Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Vierailija

Ei lapsen...

Sivut

Kommentit (58)

Voisiko kukaan paremmin narsismia kuvailla... Pahemmin kuin miehen kuolema koski se , että joku ei välittänytkään sinusta?



Herää nainen, on PALJON ihmisiä jotka eivät välitä sinusta, eivät välitä sinusta vaikka tuntevat, eivätkä halua edes tuntea sinua kuntajuavat millainen sisimmältäsi olet!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

kuka lohdutta sinua, kuka sinun jaksamistasi ajattelee kuka sinua nyt passaa ja palvoo. Olisihan se kamalaa jos totaalisesta itsekkyydestä joutuisi luopumaan ja miettimään jotain toista ihmistä tässä tapauksessa omaa lastaan.

Lainaus:

Ei lapsen...




ap on siis näitä läheisriippuvaisia.

Kyllä lapsen menttäminen on kaikista kamalampaa mitä voi vaan ihmiselle tapahtua. Siitä ei toivu koskaan.

Monet lesketkin menevät jopa uudelleen naimisiin.

jossain vaiheessa voi olla tärkeämpi kuin oma lapsi. Ajatus on täysin käsittämätön. Sama kuin sanoisi, että ei rakasta lastaan ja on ihan sama kuoleeko se vai ei. Täytyykö sitten lapsi todellakin hankkia jos se ei merkitse mitään?

paitsi olen nähnyt kuinka vaikeaa entiselle anopilleni oli oman pojan menettäminen. Eli olen menettänyt puolison. Torjutuksi tuleminen on kyllä minulle ollut elämässäni suurempi suru kuin miehen kuolema. Mieheni ei kuitenkaa halunnut erota minusta, eikä halunnut kuolla, niin vaan sattui. Paljon pahemmin koski se että joku valitsi olla pitämättä minusta.

eihän suruja voi kukaan vertailla, suru on aina subjektiivinen käsite. Ottamatta kantaa koko provosoivaan (sitähän tässä on haettu) aloitukseen, haluan vain sanoa että läheisen kuolema on aina peruuttamaton ja käsittämättömän rankka kokemus, joka ei mene ohi hetkessä.



Ja vielä aloittajaakin typerämmän kommentin heitti se joka väitti että ihmisen voi korvata toisella. No huhhuh. IKINÄ, IKINÄ ei kukaan korvaa toista, oli kyse lapsesta, puolisosta tai kenestä muusta läheisestä. Ihminen voi rakastaa elämänsä aikana montaa ihmistä, mutta se ei vie pois kaipausta siitä kenet on menettänyt.



t. puolisonsa ja lapsensa isän menettänyt

Minusta on ihan oikein ajatella noin. Tavallaan tunnen huonoa omaatuntoa siitä, että tunnen päinvastoin, eli ajattelen, että lapsen menettämisestä en pääsisi mitenkään yli. Kyllä sen parisuhteen pitäisikin olla ykkönen, lapset ovat vain sen "sivutuote", noin niin kuin kärjistetysti... Mutta ehkä tuohon kuolemavertailussa pahalta tuntuu juuri se, että luonnollista olisi, että vanhemmat kuolisivat ennen lapsiaan, kun taas leskeksi jää yleensä jompikumpi.

vaan kuolivat kummatkitn onnettomuudessa...Ja miehen kuolema satutti eniten. Mutta täällä av:lla varmasti suurin osa tietääkin,miltä tuntuu kun mies pettää/jättää...Enkä yhtään ihmettele...

Mutta luulen että jos suhde puolisoon on erityisen läheinen kuten minulla, niin ajatus siitä että lähtisi koko loppuelämälle ajateltu elämänkumppani sekä aikuinen tuki ja turva, on musertava. Se tuntuu hirveän pelottavalta, jäädä yksin, menettää ihminen jonka kanssa jaat yhteisymmärryksessä arjen ja unelmat.



Lapsen menettämistä en pysty kunnolla sen sijaan edes ajattelemaan, sitä suojaa jotenkin ajatuksen tasolla ettei pääse edes analyysiin asti. Mutta toisaalta lapset itsenäistyvät ja jättävät tavallaan vanhempansa muutenkin. Mutta silloin suree ehkä enemmän lapsen vuoksi kuin itsensä, koska lapsen kuuluisi elää kauemmin kuin sinun. En tiedä...

molemmat on pahoja, mutta kuitenkin lapsi menee miehen edelle...en osaa kuvitella selviytyväni kyllä kummastakaan kovin hyvin.



Mun yksi ystävä sanoi joskus, ennenkuin hänellä oli lapsia, että miehen menetys olisi kauheinta. ihmettelin kyllä, ihan kauheen paska mies vielä:)

Mut jokaisella mielipiteensä...

että ensin on mies ja nainen jotka rakastaa toisiaan ja joille toinen on kaikki kaikessa...Lapsen syntymän jälkeen mies ei olekaan enää tärkeä vaikka ilman häntä lastakaan ei olis!Käsittämätöntä!

Sivut

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat