Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Pappa ei tule toimeen lapsenlapsensa kanssa

Vierailija

Minulla on isä, jota kuvaa ehkä parhaiten sanat jäyhä jököttäjä (Aku Ankasta). Hiljainen vanhan ajan mies, joka noudattaa sääntöjä aina ja kaikissa tilanteissa suoraselkäisesti. Hänet kasvatti samanlainen mies, vaarini. Ja kaikki isäni sisarukset ja omat sisarukseni kuuluvat tähän samaan ihmisryhmään, minä kaiketi myös.



Poikani on toista maata. Hänellä on vilkas isä ja sedät. Hän on itse ollut koko 7-vuotisen ikänsä kovin utelias, aktiivinen, kokeilunhaluinen, MUTTA samalla esim. eskarissa ja nyt ekaluokalla hyvin käyttäytyvä koululainen (opettajien mukaan). Hän vain mielellään uskaltaa asioita, joita minun sukuni ihmiset eivät ole koskaan uskaltaneet. Nyt hän on joka vierailulla papan hampaissa. Tiedän, että poikani osaa kokeilla erilaisia konsteja saadakseen tavoitteensa läpi ja tiedän, että häntä ärsyttää kovin toisen vihainen puuttuminen hänen asioihinsa. Eikä pappa osaa yhtään "luovia", vaan antaa tulla ihan ensi hetkestä alkaen täydeltä laidalta. Mistä poika suuttuu lisää ja kierre on valmis.



Olen vältellyt vierailuita vanhempieni luokse juuri tästä syystä, jolloin saan moitiskeluja, että vien lapsia liian harvoin sinne. Tunnelma menee kuitenkin sekunnissa pilalle, kun pappa taas kohta ärjähtää pojalleni jostain ("älä koske siihen" tai "annapas sen olla rauhassa" -tyyliin. Asia harmittaa poikaa kovin ja välit pappaan ovat jo viilenneet selvästi. Olen taipumassa siihen, että mitä mennä koko mummulaan, jos edes harvoin käyvinä vieraina emme pääse sieltä pois ilman pahaa mieltä. Pitäisikö odottaa pari vuotta ja katsoa, laimeneeko pojan uhma pappaa kohtaan sen myötä? Sen tiedän, että papan ymmärrys poikaa kohtaan tuskin lisääntyy, päinvastoin.



Harmillista on näiden kahden välien huonontumisern lisäksi se, että minua on myös alkanut isäni ärsyttää. Miten aikuinen neljä lasta kasvattanut ihminen on niin huono hieman enemmän vaativan lapsen kanssa? Hän aina nuorempana kehuskeli, kuinka lapset ovat parasta hänen elämässään ja hänellä on niin mukavat lapset. Nyt olen sitä mieltä, että hänellä oli niin HELPOT lapset, että niitä oli helppo myös rakastaa. Onko kenelläkään tarjota joitain viisaita ajatuksia tilanteeseen?

Kommentit (6)

Vierailija

Poikasi on jo tarpeeksi vanha ymmärtämään, että papan kanssa pitää olla vähän iisimmin kuin muiden. Ja toisaalta papan olisi hyvä ymmärtää, että pojan tekemisiä ja sanomisia voisi katsoa välillä läpi sormien, eikä karjua joka välissä.

Vierailija

Mitä kaikkea tuo pitää sisällään? Koskee joka esineeseen ja tunkee päänsä joka asiaan useista kielloista huolimatta (-ko)?

Vierailija

ahdistavia nuo vierailut kun koko ajan saa olla ikävllä mielellä kun lasta ojennetaan. ja on vihjailtu, mistä lie geeninsä saanut...



mä olen vaan harventanu vierailuja. tiedän, että on mun tapa "kostaa". ehkä joskus vielä kerron, miten olen ollut loukattu...

Vierailija

jos ovat parantuakseen. Voisitko jutella asiasta poikasi kanssa, hän on kuitenkin jo koululainen, että pappalla voisi käyttäytyä hieman tahdikkaammin, että pappalla on jo ikää eikä jaksa melua tms. Tosin luulenpa, että lapsesi ärsyttää ihan tahallaan (kuten lapsilla on tapana), koska tietää että pappa ärsyyntyy helposti. Minunkin tyttöni osasi jo päiväkodissa kolme vuotiaasta saakka ärsyttää lastentarhanopettajaa erinäisissä tilanteissa, kun tämä ko. ihminen selvästi ärsyyntyi asioista tosi helposti. Muulla henkilökunnalla kärsivällisyyttä riitti enemmän eikä ongelmia ollut. Meillä siis melko rauhallinen tyttö, mutta hyvin taitava ärsyttämään äitiäänkin, jos vain haluaa. Luulenpa, että sillä vain kokeilee rajojaan.

Vaikka onhan se ikävää jos pappa ei Voisit myös jutella asiasta isäsi kanssa, jos välit ovat sen verran läheiset. Itse ainakin voisin vanhemmilleni puhua tuollaisesta asiasta, tosin meillä ei tuollaista ongelmaa edes ole.

Vierailija

Eikö isovanhempien tulisi ymmärtää lapsenlapsiansa hieman enemmän kuin omia lapsiaan aikoinaan? Ja tässä nyt on selvästi päinvastoin. Minun vanhempieni kotitalo voisi olla tuollaisen uteliaan pojan unelma tai toisaalta mummujen ja pappojen painajainen: iso talo täynnä kaikkea vanhaa mielenkiintoista tavaraa. Odotan puoliksi kauhulla, kun nyt vauvaikäinen lapseni alkaa tutustua siihen maailmaan. Siinä ei auta yksi eikä kaksi sanomista, jos aiotaan pitää tavarat ehjinä. Mitään viisasta sanottavaa minulla ei ole, mutta tarvitseekokaan isovanhempien ja lastenlasten välit aina olla parhaat mahdolliset? Joskus vain on niin, että temperamentit eivät kohtaa.

Uusimmat

Suosituimmat