Olenko surkeasti epäonnistunut kasvattajana, kun

Vierailija

6-ja 8-vuotiaat tytöt eivät automaattisesti kerää leikin päätteeksi lelujaan ( täytyy vähintään muutaman kerran sanoa, pienemmälle kovastikin). Myöskään kengät, hatut ja hanskat eivät ollenkaan aina löydä paikkaansa. 6-vuotias on myös kova kiusaamaan ja nimittelemään 8-vuotiasta typeräksi, idiootiksi ja milloin miksikin. Myös meitä vanhempia nimittelee, mutta tähän olemme puuttuneet kovemmalla kädellä. Miten teillä muilla samanikäiset lapset käyttäytyvät? Korjaavatko jälkensä käskemättä vai oletteko toisen ääripään vanhempia, ettekä vaadikaan lapsilta vastuuta?

Tyttäreni ovat aika vilkkaita, rohkeita ja toisten lasten kanssa ovat aina tulleet toimeen. Mistä sitä tietää, mikä on normaalia ja mikä ei tässä sisarusten keskin. nahistelussa ?

Kommentit (3)

Vierailija

ja 2 pienempää. Eivät todellakaan korjaa jälkiään. Monta kertaa saa komentaa ja saan heidät viimein siivoamaan (tai lähinnä 6v alkaa siivoamaan). Yleensä kiellän jotain mukavaa, niin johan alkaa tapahtua.

Vierailija

5 v tuumaa ettei hän täällä sotkekaan, vaan pikkuveli. Olen tarjonnut myös pientä viikkorahaa jolla voi ostaa karkkia. Sanoi ettei osaa käyttää rahaa. Eiköhän tuo ole aika normaalia. Itse toivoisin että lapset siivoisivat jälkensä automaattisesti.

Vierailija

Lasten kasvatus on toistoa, toistoa, toistoa ja toistoa. Ja lisäksi ainaista valvomista, että se mitä olet pyytänyt /käskenyt toteutetaan. Niin helppoa se on ja NIIN raastavaa. Mutta jaksetaan vaan vaatia, ajan kanssa tämä kantaa hedelmää, pakko ainakin uskoa näin :))



Minä vaadin lapsiltani vastuuta kotihommissa. Nykyään astiat löytävät tiensä tiskipöydälle ilman erillistä huomautusta :), vaatteetkin pääsääntöisesti. Mutta siis märät hanskat, hatut jne menevät AINA märkinä koriin, mistä sitten huomautan, että pistäkää kuivumaan... (kaksoset, 7-v tyttö ja poika).



Meillä tyttö ärsyttää tällä hetkellä poikaa, aina kuin se vain on mahdollista. Varoitan kerran pari ja sen jälkeen tulee siirto toiseen huoneeseen...normaalia on...

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat