Olen itkenyt koko aamun. Mies lopettaa vauvan yrityksen. Tarvitsen tukea, auttakaa!!

Vierailija

Olemme yrittaneet kolmatta lasta 1v 3kk. Tassa kuussa otin eka kertaa Clomit kayttoon ja olen muistuttanut miesta etta nyt meidan pitaa todellakin myos yrittaa kunnolla eli harrastaa seksiakin saannollisesti, mielellaan joka toinen paiva. En viitsisi turhaan syoda hormooneja/laakkeita jos ei ole edes yhdyntaa, raskaaksihan tassa on tarkoitus yrittaa tulla! Eika nyt koko kuukautta olisi tarkoitus tuolla joka toinen paiva systeemilla menna, vaan edes vaikka noin kp 8-16 eli mita 6 kertaa? Nyt on kp 14. Seksia on ollut kp 6 ja 10.



Tama on miehelle ihan liikaa. Ei jaksa. Pimahdin.



Itkin illalla sangyssa hiljaa. Mies ei sanonut mitaan. Tana aamuna oli kuin persuksiin ammuttu karhu. Kihahdin lasten kiukutteluista ja huusin. En puhunut miehelle.



Mies vei lapset ja kun tuli kotiin halusi jutella. Mina vain itkin ja sanoin etta mieluummin kirjoitan sulle vaikka sahkopostin, kun et kuuntele kuitenkaan, mutta sitten vahan sain juteltuakin.



Mies sanoo etta han tuntee seksin tulleen vain suorituksesti ja on hirvean vaikeaa tehda se vain etta yritetaan raskautta eika siksi etta todellakin HALUAISI sita ja nauttisi siita. Olen ihan samaa mielta. Mutta mina haluan sen tuloksen, eli vauvan. Haluan sita enemman kuin mitaan muuta talla hetkella.

Kysyin miehelta miten paljon han haluaa vauvaa ja haluaa kuulemma enaa vain 20%, kun mina haluan 200%. Mies ei voi ymmartaa miksi mina olen taysin pimahtanut tahan vauvan yritykseen enka ajattele mitaan muuta. Han oli yrityksen alussa 100% mukana ja oli innoissaan ajatuksesta tulevasta vauvasta.



En puhu tasta koko ajan. Ainut mita toivon miehelta on etta iltaisin peiton alla muutaman kerran kuussa voitaisiin edes yrittaa vauvaa...



Nyt tuntuu etta tasta karsivat kaikki. Mies ei halua enaa yrittaa. Lapset kuulevat riitojamme, mutteivat tieda miksi aiti on akainen ja kiukkuinen, ja minusta tuntuu etten nauti heista taysilla, vaikka rakastankin ihan kympilla. Ja koko ajan naina vuosina olen kuvitellut etta meille tulee viela se yksi pienokainen ja jotenkin en "osannut nauttia" niista kaikista pikkulapsi ajoista ja ikakausista niin kuin ne olisivat ne viimeiset mitka saisin kokoa. Ja nyt harmittaa ihan vietavasti!!! Ymmartaakohan kukaan mita tarkoitan?



Viela olisi 3kk Clomeja jaljella, ne taytyy kai sitten lopettaa. Heitan varmaan suoraan roskiin, vi....taa niin paljon. Taas itkettaa. Miten tama voi olla minulle niin vaikeaa?? Mies sanoo etta onhan meilla viela aikaa. Mutta olen 33v, jos se ei onnistu nyt, miksi se onnistuisi myohemmin? Enka olisi halunnut kauhean isoa ikaeroakin, mutta alkaa olla myohaista sekin.



Miten voi psyykata itseni nyt niin etten ajattele tata asiaa koko ajan. En voi pakottaa toista yrittamaan lasta, jos han haluaa sita vain 20%. Jarkyttavaa! Mika shokki! Tuntuu etta en tieda mita elamallani teen, toive kolmesta lapsesta on ollut minulla lapsuudestani saakka. Ja mies on ollut kanssani tassa jutussa ja yht'akkia sita ei tapahdukaan, olo tuntuu aika helkutin tyhjalta.



Arsyttaa myos ihan hitosti se etta kun kerroin miehelle etta tama on nyt sitten se eka Clomikuuri niin eiko jo SILLOIN voinut kertoa mita on mielta????!!!! Ihan turhaan olen ne syonyt, karsinyt sivuvaikutuksista jne.

Sivut

Kommentit (76)

Vierailija

Voi kunpa meillekin kavisi noin, tulisi onnellinen loppu...

Kuulostaa tuo kertomasi niin samalta, tunteet, ne paineet ja taidan minakin olla jossain hormoonihoyryissa nyt kun itkettaa niin paljon ja tunteet menee vuoristorataa.



Saanko kysya kauanko yrititte kahta ensimmaista lastanne?

Vierailija

Annat avauksessasi ymmärtää, että painostat miestäsi koko ajan, myönnät itsekin, ettet anna lapsillesi kaikkeasi, koska odotat sitä uutta vauvaa, johon voisit heittäytyä ja keskittyä täysillä. Ei ihme, että miehesi ei enää halua lasta - hehän jäisivät kaikki auttamatta sivuun uuden kultakimpaleen tultua. Raivoat ja kiukuttelet niin miehellesi kuin lapsillesikin ja ilmeisesti syytät miestäsi siitä, ettei sitä uutta vauvaa ole tulossa.



Kuulostat nyt todella pakkomielteiseltä ja taidat projisoida tähän vauvan yrittämiseen kaikki muutkin pettymyksesi ja alitajuiset tarpeesi. Miehesi yrittää vain pelastaa parisuhteenne ja lapsenne.

Vierailija

Mun taytyy luoda uusi nimeton s-posti osoite. Voisin tehda myohemmin illalla sen kun lapset saan nukkumaan. Kayppa kurkkaan myohemmin uudestaan jos ehdit, olisi mukavaa saada vaihtaa ajatuksia enemmankin, tunnut niin sympaattiselta ihmiselta. Kiitos!



Niin ja jos jaksat kuunnella tallaista marinaa... ;oD



ap

Vierailija

Tilanne on siis se, että ap ja mies ovat sopineet yhdessä, että haluavat kolmannen lapsen. Nyt ap on hakenut lääkäriltä oikein lääkkeet ja syönyt ne (ottaen esim. kohonneen syöpäriskin) ja sitten mies yhtäkkiä kieltäytyy hoitamasta omaa osuuttaan. Tottakai ap on harmissaan! Ja nyt sitten täällä syytetään siitä, että ap laiminlyö perheensä ja projisoi ties mitä traumoja. Voi luoja mitä keittiöpsykologeja!



Luulenpa, että täällä on katkeria naisia, jotka ovat joutuneet luopumaan omista haaveistaan...

Vierailija

mutta viisainta voisi olla, että lakkaisit stressaamasta asialla! Voi olla, että oma stressisi estää sinua tulemasta raskaaksi. Jos seksistä tulee pelkkää "lastentekoa", niin ymmärrän hyvin, että miestäsi ei enää inspiroi. Minulla on kaksi lasta ja toivon, että joskus saan vielä kolmannen, mutta se ei ole tärkein asia maailmassa. Unohtakaa lasten tekeminen, nauttikaa toisistanne ja seksistä kelloa ja kalenteria katsomatta! Kun halut ja hellyys palaavat suhteeseen, voi olla, että miehesikin haluaa rakastella vaikka joka päivä ja lapsikin saattaisi haluta syntyä sellaiseen suhteeseen...

Vierailija

Luin tuon edellisen viestisi ja halusin kommentoida samalla myos tuohon adoptiojuttuun lisaa ja kun sitten selasin alemmas luin viimeisen viestisi ja sait minut taas itkemaan. Koska koko tama viestisi on kun minun kirjoittamaani, kuinka ihmeellista! Ainoa mika ei tasmannyt on se etta mieheni ei ole kertonut surevansa kauheasti, kylla tietysti toivoi kolmattakin lasta mutta on myos tyytyvainen naihin kahteenkin, ei ole elaman loppu.



Sinun ja miehesi mielipiteet adoptioon ovat meilla aivan vastaavat minulla ei ole niihin mitaan lisaamista. Minulla on juuri tuollaiset tunteet ja mieheni ei halua adoptiolasta.



Ihanaa etta on ihmisia jotka ymmartavat. Kiitos sinulle! Sain sinulta uskoa tulevaisuuteen, ehka joku paiva meillakin onnistuu.



ap





Lainaus:

että tunnustan, että pakkomielteiseksi se meni ainakin minun puoleltani.

Mieheni kärsi tilanteesta myös, mutta erilailla ja eri aikoina (tarkoitan, että oli hetkiä joilloin sekundäärinen lapsettomuus ei niin paljoa surettanut mua, jolloin taas vastaavasti mieheni saattoi surra asiaa taas enempi).



Niin ikävää kuin se olikin, oli siinä taloudellinenkin puoli mukana.

Me kävimme yksityisesti lapsettomuusklinikalla, eikä käynnit mitään halpoja olleet, saati esim. inseminaatio.



En ymmärtänyt tuota jonkun vertausta siitä, haluaako mies niin kolmatta lasta, jollei adoptioon suostu.

Meillä ainakin mies tuumasi, että "haluan vain biologisesti oman lapsen", ja olisi "tyytynyt" pakon edessä noihin kahteen jo olemassa olevaan, vaikkakin kovasti toivoi tuota kolmattakin.

Mielestäni tuolla pointilla ei voi vertailla/mitata sitä, kuinka paljon kukakin mitäkin toivoo.

Minusta tuntuu, että minun rakkauteni olisi riittänyt "ei biologisesti omalle" lapselle myös, mutta mieheni sanoi rehellisesti, että hän ei adoptiolasta halua.



t. 16/36

Vierailija

Meillä eka ja toka raskaus alko oikeestaan samantien, kun "annettiin lupa". Toinen raskaus päättyi keskenmenoon ja sitten mulla meni hormonit sekaisin, enkä tullut enää raskaaksi. Yli vuosi yritettiin omin keinoin, kunnes sitten sain terot kiertoa tasoittamaan. Silti en raskaaksi tullut. Lääkäri oli ehdottomasti sitämieltä, että syy on psyykkinen, ei fyysinen. Sain kuitenkin clomit ja ilmeisesti ne sitten rauhoittivat mielen koska tulin heti ekan satsin jälkeen raskaaksi. Eli yhteensä 1½ vuotta yritystä ja nyt täällä ootellaan synnyttämään lähtemistä.



Mutta se tunnepuoli sen puolentoista vuoden aikana... Tiedän kyllä, mikä se vauvan kaipuu on, miten kipeää ja raastavaa se on. Se on totta, että kaikki eivät saa sitä ensimmäistäkään lasta ja että on välillä pysähdyttävä miettimään niitä asioita, mistä omassa elämässään saa olla kiitollinen. Ja noihin kommentteihin että ompa sulla ongelmat, tai muihin vähätteleviin mielipiteisiin; jokaisella ihmisellä kun on ne omat ongelmansa, ne eivät välttämättä tunnu muista suurilta, mutta ne ongelmat ovat tosia juuri hänelle eikä niitä tule missään nimessä vähätellä. Kaikkien elämäntilanteita vaan ei voi verrata keskenään ja päättää kenen ongelmat ovat turhia ja kenen ei.



Ja joo, tiedän että se vietteleminen ja ainainen aloitteen tekeminen turhauttaa, mutta kyllä siitä seksistä pitäisi pystyä nauttimaankin. Kyllä mekin miehen kanssa nyt nauretaan, että on tämä lapsi tekemällä tehty, mutta eipä se niinä pahimpina vauvan kaipuuhetkinä naurattanut. Kyllä minäkin jossakin vaiheessa älysin olla puhumatta vauvasta, kun tiesin että se suorittaminen sängyssä ei kumpaakaan iloiseksi tee. Ja tuskaani itkin niinä iltoina, kun ei todellakaan seksi ollut edes mielessä, jolloin ei sitä suorittamisen tunnetta tullut.



Toivon, että vielä sen kolmannen saatte, mutta kyllä siihen molempien sitoutuminen tarvitaan. Jos vaan jollakin tavalla pystyisit hengittämään syvään ja rentoutumaan vähän, kyllä ne halut sieltä tulee, kun suorituspaineet vähän hellittää.



Voimia!

Vierailija

Olette menneet liian pitkälle.. me yritimme mieheni kanssa esikoistamme kaksi vuotta mutta kun lakkasimmyrittämästä lapsi vaan tuli.. Ei niitä hankita ne saadaan.. Anna miehesi olla muutama kuukausi rauhassa jonka jälkeen yritätte uudestaan. Osta vaikka ovulaatio tikku paketti apteekista, digitaalinen maksoi noin 30euroa ja sen ansiosta tiesin milloin itselläni oli ovulaatio ja kuin taikaiskusta odotan tällä hetkellä esikoistani..

Vierailija

meillä oli vastaava tilanne, eli kolmatta lasta yritimme pitkään.

Liki 2,5 v yritimme, ja kävimme tutkimuksissakin (mitään vikaa ei kummastakaan löytynyt)

Sain Lugesteron kuurin, Clomifeenejakin söin, ja yksi inseminaatiokin tehtiin, kaikki vaille tulosta.

Tiedän siis miten turhauttavalta tuntuu toivoa ja pettyä kuukausi ja vuosi toisensa jälkeen :(

Vaikeita nuo ajat olivat miehellenikin. Riitaa meille ei tullut, mutta painetta toki oli kummallakin.

Ja ne hormooneitten sivuvaikutukset, huh!

Vaikka rakastankin lapsiamme, tuntui silti, etten osannut nauttia heistä täysillä, kun vauvankaipuu oli niin kova :(



Ehkä kulunut kommentti, mutta kun käänsin ajatukseni toisaalle, ja luovutin haaveesta, meille tulikin luomutärppi ;)

Perhettämme sulostuttamaan syntyi 4 kk sitten kauan kaivattu vauva :)



Ymmärrän tuon, ettet huviksesi halua Clomeja popsia, jollei mahdollisuutta raskaudelle suoda tarpeeksi.

Mutta ymmärrän senkin, että "pakkoseksi" tuntuu pahalta.

Itse kyllä informoin miestäni missä kierroissa käytin Clomeja, ja kävinhän seurantaultrissakin, joten pakostakin tiesi missä mennään.

Eikä silti, yhteinen projektihan se oli.

Totaalisen uuvuttavalta tuntui, ja epätoivo iski, mutta yrittäminen palkittiin :)

Toivottavasti teilläkin! Tsemppiä!

Vierailija

Lainaus:

Miksi pitää tikutella, harrastaa seksiä joka toinen päivä, syödä hormoneja jne...



Ja vaikka tikuttelisit ja syöt hormoneja, niin pidä ne mölyt mahassa ja viettele miehesi niihin petipuuhiin. Tiedän usean tapauksen, jossa onkin sitten tärpännyt kun (nainen) on lopettanut stressaamisen ja sen YRITTÄMISEN.



Kun et niin vouhota vauvan hankkimisesta (sanallisesti miehelle), ei se mies sun kierron perässä pysy ja harrastaa sitä seksiä ilosta ja tuloksena voi hyvinkin olla se vauva. Nyt vaan ahdistutte molemmat...




Tuntuu etta olen tehnyt jo kaikkeni, ja viela pitaisi olla kuin prinsessa ja kohdella miesta kuin jotain ritaria. Vietella ja tehda kaikki.



ap

Vierailija

todella "pull yourself together". Sinulta ei ole jäänyt saamatta vielä yhtään mitään, olet vasta 33-vuotias. Sinulla on mies joka (vaikkakin pienen väännön jälkeen) kertoo sulle miltä hänestä tuntuu, sinulla on kaksi lasta. Vaikka tekstistäsi saa vaikutelman että olet heidän kohdallaan vähän pantannut tunteitasi sitä kolmatta ajatellen, niin en usko että niin on. Mitkä muut lapsuuden tai nuoruuden haaveesi ovat toteutuneet ja miten? Miksi sen pitää olla niin tarkkaa, että kolme lasta ja vielä jollain tietyllä välillä? Entä jos seuraavalla kerralla saatkin kaksoset, pieleenhän se sinun haaveesi menee silloinkin! Elämä menee niinkuin se menee.

Luulen että hormonit (nuo kirtotut!) vähän hämmentelevät tunteitasi. Kunhan puuskutat pihalle nämä nykyiset tunnelmasi ja rauhoitut kääntyy kaikki varmaan hyväksi. Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi, oli siinä millainen määrä lapsia tahansa!

Vierailija

Lainaus:

Olette menneet liian pitkälle.. me yritimme mieheni kanssa esikoistamme kaksi vuotta mutta kun lakkasimmyrittämästä lapsi vaan tuli.. Ei niitä hankita ne saadaan.. Anna miehesi olla muutama kuukausi rauhassa jonka jälkeen yritätte uudestaan. Osta vaikka ovulaatio tikku paketti apteekista, digitaalinen maksoi noin 30euroa ja sen ansiosta tiesin milloin itselläni oli ovulaatio ja kuin taikaiskusta odotan tällä hetkellä esikoistani..




Olikohan sittenkään TAIKAISKU minkä sait, vai joku muu tälli?

Empatiakyky sulta ainakin puuttuu täysin!

Vierailija

Lainaus:

olla liian vähän oikeita ongelmia elämässä...




lyödä lyötyä. Sulla taitaa itselläsi olla ongelmia, kun haluat noin ilkeillä.

Vierailija

Lainaus:

Tilanne on siis se, että ap ja mies ovat sopineet yhdessä, että haluavat kolmannen lapsen. Nyt ap on hakenut lääkäriltä oikein lääkkeet ja syönyt ne (ottaen esim. kohonneen syöpäriskin) ja sitten mies yhtäkkiä kieltäytyy hoitamasta omaa osuuttaan. Tottakai ap on harmissaan! Ja nyt sitten täällä syytetään siitä, että ap laiminlyö perheensä ja projisoi ties mitä traumoja. Voi luoja mitä keittiöpsykologeja!



Luulenpa, että täällä on katkeria naisia, jotka ovat joutuneet luopumaan omista haaveistaan...




Tiedät jostain syystä, että mies on oikeasti nimenomaan halunnut tämän kolmannen lapsen eikä vain naisen panostuksesta suostunut lapsen hankkimiseen. Meillä on vain ap:n sana asiasta. Et sitten itse sattuisi olemaan ap?



Vai että mies on ihan "kieltäytynyt hoitamasta omaa osuuttaan". Eiköhän tuo sanokin kaiken tarpeellisen.

Sivut

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat