Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Vierailija

tämän kun kaikki tajuaisi. Itsellämme meni lähes 10 vuotta kun lapsi suotiin, joten näihin asioihin ei todellakaan itse pysty vaikuttamaan vaikka kuinka haluaisi. Yhtä karvatnostattavia keskustelun aiheita on lapsien välinen ikäero, kun toiset suunnittelevat kaiken tai voivottelevat jos eivät ole muutaman kk yrittämisen jälkeen raskaana

Kommentit (24)

Sain esikoiseni 34-vuotiaana ja toisen lapseni 36-vuotiaana. Tuo 34-vuotiaana esikoisen saaminen oli ensimmäinen mahdollisuus pysyvän hyvän ja turvallisen suhteen vakiintumisen jälkeen. En halunnut lasta parikymppisenä, kun vakituista kumppaniakaan ei löytynyt sitten millään, vaikka kovasti olisin halunnut perheen jo aiemminkin.



34-vuotiaana oli jo mukava vakituinen työ ja hyvä palkka itsellä ja miehellä. Asunto ostettu ja puitteet muutenkin kunnossa. Tulin ekoista kierroista raskaaksi enkä kärsinyt pahoinvoinnista tai turvotuksista. Molemmista lapsista olin tasan vuoden kotona. Tällä perheellä on ihan hyvä.

Lainaus:

Oli ainakin mulle paras ikä saada eka lapsi. Ei raskaus, ei synnytys, eikä vauvan hoito, tunnu mitään rääkkiä olevan. En myöskään koe itseäni raakiksi, vaan nuoreksi ja hyvinvoivaksi. Jos lapseni ois jo teini saattaisin tuntea itteni vanhaksi. Nyt sen sijaan olen motivoitunut pitämään itseni hyvässä kunnossa koska aion tehtailla viiden vuoden sisään vielä pari kolme lasta. Näin ollen tulen mummoksikin vasta mummoiässä.




Kaikella kunnioituksella nuorempia äitejä kohtaan. Äitiys on ihana asia kokipa sen minkä ikäisenä tahansa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Se riippuu siitä, koska itse on löytänyt oikeanlaisen puolison ja siitä mitä elämältään haluaa.



Toivoisin lähinnä, että jokainen miettisi rauhassa mikä järjestys ja aikataulu sopii parhaiten siihen omaan elämään. Nuorempana tai vanhempana, jokainen tavallaan.

Sen ikäisenä minusta olisi hyvä saada lapsi tai ainakin alkaa yrittämään. Nuoruutta on silloin eletty tarpeeksi ja uusi vaihe voi alkaa. Itse sain iltatähden 35-vuotiaana ja joo, olihan se kropalle hurja rääkki eikä raskauskaan meinannut onnistua.

Minut on aina kasvatettu ajattelemaan, ettei lapsia tehdä vaan saadaan. Silti, olen kyllä suunnitellut sopivaa ajankohtaa ja ikäeroa, vaikka se sinun mielestäsi tuntuisi pahalta. Minä en voi sille mitään, että sinulla on ollut vaikeuksia raskautua, mutta minulla on oikeus suunnitella elämääni haluamallani tavalla. Kyllä ystävänäkin, joilla on omakotitalo, saavat siitä puhua, vaikkei minulla siihen varaa olekaan.

yli 20v ja 44v välilä. On ikää ja järkeä. Tietenkin fyysinen kunto huomioiden. Jos jo alle 20v paskas kunnos niin ei kannata ollekkaan tehdä

kun kykenee kantamaan vastuun lapsesta ja uskoo että siihen mennessä saavutettu elintaso on itselle ja lapselle sopiva.



Toisille se on 18 vuotiaana, ilman mitään koulutusta. Toisille se on akateemisen koulutuksen ja 5 ammattivuoden jälkeen, kun elämä on turvattu.



Tuo "elämä on turvattu " koskee siis tietysti tuota ensimmäistäkin tapausta, mikäli kokee sen turvatuksi elämäksi. Jokainen ottaa elämässää erilaisia riskejä.



Molempia koskee myös se fysiologinen toive, että enne 35 ikä vuotta olisi äidiksi ryhdytty.

Mutta mm. tästä syystä kannattaa aloittaa tekeminen mahdollisimman aikaisin. Toisaalta kullakin on omat sopivat ikänsä lasten tekemiselle. Mielummin lapsi hyvään parisuhteeseen 35-vuotiaille vanhemmille, kuin huonoon suhteeseen 25-vuotiaana vaan sen takia että haluaa lapset aikaisin.



Lainaus:

tämän kun kaikki tajuaisi. Itsellämme meni lähes 10 vuotta kun lapsi suotiin, joten näihin asioihin ei todellakaan itse pysty vaikuttamaan vaikka kuinka haluaisi. Yhtä karvatnostattavia keskustelun aiheita on lapsien välinen ikäero, kun toiset suunnittelevat kaiken tai voivottelevat jos eivät ole muutaman kk yrittämisen jälkeen raskaana

Olen nyt 26-vuotias. Olen koko elämäni tiennyt haluavani lapsia, pitänyt sitä oikeastaan elämäni tärkeimpänä toiveena.



Nykyisen mieheni kanssa olen ollut koko aikuisikäni, kohta kahdeksan vuotta. Muistan vierailleeni av:lla ensimmäisiä kertoja jo vuonna 2003, eli toiveita oli ilmassa jo silloin. Mies ei ollut valmis ihan vielä. Mutta nyt olisi. Mutta niin elämä heittelee, ettei vuoden yrittäminen ole tuottanut tulosta. Nyt edessä on epämääräisen pituinen vaihe, jonka aikana yrittämistäkään ei voi ajatella. Toivon kuitenkin, että jossain vaiheessa lapsia saisimme.



Ennen olisin kai vastannut, että "hyvä ikä saada esikoinen olisi 25-30 vuotta". Nyt en enää sano yhtikäs mitään. Kun niitä lapsia saisi silloin kun eniten toivoo, ei iällä niin väliä. Jos numeroita välttämättä halutaan, sanoisin, että 19-40 riippuen ennen kaikkea fyysisestä (ja henkisestä) kunnosta.

Väärät perusteet ovat minusta:



Liian nuorena väärän miehen kanssa vain siksi, että "lapset pitää tehdä nuorena". Sitten erotaan ja aletaan kierrättää miehiä, lapset kärsii.



Tai liian vanhana vain siksi, että "kaikki olisi varmasti valmiina" eli koulutus, vakityö, omakotitalo jne. ja sitten joutuu sen takia hedelmöityshoitoihin, kun lapsia ei kuulukaan.

esikoisemme, täysin suunnitellusti ja toivotusti ihanan mieheni kanssa (ja ei tehty sen takia että lapset pitää tehdä nuorina) toisen sain sitten parikymppisenä. Nyt lapsemme ovat ala-aste ikäisiä, ja mies on edelleen sama ja avioliitto kukoistaa. Ennen lapsia olin ehtinyt opiskella itselleni ammatin, mieheni oli työelämässä. Hoidin lapsia kotona 4 vuotta, nyt ole jo pitkään ollut itsekin töissä, samalla opiskelen korkeakoulussa (ja aikaa riittää myös lapsille ennen kuin joku sanoo että juuri tuon takia...). Mielestäni tuo ikä oli meille hyvä aika saada lapsia.

Oli ainakin mulle paras ikä saada eka lapsi. Ei raskaus, ei synnytys, eikä vauvan hoito, tunnu mitään rääkkiä olevan. En myöskään koe itseäni raakiksi, vaan nuoreksi ja hyvinvoivaksi. Jos lapseni ois jo teini saattaisin tuntea itteni vanhaksi. Nyt sen sijaan olen motivoitunut pitämään itseni hyvässä kunnossa koska aion tehtailla viiden vuoden sisään vielä pari kolme lasta. Näin ollen tulen mummoksikin vasta mummoiässä.

Minulla oli taustalla ajatus, että liian vanhaksi ei kannata jättää, jos on tärkeää saada lapsia. Nyt minulla on kolme lasta, jotka olen saanut 29-35 vuotiaana:)

En koe olevani mikään kehäraakki, vaikka olenkin näin kunnioitettavaan ikään ehtinyt. ;)



Mutta kysymykseesi: silloin on hyvä aika tehdä lapsia, kun kokee olevansa siihen valmis, elämän olosuhteet on kuta kuinkin kohdillaan, eikä ikä ole _oikeasti_ vielä rasite. Omat lapseni sain 24-27 -vuotiaana ja mulle tuo oli hyvä ikä. Olen aina halunnut saada lapsia nuorena, ja ehdin kokea sitä villiä ja vapaata opiskelijaelämääkin pari vuotta pidempään kuin olisin halunnut. Enää en halua sitä synnytys-, imetys- yms rumbaa kokea, mutta jos tulisin vahingossa raskaaksi, niin pitäisin tietysti lapsen. Ei se maailmanloppu olisi. :)

Minkä ikäisenä on liian nuori? Tai minkäikäisenä alkaa olemaan jo vähän liian vanha? Tai, että alkaa viimeiset huudot olemaan käsillä...Miksi?



Minun mielestäni 30v. alkaa olemaan jo vähän vanha...meinaan, että onhan se aika kova fyysinen rääkki?

jotkuthan voi ns. tehdä lapsia, jotkut taas saavat lapsia, joillekin sen suo tuo yläkerta jne. Siis- jokainen tyylillään ihan niinkuin parhaaksi katsoo. Toisen housuihin on pikkasen vaikea mennä toitottaan, että koska se sopiva aika sitten on. Jotkut haluaa kehittyä itse ensiksi aikuisemmaksi ennen kuin edes harkitsee tekemistä,saamista tai yläkerran suomaa siunausta. Toiset taas kokevat olevansa riittävän kypsiä vanhemmiksi heti täysikäisyyden saavutettuaan. Uskoisimpa että yhtä ainoaa pätevää vastausta psykologisessa mielessä löydy. Sitä vastoin jos tuijotetaan ainoastaan terveydellisiin tai lääketieteellisiin näkökulmiin, ehkä se on 25 ikävuoden kieppeillä. Pitäisin kuitenkin tärkeänä sitä että jos se vanhemmuus koittaa, kokee sen iästä huolimatta mielekkäänä ja arvostettavana. Tämä on vain minun mielipiteeni.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat