Itkin katkerasti

Vierailija

en tiedä mikä minulla on. Olemme mieheni kanssa sopineet, että lapset on nyt tehty. Meillä on kolme alle 6v lasta, nuorin nyt 1v2kk.

Eilen vaan tuli yhtäkkiä kamalan paha olo kun ymmärsin TAAS ettei minulla enää koskaan ole omaa pientä vauvaa. Ei yöheräämisiä, ei massuhuutoja, ei mitään

Rakastan lapsiani ja miestäni todella paljon, ja ymmärrän että nämälapset riittävät mutta katkera itku tulee nykyään todella usein.

Miksi?

Kommentit (15)

Vierailija

ei enempää lapsia haluaisikaan. Jotain ihanaa ja ihmeellistä jää taakse eikä sitä takaisin saa - ainakaan jo olemassaolevien lasten kohdalla. Ja joskus ei enää ollenkaan. Onhan se haikeaa...

Vierailija

Omat lapset jo tehty (minä voisin vielä yhden tehdä, mies ei halua) ja nyt alkaa lähipiiriin vasta tulemaan niitä ensimmäisiä. En voi mitään, mutta pienoinen katkeruus välillä tulee pintaan kun ajattelee, millaisia ihania tunteita he saavatkaan kohta kokea.



Niin onhan siinä ne kääntöpuolet: yöheräämiset, vaippailut, itkut jne. mutta silti... rakkautta vielä riittäisi täällä...



Tuota minäkin olen ajatellut, että yksi elämänvaihe päättymässä. Mitä nyt on odotettavaa? Tuo on niin iso elämänmuutos. Ensin raskaudesta haaveilu, sitten vauvahaaveilu ja sitten sen pienokaisen elämän alun ihmettelinen...

Mutta mitä tästä eteenpäin?

Vierailija

Aivan hirveää, kun "lapsiluku on täynnä". Ei enää ikinä isoa mahaa, outoa kuplintaa vatsassa, aivan järkyttävää mutta ihanaa synnytystä, pientä avutonta vauvaa... Antaisin vielä vaikka kuun taivaalta jos vielä kerran nuo asiat saisin kokea, mutta ei IKINÄ...



Koskaan ei pitäisi sanoa, että "ei koskaan", mutta tämän asian kanssa voi kyllä sanoa. En voi yksin haluta ja saada neljättä lasta, kyllä siihen kaksi tarvitaan. Nyyh.

Vierailija

Itselläni on kolme lasta.4v,2v ja 1v.Lapsilukuni ei vielä ole täynnä.Mutta itse emme sitä päätä,vaan jos Luoja suo,haluan lisää lapsia.Ei lapsia tehdä vaan niitä saadaan.En ole mikään"kiihko" uskovainen,ihan tavallinen,mutta olen nähnyt niin paljon keskenmenoja yms ongelmia. Jos todella vielä haluat lapsia,keskustele miehesi kanssa uudestaan. Jos mies rakastaa,niin ei voi niin ehdoton lukumäärän suht.olla. Tai sitten ajattele positiivisesti sitä,että kohta lapset ovat isompia ja sinulle ja miehellesi tulee aina enemmän ja enemmän yhteistä aikaa...

Vierailija

Jokainen nainen suree omalla tavallaan sitä että lapsia ei enää voi saada. Se on yksi elämänhaaste ja kasvupaikka. Anna sille kaikki ne tunteet ja tila.

Vierailija

en mä ainankaan ajattele eläämääni loppuun saakka ja mieti mitä asioita en koskaan enää koe. Koskaan ei voi sanoa ei koskaan.

Ette te voi tietää mitä tapahtuu parin vuoden päästä, viiden vuoden päästä, kymmenen vuoden päästä.

Lapsia saattaa tulla lisää, mieli voi muuttua. Mies saattaa vaihtua jne.



On aika rohkeaa olettaa, että nyt kasvatan lapseni ja sitten minusta tulee mummo ja sitten kuolen. Elämä ei aina mene niin, voi tulla pettymyksia tai suuria onnen tunteita. Mutta miksi miettiä elämä valmiiksi loppuun saakka?!? Ei se kuitenkaan mene niin....

Eria asia on se jos tietää, ettei lapsia pysty saamaan, mutta lapsia voi tulla elämään muillakin tavoin kuin itse synnyttämällä.

Ja jos se ahdistaa ja katkeroittaa, ettei enää lasta saa kun sellaisen vielä haluaa, niin sitten kannattaa miettiä mikä on tärkeintä.

Vierailija

Meillä nyt 3 lasta, nuorin reilun kuukauden :))) Järkipäätös on, että lapset on nyt saatu. Kolme aina halusin, ja pikkuvaikeuksien jälkeen he ovat meidän :). Silti tunnen helpotuksen ja riemun (ei koskaan enää raskauspahoinvointia, lihomista, synnytystä ja sitä pelkäämistä yms.) lisäksi suunnatonta haikeutta, yksi mahtava elämänvaihe on takana....



Nyt keskityn olemassa olevien lasteni kasvattamiseen ja olen taas "tavallinen" nainen, en aina raskaana tai raskautumista odottava :D Saan olla hoikassa hehkeässä kunnossa.



Todennäköisesti olen kroonikko, tämä tauti ei lapsia hankkimalla mene ohi, joten johonkin raja on vain vedettävä ja siinä pysyttävä.

Vierailija

se oli pitkään tosi rankkaa, vaikka kaksi suloista lasta on ja vielä molempia sukupuolia, muut ei oikein ymmärrä miksi surra.



me kuitenkin molemmat halutaan vielä olla sijaisperheenä ja se päätös on tehnyt rauhantunteen. pääsen vielä antamaan rakkautta monelle lapselle :)



koita löytää itsellesi joku uusi kiintopiste, se voi tietysti olla vaikka ura tai opinnot tai harrastus. tai sitten ne lapsenlapset jos se helpottaa :D

Vierailija

Itsekin välillä yllätän itseni haaveilemasta kolmannesta, vaikka minä olen se, joka meillä on sanonut ettei lisää tule. Mutta tuo kuopuksemme on muuttanut minua paljon enemmän kuin esikoinen, ehkä siksi että on ollut paljon vaativampi vauva. Ja tuo kolmannesta haaveilu on tosiaan yllättänyt minut, kun esikoisen jälkeen, olin ihan varma että yksi riittää. Ja nyt en raaskisi laitta enää lapsiani päiväkotiin, vaikka esikoisen "lykkäsin" heti 2-vuotiaana.



Mutta silti olen asennoitunut, että vuoden lopulla palaan työelämään ja lapset päiväkotiin. Nyt jo puhun töihin paluusta, vaikka mies ei sitä ymmärräkään, miksi jo näin aikaisin sellaista murehtimaan. Mutta se kait on henkistä valmistautumista uuteen elämänvaiheeseen.



Tsemppiä kaikille jotka eivät enää vauvoja saa tai aio "hankkia"

Vierailija

ja niin tehtiin, en ole surrut enkä katunut kertaakaan. olen saanut 3 ihanaa tenavaa, enkä koskaan ole ollut mikään vauvafani. toki omat ovat olleet ihania, mutten mitenkään kuumeile toisten vauvoista tms.

Vierailija

Haluat tuntea taas ne ensimmäiset liikkeet vatsassasi.. ja saada pienen käärön syliin :)



Minä haluaisin niin paljon toista lasta.. mieheni ei. Ymmärrän kyllä mitä tarkoitat. Olen onnellinen tästä yhdestäkin ja miehestäni ja kaikesta, mutta haluan silti pienen vauvan. Ei mahda mitään.

Ahdistaa aina välillä.

Vierailija

2 lasta on nyt ja paatetty ettei enempaa.

Itsekin olen tahan paatokseen hyvin tyytyvainen, enka "oikeasti" haluaisikaan enaan vauvaa..



MUTTA valilla ajatuskin siita etten koskaan enaan saa kokea raskautta, vauva-aikaa ja kaikkea sita ihanuutta ja kamaluutta mita siihen liittyy nostattaa kyyneleet silmiin.



Niinkuin joku totesikin - yksi osa elamaa on ohi ...

Vierailija

Taas alkaa vaipparumba ja muu lapsiin liittyvä. Mummot ovat aarteita lapsille. He rakastavat ja antavat aikansa mielellään. Hyvin jaksaa yleensä hoitaa, jos hoitoapua ei joka päivä tarvitse. Ja varsinkin hoitaa mielellään kun vastuuta ei ole enää samassa mitassa kuin omille lapsille aikanaan.



Ajattelin kerran että kun lapset ovat muuttaneet pois, tarvitsee kaupassakaan käydä enää harvoin...mutta sitten muistin että tuleehan niitä lastenlapsia ja heitä varten ostetaan taas ruokaa! Ei se elämä lopu, vaikka eläkkeelle jää...

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat