Saako työtön yh asuntolainaa kun isot elarit??

Vierailija

Elikkäs tässä on ollut erosta puhetta, miehen aloitteesta, itse en haluaisi erota mutta mitäpä järkeä on suhteessa jossa tunteita ei toisella osapuolella ole, edes lapsia kohtaan.(haluaa kai aloittaa elämänsä alusta ja unohtaa meidät, minun puolestani voikin, elareita lukuunottamatta=) tosin tulee taatusti eroa vielä katumaan kunhan uutuuden viehätys poikamiehen elämästä katoaa mutta se on hänen häpeänsä.)



Olemme avopari ja talo yms on miehen eli aika tyhjänpäälle lasten kanssa jäämme mutta miehellä sen verran paljon tuloja, että kohtuulliset elatusmaksut joutuu maksamaan.



Asumme maalla ja lapsilla on ollut tilaa sisällä ja ulkona puuhastella, tiedän ettei heistä ole pieneen kerrostaloasuntoon, suuria en silti tavoittele mutta mielelläni heidän kanssaan asuisin omakotitalossa, mietin vain kun sellaisesta vuokratkin varmasti ovat sellaisia, että omaakin kenties samalla summalla tai jopa pienemmällä maksaa (jos tietysti omasta on enemmän kuluja), mutta saako hoitovapaalla oleva yh äiti pankkilainaa ja minkäkokoista mahdollisesti jos on jonkunmoiset tulot (yli 2000e/kk)vaikkakin elatusmaksujen ja lapsilisien muodossa ja jos on maksukykyinen luotettava takaaja??

auttaako asiaa jos ottaa pari hoitolasta omien lisäksi ja on näin ollen työssäkäyvä??

Kommentit (6)

Vierailija

lähitulevaisuudessa eikä minulla ole aikomustakaan jäädä elareilla elämään ja sohvalle makaamaan vaan mennä töihin kunhan tuo 1-vuotias hiukan kasvaa ja elämä muutenkin eron jälkeen tasaantuu ja lapset sopeutuu.

En ole ronkeli ja työtä kyllä tekevälle löytyy.



Elarit jos ei ole tuloa niin ei varmaan vaikuta sitten esim. asumistukeen jos vuokralle menee vai ovatko ne silloin kuitenkin tuloa??

Entäs lapsilisät??



Kelan sivuilla toki viisastuu mutta täällä varmaan lienee kohtalotovereita=)

Vierailija

tulot ratkaisee ja laskennalliset menot tietty vaikuttaa, ja kuinka paljon lainaa tarvitaaan



asia siis selviää parhaiten asiantunitjan puheilla, eli varaa aika pankkiin

Vierailija

Jos on vakituinen työpaikka.

En osaa sanoa summista, mutta itse ainakin sain 40000e. En tiedä miten ison summan olisin saanut, mutta tuon tarvitsin asuntoon. Ja tuloni on yhteensä vain noin 2000e/kk.

Tilanteessasi pitää olla takaaja, mutta luulen, että se riittää. Itse en tarvinnut takaajaa, kun oli työpaikka. Kannattaa soittaa ja kysellä.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat