Apua, en kykene valmistautumaan vauvantuloon..

Vierailija

Henkisesti.. Tämä on ihan kamalaa.. en jotenkin vaan pysty enää samaan, kun esikoista odottaessa.. ajattelisin vain omaa napaani ja miettisin tulevaa vauva arkea.. Nyt se vaan lähinnä hirvittää. Lisäksi huomaan järjestäväni itselle kokoajan lisää ohjelmaa sen sijaan, että rauhottuisin ja keskittyisin tulevaan.



Kaikki hommat stressaa ja sillä hetkellä, kun sovin asioita, se tuntuu ihan järkevältä. En kuitenkaan voi aina sopia ja sitten perua.



Ei hitto.. meille syntyy n. 3kk:n toinen lapsi ja en ole siihen lainkaan valmis.. Miten teillä, kenellä on jo lapsia enemmän, onko se luonnollista, ettei kykene niin keskittymään odotukseen.. kuinka sitten mahtaa eläminen vauvan kanssa sujuakkaan..

Kommentit (14)

Vierailija

Olen ehkä ihmistyyppinä vähän erilainen mutta en ole yhdenkään lapsen aikana keskittynyt odottamiseen. Olen elänyt ihan normaalia elämää lähes laskettuun aikaan asti. Vasta sitten olen alkanut miettimään vaatteita, sänkyä, vaippoja, imetysliiveja tms. Jos olisivat syntyneet paljon ennen laskettua aikaa ei mitään olisi ollut valmiina mutta tuskin se olisi ollut ongelma. Miehen olisi voinut ohjeistaa kauppareissuille jos ei itse olisi päässyt.

Kolmas lapsi syntyy parin viikon päästä ja eilen rupesin etsimään vaatteita ja miettimään mistä vauvalle saisi sängyn. Yhdenkään kolmesta raskauden aikana en ole tiennyt millä viikolla menen vaan olen aina joutunut sen kiekosta tai netin laskureista tarkistamaan. Mielestäni vauvan synnyttyä asiat muuttuu ja alkaa vauva-arki ja se menee sitten omalla painollaan niinkuin menee. Ja ihan hyvin on mennyt vaikken ole etukäteen suunnitellutkaan tai hermoillut. Itse ajattelen että kaikki ajallaan ja turha hermoilla tai suunnitella etukäteen, ei ne suunnitelmat kuitenkaan täysin toteudu, jos ollenkaan.



Joten ole ihan rauhassa vaan, ei "raskauteen keskittyminen" tee sinusta parempaa tai huonompaa äitiä.

Vierailija

Ensimmäisen lapsen odotukseen liittyy kutkutusta, mutta toisella kerralla asiat on jo tuttuja. Ei tarvitse mitenkään keskittyä. Kunhan muistaa ajoissa hankkia vaippapaketin sinne kotiin ja ottaa esille vanhat vauvanvaatteet, niin eiköhän se riitä!

Vierailija

Näin tohdin sanoa, vaikka itse odotankin vasta esikoistani. Mun ystävät, joilla on useampia lapsia, muistuttavat koko ajan, että "nauti nyt tästä raskaudesta, koska toinen menee niin, että vatsa kasvaa ihan huomaamatta ja yht' äkkiä sulla on perheessä taas uusi jäsen". Kokemus tuo siis ilmeisesti varmuutta ja toinen lapsi tulee maailmaan vähän niin kuin "vasemmalla kädellä".

Vierailija

neuvolassa ja mies kasasi vauvansängyn ja toi muut kamat työhuoneen kaapista. Onneksi lapsilla on lyhyt ikäero, et kaikki tavarat oli vielä tallella. Vaatteet tietty pesin ja mies silitti ne mun ollessa sairaalassa vauvan kanssa :)



Siinä se.

Vierailija

Meillehän toinen tuli ns luomuvahinkona. Eka lapsi oli 7 kk ikäinen kun olinkin raskaana. Odotusaika oli kaikkea muuta kuin ihanaa ja rentouttavaa. Pahasta olosta ja kolotuksista huolimatta oli jaksettava hoitaa se pieni lapsi. Mietin myös kovasti omaa jaksamistani. Eikä tuo lähipiirikään kovin positiivinen ollut..lähinnä kauhistelivat pientä ikäeroa.



Kun ekan kohdalla kirjoitin odotuspäiväkirjaa, toisen kohdalla hyvä kun muistin neuvolaan mennä :)



Se on hyvä että sovit nyt menoja ja muita koska kahden lapsen kanssa se on jo vaikeampaa päästä. Itse pelkäsin hirveesti miten tuo ensimmäinen suhtautuu vauvaan, voinko ylipäätään rakastaa uutta tulokasta jne.



Kuitenkin alkuhäsän jälkeen asiat menivät niin kuin menivät. Toisen lapsen hoito on erilaista.

Kun ensimmäisen kohdalla putsasi JOKA ilta korvataustat, rasvailin ja talkkasin, silitin kaikki vaatteet jne niin toisen tullessa nämä asiat jäivät. Koti ei enää loistanut siisteyttään enkä jaksanut siitä enää välittää.



Kyllä se eläminen alkaa sujua. Hetken se voi viedä. Luonnollista on tuntea sellaista "TAASKO TÄTÄ" -tunnetta jos vauva huutaa ja valvottaa. ONhan sitä jo päässyt siitä vaiheesta ekan kohdalla. Mutta toisaalta moni moni asia menee ihan omalla painollaan ilman ressiä!!

Vierailija

Onhan koko ajan hoidettavana se toinen pieni ihminen ja perheen arki. Ei voi keskittyä itseensä kuten esikoista odottaessa. Ei sitä raskautta ehdi edes juuri ajatella.



Synnytyksen jälkeen arki solahtaa kohdilleen kuin itsestään eikä jokaista askelmaa vauvan kehityksessä enää niin pane merkille. Vaikka vauvassa on toki kiinni, ei enää ole tarpeen luoda sellaista symbioosia kuin esikoisen kanssa. Omille menoille menee ihan mielellään.



Nämä ovat minun kokemuksiani, jollakin muulla voi olla ihan toisenlaisia ajatuksia.

Vierailija

Tietty maagisuus puuttuu ja tuleva pelottaa ihan senkin takia, että ekalla kerralla ei tiennyt mitä pelätä! Mutta hyvin se menee. Pääasia, että yrität bondata myös tähän tulevaan lapseen. Omasta mielestäni toisen lapsen vauva-aika oli paljon helpompaa kuin ekan. Vauva meni äitin ja esikoisen mukana, ja esikoisesta oli mullekin seuraa, ettei tarvinnut vaan sitä uutta tulokasta tuijotella kaiken päivää! ;D

Vierailija

ei ilkeitä hulluja kommentoimassa kuten yleensä:-)



Mulla on ollut kanssa ihan samoin että ekassa raskaudessa pyörin mahan ympärillä, mietin liikaakin olotilojani ja luin raskauskirjoja. Toinen on mennyt siinä sivussa.En jännitä enää sitä että saanko vauvan pysymään hengissä ja syntyykö rakkaus-esikoisen (jo 5v) perusteella tiedän että ei se niin nökönuukaa ole ja rakkaus kyllä syttyy!

Vierailija

Esikoisen raskausaikana nautin ja oikein maistelin sitä raskautta. Kuopusta odottaessa tunteet oli ristiriitaiset, välillä en tiennyt, haluanko ollenkaan koko lasta, koska ajattelin sitä niin vähän. Raskauteen en ehtinyt "paneutua" ollenkaan, enkä laittaa mitään kunnolla valmiiksi. Mutta sitten kun se lapsi syntyi, niin kaikki raskausaikana puuttumaan jääneet tunteet vyöryi päälle. Ekaa mahaa jaksaa silitellä, koska se on se "maha". Toinen maha ei enää ole "maha", vaan se vauva siellä sisällä. Jotenkin tuolleen...

Vierailija

välittömän rakkauden ja suuren tunnekuohun juhlaan, päinvastoin, oli ihan äimistynyt ja mietin tässäkö se oli? Rakkaus syttyi sitten vähitelle vauvaa hoitaessa ja häneen tutustuessa ja sitä omaa äidiksi tulemistakin työstämällä.



Toisen lapsen odotus meni kuin huomaamatta, mutta vauvan näkeminen syntymän jälkeen aiheutti valtavan tunnekuohun ja rakkaus syttyi heti.



Molemmat lapset ovat nyt äärimmäisen rakkaita, kalleinta mitä maailma voi meille antaa.



Lainaus:

Meillä ensimmäisellä ja toisella vain 1½ vuotta ikäeroa, ja esikoinen oli niin pieni toista odottaessani. En jotenkin edes ajatellut silloin koko asiaa, mutta nyt vähän harmittaa, kun en muista juuri ollenkaan, miten se raskaus sujui ja millainen vauva oli masussa jne. Esikoista odotteaessa sitä oli jotenkin niin uutuuden viehätyksestä täpinöissään ja kaikki oli niin suurta ja merkittävää, että toinen oli vain "läpihuutojuttu"... Mielestäni tällainen "välinpitämätön" raskausaika ei kuitenkaan vaikuttanut mitenkään minun ja lapsen suhteeseen. En tiedä onko se lasten luonne-eroja vai jotain muuta, mutta kakkonen on meillä paljon enemmän ollut kiinni minussa, kun taas esikoinen oli aika pienenä jo omatoiminen ja itsenäisempi. Tai sitten esikoinen "pakotettiin" olemaan reipas, kun oli pienempikin hoidettavana.

Vierailija

Meillä ensimmäisellä ja toisella vain 1½ vuotta ikäeroa, ja esikoinen oli niin pieni toista odottaessani. En jotenkin edes ajatellut silloin koko asiaa, mutta nyt vähän harmittaa, kun en muista juuri ollenkaan, miten se raskaus sujui ja millainen vauva oli masussa jne. Esikoista odotteaessa sitä oli jotenkin niin uutuuden viehätyksestä täpinöissään ja kaikki oli niin suurta ja merkittävää, että toinen oli vain "läpihuutojuttu"... Mielestäni tällainen "välinpitämätön" raskausaika ei kuitenkaan vaikuttanut mitenkään minun ja lapsen suhteeseen. En tiedä onko se lasten luonne-eroja vai jotain muuta, mutta kakkonen on meillä paljon enemmän ollut kiinni minussa, kun taas esikoinen oli aika pienenä jo omatoiminen ja itsenäisempi. Tai sitten esikoinen "pakotettiin" olemaan reipas, kun oli pienempikin hoidettavana.

Vierailija

mulla on viides raskaus meneillään. Ensimmäinen kolmannes on kohta kulunut enkä ole saanut edes ilmoittaututtua neuvolaan. Ärsyttää vaan kun koko ajan päähän ja mahaan sattuu.



Se lapsi on mulle todellinen sitten kun se syntyy. no, ehkä potkut jo tuo vähän konkreettisemmaksi.

Vierailija

Jouduin pakkolomalle ja sitten tietysti teki rahasta tiukkaa, kaks hammasta lohkesi ja harmitti kun mitään ei saanut tehtyä, kun tuntui, että maha ratkeaa. No onneksi ei ratkennut, rahat saatiin jotenkin riittämään ja hampaatkin on paikattu =) Mutta uudesta vauvasta olen osannut nauttia jotenkin enemmän, kuin ensimmäisestä. Olen sylitellyt enemmän ja nuuhkinut vauvan tuoksua. Nyt ei ole tarvinnut opetella mitään uusia taitoja vaan vaipanvaihdot ja vauvan pesut sujuu vanhasta muistista. Niin ja ei tarvi tuntea enää huonoa omaatuntoa kaikesta mitä ei tee juuri suositusten ja ohjevihkosten mukaan, kun nekin tahtoo muuttua lähes vuosittain. Ainoa mikä vähän välillä ottaa päähän, että minne tahansa menee lasten kanssa niin on ihan turha kuvitellakaan, että itse saisi mistään keskustella kenenkään kanssa, koska esikoinen pitää siitä huolen, mutta eiköhän sekin korjaannu ajanmyötä.

Niin ja minulla jäi vaipat ostamatta, vauvan vaatteet hakematta ja kaikki valmistelut sänkyä myöten tekemättä, kun vauva päättikin tulla tupsahtaa kolme viikkoa etuajassa, mutta siitäkin selvittiin.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat