Vierailija

En jaksa olla olemassa, mutta en uskalla ottaa sitä viimeistä ratkaisevaakan askelta. Ainakaan vielä.

Sivut

Kommentit (25)

Otapa ittees niskasta kii ja hankkiudu hoitoon. Jos et pärjää lastesi kanssa anna tilapäiseen sijoitukseen. Jokaisen on otettava vastuu tekemisistään vaikka olisi masentunut.



Ja itse olen kokenut vakavan masennuksen kolme vuotta sitten. Hoidin itseni kuntoon ja olen nyt onnellinen vanhempi.



Itsemurha on raukkamainen teko kaikkia läheisiäsi kohtaan. He joutuvat loppuelämänsä miettimään miksi surmasit itsesi ja etsivät syytä myös itsestään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Ei ne lapset siitä vittuilusta rikki mene. Kunhan pääset taas jonakin päivänä kuntoon, voit hyvittää heille masennuksesta johtuvat käytöksesi. Voi jos tajuaisit miten äitisikin kärsii puolestasi ja varmasti syyttää itseään.



Kun minun veljeni soitti, että on masentunut, en minäkään osannut sanoa mitään, vaikka itkin kotona monta viikkoa. Veljeni sai itsensä vähän parempaan kuntoon lääkkeillä ja olen maailman onnellisin ihminen sen vuoksi. En silti ole vieläkään sanonut hänelle mitään.



Rukoilen sinun puolestasi! Vielä tulet huomaamaan sen rukouksen vaikutuksen!

Lainaus:

Oletko ottanut selvää kelan tukemasta psykoterapiasta? Sinulla olisi varmaan hyvät mahdollisuudet päästä siihen, jos sinulla on lapsia ja olet vielä kohtalaisen nuori. Omavastuuksi jää 5-20 euroa/kerta, riippuen terapeutista ja taksoista, sen verran kyllä kannattaa panostaa. Ja tuohonkin voi vielä hakea vammaistukea.



Psykiatrille vaan sinun pitäisi ensin päästä, pyydä tavalliselta tk-lääkäriltä lähete!




Ja millään ei tunnu olevan enää mitään väliä. En jaksa soittaa tk:n, sinnekin saisi ajan jonnekin kahden viikon päähän jos sittenkään.- Saati lähete, millaisetkohan jonot on jonnekin psyk.polille? Puhutaan kuukausista.

Ennen muinoin kelaa varten psykiatrin ja terapeutin lausunnot, eli saadakseen korvausta pitäisi olla jo käynyt terapiassa jonkun aikaa ja sen lisäksi toisen psykiatrin lausunto.

Hyvän terapeutinkaan löytyminen ei ole niin helppoa ja itsestäänselvää.

En jaksa.

Neuvolapsykologilla olen käynyt. Ei auttanut, ihan omissa sfääreissään liikkuva tyyppi.

Terapiaa ei saa kuin yksityisellä puolella, eikä todellakaan ole varaa sellaiseen :((. Mies on jo tarpeeksi tiukilla työnsä ja tämän tilanteen takia, en voisi vaatia häntä raatamaan vielä enemmän, että pääsisin säännölliseen terapiaan yksityiselle puolelle.

Kyllä mies ainakin tietäisi miksi olen tappanut itseni, lapsetkin isompina ymmärtäisivät..

En jaksa "ottaa itseäni niskasta kiinni". Ei kai kukaan olisi masentunut, jos se olisi kiinni vain siitä, ottaako "itseään niskasta kiinni" vai ei!

Olen ollut kymmenen vuotta sitten vaikeasti masentunut, pääsin eteen päin lääkityksen, hyvän terapeutin ja sairaalajaksojen avulla. Nyt ei ole mahdollisuutta oikeastaan kuin lääkitykseen ja sehän yksinään ei auta mitään.

Tässä vielä linkki palvelevaan puhelimeen: http://www.evl.fi/kkh/to/kpk/pap.html



Tällä palstalla masennusta valittavat tuppaavat usein saamaan hyväätarkoittavia potkuja persuuksiin. Turhauttaa katsoa vierestä sitä. Masennusta kokematon ei vain tajua, miten sen sairauden vaikein ansa on se, että ensimmäiseksi siinä katoaa kyky yrittää parantua. Se on vaikea terveen ihmisen tajuta.



Ap, jos miehesi on välinpitämätön tai ei tajua, voisitko koitta pyytää apua joltakulta muulta? Sukulaiselta, tuttavalta, työkaverilta? Avun hakeminen tuntuu niin käsittämättömän vaikealta tehtävältä, kun olo on muutenkin raskas. Joku toinen voisi nyt ottaa taakan harteiltasi.



Avun pyytämistä ei tarvitse hävetä, se on vastuullisen ihmisen teko.

Ihan vaan sairaanhoitajalle ja kerrot mikä on tilanne, että pipoa kiristää ja itsetuhoisia ajatuksia pyörii mielessä! Hoitoa saat silloin varmasti, itse kertaalleen sen polun kulkeneena myös.

Noi sun ajatukset johtuu luultavasti jostain psyykkisestä sairaudesta. Terveenä et miettisi itsemurhaa. Jos nyt tapat itsesi menetät lapsesi ja sen elämän jonka voit terveenä saada. Lapsesi miettivät koko elämänsä miksi äiti tappoi itsenä ja saattavat syyttää jopa itseään.

Heitätät koko elämäsi hukkaan jos nyt tapat itsesi, sairas sinä haluaa kuolla, mutta terve haluaa varmasti nähdä lastesi kasvavan.



Oletko puhunut itsemurha-aikeista psykologilla? Sinun pitäisi nyt päästä hoitoon, sisään psyk..osastolle

Lainaus:


Itsemurha on raukkamainen teko kaikkia läheisiäsi kohtaan. He joutuvat loppuelämänsä miettimään miksi surmasit itsesi ja etsivät syytä myös itsestään.




että miksi ihmisen pitäisi elää kituutta hirveässä paskassa muiden takia? Saako ne läheiset kiksejä siitä, jos elämä on toiselle yhtä tuskaa? Onko kiva katsoa kun toinen kärvistelee?

Eikö se jos joku ole itsekästä, vaatia toista rämpimään hirveässä paskassa sen takia, että pahoittaisi mielensä jos toinen kuolisi?

Antavat sieltä lausunnon psykoterapiaa varten. Vaatinee toki muutaman käynnin psykiatrilla/psykologilla. Sitten vain haet kelasta rahoja psykoterapiaan. Näin alkuvuodesta kyllä saat tukipäätöksen varmasti vaikka yli 3-kymppinen olisitkin.



Itsemurha ei ole ratkaisu. Se olisi ehkä helpointa sinulle, mutta elinikäinen murhe ja trauma läheisillesi. Se on aina hyvin itsekäs ratkaisu vaikka sitä et halua luultavasti kuullakaan tai välttämättä usko vaikka sen sanonkin. Totuus kuitenkin on, että perhesi ja läheisesi tulevat kärsimään suunnattomasti ja saatat jopa aiheuttaa jollekin heistä samanlaisen tuskan kuin itselläsi on. Sitä tuskin lapsiesi perinnöksi haluat?

Saatanan masentunut luuseriäiti vittuilemassa kaikille kotona, vai itsarin tehnyt äiti.

Pelkään pahoin, että pilaan omien lastenikin elämät. Mies väittää, että itsari olisi pahempi, mutta itse alan vakaammin uskoa, että tämä helvetti miksikä elämämme on muodostunut on pahempi.

Jos kuolisin, surisivathan he äitiä, mutta jos elän, niin lapsistanikin tulee häiriintyneitä yksilöitä.

Normaalitilanne ei todellakaan ole se, että koet joutuvasi kituuttamaan maan päällä muiden vuoksi. Se kertoo jo isommista psyykkisistä ongelmista. Neuvolapsykologi ei ollut kunnon ammattilainen, jos ei laittanut noin huonossa jamassa olevaa eteenpäin.



Sinä voit ottaa yhteyttä vaikka suoraan isompaan sairaalaan ja pyytää, että paaset osastolle sisään. Sinne pääsee hyvinnkin lyhyellä varoitusajalla. Ystävälläni on ollut vaikeaa ja viettänyt aikaa osastolla parhaimmillaan 6kk. Ja nyt alkaa jo elämä "hymyilemään". Mutta siellä sinua hoidetaan kokonaisvaltaisesti, eikä jätetä tyhjän päälle ennekuin on varma, että henkilö pärjää.



Jos et sairaalaan uskalla ottaa yhteyttä nin jokaisessa kaupungissa on kriisikeskus, jonne sitten otat yhteyttä. Sieltä sinut opastetaan oikeaan suuntaan.



Tee kuitenkin asialle jotain ja sille on jotain tehtävissä vaikka nyt ei tunnu vaihtoehtoja olevan.



Se on kuitenkin varma, etä itsemurha ei ole ratkaisu. Vaikka kuinka kuulostaisi fraasilta, niin se on sinulle kaikkein läheisimmille todella vaika asia käsitää ja käsitellä. Se on myös erittäin raukkamainen teko perhettä ja etenkin lapsiasi kohtaan. Etkö koe rakastavasi lapsiasi, etkö halua olla heidän tukena? Lapsi on niin uskollinen ja vähään tyytyväinen, että lapsi varmasyi valitsee elämän kiukkuisen äidin kanssa kuin elämän ilman äitiä.



Tämä hyvä ystäväni asirastui nimeomaan siitä, että hän ei koskaan voinut ymmärtää oman isänsä itsemurhaa eikä oman veljensä itsemurhaa. Velikin todennäköisesti päätyi niin hirveään ratkaisuun, koska oli niin "pihalla" oman isänsä itsemurhan vuoksi. Veli siis tappoi itsensä 18-vuotiaana. Että voit tietysti ajatella, että saatat jättää lapsillesi läpi elämän kestävän pahan olon itsemurhasi vuoksi. Turha luulla, että lapsi sitä koskaan ymmärtää vaan se kysyy loppuelämänsä itseltään seuraavia kysymyksi (kuten ystävänikin):

- miksi vanhempi ei rakastanut minua. Jos olisi rakastanut ei olisi jättänyt minua noin. Ja tietysti ei voi koskaan uskoa, että kukaan muukaan voi itseään rakastaa tai kenellekään kelvata omana itsenään.

- Miksi vanhempi ei halunnut jäädä tänne minun vuokseni, enkö minä olisi ollut tarpeeksi hyvä syy elää?



Nyt otat asian hoitoon tai pyydä miestäsi ottamaan.

Lainaus:

Kelalta ei yli kolmekymppiset hepolla terapiarahoja kuulemma saa.

Ja millään ei tunnu olevan enää mitään väliä. En jaksa soittaa tk:n, sinnekin saisi ajan jonnekin kahden viikon päähän jos sittenkään.- Saati lähete, millaisetkohan jonot on jonnekin psyk.polille? Puhutaan kuukausista.

Ennen muinoin kelaa varten psykiatrin ja terapeutin lausunnot, eli saadakseen korvausta pitäisi olla jo käynyt terapiassa jonkun aikaa ja sen lisäksi toisen psykiatrin lausunto.

Hyvän terapeutinkaan löytyminen ei ole niin helppoa ja itsestäänselvää.

En jaksa.




Nykyään ei tarvi olla käynyt terapiassa, että voi saada kelan tukea. Täytyy olla hoitosuhde johonkin paikkaan puoli vuotta (varmaan riittää tuo neuvolapsykologi), ja psykiatrin lausunto. Sen jälkeen pitää etsiä se terapeutti, mä itse otin ekan jolla kävin, ja se onneksi sattui hyvä... Kun terapeutti on löytynyt, sen nimi vaan hakemukseen ja hakemus vetämään. Kun päätös on tullut, voi terapian aloittaa. Lääkäriltäkin voi pyytää hyvien terapeuttien yhteystietoja.



Jaksaisitko ihan vielä sen verran pinnistää, että saisit tuon hakemuksen edes menemään? Tiedän, että se on tosi vaikeaa, mut mulla itselläni ainakin terapiasta on niiiin paljon enemmän hyötyä kuin lääkityksestä, ja terapia oikeasti parantaa, eikä vain hoida oireita niinkuin lääkitys.

Oletko ottanut selvää kelan tukemasta psykoterapiasta? Sinulla olisi varmaan hyvät mahdollisuudet päästä siihen, jos sinulla on lapsia ja olet vielä kohtalaisen nuori. Omavastuuksi jää 5-20 euroa/kerta, riippuen terapeutista ja taksoista, sen verran kyllä kannattaa panostaa. Ja tuohonkin voi vielä hakea vammaistukea.



Psykiatrille vaan sinun pitäisi ensin päästä, pyydä tavalliselta tk-lääkäriltä lähete!

Vaikka lääkkeet yksinään ilman terapiaa eivät tehoakaan yhtä hyvin, kyllä ne ensi hätään auttavat.



Helpompi sanoa kuin tehdä, tiedän sen itsekin, mutta yritä olla olematta liian ankara itsellesi. Jokaiselta palaa joskus pinna, ei se sitä tarkoita, ettet silti olisi hyvä äiti omille lapsillesi.



Kirjastosta ja netistä loytyy paljon kirjallisuutta, jos jaksat paneutua. Esim. joogasta tai meditaatiosta voisi olla apua.

Oikeasti minusta alkaa tuntumaan, että vaikka kuinka hirveä asia varmasti vanhemman itsemurha on, niin pilaan lasteni elämän.

Täälläkin näitä ketjuja lasten psyykkisistä häiriöistä ja muista, en edes uskalla avata niitä, kun ahdistaa niin paljon.



Mies ei kuulemma osaa auttaa. Auttaa kyllä paljon arjen askareissa, mutta kaikki muu on ilmeisesti liian vaikeaa.



Viimeksi eilen sanoin äidilleni, jonka luulisi taustani tuntien jotakin heräävän tajuamaan, että olen ollut koko viime vuoden todella ahdistunut ja masentunut. Ohitti asian täysin.



Noh, hänellä ei itsellään ole ihan kaikki järjestyksessä korvien välissä, varsinkaan mitä näihin tunnepuolen asioihin tulee.

Aika narsistinen luonne ja häneen juontuu monet omat ongelmani, minkä takia erityisesti ahdistaa, että teen saman omille lapsilleni ja he tulevat vihaamaan minua samalla tavalla kuin itse omaa äitiäni :(((.



Mistä saisin voimia vielä yrittää saada apua???

Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat