ystäväni sai vammaisen lapsen joka jaksoi elää päivän. miten huomioitte?

Vierailija

viettekö kukkia mitä sanotte.

Sivut

Kommentit (18)

Vierailija

Soittaisin ensin, kysyisin, voinko jotenkin auttaa, onko jotain käytännön asioita, joita voisin tehdä. Kysyisin, voinko tulla käymään, vai haluavatko olla perheen kesken. Jos vierailu ei sovi, niin kävisin silti ovelta viemässä kukkia, kortin ja korillisen ruokaa: juuri jotain laatikkoruokaa, jota voi lämmittää tai pakastaa, itse tehtyjä sämpylöitä jne. Jos ystävällä olisi vanhempi lapsi/lapsia, niin kysyisin tarvitseeko apua heidän hoitamisessa, ulkoilussa tms.



Jos kyse olisi kaverista, niin laittaisin kukkalähetyksen, osanottokortin ja siihen viestin, että olen valmis kuuntelemaan/auttamaan, jos niin haluaa.

Vierailija

Viimeinen asia, jonka halusin, oli kukat. Surusta ei saa mitään pakohetkeä, kun kukatkin ovat vielä muistuttamassa tapahtuneesta. Minulle kaikkein rakkain muistaminen oli ihan tavallinen kaksipuoleinen surunvalittelukortti, jossa oli saman menetyksen kokeneen äidin runo.



Minuun ei myöskään saanut koskea. Se, että joku tuli ja halasi ilman lupaa, tuntui pahalta, häväistykseltä ja omaan yksityisyyteen kajoamiselta. Luvan kysyminen taas tuntui siltä, että minun on pakko alistua halattavaksi, jotta toiselle tulee parempi mieli. Halaaminen, silittely ym. melkein sattui fyysisesti. Olon se teki likaiseksi ja tahtoi nopeasti suihkuun.



Vauvan kuolema ei ikinä ole helpotus oli hän kuinka vammainen tahansa. Vaikka meidänkin tapauksessa Luojan ratkaisu ottaa vauva pois, oli varmasti oikea ja se paras, ei se helpotukselta tai parhaalta silti tunnu edelleenkään.



Toinen mikä loukkaa on se, että minulle sanotaan: Sinullahan on jo yksi lapsi, nauti hänestä. Menettekö te sanomaan vanhemman menettäneelle ystävälle tai tutulle: Ai äitis kuoli? No, jäihän sulle vielä isä henkiin! Jos ystävälläsi on ennestään lapsia, älä ihmeessä mene viittaamaan heidän olemassaoloon. Tässä tilanteessa syyttää muutenkin tapahtuneesta itseään. Nyt siihen syyttelyyn tulee päälle vielä se, että äiti syyttää itseään siitä, että oma elävä lapsi ei enää riitä.



Aika parantaa, se on totta, mutta sitä ei sovi mennä myöskään sanomaan. Ystävän et voi kuvitella edes likipitäen, miltä vauvan menettäneen vanhemmista tuntuu. Heillä ei ole parantavaa aikaa ainakaan vuoteen. Meille prosessin on sanottu kestävän jopa 2,5 vuotta. Ikinä tapahtumaa ja lasta ei unohda.



Vaikka en ole yltiöpäisen uskovainen, minua lohduttaa Psalmin 139 sanat: Sinä olet luonut minut sisintäni myöten,

äitini kohdussa olet minut punonut.

Minä olen ihme, suuri ihme,

ja kiitän sinua siitä.

Ihmeellisiä ovat sinun tekosi,

minä tiedän sen.

Minä olen saanut hahmoni näkymättömissä,

muotoni kuin syvällä maan alla,

mutta sinulta ei pieninkään luuni ole salassa.

16 Sinun silmäsi näkivät minut jo idullani,

sinun kirjaasi on kaikki kirjoitettu.

Ennen kuin olin elänyt päivääkään,

olivat kaikki päiväni jo luodut.



Ota yhteyttä, mutta kuulostele tilannetta tuntosarvet herkkinä, Ole läsnä, mutta älä suutu, jos läsnäoloasi ei tarvita juuri nyt. Aikasi tulee kyllä myöhemmin.



Jos mahdollista, lue seuraavat kirjat: Ulla Järvi Syntymätön ja Leena Väisänen: Lapsen menetys

Vierailija

kukkia ja kun kerran on ystävä (ei kaveri, työtoveri tai tuttu), ilmoittaisin hänelle esim kukkien kortissa, että olen hänen käytettävissään, että voi vaikka soittaa ja jutella. Ystäväsi saattaa myös tarvita apua arkeen kun kotiutuu sairaalasta. Voitko auttaa häntä, ihan konkreettisia asioita ilman seurusteluvelvollisuutta (ruokaa pakkaseen tms)?

Kun menetin läheiseni (en lasta) tuo "olen käytettävissä" lohdutti minua paljon.

Vierailija

Lainaus:

ko. lapsensa menettäneelle onkin ollut helpotus,että lapsi kuoli heti pois??



tarkoitan,että jos lapsi on ollut pahasti vammainen,niin helpotushan se on ollut...



eli ap ota selvää,miten ystäväsi kokee tilanteen,ennenkuin tuppaudut...

Vierailija

Olisin ollut todella hämmentynyt jos joku olisi tuonut meille ruokaa kuolemantapauksen yhteydessä?

Kukkien lähettäminen on aina varma ja tyylikäs keini, ei ainakaan loukkaa ketään.

Vierailija

Juuri tuollainen kylmäsydäminen varovaisuus on suomalaisten yksinäisyyden ja raskasmielisyyden taustalla. Toinen on kokenut fyysisesti ja henkisesti kovia - aivan sama, onko lapsen kuolema hänelle helpotus tai ei. Silloin osoitetaan myötätuntoa, se on normaalia ihmisten välillä. Lähetetään kukkia tai viedään ruokaa, lähetetään kortti. Jos ap:n ystävälle on helpotus, että hänen vammainen lapsensa kuoli, niin hänen täytyy voida puhua siitäkin ystäviensä kanssa ja näiden on osoitettava mytötuntoa.

Vierailija

siksi täältä on ehkä vaikea saada ohjeita. minä itse reagoin todella voimakkaasti pelolla, pelkäsin käydä kaupassa, nähdä ihmisiä. siksi laitoimmekin viestiä läheisille, jopa työkavereille, että tulkaa käymään. oli helpompaa kertoa mitä oli tapahtunut, kun jotenkin tiesi tulija jo varautuneen pahimpaan. sanoja ei todellakaan kohtaamisessa tarvita, puhe tulee kun on sen aika. itse en kokenut vihaa, katkeruutta, vain suunnatonta surua. siksi en pahastunut enkelistä, enkä kukista, en korteista. en kokenut muutenkaan tarvetta raivata pois asioita jotka muistuttavat vauvasta. itkin jopa sitä, että unohdan tämän kaiken. me kaikki reagoimme eri tavoin, surunvalittelijan on se vain hyväksyttävä. tällä hetkell tuntuu kaikista pahimmalta se, että odotan toista lastamme, ja kukaan ei uskalla onnitella, ei ole edes huomaavinaan, ettei asiasta tarvitsisi puhua.

Vierailija

Lainaus:

ko. lapsensa menettäneelle onkin ollut helpotus,että lapsi kuoli heti pois??



tarkoitan,että jos lapsi on ollut pahasti vammainen,niin helpotushan se on ollut...



eli ap ota selvää,miten ystäväsi kokee tilanteen,ennenkuin tuppaudut...




ei se vanhempien surua pienennä. Heidän menetyksensä on silti totaalinen, aaivan yhtä kipeä kuin terveen lapsen kuollessa.



Enkä todellakaan suosittelisi kenenkään sanovan lapsen menettäneelle kommentteja tyyliin "no, parempihan se oli että noin kävi", "oli varmaan helpotus teillekin" tms, oli lapsi miten vamaminen tai sairas hyvänsä.

Vierailija

arvioida mitä hän tarvitsee tai haluaa.



Itse olen sellainen, että suuressa surussa tai sairaudessa haluan olla rauhassa, vain oman perheen kesken. En todellakaan halua että kukaan tulee käymään tai halaa. En edes puhelimeen haluaisi vastata.



Parasta lähetin toimittama tervehdys tai tekstiviesti. Silloin ei tarvitse tavata ketään. Tärkeää surevalle on, että hänet huomioidaan, vaikka vain tekstiviestillä tai kortilla. Mutta ei liian tuppaavaa.



Jollekin varmaan toimii ystävien läsnäolo, mutta toisille se voi olla suuri ahdistus.

Vierailija

tuttavalle esittäisin pahoittelut kun seuraavan kerran tapaamme.

jollekin selvästi kaverille mutta ei-niin-läheiselle lähettäisin ne kukat

varsinaisella ystävälle laittaisin makaronilaatikon tai kasviskiusauksen ja veisin sen ovelle. Jos minut pyydettäisiin sisään, olisin olkapäänä, jos ei, ainakin hän saisi ruokaa vaikkei jaksaisikaan itse laittaa.

Vierailija

ko. lapsensa menettäneelle onkin ollut helpotus,että lapsi kuoli heti pois??



tarkoitan,että jos lapsi on ollut pahasti vammainen,niin helpotushan se on ollut...



eli ap ota selvää,miten ystäväsi kokee tilanteen,ennenkuin tuppaudut...

Vierailija

ainakin kortti ja pahoittelut.. itse en tiedä haluaisinko mitään, mieleen tuli kukat ja suklaat ja muut mut en varmaan haluaisi mitään..

Sivut

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat