Kerro joku kasvatusmuisto äidistäsi, jota et riemulla muistele.

Vierailija

.

Sivut

Kommentit (37)

Vierailija

Mutta tietysti on jotain yksittäisiä juttuja, etenkin murrosiässä. Minulle asetettiin niin naurettavan tiukat kotiintuloajat että jos olisin niitä noudattanut, en olisi ikinä ehtinyt mukaan mihinkään ihan viattomiinkaan kaverijuttuihin. Joten sitten oli pakko rikkoa rajoja, ja sitten riideltiin, ja sitten kun riideltiin niin en ainakaan halunnut enää noudattaa sääntöjä, ja lopulta ne viattomat kaverijutut kääntyivät kostomielialalla paljon vähemmän viattomiksi kuin olisivat muuten olleet.

Vierailija

on maanis-depressiivinen ja luulen yhä että näin on. Sai jotain depisjaksoja ja sitten huokaili minulle kun olin pieni että jospa hän kävelee järvee. Vieläkin muistan elävästi sen ahdistuksen.

Vierailija

Muistan lapsena käyneeni leikkimässä kodissa jossa oli vinttikoira- se oli jotenkin pelottava- en muista oliko sisällä kiinni jotenkin vai mitä. jotain hyvin ihmeellistä siinä oli ja talon tytär pelkäsi koiraa. Vanhempia en koskaan tavannut.

Vierailija

Joka toinen viikko oli kunnon siivous.



Heti kun olimme saaneet siivottua saimme kuulla, että seuraava siivous on kahden viikon kuluttua ja siitä muistuteltiin myös vähän väliä. Ruokapöydässä istuessa piti syödä niin, ettei lattialle tippunut mitään, jotta ei tulisi enemmän siivottavaa jne.....



Me lapset siivosimme ainakin oman huoneenmme. Ja kun olit saanut sen mielestäsi siivottua, tuli äiti tarkistamaan asian. Aina se löysi jostakin hyllyn reunalta tai taulun päältä pölyä, tehdessään sormellaan pistotarkastusta. Ja voi sitä katsetta....

Vierailija

Toistuvia ikäviä muistoja äitiin liittyen on ne, kun isä pahoinpiteli minua ja äiti vain poistui paikalta.



Suoraan äitiin liittyvä ikävä muisto on siitä, kun äiti kerran väkisin syötti mulle kokonaisen ranskanleivän. Siis sillä lailla väkisin, että piti tiukasti sylissään ja tunki leipää kurkkuun. Tuntui, että tukehdun. Tuossa oli kyse siitä, että tykkäsin kovasti ranskanleivästä ja 4-lapsisessa perheessä valitin aika usein siitä, ettei sitä koskaan saa tarpeeksi. Äiti sitten kyllästyi valitukseen ja päätti, että nyt syödään niin paljon, ettei tarvitse enää valittaa.



Tässä kuulostaa rankalta, mutta enimmäkseen äitini oli aika hyvä äiti, lukuunottamatta sitä, että jätti isäni aivan liian myöhään. Nykyään tulen äidin kanssa toimeen oikein hyvin, ollaan läheisiäkin.

Vierailija

Äitini saattoi olla puhumatta päiväkausia jos riideltiin. Tuntui todella ahdistavalta ja pelottavalta.

Kun olimme veljeni kanssa pieniä (alle kouluikäisiä), äiti perheriitojen päätteeksi pakkasi muka matkalaukun ja meni ulko-oven taakse seisomaan. Ei kuulemma jaksanut eikä kestänyt meitä eikä isää. Me sitten itkimme oven takana ja rukoilimme äitiä tulemaan takaisin.

Olen miettinyt johtuuko huono itsetuntoni tuosta tapauksesta, että olimme veljeni kanssa niin huonoja lapsia että meidät pystyi ihan jättämään.

Olen nyt yli 30 vuotias ja itselläni kolme lasta, en ole moisia metodeja soveltanut omiini. Asioista voi aina puhua, ei semmoista asiaa olekaan että pitää uhkailla kotoa lähtemisellä tai monen päivän mykkäkoululla.

Vierailija

noiden kaikkien tarinoiden jälkeen, mutta pahana muistona on jäänyt mieleen kuinka meille lapsille tosi rakas kissa käytiin lopettamassa kertomatta meille mitään. Yhtenä päivänä vaan molemmat vanhemmat olivat viemässä mua harrastukseen mutta hakemaan tuli vain isä. Kun sitten kyselin missä äiti on, ei mulle vastattu mitään, ajettiin vaan suoraan pieneläinklinikan pihaan ja äiti tuli kyytiin pahvilaatikko sylissä. Olin sillon n. 12 v ja tajusin heti mitä on tapahtunut. Itkuhan siinä takapenkillä sitten tuli.



Kai äidin (ja isän) tarkoituksena oli säästää meitä murheelta mutta en kyllä ikinä lopettaisi omaa kissaamme lapsilta salaa. Kuolema on osa elämää ja kyllä mahdollisuus hyvästeille pitää antaa.

Vierailija

Äiti uhkaili itsemurhalla jos asiat eivät menneet kuten hän halusi. Oli kanssa varmaan maanisdebressiivinen, mutta ennen kuin sai lääkityksen johonkin(?) raahasi vuorotellen meitä lapsia kasvatusneuvolaan, jotta vika löytyisi meistä. Todella epävakaa persoona, nöyryyttäminen ihan arkipäivää niin kotona kuin ihmistenkin ilmoilla.

Pitkän tien olen kulkenut ja vieläkin havahdun semmoisiin asioihin joiden tajuan olevan peräisin äitini kasvatustavoista. Joskus vieläkin hävettää kun tajuan kuinka surkeilla eväillä olen elämäni porskuttanut. Anteeksikin olen yrittänyt antaa, mutta jotkut asiat ovat hankaloittaneet mun elämääni niin paljon, että vaikeaa on. Äitini on kyllä muuttunut, mutta pohjimmiltaan vieläkin hyvin epävakaa. En pysty läheiseen suhteeseen hänen kanssaan. Olen ajatellut että hän on jotenkin sairas ja siksi epäluotettava.

Vierailija

mulla ihanan äiti, mutta liian nössö isän suhteen, joka oli tyranni-alkoholisti. meinasi ottaa monesti eron, mutta ei kuitenkaan tehnyt sitä.

Vierailija

niin vaikea lapsi. Kahden viikon mykkäkoulujakin piti välillä, tai joskus oli oijoijoi niin sairas, ettei päässyt sängystä mihinkään. Kun sitten sisko tarttui puhelimeen ja sanoi, että noin sairaan paikka on lasaretissa, hän tilaa ambulanssin, äiti ponkaisi ylös ja totesi että olo paranikin. :D

Vierailija

Lainaus:

Nyt olen arka, antisosiaalinen, introvertti joka pelkää sosiaalisia tilanteita.




oli aivan päinvastainen, ja silti minäkin olen arka, antisosiaalinen introvertti. Eli huono muistoni äidistä on, ettei hän tuntunut juuri välittävän minusta. Jos minulla oli jotain omituisia, ahdistavia murheita, kuten että pelkäsin että olen murhannut jonkun, tai että minua on käytetty seksuaalisesti hyväksi (minulla on mm. ocd jota ei vielä silloin huomattu) niin ketään ei kiinnostanut. Se vähän vituttaa koska olisin voinut saada hoitoa jo paljon aiemmin eikä elämäni ehkä olisi mennyt niin vituralleen.

Sivut

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat