Te, joilla on iso piha: leikkivätkö lapsenne paljon ulkona ympäri vuoden?

Vierailija

Mietin tässä vaan tulevaa asumistamme...Moni tuttu kehuu, että lapsia varten on pitänyt saada iso piha...Mutta yleensä ne lapset tuntuu istuvan sisällä tv:n ja pleikan ääressä. Paitsi kesällä sen parin-kolmen kuukauden ajan ovat tietysti ulkona lähes koko ajan.



Eli kannattaako katsoa taloa pihan takia, vai harkita ennemmin kerrostaloasuntoa? En ole mikään pihatöiden ystävä.

Kommentit (10)

Vierailija

Meilläkin 4,5-vuotias joka viihtyy yksikseenkin pitkiä aikoja pihalla. Ollaan sovittu, että pysyy sellaisella alueella, että näen hänet aina ikkunasta. Piha rajoittuu metsään, eikä lähellä ole autoteitä.

Meillä piha pitkälti luonnontilassa, kalliota ja metsikköä, vain pieni nurmialue. Pihatöitä ei juurikaan ole. Kaikki istutuksetkin helppohoitoisia perennoja, pari hedelmäpuuta ja pari marjapensasta.





Lainaus:

Musta on kivaa omassa pihassa nimenomaan se, ettei mun tarvitse kykkiä koko ajan nyt 4,5-veen esikoisen kanssa ulkona, vaan voin laittaa lapsen yksinäänkin suojaisalle pihalle ja pitää ikkunasta silmällä. Kuopus on vielä liian pieni tähän, mutta kun ollaan kaikki yhdessä ulkona, on oma piha silloinkin mukava. Ei tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan, jos ei halua. Ja mäkin viihdyn paremmin omalla pihalla kuin jossain leikkikentän reunalla. Voin tehdä rauhassa omia hommia ja samalla pitää lapsia silmällä.



Vierailija

ja etenkin kesällä ovat lapset paljon omalla pihalla, talvella vähemmän. Mutta kyllä pihalle siis käyttöä on, siellä on keinut, hiekkalaatikko, kiipeilypuita, leikkimökki, nurmikkoa missä pelata ja leikkiä jne. Ehdottomasti ollaan okt-ihmisiä.

Vierailija

Musta on kivaa omassa pihassa nimenomaan se, ettei mun tarvitse kykkiä koko ajan nyt 4,5-veen esikoisen kanssa ulkona, vaan voin laittaa lapsen yksinäänkin suojaisalle pihalle ja pitää ikkunasta silmällä. Kuopus on vielä liian pieni tähän, mutta kun ollaan kaikki yhdessä ulkona, on oma piha silloinkin mukava. Ei tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan, jos ei halua. Ja mäkin viihdyn paremmin omalla pihalla kuin jossain leikkikentän reunalla. Voin tehdä rauhassa omia hommia ja samalla pitää lapsia silmällä.



Noista määristä. Loskakelillä ei kukaan viihdy pihalla, mutta heti kun tulee lunta, esikoinen myräisi siellä tuntikaupalla (vähän joutuu pakottamaan sen ulos). Viime kesän, ekan jona annoin olla omin päin pihalla, lapsi suunnilleen asui siellä. Hyvä kun sain ruualle sisälle. :)

Vierailija

Lapset on vielä niin pieniä (3,5 ja 1,5) ettei niitä voi päästää yksin pihalle. Talvisin en jaksa tappelua ulkovaatteiden pukemisesta, eikä itselläkään ole paljon mitään tekemistä ulkona ja harvemmin töiden jälkeen edes ehtii, joten hoitotäti huolehtii pääasiassa meidän lasten talviulkoilusta.

Vierailija

mutta kyllä kesällä ollaan ulkona lähes kokoajan. Meillä oma hiekkaranta ihan pihassa niin sielä tulee oltua. Nyt talvella ei ihan niin paljoa muuta kun nytku on pakkasta sen verran että saatiin luistelukenttä jäädytettyä.

Ei pelkän pihan takia kyllä kannata omakotitaloon muuttaa. Kyllä niitä kivoja pihoja on kerrostaloissakin. Ite asuttiin sillasessa tätä ennen misä voisin lapsen päästää yksin pihalle ja ikkunasta katsoin sit vaan perään.

Vierailija

on iso piha ja asumme pääkaupunki seudulla. Pihalla on leikkimökkit, trampoliinit, hiekkalaatikot ja mikä tärkein pihamme päättyy rahoitettuun puistoalueeseen.



Lapsemme ulkoilevat päivittäin, jos sataa kaatamalla ovat vähemmän aikaa mutta muuloin 2-3 h päivittäin.



Hyvä vinkki voisi olla rinnetontti meillä on mm. iso pulkkamäki

Vierailija

Entinen kotimme sijaitsi taloyhtiössä, jossa tosi iso suojaisa, osin metsäinen tontti ja kiva yhteinen leikkipiha. Koska taloyhtiössä oli paljon lapsia, seuraa ja tekemistä löytyi aina. Nyt omakotitalossa tulee oltua paljon enemmän sisällä. Pihaa on, mutta ei niitä kavereita.

Vierailija

Siis ihan koko perhe. Sateellakin välillä syödään ulkona (iso katettu terassi). Sanoisin että toukokuusta syyskuuhun lapset leikkivät todella paljon omassa pihassa, kavereiden pihoissa tai tässä lähiympäristössä. Ihan "rospuuttokelillä" kuraisina, lumettomina aikoina ei piha (eikä ulkoilu muutenkaan) ole mikään ykkösjuttu. Mutta kyllä talvella lumiukkokelillä meillä ulkoillaan tosi paljon. Samoin omassa pihassa hiihdetään (meillä 3 v, 6 v ja 7 v lapset)



Me ei olla mitään hyper ulkoilmaihmisiä vaan ihan tavallisia tallaajia. iso piha on enemmän koko perheen oleskelualue kesäisin ja kesäkuukaudet kantaa senkin, ettei talvella siellä niin kauheasti tekemistä ole. Jos ei tykkää yhtään pihatöistä, ei omakotitalo ole hyvä ratkaisu lasten kanssa tai ilman.

Vierailija

ja enimmäkseen nurmea. Eipä tarvitse ainakaan leikki-ikäisten kanssa etsiä kivaa puistoa tms. kun omassa pihassa on hiekkis ja keinut, marjapensaita napostelua varten ja paljon tilaa vaikka jalkapallon pelailuun (takaa-ajoista puhumattakaan..). Talvella on oma mäki ja hiihtolatu, lumiukkoja ja -linnoja tehdään nuoskasäällä. Eli on siitä paljon iloa :)



Toisaalta, jos en itse tykkäisi pihatöistä, ruohonleikkuusta, kukkapenkkien rapsuttelusta ja marjapensaiden hoidosta sun muista välttämättömistä kunnostustöistä (talvella lumityöt), voisi rakas pihamme olla pian melko kamalassa kunnossa...

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat