Vierailija

Ikää 34 ja olen aina suhtautunut elämään realistisesti ja nöyrästi. Tottakai teininä varmaan oli vähän pollea, mutta kaiken kaikkiaan olen aina ollut ikäisekseni fiksu ja opin pienemmästäkin.

Sivut

Kommentit (26)

- Kenelle tahansa voi sattua ikäviä asia. Kaikkea ei voi ennakoida.

- Minullakaan ei aina riitä voimia kaikkeen. Kuka tahansa voi masentua.

- Lastenkasvatuksessa voi epäonnistua, vaikka yrittäisi parhaansa.

Vaan päinvastoin. Syynä todella rankka elämänhistoriani: epätyypillinen perhe, vanhemmat mielisairaita ja alkoholisteja, vanhemmat hylkäsivät, koulukiusausta ala-asteelta lukioon, syömishäiriö, masennus, päihdeongelmainen puoliso, taloudellisia vaikeuksia, kuolemantapauksia perheessä jne. jne.



Selvisin tästä kaikesta, nyt minulla on oma perhe ja yliopistotutkinto. Terapiaa tarvitsen jatkuvasti, mutta voin elää suht normaalia elämää ensimmäisen kerran elämässäni....Mutta nöyryyttä tällainen ei opeta vaan jotain ihan muuta!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

suvaitsevaisemmaksi ja samalla ei. vähän vaikea selittää.



Mulla on lapsuudesta asti ollut huono itsetunto ja -arvostus. Nyt ikä yli 30 v, äitiys, eron (täysin itsestä riippumattomista syystä tullut l. aviomies korvas yllättäen nuoremmalla) ja lapsen synnynnäisen "vikaan" sopeutuminen ovat tehneet paljon. Tässä järjestyksessä.



Nuo kokemukset ovat opettaneet oikealla lailla nöyräksi (luullakseni). Ennen otin nöyrästi vastaan mitä vaan kun huonolla itsetunnolla ne tuntui "ansaituilta" asioilta. Nyt nuo kokemukset ovat opettaneet että shit happens ja sillä selvä. jos kaikkeen nöyrtyy ja omaksi syykseen ottaa niin siihen kuolee.

Tuo nöyryysosuus siis on varmaan se, että tajusin kantapään kautta:

- "Noi ei KINÄ tapahdu mulle, vaan muille."

->"mitä, ai mullekin voi käydä niin?"

"Ah, siis kelle tahansa, jopa mulle voi käydä niin, eikä se tee minusta huonompaa ihmistä. Jos niin käy naapurin pirkolle, ei se tee hänestäkään huonompaa ihmistä."



Elämässä tulee vastaan yllätyksiä ja niistä selviää. Se taas on tuonut oikeanlaista itsetuntoa ja -arvostusta, mikä taas voi vaikuttaa vähemmän nöyrältä.

olen niin onnellinen että olen saanut nukkua rauhallisessa maailmassa, olen vapaa päättämään itse omista asioistani ja minulla on ruokaa jääkaapissa.



Elämä on opettanut minulle ettei nämä asiat ole itsestäänselvää jokaiselle tässä maailmassa.

yli-viisas lapseni, joka on ikäisiään vuosikausia edellä kaikissa tiedollisissa asioissa ja joka ei ole koskaan valehdellut ja noudattaa pilkun tarkasti kaikkia ohjeitani onkin ns. asperger-lapsi.



Minä kun luulin, että on vain hyvän kasvatuksen tulosta :)



Pikkukakkonen on opettanut minulle, että jos lapsi on ns. normaali lapsi, ei hän opikaan aakkosia 2-vuotiaana ja lukemaan 4-vuotiaana ja että lapset, ne hyvin kasvatetutkin saattavat karata pihalta tai valehdella :)



Ihania ja rakkaita ovat molemmat, kumpaakaan en pois vaihtaisi, mutta en enää arvostele vanhempia heidän lastensa perusteella.

Lainaus:

miehen pettäminen ja avioero 23v, väkivaltainen suhde, lapsettomuus...siinä kerrakseen syitä nöyryyteen




Vai uskottelko te, että nuo vastoinkäymiset ovat jotenkin teidän syytänne ja siksi on syytä olla nöyrä ja pyydellä anteeksi? Eikö pikemmikin voisi ajatella, että vastoinkäymisistä selviäminen auttaisi arvostamaan itseään ja omaa riittävyyttään?

Lainaus:

Lainaus:

miehen pettäminen ja avioero 23v, väkivaltainen suhde, lapsettomuus...siinä kerrakseen syitä nöyryyteen




Vai uskottelko te, että nuo vastoinkäymiset ovat jotenkin teidän syytänne ja siksi on syytä olla nöyrä ja pyydellä anteeksi? Eikö pikemmikin voisi ajatella, että vastoinkäymisistä selviäminen auttaisi arvostamaan itseään ja omaa riittävyyttään?

Aina välistä huomaan, että ihan turha paukutella omia henkseleitä ja ajatella olevansa viisaampi/parempi kuin muut. Aina jossain vaiheessa tipahtaa jotain omia "mokia"/typeryyksiä tietoisuuteen.

ja ne eivät aina ole väärin.

Lainaus:

päinvastoin, elämä on opettanut minulle, että minulla on oikeus virheisiini, että muutkin tekevät niitä koko ajan ja että minä en ole merkittävästi muita tyhmempi, huonompi, arvottomampi, eikä minulla siksi ole mitään velvollisuutta alistua kaikkeen. Minulla on oikeus ja velvollisuus pitää omaa ja omieni puolta.


^omiansa tulee puolustaa ja tukea, perhe(mitä se nyt kullekin on) on tärkein.

Saatoin ennen paheksua vanhempia lasten huonosta kasvattamisesta. Ja ihan pienestäkin syystä, jos nämä olivat vaikka meluisia. Adhd-lapsen kanssa olen oppinut, että lasten kasvattaminen on maailman vaikeimpia asioita, enkä enää vedä hernettä nenään niin helposti muiden lasten touhuista.



Suvaitsevaisuutta olen oppinut muutenkin. Ihmisten elämäntilanteet vaihtelevat, ja minä olen viimeinen ihminen moralisoimaan muiden ratkaisuja. Jos et ole ollut heidän housuissaan/hameissaan, et oikeasti tiedä mitään heidän tilanteestaan.

päinvastoin, elämä on opettanut minulle, että minulla on oikeus virheisiini, että muutkin tekevät niitä koko ajan ja että minä en ole merkittävästi muita tyhmempi, huonompi, arvottomampi, eikä minulla siksi ole mitään velvollisuutta alistua kaikkeen. Minulla on oikeus ja velvollisuus pitää omaa ja omieni puolta.

mutta ihan viime aikoina on kaksi läheisille sattunutta tapausta osoittanut, että lapset eivät ole itsestäänselvyyksiä. Eikä myöskään avioliitto. Eniten on oppinut ehkä olemaan kiitollinen siitä mitä on ja arvostamaan ja vaalimaan läheisiään.

Suurimpana varmaan minun persoonaa on koulinut veljen kuolema ollessani varhaisteini. Lisäksi äidin alkoholiongelma on koulinut. Sekä se, että olen muuttanut synnyinseudultani kauas. Sekä lapsuuden ja nuoruuden kestänyt kilpaurheilu.

Lainaus:

Ikää 34 ja olen aina suhtautunut elämään realistisesti ja nöyrästi. Tottakai teininä varmaan oli vähän pollea, mutta kaiken kaikkiaan olen aina ollut ikäisekseni fiksu ja opin pienemmästäkin.

Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat