Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Neuvokaa 8 v kasvatuksessa! (haluaa lopettaa harrastuksen)

Vierailija

Minulla on 8 v poika, joka on luonteeltaan suurpiirteinen ja vähän sinne päin tekijä. Hän aloitti karaten 7 v ja oli todella innoissaan. Puhui ensimmäisen vuoden mustan vyön tavoittelemisesta. Karate myös sujui ihan hyvin. Hän sai keltaisen vyön jo vuosi sitten.



Syksyn aikana hän on huonontunut harrastuksessaan kovin. Ei pysy enää ryhmän mukana - ei tietenkään, koska ei kuuntele, ei katso, miettii omiaan ja tekee sinne päin. Hän on siis todella onneton siellä. Koska yksinkertaisesti ei yritä.



Väitän, että tämä motivaation lasku johtuu siitä, että hän on huomannut, että laji on vaikea, ettei hän olekaan siinä niin hyvä kuin haluaisia. Hän heittää lekkeriksi, koska ei tarvitse kohdata omaa huonommuuttaan ja sitä, että lajia pitäisi harjotella.



Isä otti eilen asian puheeksi, että hän saa unohtaa mustan vyön ja poika suuttui ja sanoi, että lopettaa karaten. Nyt olemme isän (eli mieheni) kanssa kahden vaiheille, mitä pitäisi tehdä. Antaa hänen lopettaa vai pakottaa jatkamaan. Asialla on kaksi puolta:



a) Annamme hänen lopettaa karaten. Oppiiko hän siitä, että hanskat voi lyödä tiskiin heti, kun ei jotain osaa?



b) Pakotamme hänet jatkamaan vielä tämän kevään ajan. Saako hän elinikäisen trauman siitä, että on pakko jatkaa, vaikka ei osaa?

Ja voiko häntä pakottaa jatkamaan? Hänhän voi jatkaa samoilla linjoilla.



Itse asiasssa se mikä minua huolestuttaa on sitoutumattomuus ja se, ettei edes viitsi yrittää. Onko kokemusta, mikä on oikea tapa vaikuttaa siihen, ettei nämä piirteet saa otollista maaperää ja lopulta pojasta kasvaa täysi luuseri.

Sivut

Kommentit (55)

Vierailija

Ei harrastuksessa tarvitse olla tosi hyvä. Mutta jos on keltainen vyö, niin ei minusta ole oikein, että on huonompi kuin valkoisen vyön harrastaja. Poika on sitä tällä hetkellä.



Eikä sillä ole meille merkitystä, saako poika musta vyötä. Me pohdimme sitä, että oppiiko poika LUOVUTTAMAAN heti, kun ei jotain osaa.





]

Lainaus:

mikish arrastuksessa pitäisi olla tosi hyvä? Miksi sillä on vanhemmille väliä, saako 8v poika koskaan karaten mustaa vyötä? Tarviiko harrastus tosiaan ottaa noin julmetus tosissaan, vai olisiko ihan tarpeen, että sillä lapsella olisi edes joskus jossain ihan vain mukavaa ja kivaa, tilaisuus nauttia olostaan, puuhata jotain toisten kanssa ja purkaa niitä paineita, joita te näytätte aika lailla asettavan!

Vierailija

Jos pojalla ei ole motivaatiota tuohon lajiin, keksikää hänelle uusi harrastus ja antakaa lopettaa tuo. Pakolla sitä motivaatiota ei missään tapauksessa löydy. Kaikki eivät ole hyviä kaikessa (eikä tarvitsekaan olla) ja on ihan normaalia, että ihmiset viihtyvät siinä työssä/harrastuksessa, jossa ovat hyviä. Harjoittelemallakaan kaikista ei tule joka alan mestaria. Antakaa hänen löytää se oma lajinsa.

Vierailija

kirjoitin tuon siis vastineeksi alimmaiseen kirjoitukseen, jossa äiti toteaa, että jää aikaa olla enemmän yhdessä ja ulkoilla yhdessä....





Lainaus:

Tuli vain mieleeni. Itselläni on vielä ihan pienet lapset. Mutta omalta kohdalta muistan ainakin, että tuon ikäisenä vietettiin iltakaudet kavereiden kanssa ulkona. Ei siellä mitään mammoja tarvittu majojen rakennukseen...



Lainaus:

Tuosta olen aivan eri mieltä. Jos ei ole harrastusta, niin jääpähän enemmän aikaa maata kotona... Kuka tuolla vesisateessa, sysipimeässä, ulkoilee yksinään. Eikä tällaista mammaa kiinnosta mennä märkään ja haisevaan metsään rakentamaan majaa risuista...



Mielestäni harrastukset pakottavat lapsen liikkumaan sekä antavat ryhtiä päivälle, jottei aina makoilla kotona.





Lainaus:

Meillä ei tällä hetkellä ole, jääpähän enemmän aikaa yhdessä olemiselle ja tekemiselle esim.ulkoilulle :)

Vierailija

Kasvattaminen ON sitä, että lapsesta tulee joskus hyvä aikuinen. Harrastus on oikein hyvä kanava tuon tavoitteen toteuttamiseen. Siksi minä ohjaan poikaani mielellään itämaisten lajien ääreen: ne kasvattavat pitkää pinnaa, keskittymiskykyä, kärsivällisyyttä. Sellainen ihminen on hyvä aikuinen.



ap





i]Pakottaa lasta. Lapsuus on lyhyt, ja onnellinen pitäis olla tässä ja nyt eikä lapsena pakottaa harrastaan sillä varjolla että pojasta tulis joskus hyvä aikuinen.

[/quote]

Vierailija

ihan aikuisista miehistä kyse (yli 30v) etteivät mitää pikku naskaleita ole. Mut ikähän ei kerro ihmisestä aina kaikkea.







Lainaus:

vastasit, ihan kiva kun tulee kommenttia ja hyvä jos olette tavanneet "fiksuja" miehiä.



Olen pohjoisesta ja täällä ainakin tuo on hyvin tavallista että just nämä ko miehet ovat sellasia pullistelijoita ja lihaksien esittelijöitä. Järki lähtenyt päästä kun on vedetty hormoneita nassuun ja luulevat et kaikki naiset suunnilleen kuolaa heidän perää.

Ja sit kummasti "joutuvat" tappeluihin tuon tuosta. Aina joku "ärsyttää tai muuten vaan pistää vihaksi" että piti vetää turpaa. Hakeutuvat vartioiksi ja portsariksi että voivat päteä ja "viskellä" heikompia.



Ja joo, monen ko miehen suusta olen kuullut myös kommentin "mulla on musta vyö karatesta, turhaa uhittelet." Huoh! Olenkin kuullut joittenkin miesten joskus heittävän vitsiä heille:" mulla on punaiset tossut baletissa." ;)

No joo, varmasti fiksujakin on näitä ko harrastajia, omalle kohdalle ei ole sattunut yhtään. JA tunnen /tiedän yli kymmenen tämän tapaista miestä. Hyviä kavereita he tosin ei ole.. Joutunut tutustumaan opiskelun ja töitten takia.

Olen kyllä tyytyväinen ettei oma mieheni ole koskaan ollut kiinnostunut ko lajeista.









Lainaus:

MÄ en kyllä ainakaan tunne ensimmäistäkään pullistelevaa karatekaa tai judokaa tai ketään muutakaan itämaisten taistelulajien harrastajaa!!! Päinvastoin!

Jossain kick boxingissa voi ehkä käydä kaikenlaista porukkaa hetken aikaa, mutta kyllä ne hormoni pullistelijat ovat jossain ihan muualla kuin gi´ssä harjoittelemassa. Punttareilla kai pääsääntöisesti

Vierailija

Kysyin pojalta, mitä hän haluaisi harrastaa. Vastaus oli, että miekkailua... On joskus nähnyt telkkarista.



Ei minusta lapse ole pakko "harrastaa" mitään. Mutta pakko on liikkua. Ei 8 v vielä lenkillä käy, eli siksi se liikkuminen tulee "harrastuksen" kautta. Tämä viesti on siis ylläolevalle, joka mietti, aloitetaanko harrastukset liian aikaisin.



Karate on vaikea laji. Olen sanonut sen pojalle. Ja oikeastaan ihmettelen, että hän on ylipäätään edes ollut siitä innostunut. Itse olen suosinut sitä juuri kärsivällisyyden ja systemaattisuuden kehittäjänä. Mutta eihän se mitään kehitä, jos ei yritäkään.

Vierailija

meillä on harrastuksia ollut ja mennyt, voisi sanoa että etsitään sitä mikä miellyttää..



Toki lopettamisesta AINA käydään keskutelua , ennenkuin annetaan lopettaa..



Ei mielestäni ole oikein jos "väkisin" viedään harrastuksen pariin mitä ei oikeasti halua harrastaa.



Vanhempien ei pitäisi niin tosissaan ottaa näitä ns. pakkoharrastamisia (=eli lapsella on oltava jokin harrastus). Meillä ei tällä hetkellä ole, jääpähän enemmän aikaa yhdessä olemiselle ja tekemiselle esim.ulkoilulle :)

Vierailija

Tuo itsetunto-pointti oli hyvä huomio. Ehkä siinä on riittävästi syytä lopettamiseen.



Olen huolissani tästä sen takia, että minä itse harrastin nuorena kaikkea pianonsoittoa, balettia, taitoluistelua, judoa, uimista seurassa... Kaiken lopetin puolen vuoden tai vuoden jälkeen. Ei kiinnostanut nähdä vaivaa.

Vanhempani eivät vaatineet mitään. Siksi olen tällainen alisuoriutuja - yritän itse aina päästä yli siitä, mistä aita on matalin. Tämä poikani on samanluontoinen kuin minä. Haluaisin koulia hänestä ahkeramman...



Eli tämä on siis perimmäinen kysymykseni...

Vierailija

Näin minä tekisin.

Kuvitelkaa nyt lapsen tulevaisuutta. Aloittaa karaten, lopettaa parin kuukauden päästä, aloittaa ratsastuksen, lopettaa parin kuukauden päästä, aloittaa tanssimisen, lopettaa parin kuukauden päästä, aloittaa jalkapallon, lopettaa parin kuukauden päästä...

Kaiken minkä aloittaa, lopettaa myös hetken mielijohteesta, kun kaikki ei mene hyvin. Isompana aloittaa lukion, lopettaa sen kesken, aloittaa amiksen, senkin lopettaa, aloittaa työnteon, lopettaa kun ei kiinnosta...



Vaikka lapsen harrastusta ei pidä ottaa vakavasti, suosittelen, että esim ratsastuksesta kiinnostunut voi pari kertaa tutustua lajiin ja sitten päättää alkaako harrastaa, jos alkaa, käy sitten vuoden loppuun ja vasta sitten lopettaa, jos ei kiinnotusta riitä.

Vierailija

Meilä on 7-vuotias tyttö, joka harrastaa taitoluistelua nyt kolmatta vuotta.



Noudatan lasten harrastuksissa samaa periaatetta joka itselläni oli lapsena: Vuosi pitää lajia kokeilla ennen kuin osaa sanoa juuta tai jaata siitä (eri asia on tietenkin jos ensimmäisen kokeilukerran jälkeen ei juttu maistu ollenkaan). Myös näissä jatkamisissa on menty vuosi kerrallaan.



Nyt tuossa luistelussa mennään hurjaa vauhtia eteenpäin ja käytännössä pysyäkseen ryhmän tahdissa on osallistuttava jokaiseen harjoitukseen. Keväällä olisi kilparyhmän karsinnat ja sen jälkeen luistelu-ura jatkuisi sitten joko kilparyhmässä, jossain harrastajaryhmässä tai muodostelmaluistelussa.



Koko tämän 2 viikkoa kun harjoitukset ovat joulun jälkeen jatkuneet, on harjoituksiin lähtö ollut hiukan pakkopullaa, mutta kun on lähtenyt, on mennyt jäälle mielellään ja tullut sieltä pois posket innosta hehkuen. Koska itseäni kuitenkin ahdistaa yhtään minkäänlainen painostaminen harkkoihin osallistumisesta, olen pohdiskellut vähän samaa asiaa kuin sinäkin. Kuitenkin päädyimme siihen, että tämä kevätkausi luistellaan ja katsotaan sen jälkeen mikä on fiilis. Kuitenkin ryhmä on jo tuttu ja siellä on paljon hyviä kavereita, ei viitsi parin viikon kokemusten perusteella lopettaa useaa vuotta kestänyttä harrastusta. Vierastan tätä systemaattista lapsiurheiluvalmennusta ja kilparyhmän karsintoihin mennääm vain ja ainoastaan jos tyttömme sinne haluaa.



Kerroit että itse harrastit tosi montaa lajia lapsena. Maailma on valitettavasti muuttunut kovin paljon niistä ajoista. Yhä nuorempia ajetaan erikoistumaan, esim. juuri taitoluistelussa kilpaileminen pitäisi aloittaa 5-vuotiaana jos siitä vakavan harrastuksen haluaa ja viimeistään tokaluokkalaiset karsitaan melko karskisti harrastajiin (joille vuorot liikenevät lähinnä ulkojäältä) ja kilpaileviin, joilla sitten harjoituksia on 5 kertaa viikossa. Hesarin juttujen perusteella sama juttu on monessa muussakin lajissa, esim. jalkapallossa.



Lajina tuo luistelu on sellainen, etten siitä varsinaista harrastusta lapsellemme haluaisi (seuran 11-12 vuotiailta kilparyhmäläisiltä lähes jokaiselta on operoitu joku osa jalasta), mutta olen samoilla linjoilla että haluaisin lapsemme löytävän sen oman juttunsa joka pitäisi hänet ns. "pois kaduilta kuleksimasta" :)



--

Vierailija

koska viesteistä paistaa läpi se, että luulette meidän asettavan ne paineet pojalle. Ei, me emme vaadi pojalta tavoitteita. Vaan me mietimme sitä, miten lapsen saa ymmärtämään, ettei mitään opi harjoittelematta. Koska olemme puhuneet siitä, ettei kukaan ole seppä syntyessään.



Tämä on se arvo, minkä haluan lapselleni opettaa. Eli jos annamme hänen lopettaa harrastuksen, niin viestämmekö sillä sen, ettei "ei se mitään, jos et harjoittele, et osaa, mutta ei se mitään - ainahan hanskat voi lyödä tiskiin".

Vierailija

Lisäopetusta harrastukseen?!?!? Harrastushan pitäisi olla jotain kivaa jamukavaa, jonka lapsi kokee rentouttavana ja hauskana tekemisenä. Ei hänestä luuseria tule, jos huolehditte, että joku harrastus on, täytyy sitä lajia voida vaihtaa, jos se ei miellytä. Niinhän aikuinenkin tekisi. Jos itse käyt kokeilemassa uutta lajia ja et pidä siitä, koetko itsesi luuseriksi, jos seuraavalla viikolla menet jollekin muulle tunnille??

Vierailija

luistelua, uintia, kitaransoittoa, rumputunteja ja jalkapalloa.



On sovittu, että jos harrastus aloitetaan, niin sitä treenataan syys- ja kevätkausi kerrallaan. Varsinkin soitto- ja jalkapalloharrastus vaatii kuitenkin varuste- ym. hankintoja. Eli tällä lailla on sitoutettu harrastamaan vähän pidempään.



Mutta ei voi pakottaa. Tällä hetkellä harrastaa vain fudista ja hyvä niin, koska sekin jo vaatii aika paljon aikaa.

Vierailija

sitä nykyisin vähän turhan aikaisin näissä harrastushommissa??? ja varsinkin turhan tosissaan?

Tuon ikäiset ne innostoo vaikka mistä kunnes into kohta lopahtaa ja joku muu kiiinnostaa.

Empä oikein usko että ketään kannataa pakottaa harrastamaan, kannustus vois olla parempi.



Voihan sitä välillä lopettaa ja jatkaa sit muutaman vuoden päästä jos kiinnostus herää

Vierailija

MUTTA harrastusta ei lopeteta sillä hetkellä kun lapsi sanoo ekan kerran ettei halua jatkaa. Meillä pienemmät käyvät vielä 3 kertaa harrastuksessa, ja jos hän tulee sieltä joka kerta "nokka kippurassa" pois, niin sitten lopetamme harrastuksen. Mutta jos lapsi tulee innoissaan harrastuksesta pois, ja viikon kuluttua sanoo ettei halua lähteä 'tennikseen', niin kyse on muusta. Ei siis siitä etteikö tykkäisi harrastuksesta, vaan siitä että lähteminen ei ole mukavaa.



Isommilla lapsilla pidämme periaatteena, että lukukausi käydään loppuun. Kun harrastukseen on tehty sitova ilmoittautuminen, niin se on silloin sitova. Kausi käydään loppuun asti. Ja sama kriteeri kuin pienemmillä. Tarkkaillaan onko lapsesta harrastukseen lähteminen vaikeaa ja tylsää, vai onko oikeasti harrastus tylsä.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat