Onneksi meillä on vagina, nyt on umpilisäke poistettu sitä kautta - ei arpia enää

Vierailija

Umpilisäke poistettiin naisen vaginan kautta

16.01.2009 12:26



Yalen yliopiston kirurgit ovat tehneet Yhdysvalloissa historiallisen leikkausoperaation. Siinä naisen tulehtunut umpisuoli leikattiin hänen vaginansa kautta.



Tulehtunut umpilisäke poistettiin naisen vaginaan tehdyn pienen viillon läpi.



Science Daily -julkaisun mukaan leikkaustavasta on merkittäviä hyötyjä. Potilaalle ei jää ulkoisia arpia eikä vatsan kudoksia vahingoiteta.



"Sisäisen viillon" operaation jälkeinen kipu on jutun mukaan niin vähäistä, että potilas voi palata töihin jopa pian umpparileikkauksen jälkeen. Tulehdushaavoja tai muita lieveilmiöitä ei myöskään esiinny.



Miellyttävämmän leikkaustavan uskotaan voivan yleistyä myös sappi- ja munasarjaleikkauksiin.



Huono puoli on, että miehille vastaavaa leikkaustapaa ei ole.



Syyskuussa USA:ssa tehtiin maailman ensimmäinen lihavuusleikkaus vaginan kautta ja huhtikuussa tehtiin ensimmäinen sappileikkaus vaginan kautta.



Kirurgit ovat tehneet leikkauksia myös suun ja vatsalaukun kautta, mutta ne ovat vaikeampia ja riskialttiimpia. Maaliskuussa 2008 poistettiin ensimmäinen umpilisäke suun kautta.

IS

Kommentit (7)

Vierailija

Siitä sitten ehdottelemaan miehelle dildolla tehtävää penetraatiota. Ei vonkaisi seksiä enää niin pian synnytyksen jälkeen.

Vierailija

mieluummin kuin vatsansa? Ja ketä ne arvet sitten niin haittavat? Mullakin on mahassa puoli metriä arpea, eikä negatiivisia kommentteja ole kuulunut... :)

Vierailija

No, mulle tehtiin tähystämällä umpparileikkaus eikä siitä kyllä mitään rumat jäljet jäänyt. Vaginan kautta en olisi antanut leikkausta tehdä, sillä olin raskaana.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat