Yksinäistä

Vierailija

Mietin usein, että miten näin pääsi käymään. En tee päivisin mitään muuta kuin korkeintaan käyn kaupassa, kävelyllä tai joskus kirjastossa. Minulla ei ole työtä, eikä harrastuksia. Olen asunut täällä uudella paikkakunnalla reilun vuoden, enkä tunne yhtään ihmistä. Sukulaiset ja tuttavat asuvat eri kaupungissa, eikä heidänkään kanssaan tunnu löytyvän enää paljon yhteistä. Läheisiä ystäviä minulla ei ole.



Saatan nukkua koko päivän tai olla nukkumatta. Elämässä ei ole minkäänlaista rytmiä. Pimeä aika ahdistaa. Enää ei ole edes intoa etsiä harrastuksia ja sairastuin muuton jälkeen kaiken lisäksi paniikkihäiriöön.



Minulla on onneksi ihana mieheni ja lapsi tulossa, mutta pelottaa todella paljon miten pärjäämme sitten kun vauva syntyy. Ei ole ketään kenelle soittaa tai ketä kutsua avuksi jos väsyttää.



Ennen olin sosiaalinen ja iloinen. En nytkään usko olevani masentunut, vaikka välillä elämä onkin vaikeaa. Yritän selvitä.



Teki vaan mieli ihmetellä...

Kommentit (1)

Vierailija

ymmärrän täysin yksinäisyytesi. minullakin oli ennen paljon kavereita, nauroin paljon. sitten menin naimisiin, aloin odottamaan lasta, sitten toista.. siihen tottuu ajan kanssa. se on kauheaa, taisin olla jossain vaiheessa vähän masentunutkin. tuntuu vaan että sitä niin helposti unohdetaan ihminen joka ei pysty kokoajan olemaan menossa mukana..

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat