huolissani itsestäni -- raskaus ja masennus?

Vierailija

Olin jo päättänyt erota miehestäni, kun yllättäen huomasinkin olevani raskaana hänelle (vaikkei siihen pitänyt olla mahdollisuuksia). Päätin siis kuitenkin jatkaa ja yrittää.



Laskettu aikani on kuukauden päästä. Mieheni on kohdellut minua kuin ilmaa koko raskauden ajan: tuskin puhuu minulle mitään, eikä todellakaan koske jollei halua sitten seksiä. Mitään hellyyttä en ole saanut, ja kovasti olisin kaivannut.

Ystävätkään eivät ole pitäneet yhteyttä (paras ystäväni muutti toiselle puolelle maapalloa) ja koen olevani todella yksinäinen. En muista koskaan elämässäni olleeni näin surullinen ja yksinäinen. Miehen lähdettyä aamulla töihin (olen opiskelija), ja vietyäni esikoisen päivähoitoon purskahdan hillittömään itkuun ja itken pari tuntia. Sitten on pakko ryhdistäytyä ja tehdä päivän opiskelut. Illalla odotan, että mieheni nukahtaa ja menen vessaan itkemään.

Välillä haluaisin vain kuolla, mutta rakastan esikoistani niin, etten halua tehdä itselleni mitään.



Pelkään kovasti, että saan synnytyksen jälkeisen masennuksen, enkä selviä yksin. Haluaisin erota miehestäni nyt heti, mutta olen joutumassa perätilan takia sektioon enkä selviäisi yksin kotona vauvan ja esikoisen kanssa. Miten selviäisin taloudellisestikaan yksin, opiskelijaäitinä?

Kommentit (11)

Vierailija

mielestäni kuulostaa siltä , että sinulla on jo se masennus. itselläni "synnytyksen jälkeinen masennus" alkoi jo viikkoja ennen 2. lapsen syntymää.

älä vaan anna periksi, elät vaikka vain lasten vuoksi-olet niiden ainoa äiti, IKINÄ! vaikka nyt on vaikeaa, lapset ei onneksi muista aikoja ihan niin pienenä, joten ota asia puheeksi neuvolassa/sairaalassa/jollekin läheiselle ja pyydä apua!!!!!!!

laske raha-asiat uudelleen -meistä moni muukin pärjää pienillä rahoilla, parempi sekin kuin kitkuttaa henkisesti huonossa suhteessa. mielestäni.

Vierailija

Olen ollut yh noin kaksi vuotta(ennneku tapasin nykyisen) ja oli mulla TODELLA hankalia aikoja lapsen kanssa, mutta hengissä niistä on selvitty ja oli se helpompaa olla yksin,ku se että siinä oli se mies vieressä josta ei ollu mihinkään! t se joka on itkenyt pari tuntia

Vierailija

vaikka sulle tehtäis sektio, niin kyl sä silti selviät yksin, jos vaan saat esikoisen johki hoitoon. ei ne laita sua sairaalasta ennen kun voit sitä vauvaa hoitaa. eiks sulla tosiaan ois ketään? en jäis tommosen miehen luo, hoitaako se muka lapsia sitten? asutko missä päin niin voisi funtsia mitä palveluja kaupungissasi on.

Vierailija

Eikö se olisi sinulle sekä lapsillekin parempi, että eläisit yksin onnellisena, kun "ehjässä" perheessä onnettomana. Vaikka lapset ei sitä osaa ilmaista, niin kyllä he pian ymmärtävät, aistivat ja näkevät vanhemman pahan olon. Kirjoitan jo lapsista, sillä kyllä pahan olon tuoma stressi ja masennus vaikuttaa sinun kehoon, jossa pienokainen elää.



Raha on aina vaikea asia, mutta itse olen sitä mieltä, että olisin valmis lainaan tms. kunhan oma hyvinvointini äitinä pysyisi. Sinä olet ilmeisesti lastesi ainoa tukipilari elämässä? Pidä siis hyvää huolta myös itsestäsi. Mene ihmeessä puhumaan jollekin ammattilaiselle vaikka ennen eroa ja kysy hänen mielipidettä tuossa huoltajuus- asiassa.



Ota elämä rohkeasti omaan hallintaan ja lähde! Mene lastesi kanssa johonkin kivaan harrastukseen missä tapaat muita vanhempia (eikö esim. kirkoilla ole jotain lasten ja vanhempien ilmaisia puuhapäiviä?!), laita "etsitään ystävää" tai aluksi esim. sposti ystävää- palstalle ilmoitus ja rakenna hiljalleen sitä tukiverkostoa. Kaikki ei hetkessä tapahdu, mutta on se sen arvoista.



Paljon jaksamista sinulle ja ennen kaikkea voimia!

Vierailija

Sun vanhemmat? Miehen vanhemmat? Siskot, veljet, serkut? Ihan oikeasti pärjäät paremmin ilman miestäsi, jos häneltä ei kerran mitään tukea heru. Oletteko käyneet missään keskustelemassa?

Vierailija

Oon itkeny nyt pari tuntia, kun mies lähti TAAS viettää kivaa iltaa. Mun kanssa ei voi lähteä enää mihinkään. Mä olen niin loppu tähän elämään. En jaksa edes kirjottaa mikä vaivaa

Vierailija

siinä sulla oli vastaus: sisarukset ei pidä miehestä- eroat ja sit sisarukset on yhteydessä?joo, mä tiedän et toi kuulostaa helpolta...

diagnoosista sen verran, et Suomessa äiti saa olla TODELLA surkea äiti ennenkuin siltä lapsia otetaan/annetaan huoltajuus isälle tai muualle. edes narkeilta ei oteta lapsia pois, ikävä kyllä.

eikä masennus ole mikään maailmanloppu-siihenkin on lääkitystä. ja synnytyksen jälkeinen masennus on periaatteessa ohimenevä...

jos ja kun eron jälkeen lapset näkee sitte isäänsä, sulla on ikävä- siihenkään ei kuole.. pyri korjaamaan oma tilanteesi nyt. sun lapset on ansainnu onnellisen äidin, niiden isä ei oo se joka sitä pystyisi tekeen?!

Vierailija

Olen etääntynyt sisaruksistani, koska he eivät halua olla mieheni kanssa tekemisissä. Oma äitini taas on sairas ja alkoholi-ongelman kanssa painiva, ja isäni asuu kaukana uuden perheensä kanssa.

Miehen sukulaisista ei ainakaan ole mitään apua.



Kukaan ystävistä ei kysele kuulumisia (minulla pääasiassa sinkkuystäviä, joten raskaana oleva on jätetty nyt kaiken aktiviteetin ulkopuolelle) ja olen ollut ihan yksin koko raskauden ajan.



Yritän tosiaan elää vain lasten takia. Pelkään mennä psykologin puheille: entä jos minulla diagnosoidaan masennus ja mies saakin sitten lasten huoltajuuden? Rakastan esikoistani niin hurjasti, etten kestäisi sitä, että jos hän joutuisi isälleen. On jo vaikeata ajatella eron jälkeistä aikaa, jolloin hänen täytyy mennä joskus isänsä luokse ja en näe häntä joskus jopa useaan päivään. Vaikka en siis halua isä-suhdetta lapsiltani kieltää, mutta ikävä varmasti tulee.

Vierailija

Nyt keskityt vain itsesi ja lastesi huolenpitoon. Synnytät sen lapsen ja katsot, että paranet siitä sektiosta hyvin ja keräät voimia.

Mun mielestä sun ei nyt kannata mitään eroa tuohon lisätä vielä.

Kyllä sä kestät sen ukkos sen aikaa (jos ei ole väkivaltainen?) että saat kaikki asiat mallilleen ennen kuin lähdet mihinkään.

Vierailija

Tätä avioeroa olen siis jo pohtinut vuosia, ehkä alkaen esikoisen syntymästä, koska mieheni ei todellakaan halua osallistua lapsen tai kodin hoitoon, ja olen ollut todella uupunut tämän "ison lapsen" hoitamisesta. Jos olisi edes perussiisti, mutta kun sotkee ihan kauheasti(esim....kävi viime viikolla kirjastossakin ja levitti kaikki lainaamansa tavarat hallin lattialle -- siis vain kumosi kassista sellaiseksi läjäksi. En ymmärrä, miksei niitä voi pitää siellä kassissa, laittaa nättiin pinoon tai ehkä jopa lehtitelineeseen. Ihan vain esimerkiksi...)



Kävin yksin perheneuvojalla 2 vuotta sitten monta kertaa, mieheni ei suostunut lähtemään. Lupasi, että lukee parisuhdekirjoja, jos haen niitä kirjastosta. Hain, ei suostunut lukemaan, koska "ahdistaa nämä eräpäivät, voisitko ostaa nämä kirjat omaksi?" Ostin, ei suostu lukemaan, tunki ne vain kaappiin ja ilmoitti, ettei hänen tarvitse niitä lukea.

Olen jo 2 vuotta sanonut, ettemme pärjää emmekä selviä ilman ulkopuolista apua, ja jo 2 vuotta mies on luvannut hankkia meille hänelle kelpaavan terapeutin tms. Mutta tyhjiä lupauksia ne ovat.



On niin surullinen olo.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat