Helppojen lasten äidit eivät voi ymmärtää millaista on haastavan lapsen käytös

Vierailija

Meillä kolme lasta, joista esikoinen 10v on aina ollut kauniisti sanottuna haastava. Äreä, helposti ärsyyntyvä, sääntöjä jatkuvasti uhmaava. Tätä on kestänyt koko elämän: vauva jo erottui muista samanikäisistä kun aina kitisi.



Hänellä on paljon hyviäkin puolia, mutta kyllä joskus miettii millaista perhe-elämämme olisi, jos kaikki lapset olisivat ns. helppoja.



Helppous ei tarkoita rauhallisuutta vaan sitä, että säännöt ja "normaali toiminta" menee perille ilman, että lapsi jatkuvasti ne kyseenalaistaa.

Sivut

Kommentit (85)

Vierailija

Vauva ei ole mikään tyhjä taulu, vaan hänellä on omanlaisensa aivotoiminta.

Aivotoimintaan voi jossain määrin vaikuttaa ympäristötekijöillä, mutta se (eli temperamentti - tapa reagoida ärsykkeisiin) ei kovin paljoa muutu elämänkaaren varrella. Ihmisen tapa reagoida pysyy siis samana, mutta kasvatuksen kautta sen tuottamaa käytöstä voi yrittää säädellä ja ohjata. Mitä "helpompi" lapsi, sitä helpommalla vanhempikin kasvatusvastuustaan pääsee. Tarvitaan vähemmän toistoa ja lapsen reaktiot ovat "sävyisämmät".



"Keskitemperamenttisen" lapsen vanhempana voin vain kuvitella, kuinka haastavaa on hoitaa ja kasvattaa temperamentikkaampaa lasta kuin omani. Etenkin, jos lapsella on vielä jotain erityistä neurologiassaan. Jaksamista vain kaikille vanhemmille!



Toisaalta, temperamentiltaan haastavammat lapset oikenlaisessa kasvuympäristössä (oikealla tavalla tukeva ja perustaltaan myönteisesti suhtautuva) kehittyvät usein älykkäämmiksi kuin nämä helpommat verrokit (Liisa Keltikangas-Järvisen kirjasta - vuoden professori ja temperamenttitutkija).

Vierailija

Lainaus:

Lainaus:

Voipi mennä luu kurkkuun... t: 2




Todennäköisesti et kyllä ymmärtäisi missä on ongelma vaikka se sulle rautalangasta väännettäisiin. Nimittäin ihminen voi olla huono vanhempi ja luulla olevansa hyvä. Tiedän sen itsestäni. Luulin oikeasti että kaikki on ok ja että olen mitä parhain vanhempi, kunnes menin terapiaan. Ja ne ongelmat oli ihan eri paikassa kuin luulin. Ja mun lapsen hyvä ja mallikelpoinen käytös oli nimenomaan oireilua, ei toisin päin.




tyytyväisen perheensä viereen =)

Vierailija

kaksi lasta, joista ensimmäinen aika hankala ja toinen taas superhelppo. Toisaalta jos meillä ei olisi tuota ensimmäistä, joka tuhannen kiellon ja rangaistuksen, kiristyksen, lahjonnan ja uhkailun jälkeenkin tekee ihan mitä mieleen juolahtaa, saattaisi tuo toinenkin tuntua välillä rasittavalta. Ns. normaalilapsi on niin toiselta planeetalta vaikeaan lapseen verrattuna, että sitä pitää ihan ihmeenä, että se tottelee pyydettäessä eikä järjestä kohtauksia älyttömistä asioista.



Toisaalta esikoisen kanssa meillä on jotenkin läheisempi suhde, koska hänen kasvattamisensa vaatii noin kymmenen kertaa enemmän panostusta kuin toisen lapsen, joka tietenkin myös on hyvin rakas. Ja minä varmaan syyllistyn tuohon hankalan lapsen haukkumiseen muille ihmisille ihan sen takia, että nämä yhden pikkuprinsessan äidit todella eivät tajua että lapsi on vaikea vaikka kasvattaja on tehnyt kaikkensa.

Vierailija

Ei ole helppoa ja jos vielä oikein kunnolla potkii niin koulu ei ymmärrä ja aina saa taistella kaikesta. Jos apua saa niin haettava on vuosivuoden jälkeen uudestaan.



Vanhempia syyllistetään. Kysytään apua ja nostellaan käsiä, pyöritetään päätä kun jotain ehdottaa tai lasta puolustaa ja mitään ei suostuta kokeilemaan. Ja kohta olet vanhempanakin hankala. Yritä sitten olla hyvä ja rauhallinen kun sisällä kuohuu ja huoli on suuri miten maailma lasta kohtelee ja pikkuhiljaa murentaa lapsen itsetunnon palapalalta. Vahvuuksia lapsella on paljon, mutta ne kun ei aina jakaudu jokaiseen kohdalla ihan tasaisesti. Sitten vielä pohdit että perheessä on muitakin jotka huomiosi ansaitsee. Riittämättömyys on niin tuttua ja väsymys.



Mutta jos hyvin käy koulu näkee hyvän tässä haastavassa lapsessa ja kehitystä tapahtuu kun ote on oikea ja opettajana oikea kultakimpale.

Vierailija

Lainaus:

ongelma nyt lähinnä on se, jos silti jakaa neuvoja haastavan lapsen vanhemmille ja pitää heitä vain huonoina kasvattajina jos ei lapsi "toimi niinkuin muut"


Kasvatuksessa on usein turhia epäjohdonmukaisuuksia, jotka on ulkopuolisen helpompi havaita.

Vierailija

Hienoa että viilataan taas ääripäästä toiseen. Mulla on kaksi tytärtä jotka ovat kuin yö ja päivä. Toinen on "helppo", aina iloinen, hyväntuulinen ja yhteistyökykyinen. Toinen taas kuin tulta ja tappuraa. Erittäin tempperamenttinen, kärkäs ja aina oikeassa. Tällä lapsella kihahtaa hermo ihan yksinkertaisistakin asioista. Ei mennyt kenkä jalkaan tai aamulla väärät housut. Lapsi on hyvin tunteikas siis kun on iloinen niin on TODELLA iloinen kun kuikuttaa niin oksat pois.

Tytöillä on ikäeroa 1,5v ja ovat olleet vauvasta asti juuri tuon luontoisia kuin ovat nyt. Tämän "hankalamman" kanssa saa puljata ja neuvotella, sumplia ja suunnitella, huijata ja naruttaa. Muuten hakataan päätä yhteen kuin pässit eikä tulosta synny lainkaan.



Siis tämän palstan mukaan olen kasvattanut molemmat lapset erilailla ja päin persettä. Minä ainakin arvostan molempia lapsia niinä persoonallisuuksina kuin miksi he ovat syntyneet. on ihan turha hakata kuutiota ympyränreikään. Hyvä kasvatus on sitä että sen hankalankin kanssa tullaan toimeen ja lapsella on hyvä ja turvallista olla. Ei tarvitse antaa periksi, lelliä, huutaa tai räyhätä.

Vierailija

niin haastavia lapsia hoidan töissä pk:ssa. Odotan toista tällä hetkellä, hänestä voi ihan hyvin tulla haastava, tai sitten helppo.

Aikuisen asenne ja huumori vaikuttaa asiaan myös.

Vierailija

Aivan!! Kuin mun kynästä kirjoitettu :)



Meillä 10v esikoinen, ollut aina vauvasta saakka erittäin vaativa ja helposti itkevä ja nykyisin helposti suuttuva. Vauvana oli jo sitä luokkaa etten kaupoille tms mennyt lainkaan hänen kanssan..



Mietin monesti että olen epäonnistunut äitinä. Sen jälkeen olen saanut vielä 3 lasta, ja en voi kuin hämmästellä miten helppoja jotkut lapset voivatkaan olla!? Kakkonenkin meillä on erityislapsi, mutta 3. ja 4. ovat kuin taivaasta mulle pudonneet. Toki osaavat kiukutell, uhmaavat, rajoista tapellaan mutta ihan eri luokkaa kuin esikon kanssa.



Nyt olen miettinyt että onneksi esikko oli se vaikein! Jos vaikka nuorimmainen olis ollut vastaava, olisin varmaan vetänyt ranteet auki, kun en olis voinut kuvitellakaan millaista voi olla elämä haastavan lapsen kanssa



Meillä esikoisella add, uhmakkuushäiriö, lukivika...ihana lapsi kuitenkin, fiksu myös ,mutta totaalinen alisuoriutuja koulussa. Ja tuo add, on luku sinällään, vie voimat meiltä kaikilta, myös sisaruksilta. Mutta silti esikoinen on jollain hassulla tavalla se "läheisin". =)

Vierailija

Kakkonen oli sitä mieltä, että hänelläkin on tempperamenttinen lapsi, joka polkee jalkaa, mutta uskoo kerrasta (vai oliko se kahdesta). Sepä se: on myös lapsia, jotka eivät usko, vaan jotka toistuvasti kokeilevat rajoja ja kokevat rajat aina epäoikeudenmukaisina.



Esikosellamme on kotiintuloaika, jota hän ennen joulua rikkoi toistuvasti. Sai viikon arestia. Arvatkaako tuliko ajoissa kotiin, kun joulun jälkeen taas lähti kaverille? Kotiintuloaika kun on kuulemma ihan epäreilu, eikä kenenkään muukaan tarvitse. Asiasta keskusteltiin taas vaihteeksi ja lapsi suuttui sitten kun ihmettelin, miksi kaveri joutui edellisenä päivänä lähtemään meiltä viideksi, kun äitinsä soitti kotiin syömään.



Tätä ketjua kun pyörittää toistuvasti ,alkaa vähän nyppimään.



Asia vain aktivoitui mielessäni, kun satuimme katsomaan vanhoja lapsista ottettuja videoita (kukahan huutaa 3vuotiaana ja taas 5vuotiaana lattialla, kun ei saa mehua ruuan kanssa? Kuka 7 v huutaa äkäisesti, että minua ei saa kuvata?)

Sivut

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat