Mitä olen tehnyt väärin? Kuinka toimin tästä eteenpäin? Kyse 2,5 vuotiaan uhmakkaasta käytöksestä.

Vierailija

Tyttö 2,5 v juoksee jatkuvasti karkuun :( Päiväkodista lähtö on kaaosta, tyttö viilettää pitkin päiväkotia, eikä usko mitään. Autoon ei tietenkään mene suosiolla, vaan pitää ensin juosta muutaman kerran auton ympäri. Kotona sama juttu piti sitten tehdä mitä tahansa, aina juostaan nauraen karkuun. Ihan kuin leikkittäisiin hippaa tai piilosta.

Sitten se minä ite minä ite, no se kai kuuluu ikään?

Yritä siinä sitten olla menettämättä hermoja....

Mitä olen tehnyt väärin? :/

Sivut

Kommentit (44)

Vierailija

Ihan olit selittänyt asian selkeästi, ongelma vain on se, että asian sisältö on virheellinen. eli kun sanot hei, hei, äiti lähtee nyt...ajattelet, että lapsi siinä tilanteessa tekee itse valinnan lähteekö turvallisesti sinun luokse vai jääkö tulematta, jolloin valitsisi turvattoman tien. Sinä itse olet aiheuttanut sen turvattomuuden tunteen jo sanomalla hei, hei äiti lähtee!!! ei siinä tilanteessa jää lapselle valinna mahdollisuutta turvallisen/ turvattoman toiminnan väliltä. Tottakai lapsi tulee jos aikuinen sanoo noin. kukaan ei halua tulla hylätyksi. lapsi tietää itsekin, että on täysin riippuvainen sinusta eikä pärjaa ilman sinua. se, että uhkaat lähteä vain koska lapsi ei suostu tulemaan pukemaan...on mielestäni (mietin todella mitä kirjoittaisin) anteeksi antamatonta, laiskuutta...jne. Sehän on vanhemmalle helpoin tapa toimia, mutta lapsen kannalta todella vahingollinen!!!



eli jos päästät suustasi nuo sanat...äiti menee nyt, hei hei! olet jo aiheuttanut sen turvattomuuden tunteen lapselle. On kauheata jos lapsi tottelee sinua vain siten, että hän joutuu ajattelemaan "nyt täytyy mennä tai äiti jättää minut". ei tee hyvää lapselle eikä myöskään sinun ja lapsen suhteelle.

Vierailija

käytän ihan surutta tuota hei hei -menetelmää ja maksan sitten psykoterapian aikanaan jos on tarvetta. ihan oikeasti, ette voi olla tosissanne että juoksette niiden lastenne perässä? Tuotahan ne tekee kaikki, ja nauraa päälle. Oppivat aika nopeasti kyllä eroon tuosta.

Vierailija

Tohon karkuun jouksemiseen että lapsesi selvästi taitaa pitää sitä jonain leikkinä. Tuossa iässä kyllä karkuun jouksemista taitaa olla muutenkin mutta tuli mieleen että onko teillä ollut tapana lähteä perään kun läpsi menee karkuun?



Meillä nyt 1½v poika ja juuri tuossa karkuun meno vaiheessa. lähtee siis kipittämään aina eri suuntaa kun pitäisi ja esim. pukemaan kun pitäisi ruveta pinkaisee karkuun. Itse en lähde koskaan jos ei ole välttämätön pakko (lapsi juoksemassa auton eteen tms.) lähde perään juoksemaan vaan menen toiseen suuntan ja huikkaan että hei hei sitten äiti menee tänne. ämä on tepsinyt kaikilla kolmella vanhemmallakin lapsella hyvin ja karkuun juokseminen on aika pian loppunut kokonaan. Naapurin rouva taas juoksi aina lastensa perässä ja sikin stten uosta urakalla. toki varmaan lapsissakin on eroja tämän asian suhteen mutta tosiaan kun naapuria seurasin niin heillä pojat pitivät karkaamista hauskana leikkinä.

Vierailija

Lapsi kun lähtee karkuun ja jos sanon että nyt tulet ja puetaan, jos et tule niin äiti hakee ja pukee. Ei se lapsi missään paikallaan odota, vaan lähtee taas juoksemaan karkuun, en siis voi vain mennä ja hakea, vaan joutuisin juoksemaan perässä. Ainut tapa on ollut tuo hei hei, äiti lähtee nyt jos et tule.



ap

Vierailija

Joudun juoksemaan lapsen perässä jos teen kuten ehdotit tai sitten seistään molemmat ties kuinka kauan siinä päiväkodin eteisessä, jos odotan että lapsi tulee pukemaan, mutta en itse juokse perässä :/

Alan jo epäillä että lapsessa on jotain vikaa :( Vaikka kyllä hän muissa asioissa ymmärtää kaiken. Tai luultavammin se vika on minussa, enkä osaa tehdä mitään oikein..



ap









Lainaus:

itse tekisin noissa päiväkodilta lähtötilanteissa niin, että pyytäisin lasta tulemaan pukemaan kerran tai pari ja jos lapsi ei tule sanoisin laskevani kolmeen ja sen jälkeen haen hänet itse syliin ja pukemaan. sit jos joutuu hakemaan, niin jämptisti ja rauhallisesti vain vaatteet päälle lapselle vaikka pyristelisi karkuun. Jos käveleminen autolle onnistuu karkaamatta niin hyvä ja siitä kehut lapselle, mutta jos lapsi lähtee karkuun niin syliin vaan ja kannat lapsen. meillä on opetettu lapset pitämään kädestä kiinni ja kävelemään sillä tavalla aina kun liikumme parkkipaikoilla tai liikenteen lähettyvillä. Jos kädestä pitäminen ei onnistu, on otettu syliin eikä ole saanut itse kävellä. Meillä ainakin lapset on halunneet itse kävellä (puhun siis tilanteesta kun lapset n. pari vuotiaita) ja siksipä ei juuri ole sylissä tarvinnut kantaa vaan jo se, että sanoo "kädestä kiinni tai äiti nappaa syliin" on riittänyt. Aina kannattaa lapselle selittä Miksi jokin asia tehdään niin kuin se tehdään. Liikenteessä pidetään kädestä koska autoja kulkee ja näin on turvallisempaa...jne.



Tsemppiä!

Vierailija

oikeastiko ajattelet noin, että sanot lapselle mieluummin "hei, hei, tänehän jäät", kuin että kantaisit lasta. Se, että ajattelet enemmän mitä muut ajattelevat ja, että kirkuvan lapsen kantaminen on säälittävän näköistä, kuulostaa huolestuttavalta. Ajattelet siis enemmän että haluat näyttää hyvältä muiden silmissä kuin, että ajattelisit mikä on lapsellesi parasta.



kaikkea sitä kuuleekin...

Vierailija

ajattelin vielä ehdottaa, että mitä jos sopisitte jonkun tietyn jutun, juokse auton ympäri kerran ja sitten mennään? Tämä nyt oli esimerkki. Tekisit siis kompromissin, mutta sinun ehdoilla. Kerran auton ympäri ja sitten mennään ja sitten todella mennään...

Vierailija

Kotona jos esim pukemistilanteessa karkaa niin pyydän rauhallisesti tulemaan takaisin, jos ei tule niin en lähde perään juoksemaan vaan haen lapsen kävellen, otan kädestä kiinni ja sanon rauhallisesti että nyt mennään pukemaan että päästään kauppaan. Sitten mennään sovussa. Karkaileminen on vähentynyt tosi paljon, kyllä vieläkin välillä lähtee mutta tosi harvoin.



Ulkona kävellessä jos lähtee eri suuntaan, pyydän tulemaan takaisin ja jos ei tule niin sanon että nyt äidin on pakko ottaa kainaloon jos et kävele äidin kanssa samaan suuntaan. Sitten haen lapsen kävellen ja nappaan kainaloon, en siis syliin vaan sillä lailla kainaloon että "roikotan" pää eteen ja jalat taaksepäin. Tämä ei satu lapseen mutta niin saa kannettua myös rimpuilevaa tai veltoksi heittäytyvää lasta. Meillä kyllä poika ei rimpuile vaan huutaa samantien "pois, haluun itse kävellä". Sitten lasken lapsen maahan ja selitän että täytyy kävellä samaan suuntaan ettei hukata toisiamme. Sitten jatketaan käsi kädessä matkaa.



Jos on oikeasti vaaratilanne, esim poika menossa autotielle, poika kyllä kuulee mun äänensävystä että nyt on tosi kyseessä ja tulee takaisin itse.



Nämä keinot toimii meillä, pojan karkailut on vähentyneet tosi paljon.



Mä kyllä luulen että melkein mitä tahansa keinoa käyttääkin, avain on siinä että tekee määrätietoisesti, systemaattisesti ja rauhallisesti samalla tavalla joka kerta ja pitää linjansa. Kyllä lapsi sen sitten tajuaa että näin tämä menee.



Toivottavasti teilläkin saadaan karkailut kuriin!

Vierailija

Tuolla tiellä ei juurikaan ole muita kävelijöitä siihen aikaan, joten ei ole oikeastaan tullut edes tarvetta tuohon :) En minä kanna tuon ikäistä lasta kotiin kun osaa itsekin kävellä. Eihän teidän lapsista tule mitään jos passaatte niitä tuon ikäisinä.

Vierailija

Meillä lapsilla ei ole vapaata kasvatusta vaan aika tiukka jopa autoritäärinenkin kasvatus tietyssä mielessä. Kuitenkin esikoistyttömme pienenä aloitti aina kitinän ja kiukkuamisen kun näki minut. Äidilleni ei kiukunnut koskaan kun oli tämän hoidossa. Äitini usein tästä minua piikittelikin. Mutta mutta eipä se ihan niin yksiselitteinen juttu ole vaan lapsi kiukkuaa sille ihmiselle jonka kokee turvallisimmaksi ja tärkeimmäksi. Minusta on vain hyvä että lapsi uskaltaa näyttää minulle että hänellä on paha mieli ja kiukuttaa ja että än voi olla vihainenkin sille että äiti on jättänyt koko pitkäksi päiväksi lapsen hoptoon. Minusta lapsella on oikeus purkaa pahaa mieltään asian johdosta. Tuonikäinen lapsi reiagoi kiukuttelulla ja uhmaamisella moniin asioihin kunnes oppii ilmaisemaan itseään muillakin tavoilla. Meni hiukan ohi aiheen.



Tietysti siis vanhemman pitää olla johdonmukainen ja urha lässyttelyt on paras unohtaa vaikka itsestä tuntuisi pahalta. Lapsi kaipaa selkeää rajaa ja turvaa siitä etä vanhempi tietää mitä tehdään eikä lapsen tarvitse olla se joka asian päättää. Ja silti se lapsi saattaa kiukutella ja uhmata. Tahtoiässä lapsi kokeilee omia rajojaan ja myös sitä pitävätkö vanhemman asettamat rajat ja miten lapsi voi niihin turvata.



3

Vierailija

Lainaus:

10 kertaa ja vaikutetaan - anteeksi nyt vain - supernuijilta.



Kannattaisi tässä vaiheessa miettiä, kunpi teidän perheessä määrää - sinä vai tuo 2-vuotias.



Eli miten minä toimin, kun meidän lapsilla on ollut tuo kausi. Nappaan lapsen kainaloon ja vien hänet sinne, minne matka. Ja jos lapsi rimpuloi ja potkii. Seisotan hänet tiukasti eteeni, menen kyykkyyn ja silmiin katsoen sanon erittäin ankarasti, että "me lähdemme nyt". Tietysti jos auktoriteettiä ei ole koskaan ollutkaan tuo voi saada lapsessa aikaan vain naurureaktion. Sitten ei auta muu kun ottaa rangaistukset käyttöön. Karkuun juokseva lapsi ei saa katsoa lastenohjelmia jne... JA NIISTÄ PIDETÄÄN KIINNI. Olen huomannut, että näiden hankalien uhmislapsien äidit ovat yleensä hirveitä lässyttäjiä, jotka kokevat ilmeisesti, että ankarasti puhuminenkin on jo sitä "laissa kiellettyä kuritusta", kun sille huonostikäyttäytyvälle kakaralle puhutaan vain lempeällä lässynlässyn ääneellä tyyliin: Nyt kyllä äidille tulee paha mieli, kun Nico-Armas ei tule mukaan...

Vierailija

olet paras äiti omalle lapsellesi. Kaikkien äitien ja isien lapset venkoilee ja on hankalia. Lapsi tietysti vaistoaa epävarmuutesi ja käyttää sitä hyväkseen (se ei ole mitään kataluutta, testailua vain).

Tuli mieleen tuosta Hei, hei-metodista, että siinä on kaksinkertainen riski: lapsi tuntee itsensä hylätyksi ja pian äiti jo taas ojentaa kätensä ja kutsuu. Kumpi on totta? Sekavia signaaleja pitäisi yrittää välttää.

Vierailija

Yhden mielestä lapsi saa traumoja jos äiti sanoo sille että äiti menee nyt, tuletko mukaan vai et, ja sitten jatkaa raahavansa rimpuloivan lapsen väkisin ulos... Jotenkin tuntuisi että jälkimmäisestä tulisi todennäköisemmin niitä pysyviä traumoja ;-) Itse en tosin usko että lapset yleensä ihan noin vähästä menevät rikki, tai jos menevät niin tuskin muutenkaan elämässä olisivat tulleet pärjäämään.

Vierailija

Lainaus:

j Eikä lapselle tullut traumoja.



Meillä on varmaan yhden tai kaksi kertaa käytetty kullekkin lapselle jossin tilanteessa jossa on toiminut hyvin ja lapset ovat ihan täysipäisiä.



3




Ne saattaa näkyä vasta paljon myöhemmin....

voi voi taas kerran.

Sivut

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat