Vierailija

Poissaoleva lapsi näyttää monille olevan se halutuin lapsi - mitä vähemmän yhteistä aikaa, sen parempi. Ei ole halua jakaa OMAA aikaa muiden kanssa, etenkään oman lapsen, kun se on niin tavattoman raskasta eikä siitä saa itselle mitään elämänsisältöä.



Miksi tällaiset ihmiset ovat ylipäätään hankkineet lapsia?

Eikö lapsia hankita itsekkäistä syistä sulostuttamaan ja merkityksellistämään omaa elämää?

Sivut

Kommentit (43)

aika pitkiä hoito päiviä tuossa! Kymmenen tuntisia. Meillä hoidossa 9 h päivä ( 8 h + puolen tunnin työmatka suuntaansa), vällillä vähemmän. Tossa laskennassa myös 11 tunnin yöunet joka yö. Meillä ainakin normaali uniaika n. 10 h

[/quote]

Lainaus:

Vanhempien pitää saada toteuttaa itseään ja elää yksilöllisesti.






Voi sinua pientä, kuulostat ihan rouva TTAM:ltä noinen "oivaltavine ajatuksinesi"... Puhut selvästi sydämelläsi!!!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

ja moni saa vielä monta lasta

sitten viedään lapset tarhaan, vaikka itse ollaan kotona



kai se lasten saaminen on joillekin rahanlähde, ja kun ei työt maistu niin mahdollisuus sitten olla kotona tms



vaikeeta sanoa

Viikossa on 168 tuntia.

Lapsi nukkuu siitä 77 tuntia.

Hoidossa on 50 tuntia.

Vanhempien kanssa viettää loput eli 41 tuntia.

Hoitaja viettää lapsen kanssa enemmän aikaa kuin vanhemmat.

Saattaapa ne vanhemmat vielä laittaa lapsia hoitoon tuon lisäksi illalla ja viikonloppuna.

ja varsinkin naisena saa tuntea olonsa epäonnistuneeksi, jos lapsia ei halua. Menin vähän aikaa sitten naimisiin ja nyt saa jatkuvasti vastailla vauvauteluihin ja ihmiset kyttää vyötärönseutua hullun kiilto silmissään...



Lainaus:

se vaan jotenkin kuuluu siihen juttuun, että mennään naimisiin ja hankitaan lapsia jne. Varmasti nämä jotka todella sitä lasta haluavat/yrittävät jaksavatkin sitten niiden lasten kanssa peuhuta, mutta suurinosa varmasti vanhemmista on kuitenkin sellaisia, että heille ne lapset on vaan "tulleet". Ja silloin ei ehkä ole ihan niin motivoitunut leikkimään ja touhuamaan kaikkea niiden lasten kanssa.

harmi vaan että ne pitäisi myös kasvattaa...

Ei riitä että tarjoaa vain ruuan sekä katon pään päälle, eläimelle se ehkä riittää muttei ihmiselle.



Ellei itse ole saanut kovin arvokasta kasvatusta, ei ehkä osaa suhtautua lasten kasvatukseenkaan kovin kunnianhimoisesti. Ihan kuin lemmikin hankkis vaan, kun ajatus tuntuu hetken kivalta. Ajatellaan että kyllä se lapsi kasvaa jotenkin "siinä sivussa".



Äitini perhe oli oiva esimerkki siitä kuinka tehdään monta lasta olematta lapsirakkaita: äidilläni on 5 sisarusta, he ovat kuitenkin olleet aina etäisiä niin toisilleen kuin omille vanhemmilleenkin. Oliko kyse ehkäisyn puutteesta ja ei-toivotuista perheenjäsenistä, tai siitä ettei töitäkään ollut mutta jotain piti tehdä, sitä en tiedä.



On se varmaan vaikeeta ja ristiriitaista, kun pitäisi tehdä lapsia vaikkei niissä näe mitään ihmeellistä. Eräskin tuttu halusi lapsen koska sitä stressas muiden ihmettelyt, "koskas te saatte aikaseks?" - mutta stressas sitten lapsen saaminenkin. Oli niin tai näin, lapsi oli pelkkä "pitäisi", mikä ei ole välinpitämättömyyttä yhtään parempi. Kyseistä henkilöä ei oltu myöskään kasvatettu erityisellä rakkaudella. Hän oli kyllä läheinen äitinsä kanssa, mutta äidin huolenpito oli laadultaan itsekästä ja dominoivaa, olematta kuitenkaan vahvaluonteista. Mielestäni hänen oma äitinsäkään ei osoittanut arvostusta lapsen ainutlaatuisuuteen, eikä hän ymmärtänyt oman käytöksensä merkitystä lapsen kehityksessä. Lapsi oli kuin valmiiksi syntynyt luonne vikoineen päivineen. Hoitopaikkakin oli siksi yhdentekevä.

Kyllä jokainen vanhempi haluaa viettää aikaa lastensa kanssa, näin minä ainakin haluan uskoa! Minusta se on jotenkin kauheaa, kun tehdään lapset ja eletään heidän kautta... harkat jokaisella joka päivä, harrastetaan, kuskataan, pelataaan, käydään soittotunneilla, baleteissa jne. Viettäkää aikaa OLEMALLA FYYSISESTI lapsienne kanssa ilman pakonomaista harrastamista ja sitä perhanan LAATUAIKAA (=kirosana)! Ihan tavis kotona, luonnossa, pihalla olo on luxusta eikä maksa mitään. Monet vanhemmat tuntuvat elävän omaa "vajavaista" lapsuuttaan lastensa kautta... Ei hyvä

voisin lisätä tähän yhden ääriesimerkin... Olin aikoinaan Italiassa au pairina ja perheen molemmat vanhemmat olivat lääkäreitä/tutkijoita. Perheessä oli kaksi lasta, jotka näkivät äitiä ja isää viikolla ainoastaan tunnin verran ennen nukkumaan menoaan. Käytännössä siis minä vastasin lasten kasvatuksesta... Ainoastaan viikonloppuisin perhe teki jotain yhdessä, mutta silloinkin usein vanhemmat halusivat viettää "laatuaikaa" ilman lapsia ja minä huolehdin heistä usein siis myös viikonloppuisin. Miksi siis tällaiseen perheeseen hankitaan lapsia, sitä minä en ymmärrä...?!?!

aina yksistään lasten kanssa kun mies on töissä. Sitten on pinna kireällä ja tiuskii itselleen omaa tilaa. Voisi kysyä mieheltäkin että miksi haluaa lapsia jos työ on sellainen ettei paljon ehdi lasten kanssa olemaan?

Lainaus:

Viikossa on 168 tuntia.

Lapsi nukkuu siitä 77 tuntia.

Hoidossa on 50 tuntia.

Vanhempien kanssa viettää loput eli 41 tuntia.

Hoitaja viettää lapsen kanssa enemmän aikaa kuin vanhemmat.

Saattaapa ne vanhemmat vielä laittaa lapsia hoitoon tuon lisäksi illalla ja viikonloppuna.

Lainaus:

aikaa lastensa kanssa mutta esim. mun oma lapsi tavallaan sai isän vasta meidän eron jälkeen kun isän omalla hoitovuorollaan oli pakko ottaa vastuu ja myös viettää aikaa lapsen kanssa. Sitä ennen isä oli illat pitkät töissä ja muuten menossa. Nyt itsekin jaksan paremmin kun en ole jatkuvasti yksin lapsen kanssa. Ennen ydinperheessä olin todella väsynyt ja pulassa kun kukaan ei jakanut kanssani lastenhoitovastuuta. Surullinen tositarina...

Menin ja harrastin, juoksin baareissa jne.



Pikku hiljaa "heräsin" äitiyteen ja huomasin, että lapseni on ajatteleva ihminen, joka haluaa olla vanhempiensa kanssa ja jonka ajatuksia haluan kuulla. Nyt lapsia on kolme.



En uhraudu, vaan tein valinnan: Haluan olla lasteni kanssa, seurata heidän leikkejään, tutustua heidän ystäviin, käydä seuraamassa heidän mahdollisia harrastuksia. Olen heidän käytettävissään, olen heidän äiti. Katson tv:stä haluamani ohjelmat, kun lapset ovat käyneet nukkumaan. Ruokaa teen lasten kanssa, siivoan lasten kanssa. Olemme yhdessä. Pelaamme ja leikimme, olen tavoitettavissa.



Silti emme ole riippuvaisia toisistamme. Lapsemme käyvät kavereidensa luona ja iän mukaan saavat liikkua itsenäisesti. Mutta yleensä aina kotona on joku, jonka luo tulla. Jos vanhemmat eivät ole kotona, olemme tavoitettavissa puhelimella ja valmiina tulemaan kotiin, jos asia niin vaatii.



Kun palaan työelämään, nuorimmaiseni menevät päiväkotiin. Silti kotielämämme jatkuu samanlaisena, eli vanhemmat ovat läsnä ja tavoitettavissa.



Tukiverkkomme ovat erittäin rajalliset, isovanhemmat ovat kaukana ja sairaita, joten tämä perhe toimii näin, omalla valinnallamme, ei uhrauksella. Kun lapseni ovat täysi-ikäisiä, olen itse n. 40 vuotias ja mielestäni tarpeeksi "nuori" vielä menemään kaukomatkoille ja baariin.

Lainaus:

se vaan jotenkin kuuluu siihen juttuun, että mennään naimisiin ja hankitaan lapsia jne. Varmasti nämä jotka todella sitä lasta haluavat/yrittävät jaksavatkin sitten niiden lasten kanssa peuhuta, mutta suurinosa varmasti vanhemmista on kuitenkin sellaisia, että heille ne lapset on vaan "tulleet". Ja silloin ei ehkä ole ihan niin motivoitunut leikkimään ja touhuamaan kaikkea niiden lasten kanssa.




Tähän sanoisin kyylä vastalauseen!!

Olen aina toivonut suurta perhettä eli paljoan lapsia.Ainut lapseni on 6-v ja siihen todennäköisesti jääkin vähäksi aikaa..Elämää ei voi noin musta valkoisesti ajatella. En jaksa aina peuhata hänen kanssa vaikka todella rakas ainokainen onkin

Miten nämä lapsilleen täysin uhrautuvat ihmiset jaksavat jatkaa elämäänsä sitten, kun lapset muuttavat pois kotoa?



Lapseni ovat päivisin koulussa ja toinen vielä päivähoidossa, mutta vietämme aikaa yhdessä ihan riittävästi. Lapset ovat osa elämäämme, ei koko elämämme.

tekee ihan hyvää omalle mielenterveydelle olla välillä itsekseen omien ajatusten kanssa. Myös lapsen on tervettä leikkiä välillä itsekseen. Kaikki eivät toki siihenkään pysty, vaan pitää täyttää joka ikinen rako leikkimällä/puuhastelemalla lasten kanssa, muka lapsen parhaaksi.



En hanki lapsia alla mainitusta syystä. Vaan siksi, että rakastan miestäni, ja sovimme aikoinaan, että tulkoon jos on tullakseen. Lapsi kun ei ole lemmikkieläin, oman elämän merkityksellistäjä ja korvike. Meitä asuu täällä sitten kolme ihmistä, joista pienin tietenkin tarvitsee rakkautta ja huolenpitoa valtavasti ja muita enemmän, mutta en mä aio itse kotiin jäädä seuraavaksi 18 vuodeksi.

Kyllä musta jo 3-vuotias ansaitsee päivittäin ikäistään leikkiseuraa - en mäkään jaksais äitini kanssa olla kaikkia päiviä,



Lainaus:

Eikö lapsia hankita itsekkäistä syistä sulostuttamaan ja merkityksellistämään omaa elämää?

Ja kuinka moni vain kuvittelee, että näin tapahtuu, ja tooosi paljon?



Mä tunnen yhden ainoan äidin, joka vie lapsensa kokopäivähoitoon, vaikka on itse kotona. Kyseiselle lapselle on ollut selvästi hyväksi tämä ratkaisu, koska äidillään on monenlaisia ongelmia, eikä isää ole. Hoitoon menon jälkeen sairaalloisen ujosta, vihaisesta lapsesta on kuoriutunut reipas ja iloinen pikkuihminen. Eli kyseessä on sellainen paljon parjattu luuseriäiti, mutta on osannut tehdä lapsensa kannalta oikean ratkaisun siitä huolimatta.

[quote]

Miksi eläin hankkii jälkeläisiä, vaikka jättää ne hyvin nopeasti omille armoilleen, jotkut lajit ihan heti. Eiv'ät ne hanki jälkeläisiä vanhuuden turvaksi, seuraksi tai tavan takia vaan sen takia, että se on sisäänrakennettu biologinen tarve.



Tää on muuten varmaan ihan totta.

että lapsi pitää hoitaa kotona. Ihmettelin vain sitä, miksi jotkut eivät näytä haluavan olla lastensa kanssa lähes koskaan ja kaikki aika pitää täyttää muulla aktiviteetilla. Siinä jää oma lapsi vieraaksi ja pahintahan se on tietenkin lapselle ja hänen kehitykselleen. ap

Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat