Milloin "voisi" erota? ov

Vierailija

Eli, olen nyt roikkunut epätyydyttävässä parisuhteessa jo vuosia, yhteisiä vuosia takana 10 ja niistä melkein jo puolet olen ollut jalka oven välissä lähdössä, menin kuitenkin hankkiutumaan raskaaksi (toisen lapsen kaipuu oli kova, biologinen sisarus esikoiselle), vauva on nyt 2kk ja vaikka olen kuinka koittanut ja tahtonut, ei tämä tästä rakkaudeksi enää muutu, mieheni lähes inhottaa minua fyysisesti, henkisesti tunnen kaveruutta, hän on hyvä ihminen , luotettava ja kiltti, käy töissä, remontoi kotia, ei ota alkoa tms, ja on loistava ja mitä osallistuvin isä, mua vaan ahdistaa ja itkettää päivä päivältä enemmän, nukumme eri makuuhuoneissa, olemme nukkuneet viimeiset 6kk, emme puhu MISTÄÄN keskenämme, lapsista vaan.

Kommentit (11)

Vierailija

toinen mies -fantasiasi on oireilua jolla lohdutat itseäsi. Tunnet epävarmuutta omista jäsentymättömistä tunteistasi ja se purkautuu suruna ja ahdistuksena. Haluaisit tuon tavoittamattoman miehen lohdutusta surussa, joka on lähtöisin omasta jäsentymättömästä minäkuvastasi. Romanttinen ihmissuhde ei olisi ratkaisu ongelmiisi. Sinulla on kuitenkin selvä alitajuinen toive tällaisesta "pelastautumisesta". Sinuna hankkisin nyt asiantuntija-apua, kertoisin avoimesti tilanteestasi ja ahdistuksestasi. Vauva on niin pieni että sen hoitamisen pitäisi mennä tällä hetkellä kaiken etusijalle. Muistathan että sinun täytyy saada asiat itsesi kanssa kuntoon että jaksat hoitaa pientä vauvaasi.

Vierailija

mä roikuin 4 vuotta suhteessani lapsen takia, ja nytkö teen sen uudestaan tämän toisen lapsen takia, tai ei edes 4 vuotta vaan ties kuinka kauan :/



Silloin alussa kun päätin lapsen takia jäädä, olin vielä ihan ihminen, mullahan oli se toinen mies, no sekin muuttui jossain vaiheessa tietysti surkeaksi, kun kaiket ajat kun ei nähty kaipasin vaan häntä,



sitten sairastuinkin masennukseen ja sain lääkityksen, olin vähän enemmän kasassa, mutta sydän ja ajatukset koko ajan muualla,



onko se lapsille sitten hyvä että äiti on onneton, poissaoleva (henkisesti mutta myös fyysisesti jos tapailee toista miestä), itkeskelee, äiti ja isä eivät koskaan ikinä hali, osoita toisilleen hellyyttä, naura yhdessä, juttele..



Me emme siis mieheni kanssa tee mitään ikinä yhdessä, viemme yleensä lapsia eri aikaan uloskin, jos toinen on olohuoneessa on toinen joko remontissa tai makuuhuoneessaan lukemassa tms



No, kai tähän sitten on jäätävä ja katkeroiduttava vielä lisää jos vaan mahdollista, mitäs tein lapset, ehkä mä voin lakaa joskus 50v elää omaa elämääni sitten.

AP

Vierailija

ja varsinkin oppia rakastamaan. Tee töitä, hae apua, hoida itseäsi ja suhdettanne. Kyllä elämä voi voittaa, vaikka nyt tuntuisi miltä, jos vaan haluat! Tsemppiä!

Vierailija

tuossa loppuraskaudesta mä olin jo niin lähdössä, että soitin tälle toiselle miehelle, että ottaako mut vaikka vauva ei ole syntynyt vielä, jos jätän esikoisen isän kanssa,



onneksi hän ei ottanut sentään..mutta aika epätoivoinen taidan olla kun tosiaan jopa mietin että jättäisin vaikka lapset kunhan pääsisin pois :/

AP

Vierailija

ja niin että karvat pölisevät! et voi erota ennen kuin käsittelet miehesi kanssa sitä mikä teidät on ajanut erilleen toisistanne. Otathan huomioon että vauva on tosi pieni ja olet hormonien takia tunne-elämältäsi toisenlainen kuin normaalisti. Miksi olette nukkuneet raskausaikasi lopun / vauvan syntymän jälkeen eri huoneissa? vähän kummallinen ajoitus. Voisko sulla olla synnytyksen jälkeinen masennus? käy juttelemassa asiantuntijalle ainakin edes yksinäsi jos mies ei lähde mukaan.

Vierailija

Eli ensin käyt läpi kunnolla tämän parisuhteen, eli pariterapiaan tai yksilöterapiaan. Sinulla on ongelmia itsesi kanssa, elämä ei helpotu jos lähdet lapsien kanssa tai ilman heitä.



Pienen vauvan äitinä olet vielä kaiken lisäksi niissä hormoneissa, ei missään tapauksessa kannata nyt tehdä noin suuria päätöksiä.



Kiiruhda siis hoitamaan teidän parisuhdetta, lakkaa ajattelemasta että lähdet just nyt pois. Anna teille vaikka vuosi aikaa, ja katso tilannetta sen jälkeen. Varamiehesi on nyt varattu, eli nyt hoppu pois tuosta poislähdöstä!

Vierailija

Täysin sinua tuntemattoman ihmisen pikadiagnoosi sanoisi, että sinulla on ongelmia, jotka eivät oikeastaan johdu miehestäsi eikä parisuhteestasi. Sanoisin, että hae itsellesi apua ja hoida itsesi kuntoon ja katso sen jälkeen miltä parisuhde näyttää. Toivottavasti sinun ongelmien takia ei tarvitse erota vaan voit selvitellä ne ongelmat ihan siinä ydinperheessä. Omia ongelmia ei voi juosta pakoon, ne tulee mukana.



Mulla on sellainen fiilis, että ongelmasi eivät katoa vaikka eroaisit. Luultavasti jos eroaisit niin veikkaan että sekä omat että perheen ongelmat kasvaisivat.



Kerran eronneena voin sanoa, että koskaan en eroaisi, jollei siihen ole ihan pakottava tarve. On se niin kamalaa lapsille.

Vierailija

Hae apua ja selvitä tilanteesi. Esim. srk:n perheasiainneuvottelukeskuksesta saa ilmaista ja asiantuntevaa keskusteluapua joko yksin tai kumppanisi kanssa. Elämä on ihmeitä täynnä ja teillä on vielä mahdollisuus löytää toisenne jos niin on tarkoitettu. Entäpä voisitko itse ehdottaa miehellesi yhteisiä keskustelutuokioita ja miettiä niihin sopivia aiheita (esim. Mitä minulle kuuluu nyt? Mitä toivon parisuhteeltamme?, Arvot ja ihanteet? Miten tukea toinen toisiamme? Miten tukea varhaista vuorovaikutusta lapsiimme ja kodin myönteistä ilmapiiriä?) Voimia ja lähde rohkeasti hakemaan apua.

Vierailija

No erotkaa vaikka sitten kun lapsi on 3, mut käykää sitä ennen joka kuukausi parisuhdeterapiassa ja katsokaa, että jos saatte parisuhteen paremmalle tolalle. Jos ette pääse julkiselle puolelle, niin 100 euroa kuussa terapeutille on _älyttömän_ pieni summa siihen verrattuna vaikka, että maksaisitte siltä ajalta kahden asunnon vuokraa tms.



Teillä ei ole yhtään mitään "pätevää" syytä rikkoa kotianne ja varsinkaan raskaassa pikkulapsivaiheessa, kun on hormonihuuruissa ja univelkaa ei kannata tehdä mitään päätöksiä.

Vierailija

mä rakastuin toiseen mieheen vuosia sitten, en aio tätä miehelleni turhaan kertoa, tämän toisen kanssa ei olla juuri nyt yhdessä enää (raskaus, vauva) ja hänellä on uusi suhde, mikään ei kuitenkaan ole palannut minun ja mieheni välillä ennalleen, en vaan enää rakasta enkä halua häntä, vauva saatiin alulle ihan väkisin yhdynnöillä, siis minä purin hammasta ja välillä jopa itkin, tiedän, ei olisi pitänyt tehdä koko vauvaa, mutta tuossa tuo nyt on ja ihana onkin enkä kadu hetkeäkään,



aloimme nukkua erillämme raskausaikana vasta, koska aiemmin ei ollut tilaa enkä saanut aikaiseksi sanoa miehelle että siirtyisin sohvalle nukkumaan yksin, nyt heti kun lisähuone valmistui yläkertaan muutin sinne ensin yksin ja nyt lasten kanssa, emme nukkuneet yhdessä silti sillä esikoinen nukkui välissä joka yö.



Voi mulla olla vaikka mikä masennuskin, mutta ei se tähän rakkauden hiipumiseen ja erohaluihin liity kun olen tosiaan jo monta vuotta halunnut lähteä, ja nyt vaikka tämä toinen mies on tavallaan pois kuvioista (sovimme että katsomme tilanteen uudestaan kun vauva on tullut), niin haluan silti lähteä, mutta en raaskisi hajoittaa perhettä ja muuttaa yksin noin pienen vauvan kanssa...



Mutta en tunne tätäkään omakseni, itken usein ja joka jumalan päivä mietin että tänäänkö lähtisin..mitä jos vaan paukauttaisin miehelle suoraan että mä haluan eron..en tiedä..

AP

Vierailija

ensinnäkin sinä teet itse päätöksesi, AV ei tee niitä puolestasi.



Toiseksi sinun ei tarvitse vain jäädä ja katkeroitua vaan voit ruveta työskentelemään suhteesi parantamiseksi.



Kolmanneksi melba on luultavasti oikeassa ja jos onnettomuus on korvien välissä niin se ei häviä eroamalla.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat