Outo kotiäitiongelma (haluan olla puhumatta - edes joskus!)

Vierailija

Jooh...eli vähän oudompi ongelma. Monet valittaa että ei halua olla kotona lapsen kanssa kun haluaa päästä takaisin sosiaalisiin ympyröihin. No, on minustakin kiva kahvitella välillä mammojen kanssa mutta...Ongelma on oikeasti se että kun tuntuu että pitää olla ihan jatkuvalla syötöllä puhumassa vauvan kanssa. Siis ihan jatkuvalla syötöllä. Pitää lorutella ja "kertoilla" mitä hoitotilanteissa tapahtuu jne. että edistää lapsen kielellistä kehitystä. Minun joka nautti töissä siitä että sai tehdä 1-2 tuntia töitä putkeen ihan omassa rauhassa, sitten vaikka lounastaa työkavereiden kanssa ja olla taas sen jälkeen 2 tuntia hiljaa putkeen.



En siis sinäänsä kaipaa "omaa rauhaa" mutta jatkuva keskustelu ja juttelu käy voimien päälle. En minä ole mikään papupata tyyppi. Silti haluan olla lapsen kanssa kotona siihen asti kun lapsi on 2v. Mutta miten ihmeessä jaksaa kun kokoajan pitää höpöttää jotain? Onko 1v ikäisille jotain kerhoja 1-2krt/vko jossa lapsi voi pitää hauskaa sillä aikaa kun äiti saa olla....hiljaa.... Tässä ei siis auta että mennään leikkimään muiden mammojen lapsien kanssa ja lapsi viihtyy heidän kanssaan koska sittenhän taas mammat keskustelevat keskenään.



Ei jaksa...haluan vaan olla puhumatta joskus vaikka kaksi tuntia. Muutenkin kuin yöllä siis. En yksinkertaisesti keksi tarpeeksi jutusteltavaa. Apua!

Kommentit (15)

Vierailija

Lainaus:


Vauvalla (nyt 7kk) on äitieroahdistus päällä (ollut jo kuukauden) eli jos poistun vaikka kylppäriin niin alkaa hirveä huuto (vaikka lapsi olisi isänsä kanssa).




Toi oli se vaihe jolloin mustakin tuntui että oli takki kovaa vauhtia tyhjenemässä.



Olisiko mahdollista laittaa lasta rattaisiin ja koittaa jos vaikka pitkä päivälenkki saisi häntä nukkumaan kauemmin kuin sen 30min kerrallaan? Saisit muutaman tunnin lepoa siitä höpöttelystä... Ihan hiljaa vaan kuunnella lumen narsketta kenkien alla... :)



Toisekseen olen samaa mieltä, että ei ihan joka hetki kotonakaan tarvitse olla hölisemässä. Jos lapselle tulisi kielellisen kehityksen häiriö siitä että äiti on välillä puoli tuntia hiljaa, niin.... Noh, aika huteralla pohjalla olisi tuo puhetaito. :) Kuulostat minusta vastuulliselta äidiltä joka taitaa nyt vaan stressata pikkuisen liikaa.

Vierailija

Ap, taidat olla jo päässyt vähän jyvälle että mitä sillä lapselle jutustelemisella tarkoitetaan. Toivottavasti tänään tuntuu olo jo helpommalta. :)



Tuli mieleen pari vinkkiä lisätä kuitenkin. Ensinnäkin, kun ajattelen kaikkia äideille kohdistettuja vaatimuksia, itseäni on auttoi suhteuttamaan niitä se, että kuvittelin että esikoiseni olisi jo vaikka nelilapsisen sisarussarjan kuopus, ja aikaa ja huomiota olisi hänelle juuri sen verran antaa. Esimerkiksi tuo juttelu: mieti kuinka paljon suurperheen äiti ehtii puhua vauvalle? Lapset tulevat silläkin määrällä toimeen.



Esikoisen kanssa näännyttää niin helposti itsensä... Se on sääli. Ainoa asia jota kadun esikoiseni vauva-ajalta on että stressasin niin paljon, yritin niin julmetusti ja kuuntelin joka ikistä ulkopuolista, joka asetti minulle vaatimuksia siitä kuinka olla Virheetön Täydellinen Äiti. Anoppini oli hyvä terveen järjen lähde, viiden lapsen äiti kun on. Ei ikinä morkannut, mutta huomasin aina kun häntä vähän hymyilytti tohinani yhden vauvan kanssa, ja siitä aina tajusin että nyt taitaa taas mennä vähän liian pitkälle...



Toisekseen: siitä juttelusta. Minua auttoi se, kun tajusin, että vauvalle voi puhua IHAN MISTÄ VAAN. Tutkimusten mukaanhan siinä harjoitetaan aika paljon nimenomaan keskustelun vastavuoroisuuden rytmiä. Eli tärkeää ei ole se mitä sanot (et ole vielä kartuttamasa lapsen sanavarastoa!), van se että teet siitä muka "keskustelun" lapsen kanssa. Kysyt, kuuntelet, nyökkäilet, vastailet. Et ole lapselle niinkään opettamassa sanoja tms., vaan treenaat häntä tunnistamaan

Lainaus:

mikä on keskustelu

ja miten se toimii.



Ja se toimii niin että vuorotellaan, pidetään katsekontaktia, hymyillään ja nyökätään, kysytään kysymyksiä (vaikka ihan se "kuka se on se äidin pikku kulta?") ja odotetaan "vastauksia" (esim.katsekontaktia, hymyä). Se joitakin ärsyttävä "liioiteltu" puhetapa mitä ihmiset käyttävät vauvojen kanssa on juuri tätä; opetetaan lasta tunnistamaan intonaatioita ja kiinnittämään huomio keskusteluun. Ja kun lapsi alkaa katsella poispäin tai kiinnostuu jostain muusta, rupatteluhetki on päättynyt.



Ajattelin mainita tuon siksi, että se sai sen homman tuntumaan itsestä jotenkin mielekkäämmältä ja helpommalta. Ja antoi itselle luvan puhua ääneen ihan juuri siitä mitä huvitti. Ei tarvinnut olla juuri lapselle sopivaa aihetta, eikä tarvinnut puhua juuri siitä vaippojen vaihdosta! Tulipa siinä pohdiskeltua lapselle tuttavapiirin ihmisten tervejärkisyyttä, tai mitä kauppalistalle laittaisi, ja moneltakohan se telkkariohjelma alkaa, ja minne olisi hauska mennä lomalle, ja onkohan tuokin julkkis käynyt kasvojaan kiristyttämässä, tms. Siis ääneen ajattelua, lyhyesti sanottuna. Ja siitä sitten tehtiin "keskustelu" lapsen kanssa - jonka panos siihen oli joskus rävähtämätön hämmästynyt tuijotus, tai hymy, tai jokeltelu. On lystikästä kun lapsi tajuaa sen homman pointin, ja huomaat että hän odottaa että sinä sanot sanottavasi, ja "sanoo" sitten omansa, ja sitten on taas sinun vuorosi...



Mutta koskaan en siis urheiluselostajan tai luontodokumentin kertojanäänen tapaan viitsinyt keskittyä kertomaan juurta jaksain mitä milloinkin juuri jonkun vanutupon kanssa olin tekemässä vaavin ihopoimussa. :D

Vierailija

Itsekin lähinnä jutustelen itsekseni... Musta onkin tullut sellainen "omituinen höpöttäjä", kun muuten ajatus katkeaa ja unohtelee kaiken väsyneenä. Joten puhelen aatokseni julki, kuuntelei vauva tai ei. Mutta eihän sitä jatkuvasti puhua tartte.

Vierailija

Vauva nukkuu aina max 30min päikät (tosin 3-4 per päivä) joten niistä ei ole paljoakaan iloa. Juuri kun on saanut vauvan nukkumaan niin hän jo herääkin (siltä se ainakin tuntuu). Mieheni on töissä klo 8-19:30 (työmatkat mukaanlukien) ja kun tulee illalla kotiin niin haluaa hirveästi keskustella minun kanssani. Huoh...kun en jaksaisi kaiken sen vauvan kanssa jutustelun jälkeen.



Vauvalla (nyt 7kk) on äitieroahdistus päällä (ollut jo kuukauden) eli jos poistun vaikka kylppäriin niin alkaa hirveä huuto (vaikka lapsi olisi isänsä kanssa). Kaipa se tästä. Tällä hetkellä vaan tuntuu hirveän ahdistavalta jatkuva papupatana oleminen. Varsinkin kun tuntuu että lapsi on hiljainen kuin mikä (no ihmekös tuota jos on äitiinsä tullut) mutta kun "kaikkien muiden" samanikäiset vauvat jo tättättelevät papupatana. Minun tyttöni on vaan hiljaa. Hirveä syyllisyyden tunne että jos hänelle tulee joku kielellinen häiriö kun en juttele tarpeeksi. :(



ap

Vierailija

Itse olen ajatellut, että koska en puhu pälpätä odotusaikanakaan koko ajan, ei minun tarvitse muuttua muuksi lapsen synnyttyä. Tottakai välillä höpisen mahalleni, mutta en koe sitä luontevana, enkä muutenkaan ole kovin puhelias, miksi minun pitäisi muuttaa persoonallisuuttani radikaalisti.



Kyllä varmasti vauvan kanssa puhelen, mutta jos haluan olla hiljempaa niin olen. Ihan normaali tuosta esikoisestakin on tullut. Kielellisesti kehittynyt, kun on luettu taapero vaiheessa paljon ja sanavarasto on kehittynyt sen myötä.



Älä nyt ainakaan stressaa asiasta

Vierailija

Puhut vaikka aktiivisissa hoitotilanteissa ja kun huomaat lapsen hakevan seuraa.



Tuo puhumisohje on niille, jotka eivät hoksaa puhua vauvalle mitään. Ja siksi toisekseen rauhallisella puheella voi rauhoittaa lasta, mutta ei se tarkoita että puhut enemmän kuin jaksat.



Meneehän nyt kenellä tahansa järki jos joka päivä tuntitolkulla hokee körö körö kirkkoa.

Vierailija

Taidan tosiaan stressata vaan liikaa tästä asiasta ja ottaa neuvolan ohjeet vähän liian vakavasti. Tietty jutustelen lapselle hoitotilanteissa jne mutta jotenkin käsitin että lapselle pitää pöpöttää tyyliin taukoamatta. Varmaan tähän vaikuttaa sekin että vauva on tosiaan niin hiljainen verrattuna ikätovereihinsa (jotka tosiaan jo jokeltelevat kaksitavuilla jatkuvalla syötöllä - monet ovat tehneet jo kuukausitolkulla). Minun lapseni vaan hihkuu välillä muttei sen ihmeempää. Motorinen taito on kyllä hallussa mutta tosiaan mietityttää tuo kielellinen kehitys ja olen sitten varmaan sen vuoksi vetänyt johtopäätöksen että pitäisi puhua kokoajan (tyyliin mistä se lapsi oppii puhumaan jos äiti ei kokoajan juttele).



ap

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat