MIKÄ NYKYAJAN VANHEMPIA OIKEEN VAIVAA??

Vierailija

Tuntuu että suurin osa äideistä on niin loppu niin loppu että huh huh.



Saako nykyinen ylihelppo elämä ihmiset kitiseen? Valitetaan ja kitistään ja maristaan.

On tietsikka, telkka, pesukoneet ja vaikka mitä helpottamassa elämää ja entistä tyytymättömämpiä ja väsyneitä (?!?) mukamas ollaan. Tarvitaan kahdenkeskistä aikaa. Se on päivän TRENDI, pitää olla aikaa kaksin, laspista viis.



OSAAKO joku teistä kertoa miten pärjättiin vaikka VAIN 70 vuotta sitten? Miten ihmiset oli tyytyväisempiä ja ENNENKAIKKEE tasapainosempia ja pääkopaltaan terveempiä?

Sivut

Kommentit (51)

Vierailija

Ensinnäkin: mistä päättelet, että ihmiset olivat tyytyväisempiä ja tasapainoisempia? Se, että olot olivat karumpia, ei merkinnyt, etteivätkö ihmiset olisi valittaneet myös pikkuasioista. Niitä pikku-urputuksia ei vain välttämättä enää muistella. Ja isoja draamoja - kuten tässä ketjussa on jo sinulle sanottukin - niitä tapahtui ennenkin. Lapsenmurhia, väkivaltaa, mielenvikaisuutta...



Toiseksi: Lapsiperheet eivät ole koskaan olleet niin YKSIN kuin nyt. Ennen muinoin asuttiin perheen ja suvun läheisyydessä ja saatiin apua tarvittaessa. Maaltamuuton aikaan 1960-70-luvuilla äidit olivat enimmäkseen kotona ja lapsenlikan palkkaaminen oli halpaa ja yleistä. 1980-luvulla kunnallisen kodinhoitajan sai kotiin, jos oli sairautta/muita ongelmia.



Kaikki tuo on kunnissa karsittu säästötalkoissa pois. Omillaan on pärjättävä töissä ja kotona, taloudellisesti ja sosiaalisesti. Siinä, missä ennen pariskunta saattoi mennä kahdestaan tansseihin tai teatteriin, nyt sellaisen järjestäminen on kallista ja vaikeaa - eli se parisuhteen vaaliminen on vaikeaa.



Kyse on myös odotuksista. Ennen riitti hyväksi kasvatukseksi se, että lapsesta piiskattiin "huono käytös" pois ja hänelle annettiin ruokaa ja ehjät vaatteet. Virikkeistä ei kukaan edes puhunut. Parisuhteen vaalimisessa riittävää oli, että vaimo piti mölyt mahassaan ja teki miehelle aterian valmiiksi, kun tämä tuli töistä. Naisen urapaineet tai ulkonäköpaineet olivat liki olemattomat...



Että siitä tuo ero syntyy. Oma, 75-vuotias äitini on viisaasti todennut, että ennen oli kodinkoneita vähemmän ja elämä FYYSISESTI raskaampaa - mutta nyt on roolipaineita rutkasti enemmän ja elämä PSYYKKISESTI paljon haastavampaa.

Vierailija

on nykyään asiat hyvin verrattuna aikaisempiin kokemuksiinsa.



Lainaus:

Osa varmasti onkin, mutta kokemukseni mukaan myös vanhukset ovat erilaisia ja osa heistä on hyvinkin katkeria ja tyytymättömiä, ihan kuten kaikkien ikäluokkien ihmisistä.

Vierailija

Lainaus:




OSAAKO joku teistä kertoa miten pärjättiin vaikka VAIN 70 vuotta sitten? Miten ihmiset oli tyytyväisempiä ja ENNENKAIKKEE tasapainosempia ja pääkopaltaan terveempiä?




Silloin asuttiin useat sukupolvet samassa pihapiirissä ja isovanhemmat osallistuivat perheen arkeen. Esim isoäiti teki ruoat, ei ennenvanhaan äiti ollut sellainen yleiskone kuin nykyisin.

Esimerkiksi synnytysmasennusta ja baby bluesia on eniten niissä maissa missä isovanhemmat osallistuvat vähiten lasten arkeen, eli teollisuusmaissa. Niissä maissa, joissa isovanhemmat ovat mukana nuorten perheiden arjessa, myös äidit voivat paremmin.

Vierailija

että nyt on tammikuu 1939. Hitler on liittänyt Itävallan Saksaan, Espanjan sisällissota on edelleen käynnissä. Olen raskaana, esikoisella on uhmaikä, mies tekee liikaa töitä. Tulevaisuus on täynnä uhkia.



Voi olla, että olisin jopa väsyneempi, ilottomampi ja tasapainottomampi kuin nyt.

Vierailija

Mun isä on 2-vuotiaana sidottu keinutuoliin kiinni, että äiti on saanut kotityöt tehtyä. Siihenkö pitäis palata? Vanhemmat lapset hoiti pienempiä että talon työt saatiin tehtyä. Isäni oli 7v. kun lähti tienaamaan kauppa-apulaisena kotiinsa rahaa. Ei se kuule ollu mitään kansallisromanttista ainakaan meidän suvussa tyyliin äiti leipoo pullaa ja 5 lasta kiehnää sen aikaa jaloissa... Aika karulta on kuulostanut meiniki ennen vanhaan.

Vierailija

niin kannattaisi haastatella 70-90-vuotiaita ihmisiä, niin kyllä voi puistattaa. En vaihtaisi roolejani heidän kanssaan. Toisaalta kyllä nykyaikakin omat paineensa luo, enkä usko että koskaan on sen helpompaa.



Ja jos joku läheinen valittaa, että on niin vaikeaa eikä jaksa, niin miksi te ette kuuntele häntä. Monesti toisen kuunteleminen auttaa toista jaksamaan. Ja joku toinen jaksaa enemmän kuin toinen.

Vierailija

päivät pitkät. Yksikin isäntä oli kotiin tullessaan hermostunut tuvassa istuneeseen naapurin akkaan siinä määrin (taas kun se heillä oli, kuten joka päivä ennenkin) että heitti eväsreppunsa keskelle tupaa ja huusi: "pommi!"



Ei välitetty jos oli hiekkaa lattialla tms.



Siksi toiseksi samassa taloudessa saattoi asua äidit ja anopit joista oli edes lapsenhoitoapua, jos ei muuta. Sen lisäksi, minäkin kokisin elämäni helpoksi jos olisin vain kotona enkä kävisi ansiotyössä kaiken sen kotityöpaljouden lisäksi.

Vierailija

Oli pieni määrä äitejä, joilla oli melko samanlaisia paineita, kun nykyäideillä, mitä esim. ulkonäköön, kodin toimivuuteen ja lasten elämään ja koulutukseen tuli. Nämä kuuluivat yläluokkaan ja ap ei taida tietää tai muistaa, että heillä oli poikkeuksetta kotona vähintään lastenlikka auttamassa kotitöissä, kun äidin oli pakko hoitaa esim. edustustehtäviä. Kuinka monella on nykyään kotiapulainen, kun tehtävänä on yhdistää ura, äitiys, parishude ja hoitaa myös yhteyttä vanheneviin vanhempiin ja pitää yhteyttä sukuun ja ystäviin?



En todella halua takaisin siihen kotiapulaisyhteiskuntaan, mutta tuo on ihan puppua, että nykyään otetaan paineita turhista asioista ja ennen muka vain oltiin onnellisia. Oma isoisäni ainakin myös sanoi, että viimeinen asia, mitä toivoisi takaisin oli se "yhteisöllisyys", kun monta sukupolvea asutti samaa tilaa. Siitä oli kuulemma onni kaukana!

Vierailija

Lainaus:


*vaikka sitä omaa aikaa tasan varmasti on enemmän, silti tyytymättömyys tuntuu kasvavan.






Mistä ihmeestä sä "tiedät", että pariskunnilla on nykyään kahdenkeskistä aikaa enemmän? Mieti vaikkapa nyt agraariyhteiskuntaa ja pariskuntia siellä - se, millaista elämää elettiin riippui hurjasti siitä, oltiinko talollisia vai palkollisia. Talollisilla oli elämä hyvin, se kulki omaehtoiseen tahtiin. Joo, kylvöaikana ja sadonkorjuun aikana paiskittiin tajuttomasti töitä, mutta muutoin oltiin omia herrojaan ja jos haluttiin kulkea pellon laittaa emännän kanssa kahdestaan, pantiin lapset piian tai mummon hoiviin. Jos taas oltiin palkollisia, lapsia ei edes uskallettu välttämättä hankkia ja elämä oli todella hyvin pitkälti raatamista. Jos perhe perustettiin, pyrittiin mäkitupalaiseksi tai torppariksi - ja taas raadettiin saatanasti.



Mihin verrattuna? Sinulla on joku kuvitteellinen paratiisi mielessäsi, johon vertailet.



Jos kirjoitat huonosti ja ristiriitaisesti, on turha kitistä, kun mielestäsi muut tekevät tekstistäsi vääriä tulkintoja.

Vierailija

yhteisöllisyyttä mitä kannattaa nyt suuremmassa mitassa haikailla takaisin?



Kuinka monta miniää olisi, jos vain olisi ollut mahdollista, mielummin kasvattanut laspensa jossain muualla kuin anoppilassa? Tulee mieleeni ne lukemattomat tarinat, missä miniällä on ollut aivan sietämättömät olosuhteet miehelässä ja on vaan odotettu, että edellinen sukupolvi väistyisi luonnollisen tai muun poistuman kautta tieltä.

Vierailija

Jokainen, joka työskentelee vanhusten parissa tietää, että vanhukset ovat masentuneita ja yksinäisiä. Sairaita ja onnettomia, moni toivoo ääneen kuolemaa.

Toki on poikkeuksiakin, mutta melkein uskaltaisin väittää, että suurin osa vanhuksista ei ole onnellisia.



Vanhukset tekevät Suomessa paljon itsemurhia, tätä ei monikaan varmaan tiedä.

Vierailija

Mulla on ainakin ihan hyvässä muistissa ne n. 10 vuotta, jotka vietettiin miehen kanssa kaksistaan. Oli aikaa itselle, ystäville ja parisuhteelle. Aikaa huolehtia omasta kunnosta, kodista ja ulkonäöstä. Ja vaikka en nykyistä pikkulapsielämää vaihtaisi pois, niin silti kaipaan entisen elämän hyviä asioita.



Illalla kaadun sänkyyn, mieheni sanoo: minä rakastan sinua ja minä vastaan: niin mäkin sinua. Ja ajattelen, että melkein. Eikä se oikeastaan satuta, vaikka pitäisi, kun olen niin väsynyt, etten jaksa ajatella.

Vierailija

Lainaus:

asioista. Olipa se syntyvyyden säännöstely tai mikä tahaansa. Keinot oli vaan toiset kuin tänä päivänä




Laittomia abortteja? Lapsenmurhia? Syntyvyyden säännöstely oli sitä, että jos mies oli niin kännissä vaihteeksi, ettei pystynyt panemaan. Oma mummoni oli raskaana tai imetti siitä päivästä, kun meni naimisiin, siihen päivään asti, kun sodan traumatisoima väkivaltaisuuteen ja juopotteluun taipuvainen pappani meni kuolemaan. Mummo on sanonut, että elämä helpottui sen jälkeen paljon.

Sivut

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat