.

Vierailija

ja anteeksi, etten voi antaa mitään neuvoja. Sen verran kuitenkin tiedän, että kelle tahansa tuo olisi vaikeaa. Ja jokin ratkaisu olisi löydettävä. Ihan ensimmäiseksi varmaan miehellesi apua. Aikuista ihmistä on niin kovin vaikea pakottaa mihinkään ja varsinkin jos on passiivinen. Sinulla myös varmasti raskasta olla yhtäaikaa tukipylväänä miehellesi ja kestää helvetillistä anoppia. Tuskin kuitenkaan jaksatte odottaa niin kauaa, että anopista aika jättää. Toivon todella, että saatte asianne kuntoon. Jaksamisia teille.

Vierailija

Joo, muutimme alunperin samalle paikkakunnalle jossa omat vanhempani asuivat, anoppi ei muuttoa suunnitellessa asunut täällä mutta sitten muuttikin samaan aikaan meidän kanssa. Oltiin jo tontti ostettu silloin. Ei myöskään arvattu millainen riesa anopista voisi tulla, aiemmin kun asuttiin toisella puolella Suomea, ei ongelmat olleet tällaisia, tavattiin anoppia lyhyesti pari kertaa vuodessa. Miehen sisko on kärsinyt äidistään enemmän kun on aina asunut lähempänä, vaikka ei ihan samassa kaupungissa.



Miehellä on siskoonsa hyvät mutta ei kovin läheiset välit. Oon itsekin ajatellut tuota, et jos saisin miehen kysymään siskoltaan apua. Itse en haluais kauheasti puuttua, tai siis en kehtaa suoraan kälyltäni kysyä kun ei olla niin läheisissä väleissä. Epäilen et hän on saattanut käydä yksityisellä, meillä ei kyl siihen ole varaa mitenkään.



Mistä tuollainen lähestymiskielto haetaan, poliisiltako? Oon kyl miettinyt sitä vielä senkin takia että lapset järkyttyy aina kun anoppi tulee tänne meuhkaamaan, varsinkin esikoinen joka on jo ekaluokkalainen.



Kiitos vastauksista, ainakin vakuutuin siitä että apua on saatava. Jos jollain on vastaavasta omakohtaisia kokemuksia niin olisin kiinnostunut kuulemaan.

Vierailija

...muuttaa samalle paikkakunnalle. Kokemukseni mukaan vähintään 200-300 kilometrin välimatka on ainoa, mikä auttaa tuollaisessa tapauksessa. Kyllä kahden lapsiaan huoltavan aikuisen mielenterveys on niin tärkeä asia, että lähtisin, vaikka se aiheuttaisi taloudellisia menetyksiäkin.



Ette voi anopille yhtään mitään, eikä miehesi terapia poista ongelmaa, ainoastaan auttaa vähän sen käsittelyssä. En ole varma, onko terapia tässä tapauksessa hintansa ja vaivansa väärti.

Vierailija

Voi päästä ainakin mielenterveystoimistoon asiakkaaksi, missä voi saada keskusteluapua. Tai lääkärin lähetteellä voi päästä psykiatrin luokse ja johonkin kriisiterapiaan. Kela myös tukee erityisesti työikäisten ja nuorten ihmisten terapiaa. Soittakaa terveyskeskukseen ja jutelkaa lääkärin kanssa vaihtoehdoista. Älkää vähätelkö ongelmaa.

Vierailija

Mutta onko olemassa mitään omaisryhmiä. Oon vaan huomannut, että aika moneen juttuun on olemassa omaisryhmiä, missä siis saa vertaistukea. Tutkailkaapa sellaistakin asiaa.

Vierailija

Kysyn neuvolasta heti huomenna. Perheneuvolassa ollaan käyty kerran yhdessä ja erikseen joitain vuosia sitten aviokriisin vuoksi. Se vois olla miehelle matalan kynnyksen paikka, silloin lähti helposti, tais itse ehdottaakin.

Vierailija

En ole alan asiantuntija, mutta äidilläni oli vastaavanlaisia oireita.



Pitäisikö teidän ottaa itse yhteyttä viranomaisiin ja kysyä mitä voisitte asian hyväksi tehdä?

Vierailija

Niin siis minun mielenterveyttäni tämä anopin juttu ei ole kyllä mitenkään liikuttanut. Miestäni sen sijaan jo aiemmin jonkin verran kun vielä asuttiin muualla. Nyt ei todellakaan enää muuteta mihinkään kun on suurella vaivalla rakennettu talo juuri sinne minne haluttiin ja omat vanhempani, ainoat jotka auttavat meitä joskus lastenhoidossa ja muussakin, asuvat lähellä, esikoinen on jo löytänyt täältä uuden kaveripiirin. Anoppi on jo aika iäkäs, ei tämä enää mikään monen vuoden ongelma ole, on jo lähempänä 80 vuotta, fyysisesti kuitenkin valitettavan hyväkuntoinen.



Uskon että terapia auttaisi miestäni vaikka anoppi olisi jo kuollutkin. Mies parka tulee elämään koko loppu elämänsä tuon henkisen taakan kanssa. Tämänhetkiseen tilanteeseen ilmeisesti auttaisi se lähestymiskielto. Pitäiskö soittaa sit ihan poliisille? Ajattelin et jos ensin uhkais anoppia sillä, et jos ei lopeta niin hankitaan se kielto oikeasti. Jos vaikka sit uskois. Tuntuu kuitenkin pelkäävän sitä "hullujenhuoneelle" joutumista.



Onko tuo kaksisuuntainen mielialahäiriö sama kuin se maanisdepressiivisyys?

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat