Vierailija

Ei aina ymmärrä.

Sivut

Kommentit (38)

Minä en ainakaan haluaisi vanhuksena ajatella, että kylläpä minä itselleni raskaan elämän leivoin, mutta jotenkinhan tuosta SELVITTIIN. Elämä on pelkkä selviämistaistelu, niinkuin eläimillä viidakossa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Mutta kääntöpuolella, ei voi aina tietää mitä siellä on.

Sairasteluita, omia sairastumisia, minkä luonteisia lapset ovat, lähipiirissä voi yhtäkkiä tukiverkosto hajota alta, ja aviopuolisokin voi kuolla yllättäen, meteoriitti tai tsunami voi iskeä.

Jos ei ota riskejä, ei voi koskaan saada mitään.



Pienen ikäeron hyvät puolet voi olla ainakin:

läheiset sisarukset ja lapsilla on aina seuraa toisistaan

vähemmän aikaa pikkulapsivaihetta, nopeammin töihin takaisin

samat tavarat voi kierrättää lapselta toiselle paremmin



Ja aina ei voi ennakoida, voi ehkäisykin pettää.



t. pienellä ikäerolla lapset ja p*een rankkaa, mutta on tässä hyvätkin puolensa

Rankkaa se on vaikka olis isompikin ikäero, jos on sairastelua yms, mutta ihmiset tuntuu ymmärtävän sitä paremmin mitä pienempi ikäero on.

Olisin jaksanut hyvin, jos kuopus olisi ollut "normaali" vauva. Moniallergikon ja korvakierteisen vauvan äidiltä voimat loppuvat helposti muutenkin, saati kun on kaksi isompaa hoidettavana.

Siellä kulettaa lapsiaan myös yks 5 lapsen äiti, lapsista 2 ala-asteella ja 3 alle kouluikäistä, nuorin nyt 11kk. Neljän lapsen kanssa jo itki(!!) kuinka on rankkaa ja kun mieskään ei auta.

Tuo viides raskaus oli jo ihan käsittämätön, nainen oli kaks viikkoa vauvasta onnessaan ja sitten alko taas entistä pahempi ruikutus, kun ei ne nuku, ne vaan tappelee, ei jaksa ei jaksa.

Ja nyt huomasin, kun aukas takkinsa, että ihan selkeesti on kuudes tulossa!

käyttää ehkäisyä, joten siinä mielessä mielestäni voi hyvinkin puhua tehtailusta tai hankkimisesta, eikä saamisesta. Toinen juttu tietysti on se, että lasta ei saa yrityksistä huolimatta, mutta tällöinhän ikäero vaan kasvaa, eikä liity ap:n kysymään tilanteeseen...



Sitten itse aiheeseen. Me olemme mieheni kanssa alle kolmekymppisiä ja ainoa lapsemme on kohta kaksivuotias. Olen palaamassa töihin ja alan tehdä väitöskirjaa (työajalla), olemme myös muuttamassa ja vähän remonttia pitäisi uuteen asuntoon tehdä. Olemme tehneet tietoisen päätöksen, että seuraavan lapsen hankkiminen siirtyy ainakin parilla vuodella eteenpäin. Emme halua elää jaksamisemme äärirajoilla. Lisäksi haluamme matkustella yms. Toki kaikki vanhemmat eivät koe usean pienen lapsen hoitamista raskaaksi tai hankalaksi, mutta me emme sitä nyt halua. Olen välillä surrut esikoiseni puolesta sitä, ettei hän saa heti leikkikaveria. Lisäksi koen pientä painetta sukulaisten, ystävien, tuttavien puolesta, että ne lapset pitäisi tehdä kerralla... Mutta tämä on siis meidän perheellemme ehdottomasti paras ratkaisu.

Meillä on kolme lasta ja kaikkien välillä on vajaa 2 vuoden ikäero. Olen jaksanut oikeinkin hyvin lasten kanssa, vaikka tietenkin yöheräilyt ovat väsyttäneet. Elämäntilanteemme on muutenkin melkoisen kuormittava, mutta kuten sanottu en tunne itseäni väsyneeksi tai loppuun palaneeksi. Yhdenkin lapsen äiti voi olla aivan loppu. Kannattaa myös erottaa toisistaan fyysinen ja henkinen väsymys, joista tuo jälkimmäinen on pahempaa ja sitä ei ole niin helppo hoitaa pois. Toisaalta en ymmärrä, miksi väsymyksestä ei saisi puhua? Se että väsyttää esim. lasten sairastaessa kun yöllä tulee valvottua enemmän kuin nukuttua, ei ole mikään ihme. Siinä mielessä olen kyllä ap:n kanssa samoilla linjoilla, että en oikein ymmärrä ihmisiä, jotka ovat aivan hätää kärsimässä kahden lapsen kanssa ja sitten tehdään vielä lisää.

Olen nyt 32-v. Esikoiseni on 4 kk. Haluaisin 3 tai ehkä jopa 4 lasta. En ole tehnyt aiemmin koska en ollut tavannut silloin vielä miestäni ja ennen kuin aloin oman nykyisen mieheni ja lapseni isän kans en vielä koskaan aiempien miesystävieni kanssa päässyt niin pitkälle että perhettä olis edes suunniteltu.



Ajattelin ensin etten aloita minkäänlaista ehkäisyä ennekuin haluttu lapsimäärä on kasassa. Menkat alkoi kuitenkin jo 3 kk synnytyksestä ja tämän ekan kans on ollut sen verran rankkaa, yövalvomista ja iltaitkuja sun muuta että mies halusi alkaa käyttään kortsuja. Nyt ollaan suunniteltu että jätettäis kesällä taas ehkäisy pois ja katottais miten käy. Parasta olis jos saisin seuraavan lapsen 34-v, sitten 35-v tai 36-v ja vielä viimesen joskus nelikymppisenä jos luoja suo. Raskastahan siitä varmaan tulee, mutta ehkä sitä tottuu aina lapsi kerrallaan.

Kun puhutaan että ihan hyvin on SELVITTY, no hyvä ku on selvitty, mutta ite aattelin että vauva-ajasta ja lapsista voi ja pitää nauttia! Meil on tasan 6 vuotta ikäeroo tytöillä ja aivan mahtavaa on ollu koko ajan! Isompi ei oo ollu kertaaka mustis, ja niiiiin hellä siskoonsa kohtaan että! Äitiyslomani loppu just ja jään vielä kotiin, ihanaa aikaa, josta nautin todella paljon. Ehtii sitä töissäki viä olla... En ymmärrä sitä että monet pitää itsetarkoituksena, että lapsilla on tietty pieni ikäero (1,5-2v) ihan ku se vaan toisi jotain täydellisyyttä perheeseen :) Mun siskolla on 1v5kk ikäerolla muksut, eikä todellakaan ollu hänellä helppoo, varsinki ku lapset on viä kauheen allergisii... Siinä hän ei kyllä itestään ehtiny/jaksanu huolehtia, eikä lasten seurasta jaksanu iloita.... Ite pidän tosi tärkeenä et huolehtii itestään ja kunnostaan, ja samalla parisuhteesta.

kukaanhan ei voi etukäteen tietää, millainen vauva sieltä maailmaan putkahtaa. Vaikka kuinka ajattelisi jättävänsä riittävän ikäeron lasten välille, niin sieltä voi tullakin sairas tai muuten vain vaativa vauva tai vaikkapa kaksoset. Ja silloin sitä jaksamista sitten vaan joutuu venyttämään, vaikka kuinka ei itse halunnut siihen tilanteeseen.



Mitäpä jos jokainen vain huolehtisi omasta perhesuunnittelusta parhaansa mukaan. Siinä kun ei ulkopuolisilla kuitenkaan ole nokan koputtamista. Ja kun jollain lähipiirissä elämä kääntyy syystä tai toisesta selviämiseksi, niin olisi upeaa, kun unohdettaisiin nämä selän takana hämmästelyt ja oltaisi enemmän tukena.

Tosin meillä on lapsilla n.2,5v ikäero että ei mitään tyyliin vuoden ikäeroja mutta onhan 2v aika pieni vielä. Luulen etten enää tähän viitsis ryhtyä sitten kun nuorin olis jo iso ja on ollut työelämässä yms. Kaikki 3 lasta ovat alle 3v välein eli saan samaa ansiosidonnaista rahaa ja myös työpaikkani odottaa kun hoitovapaa loppuu. Haaveissa olisi vielä lisää lapsia mutta se täytyy sitten harkita aina erikseen että jaksanko vielä. Mies on reissuhommissa.



Ihana kun kaksi vanhinta leikkivät ja touhuavat paljon yhdessä. Rakastavat toisiaan kovasti ja osoittavat sen myös. Toisaalta tappelevat myös toki välillä, eihän kaikki ole yhtä auvoa koko ajan!

Huono parisuhde, taloudellisia ongelmia, stressiä, työongelmia, sairautta jne.

Synnytyksenjälkeiseen masennukseenkin voi sairastua 1 lapsen äitikin.



Se on sitten eri asia niiden perheiden kohdalla, joissa lapsia tehtaillaan 1/ vuosi vaikka ollaan jo valmiiksi uupuneita. Näitä tuskin on kuitenkaan kovin paljoa.

meillä lapset 6v ja 8kk ja mies haluaisi jo ruveta yrittämään kolmatta. minä en halua, tuntuu etten jaksaisi vielä. sanoin että katsotaan nyt ainakin kesän yli näin.

ja se tuntuu ainakin tällä hetkellä loistavalta kun toinen on vielä vauva. Suurperhettä en kyllä haluakkaan. Isompi on jo niin omatoiminen ja reipas. Tuntuu, että monet tutut jämähtävät 4 seinän sisään kun on niin hankala lähteä 3 alle 5-v kanssa yhtään mihinkään.

Vaikka ikäero onkin pienehkö, olen nauttinut lapsistani paljon. Työpaikkakin on odottamassa, mutta sinne ei ole hoppua vielä takaisin. Minusta on ihanaa seurata lapsiani, heidän leikkejään ja toveruuttaan. Jokainen on ihan omanlaisensa persoona ja pidän itseäni onnekkaana, että olen saanut kolme noin mahtavaa lasta.

Ensimmäiselle lapselle haluttiin sisarus varsin nopeasti, jotta olisi leikki- yms. seuraa toinen toisilleen. Raskasta oli kahden pienen kanssa, mutta ihan hyvin jaksoi, kunhan ei vaan jämähtänyt neljän seinän sisälle apaattisena istuskelemaan. Toiveissa oli myös kolmas lapsi, mutta suuremmalla ikäerolla. Minulla oli tarkoitus palata töihin ja lasten mennä hoitoon. Minulla oli ehkäisynä hormonikierukka ja yhtenä päivänä tajusin, että mulla on raskausoireita. No, niinhän sitten oli käynyt, että tästä erittäin varmasta ehkäisystä huolimatta odotin kolmatta lasta. Nyt, kun kotona temmeltää 3-vuotias, 2-vuotias ja vauva, niin kyllä on rankkaa ja yritän SELVITÄ päivän kerrallaan. En kyllä päivääkään vaihtaisi pois, mutta välillä olen aivan loppu ja kaipaan omaa aikaa. Kun joku kysyy, että miten menee, niin olen pyrkinyt vastaamaan rehellisesti, että raskasta ja uuvuttavaa on, vaikka kaikki lapset ovat ihania. Mutta nyt minun kai täytyy sitten alkaa av-mammoja mielyttääkseni sanoa kaikille, jotak kysyvät jaksamisestani, että kyllä on helppoa ja kivaa :)



Ja minä kyllä ymmärrän niitä, joilla on rankkaa yhden lapsen kanssa. Lapsen syntymä on suuri elämänmuutos ja jos sen lisäksi on muita murheita/vastoinkäymisiä, niin kyllä elämä on välillä selviytymistä. Minulle ainakin ensimmäisen lapsen syntymä/ensimmäinen vuosi tuntui kaikista rankimmalta. Yhtäkkiä ei ollutkaan omaa aikaa, ei työkavereita ja sosiaalinenkin elämä kapeni huomattavasti. Toisen lapsen syntyessä sitä jo tiesi, mitä on edessä ja olin jo tottunut kotona olemiseen.

Olen 28 samaa mieltä: minullakin oli rankkaa silloin, kun oli vain yksi vauva. Nyt on kolme lasta, joista vanhin on nyt 4v 9kk, kakkonen 3v ja nuorin 7,5 kk. Ei monta lasta(vaikka ei kolme nyt niin paljon ole) tarkoita automaattisesti, että on kamalan rankkaa verrattuna siihen, kun on vain yksi lapsi. Totta kai välillä on rankkaa, mutta en minä aina kaikesta nauttinut silloinkaan, kun oli vain yksi. Ja juu, välillä väsyttää älyttömästi ja tuntuu, että päivästä vain SELVIYDYTÄÄN, mikä tuntuu monien viestien valossa kamalalta synniltä. Mutta kyllä niitä hyviä hetkiä mahtuu paljon meidän päiviin ja käsittämättömiä onnen hetkiä siitä, että on todella saanut nämä kolme. Minusta on omituinen ajatus, että elämästä pitäisi pystyä nauttimaan JOKA hetki. Ei se että suunnittelee kaiken etukäteen välttämättä tarkoita, että elämä on helppoa ja siitä pystyy nauttimaan täysin rinnoin koko ajan. Uskon, että harvassa on kuitenkin tapaukset, joissa lapsia vain tulee ja tulee lisää, vaikka vanhemmat ovat jaksamisen äärirajoilla. Ja kuitenkin täytyy muistaa, että(vaikka tätäkään ei ilmeisesti saisi sanoa)vaikka nyt on rankkaa, parin kuukauden päästä on jo paljon helpompaa ja hyviä hetkiä on paljon enemmän. Ja kyllä sisaruussuhde on todennäköisesti aika erilainen pienemmillä ikäeroilla kuin suurilla. Ei tietenkään aina, mutta todennäköisesti näin on. Jokainen perhe tekee kuitenkin omat ratkaisut näissä asioissa eikä siihen tosiaan ole muilla nokan koputtamista. Joillekin isommat ikäerot voi olla loistava ratkaisu, joillekin pienet, vaikka hetken olisikin rankkaa ja elämä olisi vain selviytymistä.

Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat