(Yli)herkän lapsen päiväkodissa oleminen...

Vierailija

Voi että sentään, eikö tää lopu ikinä... Vein taas pojan (4,5v) päiväkotiin

ja huudon kanssa. Ei siis kotona huuda, mutta päiväkodissa kyllä... Protestoi ilmeisesti eroa minusta. No, unohdin tänään kotiin lasten unilelut ja kävin nopsaan viemässä ne jälkikäteen pk:iin ja kuulin miten esikoinen huusi edelleen! Näin hänet seisoskelemassa keskellä lattiaa ja huutamassa. Ilmeisesti tädit ei jaksa pitää häntä sylissä, koska se ei auta huutamiseen. Samaa on kyllä kotonakin, että jos poika alkaa itkeä niin siitä ei tule loppua vaan se jatkuu ja jatkuu ja on lopulta vain sellaista mölinää eikä oikeaa itkua. Mutta kyllä tekee pahaa :-( Jotenkin vain tuntuu niin uskomattomalta, että kuinka hemmetin kauan tuota huutoa vielä jatkuu? Kohta viides kuukausi menossa jo... Ja onkohan toi meidän poika ihan väärässä paikassakin? Miten tuo poika selviää tässä kovassa maailmassa, kun on noin herkkä :-(



Hoitajille olen asiasta jutellut eivätkä ole huolissaan, kun kuulemma menee hyvin. Eli kun se huuto loppuu niin päivä sujuu hyvin. Kavereita ei ole eikä ota kontaktia muihin. Rinnalla leikkii. Tähän hoitajat ovat todenneet, että ottaa aikansa toisilla tutustua muihin lapsiin... Kuulemma on reipastunut paljon, vaikka minusta ei siltä tunnu...

Sivut

Kommentit (18)

Vierailija

se, jos hän ei oikeasti ota kontaktia muihin. Mitä se tarkoittaa? Ei puhu oma-aloitteisesti muille? Ei mene leikkeihin mukaan? Ottaako kontaktia hoitajiin?



Miten on muualla, ottaako muihin lapsiin kontaktia, jos sinä olet läsnä? Eli osaako toimita sosiaalisesti, kun ei ujostele tai kaipaa sinua?



Onko teillä säännöllinen tarhapäivä eli vietkö joka arkiaamu lapsen hoitoon aina about samaan aikaan ja samaan tilanteeseen?

Vierailija

ennekuin alkaa jutella muiden kanssa, ellei sitten ole kyse ihmisistä joita nähdään päivittäin. Ei vastaa kysymyksiin eikä katso päinkään.

Joskus on käynyt mielessä onkohan kyse pelkästään temperamentista...

Vierailija

Luin juuri mielenkiintoista kirjaa tempperamentista ja jos poikasi pelkää uusia tilanteita ja on siis herkkä. Auttaisiko se, että jos jäisit lapsen kanssa päiväkotiin. Pikkuhiljaa jättäytyisit taka-alalle ja kun lapsi olisi tottunut paikkaan, ihmisiin ja rutiineihin voisit pikkuhiljaa olla poissa. Tämä vie varmasti aikaa ja tarvitsee sinulta ja päiväkodiltakin joustoa, mutta voisi oikeasti auttaa lastasi sopeutumaan. Pahimmassa tapauksessa lapsesi lopettaa itkun, kun tajuaa että pahan olon ilmaiseminen ei tuo lohdutusta. Tällöin herkän lapsen herkkyys saattaa kärsiä ja todellinen minä jäädä tehdyn kuoren alle.

Vierailija

Esikkomme on herkkä ja rauhallinen. Hänellä on kaksi pikkusiskoa jotka ovat vilkkaampia, lapset vain ovat erilaisia.

7v:aame jännittää myös hirveästi eskaritehtäviä, uusia asioita (esim,. varahoitoon menemistä) jännittää, eikä haluaisi mennä. Ja kuitenkin päivä menee ihan hyvin. Kaikista parhaiten poika viihtyisi kotona, eikä kaipaakaan ystäviä, oletan.

.Omassa eskarissaan - hoitajien mukaan - hakee paikkaansa kun yrittää kovasti pitää omasta tahdostaan kiinni vaikka olisikin hänelle helpompi mennä toisten perässä. kuulemma poikamme on joskus motannut kaveriaan ja sitten päin naamaa valehdellut hoitajalle ettei ole lyönyt. Kun kysyn miten päivä meni, niis sanoo aina, että "ihan hyvin".

En vielä tiedä, miten tuota poikaamme tukisin, kun tuntuu että lähteminen on aina hankalinta ja sitten perillä ihan kivaa. Tuo valehtelu tietenkään ei ole hyväksyttävää mutta miten helkkarissa sitä käsitellä, kun poika ei itse kerro? Ja päiväkodilta joskus kuulen myöhemmin mitä on tapahtunut..



Mutta onneksi meitä herkkisten äitejä on muitakin :) Lapsemme ovat ihania, eivät niitä maailman valloittajia mutta itse en lapsestani sellaista toivokaan :)

Vierailija

osaako teidän herkät lapset pukea tuntemuksiaan sanoiksi? Eli puhutteko lastenne kanssa miltä heistä tuntuu? Meillä nyt 3,5v pojan herkkyys ja arkuus helpottui kun aloin keskustelemaan hänen kanssaan tilanteista etukäteen. Eli juttelimme siitä että saa jännittää eikä se haittaa, muitakin varmasti jännittää. Ja saa olla ikävä. Aiemmin hän saattoi vaikka kerhoon mennessä tarrata minuun kiinni koko kerhon ajaksi ja itkeä puolet ajasta. Ja varsinkin etukäteen jännitti ihan suunnattomasti lähes kaikkia tilanteita missä muita ihmisiä. Herkkyys (varsinkin pojilla) on meidän kulttuurissa heikkouden merkki joten helposti vanhemmatkin yrittävät "kieltää" herkkyyden sen sijaan että auttaisivat ymmärtämään ja käsittelemään omia tunteita. Tunnistan itsessäni myös tällaisen etukäteisjännityksen joka on todella ahdistavaa mutta aikuisena tiedostan mistä se johtuu ja osaan "rauhoitella" itseni. Tätä yritän myös opettaa herkälle pojalleni.

Vierailija

Mä olin itse ihan toivoton tuossa iässä! Päiväkotiin mua koitettiin ekan kerran kun olin jotain about 3 ja siellä todettiin että ei auta mikään muu kuin likka takaisin kotiin kasvamaan. Pikkusiskon kanssa sitten joskus reilu 4 vuotiaana pärjäsin päiväkodissa jotenkuten, mutta paruin AINA vanhempieni perään kuin mikäkin. Sisko oli reipas ja halusi leikkiä muiden kanssa ja mä sitten nyyhkin siellä perässä =). Mummin jäätyä eläkkeellä hän otti meidät hoitoon ja siellä pärjäsin kyllä mainiosti. Kouluunkin menin kyllä ihan hyvin ja mulla oli kavereita paljon joten reipastuin kyllä hiukan tuossa iässä. Mutta yökyläilyistä ei tullut yhtään mitään ja joskus suunnilleen 12 vuotiaanakin jollain leirillä paruin kun oli niin ikävä äitiä ja isää.. He olivat joskus kuulemma pelänneet että mä asun kotona vielä 50 kun olin niiiiiiin toivoton!

Taisin vasta joskus murkkuiässä sitten itsenäistyä ja päästä yli tuosta käsittämättömästä ikävöinnistä. Mulla siinä ei tainnut tosiaan auttaa kun tuo kasvaminen. Toivottavasti teillä menee helpommin! Ei tainnut mun porukoilla olla kovin helppoa tuohon aikaan miss ikäväitkun kanssa =).

Vierailija

suuri osa on vanhempien aiheuttamaa!!!! Eri asia, jos on jotain neurologista (esim. ääniyliherkkyys tms.), mikä täytyy sitten tutkia.

t. pph

Vierailija

mun 4,5 vuotias itkee vieläkin n. 2 kertaa viikossa kunnon aamuitkun, kun ei halua vaan mennä pvkotiin. Hän on ollut siellä 1,5 vuotta.... Että se voi kyllä kestää. Mulla erityislapsi, joten sinänsä ymmärrettävää, meillä kaikki eletään 120 % - ilot ja surut.



Voisiko auttaa jos lapsella olisi mukana valokuvia sinusta, teidän perheestä? Auttaako jos isä vie? Tai joku muu kuin äiti (äidistä eroaminenhan varmaan on se tiukin juttu).



Mä ajattelen niin (jotta jaksaisin tämän oman huonon omantuntoni kanssa) että on hyvä että lapsi osaa ja haluaa ilmaista tunteitaan, rakastaa ja ikävöi minua, ja on mieluummin minun kanssa kuin päiväkodissa.



Meilläkin päivä jatkuu itkun jälkeen yleensä ihan mukavasti, leikkiii, syö, nukkuu, puuhailee rauhallisesti ja ilostuu kovin kun tulen hakemaan (hyppii, nauraa, halailee).

Vierailija

Hänellä tulee useasti itku vieläkin jos minä vien hänet aamulla päiväkotiin. Sopeutuminen näinkin helppoon tilanteeseen on tosiaan vienyt sen 5 vuotta...

Joskus 3-vuotiaana hän juoksi sukkasillaan perässäni pitkin päiväkodin pihaa ja ulvoi kuin jalopeura..



Kotona hän vahtaa missä olen ja varmistaa moneen kertaan miksi menen ulos (vaikka viemään roskat) Olemme vähän harjoitelleet yksinoloa, mutta siitä ei tule vielä mitään...



Ja esikoulutehtävät.. pojalla on maha kipeänä jo aamusta kun jännittää niitä tehtäviä. Päiväkodissa menee usein vessaan itkemään jos tuntuu liian vaikealta.



MUTTA.. hän on tehtävissä ihan hyvä, osaa lukemisen alkeet, on taitava laskija, hänellä on kavereita jne... Siltä osin asiat on hyvin. Ja omalla tavallaan todella reipas ja rohkea. Päiväkodin koulukypsyystesteissä pärjäsi hyvin.. Silti kaikki on vaan pirun vaikeaa.



Hirvittää jo alkava koulu. Pelkään että herkkä poika otetaan helposti hampaisiin... Toivottavasti ei.



Jaksamista kaikille herkkien lasten äideille <3

Vierailija

Lainaus:

suuri osa on vanhempien aiheuttamaa!!!! Eri asia, jos on jotain neurologista (esim. ääniyliherkkyys tms.), mikä täytyy sitten tutkia.

t. pph




Mites pph selittää muuten sen, että meidän pojasta on tullut ihan vasta tällainen herkkä lapsi, uhmakauden myötä. Miten olen sen aiheuttanut?

Vierailija

Lapsilla on eri luonteet jo geneettisesti eli syntyjään. Toki kasvatus vaikuttaa, mutta temperamentit eroavat ja lasten ikäkaudetkin eroavat. Kyse voi olla neurologiasta (sen takia minä haluaisin vastauksen kysymyksiini ap:n mainitsemasta kontaktinoton puutteesta), mutta myös normaalin rajoihin mahtuvista luonne-eroista.



Ja sitten vielä päiväkoditkin eroavat. Jossain osataan ottaa tuollaisetkin tilanteet haltuun hyvin, toisissa jätetään lapsi karjumaan hätäänsä eteiseen tuntikausiksi, kun ei ehdita ja jakseta ja osata.



Lainaus:

suuri osa on vanhempien aiheuttamaa!!!! Eri asia, jos on jotain neurologista (esim. ääniyliherkkyys tms.), mikä täytyy sitten tutkia.

t. pph

Sivut

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat