Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Vierailija

vaikka äiti tai isä olisikin kotona?

Viitaten tuohon toiseen ketjuun, missä ap ihmettelee, että miten huonoja äitejä muut ovat jos eivät keksi 4-vuotiaalle virikkeitä.



Kyllähän jokainen keksii virikkeitä lapselleen jos haluaa.

Mutta, äiti ei voi korvata ikäseuraa, mikä on 4-5-vuotiaalle tärkeää jo ihan sen kannalta, että esikouluun ja kouluun sopeutuminen tulee olemaan helpompaa.

Joka paikassa ei ole kerhoja (miksi tämäkin on niin vaikea ymmärtää?) tai muutakaan ikäseuraa.



Oma 5-vuotiaani on päivähoidossa, vaikka olenkin kotona. Ikäseuraa ei löydy perhekerhoista, siellä on vain taaperoita ja vauvoja. Seurakunnalta ei tuon ikäiselle löydy omaa kerhoryhmää, vaan pitäisi osallistua pienempien ryhmään.

Ulkona ja puistoissa ei ole tuon ikäisiä, vaan pelkkiä taaperoita ja vauvoja.

Asuinalueellamme on paljon lapsia ja jopa samanikäisiä. Kaikki ovat päivähoidossa.



Kotihoidettuja lapsia haukutaan täällä sosiaalisesti rajoittuneiksi luusereiksi, jotka eivät pärjää elämässään. Ja jos lapsi taas on hoidossa vaikka äiti on kotona, haukutaan äiti laiskaksi luuseriksi, joka ei halua/ jaksa/ osaa hoitaa lapsiaan. Koittakaahan nyt päättää!

Sivut

Kommentit (47)

kuin vain 2-3 päivänä viikossa. Suositus siis päiväkodin taholta. Päivän pituudeksi suositeltiin 5-7 tuntia.



Lainaus:

_kokopäivähoito_ jos jompi vanhemmista on kotona. Siitä ei varmasti hyödy minkään ikäinen. 2-3 lyhyttä päivää viikossa lienee suuren yleisön ja asiantuntijoidenkin mielestä ihan ok.



Pientä fanaatikkojen joukkoa ei kannata ottaa niin vakavasti!

kaksosia hoidin vajaa 3v kotona sitten laitoimme ne osapäivähoitoon 3xvkossa, koska vauva syntyi ja tarvitsimme konkreettista apua. Kolme vaippaikaista ja minä lähes yh. Tätä vajaan vuoden, kunnes nyt kohta 4v kaksoset siirtyivät kotihoitoon takaisin ja vauva pian 1v. Viikot ovat yhtä menoa 2x MLL kerho 3h, muskari, jumppa ja tanssi. Syy miksi hyvä ja ihana päiväkoti irtisanottii oli se, että lapset tuntuivat kyllä viihtyvän, mutta kiukku ja ikävä yltyivät liian koviksi jotta jaksoin kestää sitä raivaripotkukiukkukohtausta joka ikinen kerta lapsia haettaessa. Toinen lapsista sanoi että haluisi olla kotona. Heillä oli paljon ystäviä siellä mutta myös poissaoloja sairauksien takia. Monien syiden vuoksi lapset osapäivähoitoon laitoimme ja lähes yhtämonen syyn vuoksi lopetimme. Perheemme on näin tyytyväisempi (äiti siis) vaikka hommaa on niin lapset tyytyväisempiä ja näin koko perhe. Moni ei päätöstämme ehkä ymmärrä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Itse olin esikouluun asti kotihoidossa, samanikäistä seuraa ei ollut lähistöllä, ainut leikkikaveri oli isoveli. Esikoulussa minulla oli suuria puutteita sosiaalisissa taidoissa, pihalla olin yleensä yksin, koska en uskaltanut ottaa kontaktia muihin lapsiin. Vasta pikkuhiljaa koulussa aloin rohkaistua, mutta suuremmissa ryhmissä olin edelleen hyvin arka.

Päiväkerhossakin kävin sentään 4-5-vuotiaana, mutta eipä siitä ollut paljon iloa, koska toiminta oli pitkälle ohjattua ja vapaan leikin aika hyvin minimaalinen. Ei siellä oppinut minkäänlaista oma-aloitteisuutta kaverisuhteiden aloittamiseen/vaalimiseen.



Äitini on vieläkin vahvasti sitä mieltä, että päiväkotihoito on pahasta, ei ilmeisesti koskaan nähnyt/ymmärtänyt minkälaisia vaikeuksia minulla oli sosiaalisesti. Muilla taidoilla kun loistin ikätovereihini nähden: luin sujuvasti 5-vuotiaana, esikoulun opet hämmästelivät piirtämistaitojani jne. Omat lapseni laitan ehdottomasti päivähoitoon viimeistään n. 3-vuotiaana.

Minä olin kotona kolmannen lapsemme kanssa kun esikoisemme oli 5-vuotias ja keskimmäinen 3-vuotias. Otin kunnan painostuksesta heidät pois

tutusta päiväkodista, jossa olisin halunnut pitää heidät esim. 3 päivä viikossa osa-päiväisinä tai ihan miten se olisi päiväkodille sopinut. Täällä kuulemma päivähoitoa saa vain sosiaalisin perustein jos toinen vanhemmista on kotona. En viitsinyt alkaa taistelemaan subjektiivisesta päivähoito-oikeudesta koska olen sopuisa ihminen ja johtaja vakuutteli hoidon järjestyvän samassa päiväkodissa.



Isot kävivät seurakunnan kerhossa 2½ h 2 kertaa viikossa. Kerho oli ihan ok, mutta enemmänkin sitä olisi voinut olla. Onneksi vanhalla asuinalueella sattui olemaan kaveriperheen äiti myöskin äitiyslomalla ja saimme välillä organisoitua yhteiset leikit. Muuten siinä lähiympäristössä ei ollut yhtä ainoaa yli 3-vuotiasta lasta kotona päivisin. Ulkoilimme autiossa puistossa ja kävimme vanhan asuinalueemme perhekahvilassa, jossa oli tuo kaveriperheemme ja vauvoja äiteineen. No, parempi kuin ei mitään.



Suuret ongelmat alkoivat, kun koitti työhön paluu. Heti alkuun tehtiin selväksi, ettei vanhaan päiväkotiin ole toivoakaan päästä ja lisäksi se, että kolmen lapsen sijoittaminen on ylipäänsäkin todella haastavaa. Meinasin alkaa kirkumaan, kun päivähoidon johtaja sanoi että jos olisi vaan tuo nuorin joka pitäisi saada mahtumaan siskojen kanssa samaan päiväkotiin, niin se olisi helppoa, mutta kun sulla on kolme joilla ei ole hoitopaikkaa. Niiiiiin, miksiköhän? Tarjottiin mitä mielikuvituksellisimpia ratkaisuja, joista hauskin oli tämä: kaksi vanhinta eri päiväkodeissa (esikoinen eskarissa) ja nuorin perhepäivähoidossa. Saimme lopulta paikan tosi kivasta yksityisestä päiväkodista kaikille kolmelle, mutta keskimmäisemme sopeutuminen oli todella vaikeaa ja aloin olla jo ihan masentunut. Onneksi lopulta asiat loksahtivat paikoilleen. Mutta todellakin, jos paikka on mukavassa päiväkodissa ja lapset sanotaan 4-5 vuotiaita, niin pitäkää paikasta kiinni.

muksut syksyllä hoitoon. Lapset kyselee vieläkin viikoittain, että koska tää päiväkoti oikein loppuu? Koska saa taas jäädä kotiin.



Ja sille, joka kirjoitti siitä, että lapsi on altavastaajana, jos ei ole ollut päiväkodissa, jossa kaverisuhteet alkaa muodostua... eikö ihmiset sitten voi koskaan muuttaa? Lapset vaihtaa koulua tai luokkaa esim. jonkin painotuksen vuoksi? Ei varmaan, koska silloin on altavastaaja eikä varmasti koskaan pääse mukaan mihinkään kuvioihin...

...päivähoidon työntekijänä tiedän n. 10 päiväkodin ja kahdenkymmenen vuoden kokemuksella että se mitä päivähoidon pitäisi olla ja mitä se todellisuudessa on, ovat todella kaukana toisistaan.



Henkilökunta useimmiten yrittää parhaansa, suunnittelee jos ehtii kasvatuksellistakin puolta ja yrittää huomioida lapsia yksilöinä ja tukea heidän kehitystään. Mutta useiten se hoito on vain aivan perusasioita. Vahditaan ettei pahempia vahinkoja pääse sattumaan ja survotaan samaa rutiinia putkeen. Lapset reagoivat jatkuvaan kiireeseen ja puutteeseen (henkilöstö, materiaalit, aika) tappelemalla ja riehumalla/vetäytymällä ja taantumalla.



Lapsi on melko yksin pärjäämässä siinä parikymmenpäisessä laumassa jopa 10 tuntia päivässä. Heikot sortuu elontielle-tyyliin. Päivähoito ei yksinkertaisesti ole sitä mitä vanhemmille markkinoidaan. Siitä voidaan kiittää päättäjiä jotka säästävät kaikesta aiheeseen liittyvästä.



Omat lapseni on hoidettu kotona. Koska olen nähnyt mitä se todellisuus on, en heitä siihen oravanpyörään heitä. Osa-aikatyö, keikkailu, isovanhemmat, kirkon kerhot, mll-kerhot, asukaspuistot, verkostuminen lähialueen kotivanhempien kanssa. Näillä keinoilla olen ollut luomassa lapsilleni turvallista lapsuutta, aivan riittävän kaveripiirin ja hyvän perusturvallisuuden ja itsetunnon.



Menkää viettämään päivä päiväkodissa ja kehukaa vasta sitten sitä ihanuutta ja lapsen kehityksen tukevaa kaveripiiriä...

_kokopäivähoito_ jos jompi vanhemmista on kotona. Siitä ei varmasti hyödy minkään ikäinen. 2-3 lyhyttä päivää viikossa lienee suuren yleisön ja asiantuntijoidenkin mielestä ihan ok.



Pientä fanaatikkojen joukkoa ei kannata ottaa niin vakavasti!

Lainaus:




Itsekään en kirkkoon kuulu, mutta täällä MLL järjestää kerhon kahdesti viikossa, omat ryhmät 3-vuotiaille ja 4-5-vuotiaille.

senkin tollo!



Mä kirjoitin pointtini siltä kantilta, että miksi pitää olla nimenomaan ikäistä seuraa, ja kerron, että oma kohta 6-vuotias leikkii taloyhtiön lasten kanssa, joiden ikähaitari on 3-11 -v ja mukana tyttöjä ja poikia ja hyvin sujuu.



Lainaus:

i]



Tässäkin ketjussa joku vauhkoaa että kyllä kavereita lapselle löytyy jos vain haluja on. Sitten seuraavassa lauseessa mainitsee että oikein jopa TALOYHTIÖSSÄ on lapsia. Niii-in, mut kun kaikki eivät asu jossain keskustassa jossa on paljon lapsia!!!! Me asumme maaseudulla jossa tosin on naapureita joka puolella, mutta vain yhdessä talossao n lapsia! Yksi 7v ja toinen 2v. Molemmat hoidossa joka päivä aamusta iltaan ja lisäksi tämä 7v on tyttö kun taas itselläni on poika!



Poikani tulee koulusta suoraan kotiin mutta kyllä välillä mietin että olisko pitänyt laittaa ip-kerhoon??? Siellä ois saanut leikkiä vapaasti toisten lasten kanssa. Nyt ei meinaa seuraa iltapäiviksi löytyä, koska ylläri ylläri kaikki ovat siellä kerhossa eivätkä mamin kanssa kotona!!!



Kerhossakin poikani kävi, mutta ei saanut sieltä ystäviä kun useimmat olivat tyttöjä ja nuorempia. Kaikki vanhemmat lapset olivat pk:ssa.

No tottakai lapsi tapaa joskus jossain muitakin lapsia.

Mutta ilman päiväkotia oman ikätason seuraa olisi noin parin tunnin ajan viikossa kun tapaamme ystäväperhettä.



Jokainen 5-vuotiaan äiti tietää, että tuon ikäinen kaipaa jo enemmän.





Lainaus:

Vai eikö teidän lapset tapaa ikinä ketään koskaan missään?

Meillä esikoinen oli 3,5v kun pikkusisarus syntyi. Otimme pois hoidosta, jossa oli ollut 2 vuotta. Tämä tapahtui keväällä. Kesä meni hyvin ja alkusyksy. Sen jälkeen ei riittänyt SRK:n kerho 2:na päivänä, perhekahvila yhtenä eikä kaupungin kerho 2:na päivänä (jokainen kesti 2-3h). Halusi OMAN ikäistä seuraa.

Laitoimme sitten takaisin hoitoon vuoden kotona olon jälkeen ja helpotti "tuskaa". Nyt vauvan syntyessä esikoinen on 5,5v ja nuorempi vajaa 2v. Ajattelin jatkaa heidän hoitosuhdettaan 10pv/kk. Esikoinen menee eskariin ja on hyvä säilyttää suhteet kavereihin (2 samaa sukupuolta olevaa hoitopaikassa)



Ja näistä kotikasvatetuista lapsista on kokemusta kaveri/ystävä piirissä. Osa hyvin käyttätyviä, mutta kyllä sieltäkin löytyy sellaisia, jotka ei tiedä edes alkeellisimpia kätöstapoja ja sellaisia, joille päiväkotihoito tekisi niin hyvää!



Se näyttää olevan TODELLA vaikeaa toisen ketjun aloittajalle ymmärtää myös sitä, että usein hoitopaikka on se paikka, missä luodaan ne ensimmäiset kaverisuhteet. Esikoisella on 4kpl samanikäistä tuossa hoitopaikassa. Entä kun olisi ollut koko ajan kotona, ei tunne ketään ja menee ummikkona eskariin? On ihan varmasti altavastaajana...



Ja tuon ikäiset haluavat leikkiä OMAN ikäisten kanssa, ei se äiti tai isä tai mummi tai vaari osaa leikkiä sellaisia leikkiä mitä nämä haluavat. Ja meillä alkaa ainakin olemaan myös jo niitä "tyttöjen" keskinäisiä juttuja.



Luulisi, että ihmisillä olisi muutakin tekemistä kuin kytätä toisten asioita. Taitaa olla itsellä niiiin hyvin asiat, että muiden tekemisiä pitää avostella. Voi kun antaisivat ihmisten tehdä niinkuin kukin parhaaksi kokee eikä arvostelisi...

Joskus jopa kotona olemme olleet aktiivisempia kuin mitä tarhassa ovat olleet. Me olemme käyneet kirjastossa ja kävelemässä ja ihmettelemässä metsiä jne. Ulos olemme menneet säällä kuin säällä, mutta tarhassa jäädään sisälle kovien sateiden aikaan.



Meidän lapset eivät ymmärtäneet sitä, kun vein heidät tarhaan siinä vaiheessa, kun itse jäin työttömäksi, vaikka olivatkin olleet jo jonkin aikaa tarhassa. He kyselivät matkan aikana moneen kertaan, miksi he sinne menevät. Loppujen lopuksi pidin heidät kotona työttömyyden loppuun saakka. He olivat asiasta iloisia - varsinkin kun saivat nukkua aamuisin rauhassa eikä ollut minnekään koskaa kiire.

Lainaus:

selviää ennemmin tai myöhemmin, että heidän lapsillaan on kavereita pihapiirissä, srk:n kerhossa, kunnan kerhossa, kavereilla, sukulaisilla ja mammakerhossa.



Meillä:

-ei pihapiirissä

-srk:n kerho ei sovi (emme kuulu kirkkoon, emmekä halua loisia kirkon palveluita)

-kunnan kerhoon ei mahdu

-kavereita/sukulaisia nähdään aika usein, mutta koska ovat työssäkäyviä ihmisiä, vain vkl pari tuntia, lisäksi kaikki tuttujen lapset eri sukupuolta kuin omamme, sekin viisivuotiaalle joskus "rasite"

-mammakerhossa vain vauvoja, eikä ketään sen parempia tuttuja muutenkaan



Alkaa nyppiä tämä kotihoito isomman kohdalla, ja nimenomaan lapsen vuoksi... Omasta puolesta voisin hoitaa hänet kotona kouluun asti, mutta sääliksi käy, kun toinen on niin yksinäinen. :(




Tässäkin ketjussa joku vauhkoaa että kyllä kavereita lapselle löytyy jos vain haluja on. Sitten seuraavassa lauseessa mainitsee että oikein jopa TALOYHTIÖSSÄ on lapsia. Niii-in, mut kun kaikki eivät asu jossain keskustassa jossa on paljon lapsia!!!! Me asumme maaseudulla jossa tosin on naapureita joka puolella, mutta vain yhdessä talossao n lapsia! Yksi 7v ja toinen 2v. Molemmat hoidossa joka päivä aamusta iltaan ja lisäksi tämä 7v on tyttö kun taas itselläni on poika!



Poikani tulee koulusta suoraan kotiin mutta kyllä välillä mietin että olisko pitänyt laittaa ip-kerhoon??? Siellä ois saanut leikkiä vapaasti toisten lasten kanssa. Nyt ei meinaa seuraa iltapäiviksi löytyä, koska ylläri ylläri kaikki ovat siellä kerhossa eivätkä mamin kanssa kotona!!!



Kerhossakin poikani kävi, mutta ei saanut sieltä ystäviä kun useimmat olivat tyttöjä ja nuorempia. Kaikki vanhemmat lapset olivat pk:ssa.

Lainaus:


Ja tuon ikäiset haluavat leikkiä OMAN ikäisten kanssa, ei se äiti tai isä tai mummi tai vaari osaa leikkiä sellaisia leikkiä mitä nämä haluavat. Ja meillä alkaa ainakin olemaan myös jo niitä "tyttöjen" keskinäisiä juttuja.




Meillä kotihoidossa olevan pojan ainoa oman ikäinen kaveri tällä hetkellä on serkkutyttö, jota näkee n. kerran viikossa tai kahdessa. Viime aikoina on ruvennut puhumaan tyttöjen ja poikien leikeistä, ja harmittelee kovasti, kun serkku ei jaksa eikä halua leikkiä autoilla yms. Hyvin leikit sujuvat, mutta ne on aina sillä neutraalilla alueella, eikä poika saa leikkiä kenenkään kanssa omia mielileikkejään!

Ihmisiä voi tavata muutenkin kuin päiväkodeissa. Mutta se vaatii vähän viitseliäisyyttä. Päivähoitoon on niin helppo turvautua, kun se on puoli-ilmaista ja sen takia se varmasti on niin suosittua kuin on tähän turhakehoitoon.



Eskarivuoden aikana oppii kouluvalmiudet ja muodostaa kaverisuhteet koulunaloitusta varten ihan mainiosti.

Lainaus:

selviää ennemmin tai myöhemmin, että heidän lapsillaan on kavereita pihapiirissä, srk:n kerhossa, kunnan kerhossa, kavereilla, sukulaisilla ja mammakerhossa.




Itsekään en kirkkoon kuulu, mutta täällä MLL järjestää kerhon kahdesti viikossa, omat ryhmät 3-vuotiaille ja 4-5-vuotiaille.

jolle ei todella riittäisi kerho pari kertaa viikossa korvaamaan omaa päiväkotiryhmää.



En muuten omassa lähipiirissä tiedä kuin yhden 4-vuotiaan, joka ei olisi ollut päiväkodissa, ja hänen äitinsä hoito käytännössä tuttavien lapsia, joten tälläkin lapsella oli muuta lapsiseuraa kerhokäyntejä enemmän.



Itse olin ennen esikoulua vain puistossa pari tuntia/päivä ja muuten kotihoidossa. Minun vanhempani tekivät tämän ratkaisun. Äidilleni oli kamala yllätys, kun isompana kerroin, että en oikeastaan tykännyt käydä puistossa ja olisin aidosti halunnut johonkin päiväkotiin. En vain lapsena osannut sitä ilmaista. Minusta kotihoito korosti tarpeettomasti ujompaa puoltani, josta sitten myöhemmin tylysti kasvatin itseni eroon.

Itselläni on sellaisia ja nyt näen saman tapahtuvan lapsilleni tai heidän luokkakavereilleen - ystävien lapset ystävystyvät myös ja solmivat pitäviä suhteita, joihin voi ulkopuolisen olla vaikea tulla sisään. Hullua mutta totta pienissä piireissä!



No, täällä missä nykyäään asumme on vähän paremmat olosuhteet. Hieman muuttaa väkeä pois ja kouluun tulee myös uusia naamoja. Mutta siellä missä asuimme aikaisemmin oli just tuollaista että samat suvut ja perheet ja heidän lapsensa jatkoivat asumista samalla paikkakunnalla. Ja niissä piireissä liikkuivat sitten. Piste.



Eräs sukulaisemme joka myös muutti pois tuolta paikkakunnalta kritisoi juuri sitä, että kun vei tyttärensä kerhoon niin kukaan muista äideistä ei halunnut "seurustella" hänen kanssaan. Heillä kun jo oli ne omat piirinsä eivätkä siihen lisäväkeä tarvinneet. Kamalaahan tuollainen on. Hänkin muutti sitten lopulta perheineen toiselle paikkakunnalle.



Siksi varmasti kaupungeissa onkin parempi tilanne. Ulkopuolisen on helpompi päästä sisään kaveripiireihin. Ainakin luulisin näin.



Niin vielä näistä koko elämän kestävistä suhteista. Ainoat ihmiset joihin pidän edes jonkinlaista säännöllistä yhteyttä - eli tapaan muutaman kerran vuodessa ovat juuri ne ystävät jotka sain jo päiväkodissa ja ala-asteella. Muut, esim. opiskeluaikana tai työelämässä saadut, ovat jo kauan sitten jääneet jonnekin taka-alalle.

Sivut

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat