Miksi mä en sopeudu työelämään?

Vierailija

Tottuuko tähän työssäkäyntiin ja sen sovittamiseen muun elämän kanssa yhteen?

Olen palannut tauon jälkeen työelämään, eikä se ole ollut mikään hyvä kokemus. En ole mitenkään urakeskeinen ihminen, jolle työ itsessään toisi suurta tyydytystä, se on minulle vain keino hankkia leipää pöytään ja toisaalta myös olla kontaktissa muuhun maailmaan. Nyt työhön paluun jälkeen elämä tuntuu pelkältä työnteolta. Aamulla aikainen herätys 5.45, pikaiset aamutoimet ja TYÖmatkalle. Päivä TÖITÄ. Illalla bussilla kotiin TÖISTÄ n. 17.30. Joskus vasta klo 18. Siinä jää pari tuntia aikaa olla lasten kanssa, mutta mitä siitäkin tulee kun pitää tehdä ruoka, pestä pyykit, täyttää/tyhjentää astianpesukonetta, silittää, katsoa päivän postit, milloin mitäkin. Suurin osa kotihommista jää tekemättä, kun ehtii vaan ne aivan pakolliset. (Missä vaiheessa kävisin viemässä postiin kummipojan synttäripaketin? Missä vaiheessa pääsisin pankkiin keskustelemaan korkoasiasta? Missä välissä pääsen päiväkodin kehityskeskusteluun ja milloin omaan hammaslääkäriin? En milloinkaan, koska arkipäivinä virka-aikaan se ei vaan ole mahdollista.) Kotitöitä teen iltaisin sen minkä ehdin, ennen kuin on kiiruhdettava iltapeuille ja nukkumaan jotta jaksaa herätä seuraavana aamuna TÖIHIN.

Harmittaa kun ei ole enää aikaa olla lasteni kanssa!!! Oikeastaan vain viikonloppuisin on oikeasti mahdollisuus heidän kanssaan jotain tehdä, muutakin kuin syödä yhdessä 15min ja tehdä iltapesut yhdessä kuten arki-iltoina. Viikonloput taas kuluu asunnon siivoamiseen ja niihin kotihommiin, joita en sittenkään ehtinyt arki-iltoina tekemään. Ja sunnuntaina täytyy taas asennoitua huomisiin TÖIHIN.



Tällaistako tämä oikeasti on?? Ihanko totta ihminen voi elää näin vuosikausia, vuosikymmeniä? Olen varmaan laiska ja asenne on täysin väärä kun en haluaisi uhrata elämääni ja etenkin sen parhaita vuosia (kun lapset on pieniä), työnteolle. Elääkin haluaisin. Voi kun olisinkin uraihminen ja saisin parhaan tyydytykseni työnteosta, sellaisille ihmisille tämä järjestely on paratiisi.



Ruokatunti meni, ei kun TÖIHIN.

Sivut

Kommentit (43)

Vierailija

Ehkä asia muuttuisi jos tekisin jotain unelmatyötä, olisin kutsumusammatissa. Tai sitten ei, koska unelmani on elää kotona lasten kanssa.

Me olisimme olleet onnellisia äitejä 50-luvulla? :D

Vierailija

Mulla ihan täsmälleen sama tilanne, paitsi että herään 6.15 ja olen ollut töissä jo 2,5 v. Koko ajan entistä enemmän harmittaa tilanne. Nyt olenkin vaihtamassa lähempänä olevaan työpaikkaan, mistä seuraa se, että olen kotona jo n klo 16, aamulla kuitenkin lähdettävä samaan aikaan kuin nyt, kun työt alkaa aiemmin. Uudessa työssä myös mahdollisuus tehdä osaviikkoa. Matka kuitenkin sen verran pitkä, ettei kannata tehdä 6h päivää, vaan tosiaan mielummin osaviikkoa. Unelma olis työ, johon voisi mennä kävellen/pyörällä ja tehdä sen 6h/pv, muttei sellaista ole nyt lähialueilla tarjolla =(

Vierailija

Ymmärrän tunteesi.

Mulla on sentään tällä hetkellä työ, joka on aika kivaa, ja lyhyet työmatkat, ja silti mietin, että työ vie elämästä liikaa. Mutta alankin tekemään lyhennettyä työviikkoa.. Ihmettelen melkein, ettei useampi sitä tee, vaikka se on lain sallima mahdollisuus, kun on pieniä lapsia.



Koita kestää, ja jos et kestä, niin tee ajoissa joku kompromissiratkaisu.

Vierailija

enkä ole vieläkään löytänyt sitä työtä jonne ois kiva mennä ja jossa viihtyisin.



Ja ammattejakin olen vaihtanut tuhkatiheään



Mä en ole nyky-yhteiskuntaan sopeutuvaa ihmistyyppiä

Vierailija

Keventää kummasti ja jos lapsille parempaa hakee, niin molemmat vanehmmat voivat nykyään tehdä lyhennettyä työaikaa.



Itse viihdyn töissä, mutta ymmärrän kyllä kirjoituksestasi että sinulla on rankkaa. Kotitöihin yms. neuvon vain, että minimillä kannattaa mennä.

Vierailija

musta tuntuu ihan samalta, etten sovellu yhteiskuntaan. en jaksa oravanpyörää eikä mun terveyskään kestä sitä. selkä on jo ihan paskana ja antibioottikuureja on noin 5 per talvi, mikä aikuiselle aika paljon. olen ihan tuusana. nyt teen neljäpäiväistä viikkoa ja se vähän helpottaa. mieheni jaksaa paremmin töissä joten hän tienaa suuremman osan tuloista ja minä "harrastelen" töitä.. koita löytää työnantaja joka olis vähän joustavampi.

Vierailija

ole koskaan sopeutunut työelämään, en tykkää työstäni, en yhtään tippaa.



Mua ahdistaa jo ajatus että viikonloppu on kohta taas ohi vaikka ei se edes vielä ole alkanut.



Voisin suosiolla olla työttömänä ja tehdä kotihommia, käydä lenkillä ja auttaa vaikka naapureita, musta ei oo 7-15.00 työaikaan +tietty työmatkat 70min*2

Vierailija

en tosiaan kaipaisi olla kotiäitinä siinä ajassa ilman pesukoneita ja imureita.



Lainaus:

Ei Suomi ollut mikään kotiäitiyhteiskunta silloin(kaan). Nyt taidatte ajatella vaan jotain jenkkien kiiltokuvaidylliä, joka sielläkin koski vain pientä vähemmistöä.



Useimmat 50-luvun äidit olivat Suomessa maatalon emäntiä, siinä sitä hommaa riitti aamuviidestä iltamyöhään. Sitten oli myös 6 päivää viikossa töitä tekeviä tehdastyöläisiä jne.

Vierailija

Luppoaikaa sinulla näyttää olevan töissä kun av:lle ehdit, joten ehkä lyhyempi työpäivä riittää töittesi tekemiseen, ehkä kannattaisi ottaa pomon kanssa puheeksi työajan lyhennyksestä.

Vierailija

jätti 50-luvulla äitini yksin kotiin nelivuotiaasta, kun oli pakko mennä töihin tehtaaseen, minkä kemikaalit lopulta aiheuttivat syövän, johon hän kuoli. Eli ei ollut elämä kaikille helppoa 50-luvullakaan.

Vierailija

On lohduttavaa ja samalla kamalaa huomata että en todellakaan ole ainoa joka ajattelee näin.

Joku teistä kirjoitti hyvin asennoitumisesta. Olet aivan oikeassa, tämä on varmasti pitkälle asennoitumiskysymys, oikealla asenteella tästä selviäisi paljon paremmin. Mutta olemmeko sitten nyky-äidit tottuneet liian hyvään, kun kuitenkin on sellainen olo, että MIKSI täytyy asennoitua johonkin minkä kokee huonoksi. Miksi pitää asennoitua siihen, että tätä tämä nyt on, ei vaan ole aikaa lasten kanssa olemiseen, tai korkeintaan siten, että osallistuvat äidin kanssa kotihommiin. Miksi pitää asennoitua siihen, että elämä nyt vaan on niin hankalaa, että monista asioista, esim. harrastuksista, päiväkotikeskusteluista, neuvoloista yms. pitää tinkiä.

Tätähän tämä on varmasti aina ollut (paitsi silloin ihanalla 50-luvulla ;-), mutta itselleni tämä iskee päin naamaa kuin kylmä rätti. Kukaan ei koskaan kertonut että ei kannata hankkia lapsia jos etä ole rikas, koska et kuitenkaan ehdi heidän kanssaan olla. Toki sitä olisi voinut itsekin miettiä, mutta tuskin kuitenkaan olisi tajunnut tätä todellisuutta. Minua ei lohduta se ajatus, että tämä helpottaa kun lapset muuttaa pois kotoa. Apua, minähän haluaisin juuri olla lasteni kanssa enkä todellakaan odota sitä aikaa kun muuttavat pois.

Mitähän kirjoitin ensimmäiseen viestiini kun joku sai käsityksen että työmatkani kestävät 2tuntia/suunta. Todellisuudessa ne kestävät reilun tunnin/suunta. Sellaista se on täällä pk-seudulla ja ympäristössä.



Olisi paljon asiaa, mutta töitä on jatkettava. Töiden jälkeen käyn vielä katsomassa pikaisesti täällä, jos ehdin. (Tulihan se sieltä taas, jos ehdin..)

Sivut

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat