Kadutko koskaan että sait lapset ns. väärään aikaan?

Vierailija

Eli esim. liian nuorena, liian vanhana, ilman vakituista työpaikkaa tms.

Mitä muuttaisit / tekisit nyt toisin jos saisit mahdollisuuden?

Kommentit (10)

Vierailija

Tokan lapsen jälkeen sairastuin ja olisin halunnut vielä kolmannen ja neljännenkin lapsen. Näin jälkikäteen olisin tehnyt kaikki yhteen syssyyn ja aikaisemmin. Nyt saisin sairastaa rauhassa.

Vierailija

olin 24 esikoisen syntyessä, valmis maisteri, työkokemusta oli, naimisissa oltiin ja luulin olevani valmis.



Totuus on kuitenkin, että olin tietämätön nuori tyttö, vaikka lasta rakastinkin ja parhaani mukaan hoidin, minulta jäi näkemättä paljon asioita, jotka näin jälkikäteen ajateltuna olisi pitänyt tajuta. Lapsellä on esimerkiksi lukihäiriö ja jo puheen oppimisvaiheessa hänellä oli sellaisia äännevirheitä, joista minun olisi pitänyt se tajuta. Silloin lapsi olisi voinut saada terapiaa ja hoitoa ennen koulun alkua. Nyt kukaan ei tajunnut mitään neuvolassa eikä päiväkodissa eikä alkuun koulussakaan, enkä minä osannut epäillä mitään kun kaikki ymmärsivät kuitenkin lapsen puhetta mainiosti ja neuvolakin vain kehui kuinka fiksu lapsi on. Hänellä on myös aspergerin oireyhtymä, mutta en minä koskaan tajunnut itse, että hän on jotenkin outo, kun kuvittelin kaikkien lasten olevan samanlaisia. Päiväkodissa huomasivat jotain, ja kutsuivat kelton häntä katsomaan, mutta kelto ei hänkään nähnyt mitään muuta kuin luovan lapsen, kun en minäkään osannut väittäälapsen olevan kotoíoloissa jotenkin outo. Myöhemmin olen kyllä tajunnut, että outohan tuo oli. Vanhempana olisin tiennyt enemmän.



Toinen asia, miksi olen sitä mieltä, että tein lapseni liian nuorena on se, että kenelläkään kaverilla ei tuolloin ollut lapsia, joten minä ja miehini olimme sen vauvamme kanssa aivan yksin. Meillä ei ollut ketään kenelle puhua lapsesta, eikä lapsella ollut tuttavaperheissä leikkikavereita. PÄiväkodissa hän näki muita lapsia, mutta kotioloissa hän vietti aikaansa aikuisten kanssa. Kasvoi sitten semmoiseksi pikkuprofessoriksi, joka esitelmöi omista jutuistaan sivistyssanoin joita hädintuskin tajuaa itsekään. Voihan olla, että hän aspergerina olisi kasvanut sellaiseksi kuitenkin, mutta ainakin minä olisin tajunnut, että siinä on jotain outoa vähän ENNEN koulun alkua.. Jos olisimme odottaneet muutaman vuoden, opiskelu- ja työkaveritkin olisivat saaneet lapsia.



Mutta en minä silti tiedä, tekisinkö mitään toisin. Mistä sen tietää ja mitä sellaista kannattaa yleensä miettiä. Asiat ova tniin kuin ovat. Menneet ovat menneitä, nyt mietitään sitä, mitä tehdään seuraavaksi.

Vierailija

Jos tarhan ammattilaiset eivät huomanneet poikasi erikoistarpeita, niin miten sinä olisit ne muka paremmin huomannut, jos olisit kymmenen vuotta tehnyt vaikkapa suunnitteluinsinöörin - tai mikä alasi nyt onkaan - hommia? Et olisi 34- vuotiaana varmaan ollut yhtään sen pätevämpi lasten puheenkehitysjutuissa kuin 24- vuotiaanakaan. Sen sijaan toisen lapsen kohdalla tietäisit jo enemmän joitain juttuja, iästä riippumatta.

Vierailija

Eikä tässä aiheena ole saadaanko lapsia vai tehdäänkö niitä...



Minä olen lapset saanut just passelisti. Eka lähes valmistuneena, ei varmaa työpaikkaa ja työttömänä olinkin vähän aikaan. Toisen lapsen sain sitten 3 vuoden ikäerolla kun oli töitä.

Kyllä välillä olen katunut, kun tuntui että lasten takia ei saanut töitä tai siis uusia "parempia töitä. Sattuman oikusta (?) työasiat ovat järjestyneet ja nyt ei todellakaan lasten hankkiminen nuoren (eka, kun olin 23) kaduta. Päin vastoin. Nyt on aikaa uralle. (nyt olen lähes 30v)



Ainut miinu on se, että nyt alkaa tulemaan vasta lähipiiriin vauvoja. Olisi ollut ihanaa, jos olisi ollut joku läheinen mamma jakamassa sen vauva-arjen. Toistaalta kiva olla se vähän kokeneempi ja ehkä osaan ystäviä/siskoa tukea tarvittaessa mutta toisaalta haikeana muistelen sitä vauva-aikaa...

Vierailija

Sain lapset juuri oikeaan aikaan oman "uran" kannalta!



Eka lapsi syntyi opiskelujen aikana, ja oli tosi kiva olla paljon kotona opiskelujen yhteydessä. Oli kaikenlaisia tukia opiskeljalle, eli pärjättiin ihan ok, vaikka mitään kulutusjuhlaa ei elettykään. Päivähoitokin oli melko ilmaista silloin. Ja lapsesta sai sellaista puhtia opiskeluun ja saattaa ne lopuun mikä minusta puuttui lapsettomilta jotka etsivät vielä itseään ja oikeaa opiskelusuuntautumista, yms, yms, yms.



Toinen lapsi sitten keskellä työelämää, oli kiva pitää keskelle kiireistä työelämää tällaisen pienen breikin ja nollata ajatukset. Taloudellisestikin menee paremmin, ja teini esikoisellekin riittää rahaa harrastuksiin yms.

Iso ikäero oli just meidän juttu, vaikka ympäristö sitä kovasti ihmettelikin, kun normi taitaa olla 2 lasta 2 vuoden ikäerolla.



Tietenkin nyt yli 35v:nä ei sitä jaksa ihan niin paljon ja on hieman väsähtänyt, mutta toisaalta sen kompensoi sillä rennommalla asenteella, että osaa erottaa mikä on oikeasti tärkeetä ja mikä ei, eli mihin kannatta panostaa ja mikä on sivuseikkoja ja yleisellä elämänkokemuksella ja elämän viisaudella.



Mutta kaikki nämä asiathan ovat kovin yksilöllisiä, ja omasta elämäntilanteesta kiini, ja jokainen elämä on hieman erilainen, ei tällaista voi yleistää.

Vierailija

Ei kaduta, enkä vaihtaisi muuhun, vaikka opiskeluaikana talous olikin tiukalla. Toisen lapsen syntymän aikaan mies oli jo valmistunut, mutta ensimmäisen syntyessä opiskeltiin molemmat ja mies oli osa-aikatyössä.



Esikoinen oli myös yllätysraskaus, eikä perheenperustaminen ollut vielä tuolloin suunnitelmissa. Alkujärkytyksen jälkeen vähiteleen sopeuduimme ajatukseen lapsesta. Kun lapsi syntyi, tuntui, että näinhän tämän pitikin mennä.



Nykyisin olemme naimisissa, lapset 6- ja 4-vuotiaita, haaveilemme vielä kolmannesta sitten joskus... : )

Vierailija

ajattelen niin, että ne jotka ovat jääneet henkiin, on meille annettu. ajankohta on ollut aina oikea. menetysten jälkeen olin varma, etten edes saa lapsia ja nyt olen 3n äiti.

Vierailija

Pikkulapsiaika on paljon helpompi sovittaa yhteen opiskelujen kuin työelämän kanssa. Perheellisenä opiskelijana saa myös ok asunnon tuettuna ja ihan pienet lapset ei paljon tarvitse materiaa, eikä ole harrastuskuluja jne.



En nytkään ole mikään "vanha" äiti - olin 32- vuotias, kun kolmas ja viimeinen lapsi syntyi. Ja kivaa on, mutta olis voinut olla vielä 4-5 vuotta nuorempi äiti. Minusta about 25 v. olis ideaali ikä perheenperustamiselle. On vielä sitten paljon energiaa kouluikäisten kanssa touhottamiselle ja teinihösinään.



Ja mulla tutuissa paljon niitä, jotka "hankkineet", siis tietosesti lykänneet lastentekoa tuonne 40 ikävuoden tienoille. Ihan hyviä vanhempia ovat ja nuorekkaitakin ikäisekseen, mutta olen kuitenkin seurannut, että kun lapset tulee kouluikään, niin semmonen normaali 50- vuotias on pikkasen jo "väsähtänyt" eikä se touhuaminen ole samanlaista kuin nuoremmilla vanhemmilla. Vaikkapa nyt mulla, joka olen siis 10 vuotta nuorempi heitä.



Ja joo, ei voi yleistää, eikä musta ole mikään katastrofi ja maailmanloppu, jos on vähän "väsähtäneet" mutta rakastavat ja hyvät vanhemmat. Ja eihän niitä hyviä partnereitakaan kaikille satu eteen just tiettyyn ikään. Mutta kun tässä kysyttiin omaa ideaalia.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat