Vierailija

muistan nuo 1980-luvulta, jolloin niitä kai myytiin jossain postimyyntikaupassa. Meidän naapurissa oli ne ja mun annettiin lukuhimossani kahlata nekin läpi kai se suurempia miettimättä niiden uskonnollista sisältöä. Näin jälkikäteen ajateltuna aika hirveää luettavaa lapsille (Mä muistan tarinan, jossa köyhä äiti sairastui ja joutui sairaalaan. Siellä kävi ilmi, että äiti oli kuolemassa nälkään kun oli antanut kaiken ruoan lapsilleen. Ja ratkaisu ei suinkaan ollut, että äidille järjestetään parempi työpaikka tms, vaan että lasten pitää olla vähemmän epäitsekkäitä eikä syödä kaikkea perheen ruokaa...)

Kommentit (12)

mutta näin jälkikäteen ajateltuna eivät edusta sellaista moraalia, jota haluaisin lapsilleni opettaa. Ja ovat varsin halpahintaista syyllistämistä ja tunteilla moneen loogisesti kestämättömään mukaan vetämistä. Mulla tietty varmaan oli jo pohjalla muutenkin sellainen luonteenlaatu, mutta nuo kirjat kyllä ruokki mun luontaista syyllisyyttäni. Olin jonkun 8 kun luin noi kirjat ja vähän sen jälkeen päädyin uskomaan vakaasti, että afrikan nälänhätä ja osasto 10 syöpälasten tilanne ja se että reagan ihan kohta painaa punaista nappia on varmasti juuri mun syytä...

Vai ihan normikristittyjen lastenkirjoja? Tietääkö kukaan? Anoppi luki meidän 2- ja 3-vuotiaille ja minä sivukorvalla kuuntelin. Tarinassa sisarukset tappalivat ja seuraavana päivänä heidän kotitalonsa paloi ja toinen sisarus sen mukana. Opetus: älä riitele siskon kanssa, koska se voi kohta kuolla! Olin täydellisen tyrmistynyt noista "saduista" ja kielsin anoppia enää tuomasta kirjaa meille tai koskaan sitä lukemasta. Anopista ne ovat vain kivoja opettavaisia tarinoita, mutta minusta hurjan järkyttäviä. Haluaisin tietää, mihin uskonnolliseen ryhmittymään ko. teokset kuuluvat. Kiitos.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

ja ihan ok luettavaa mun mielestä jos ei siis piittaa siitä että se ovat läpeensä uskonnollisia. Ehkä nykypäivänä luettuna myös aika vanhahtavia, mutta ei niistä mitään traumoja jäänyt.

lastenosastolla. Minulla oli ihan oma huone. Minulle tuotiin sinne osastolta tekemistämm. luettavaa. Muistan tuon kirjasarjan sieltä. Ehdin sairaalassa ollo aikanani lukea monta noista kirjoista. Missään en ole niitä sen jälkeen nähnyt. Muistan, että niissä oli. nk. opettavaisia tarinoita. Hoksasin, että olivat jotenkin uskonnollisia. Jotain niissä oli, kun jäivät mieleen. Kuvitus oli hyvin samankaltainen, kuin joissakin tietyissä lahkojulkaisuissa. Joskus sairaalan jälkeen pohdin, missä olisi niitä kirjoja, että olisin voinut lukea myös sen lukematta jääneen...

Kirjastossa niitä ei tosiaan ollut.

Erittäin hyviä kirjoja, tarinat ovat otettu oikeasta elämästä ja antaa onnea  ja toivoa jokapäiväiseen arkielämän pikku ongelmiin, mutta möys suurempiin.
Mä estin näitä kirjoja, ja olen nytten löytänyt mistä niitä saa Englanniksi ainaskin.
//Johanna Mikkola

Mummeli49

Ei minustakaan tarinat välttämättä 2-3-vuotiaita varten ole tarkoitettu. Kun lapset ovat sen kokoisia, että eivät enää tarvitse kuvia joka sivulla, he ovat kypsiä Onnen päiviä -kirjoille.

Kyllä tarinat kehittävät ihmisen ymmärrystä ihmisyydestä, omaatuntoa, toisen huomioonottamista ja rakkauden osoittamista. Myös vihan tunteiden ilmaisia. Syyllisyys on myös ihmisen perustunne. Se on hyvä oppia hahmottamaan, ymmärtämään ja käsittelemään.

Luin aikanaan omille lapsilleni. Nyt he ovat hienoja, tunneälykkäitä menestyviä aikuisia. 

viejailija

Vanhempani lukivat minulle ja tyttäreni lukevat niitä nyt. En muista yhtään traumaattista kertomusta, voisiko joku tarkentaa mistä kirjasta ja sivusta on kyse?Jotkut kertomukset ovat tylsempiä kuin toiset, mutta vaikka vanhahkoja, opettavaisia ja ihania kertomuksia.

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat