Mä inhoon niin paljon itseäni, että repeän kohta!

Vierailija

Tällä viikolla sain tietää odottavani neljättä. Muutaman huutokeskustelun jälkeen sain jotenkin järkeiltyä, että meidän perheen, ihan jo lastenkin kannalta olisi parempi TÄHÄN ELÄMÄN TILANTEESEEN (älkää kysykö syitä älkääkä heti alkako moralisoimaan!), että raskaus keskeytetään. MUTTA...



En ole ikinä hyväksynyt aborttia, ja päätös sotii kaikkia periaatteitani vastaan. Itse syytös ja itseinho on niin vahva ja päälimmäinen tunne, etten kykene pyörittämään arkea ollenkaan. Järki sanoo, edelleenkin, että niistä kahdesta huonosta vaihtoehdosta tämä on se, joka vähiten hetkauttaa meidän perheen arkea, mutta omatunto ei anna hetken rauhaa. Mies yrittää olla tukena, mutta tuntuu kuin hän vain taputtaisi karvaisia käsiään mun suostumukselle keskeytykseen.



Mä inhoan itseäni jopa niin paljon, etten kestä kenenkään lohduttamista! En kestä kenenkään kosketusta, enkä tunne olevani tällä hetkellä kauhean hyvä äitikään.



Keskeytystä ei ole vielä tehty - lääkäriaika on varattuna ensi viikolle. Pelkään hirveästi, että tämä olotila muuttuu masennukseksi, kun kaikki on ohi.



Noh... tulipahan purettua... Mies on suuressa viisaudessaan järjestänyt tänään itselleen menoa, jota ei sitten muka voinut perua. Hänen elämänsä jatkuu niin helvetin täysillä! Vanhemmat lapset heitin pihalle ja nuorimmainen karjuu syöttötuolissaan. Ihan vain, etten tekisi mitään harkitsematonta. Jos jollakin on jotain ilkeää kommentoitavaa asiaan, niin pyydän - älköön vaivautuko! Ei tarvitse edes vastata, jos ei ole oikeasti jotain rakentavaa. Halusin vain jonnekin purkaa tuntojani.

Kommentit (2)

Vierailija

sanoisin, että jos tilanne on noin hankala, noin vaikea kestää jo ennen keskeytystä, harkitse tarkkaan vielä.



Oma tilanteeni oli sellainen, että reagoin kuvaamallasi tavalla siihen ajatukseen, jos en olisi keskeytystä tehnyt. Elämäni oli silloin niin veitsen terällä, että uusi lapsi olisi romahduttanut minut niin henkisesti kuin fyysisestikin. Päätös abortista oli minullekin vaikea, mutta edelleen, monen vuoden jälkeen, tunnen päätöksestäni suurta helpotusta. Missään vaiheessa en kokenut kuvaamasi kaltaisia tunteita abortin tekemistä kohtaan (vaikkei se miellyttävä ajatus minullekaan ollut).



Sinulla on aikaa ensi viikolle ja sen jälkeenkin voit vielä perua päätöksesi -jos se sinusta tuntuu oikealta. Nyt annat itsellesi aikaa miettiä asiaa ja rauhoittua, yritä vaikka saada aikaa olla ihan yksin, omien ajatusten ja tunteidesi kanssa.

Vierailija

- siis että minun pääni se on tässä tärkein, ja minun mielenterveyttäni ei sovi menettää - itken kuin niagara, kuivaan kyyneleet ja ajattelen taas järjellä, että kyllä se on nyt paras, että tämä vauva lähtee taivaallisille lastenhoitajille. Vaikeinta tästä tekee tosiaan se, että lasten läsnä ollessa en voi itkeä ja puhua vapaasti ja mies ei ole edes kotona. Raskauden jatkaminen taas tuntuu, kuin heittäisi koko tulevaisuutensa - ja perheen elämän myös viemäristä alas. Kuitenkin keskeyttäminen on niistä kahdesta vaihtoehdoista se vähiten "lopullinen" - tarkoitan tällä, että se tulee muuttamaan vähiten meidän perheen nykyistä elämää.



t.ap (jaloissaan karjuva kuopus, joka pitää pika pikaa saada nyt päikkäreille)

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat