Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

kaksi vuotiaan prinsessan(ko) äiti

Vierailija

Hei!



Mieltäni on jo pitemmän aikaa askarruttanut seuraava asia: 2-vuotias tyttäremme on ainut lapsi ja iloinen sekä hurmaava tyyppi. Hän käy viikolla päiväkodissa, sillä olemme molemmat töissä. Tyttö on kuitenkin ollut aina erittäin temperamenttinen ja vaativa, jos näin voi sanoa. Meillä on kotona tiukat säännöt ja rajat, joita hän kyllä tottelee, mutta vaatii mieheltäni tai minulta arkipäivisin sekä viikonloppuisin rajattomasti huomiota. Toki tämän ymmärränkin, sillä onhan hänellä meitä ikävä ja vietämmekin kaiken vapaaajan hänen kanssaa, yhdessä tai erikseen. Koska tyttö on ainut lapsi, hän on myös tottunut, luonnollisesti, saamaan vanhemmiltaan kaiken huomion. Kuitenkin viimeisen muutaman kuukauden aikana tilanne on alkanut olla sellainen, että minä ja mieheni emme saisi enää puhua keskenämme esim. tullessamme kotiin, vaan kaikki huomio on oltava tytössä. Tämäkin on sinällään ymmärrettävää, mutta kysymykseni onkin, että mistä tiedän missä raja menee tuon huomion suhteen, eli missä vaiheessa voin hyvällä omalla tunnolla sanoa, että nyt äidin on esim. laitettava ruokaa, tai että nyt äiti ja isä puhuvat keskenään ja sinä teet jotain muuta? En haluaisi kasvattaa vahingossa pikku tyrannia, joka saa määrätä kuka esim. puhuu ja milloin tai muuta sellaista. Eli lähinnä että missä vaiheessa tuollaiset nk. 'henkiset' rajat pitäisi alkaa asettaa lapselle? Sehän on nimittäin selvää, että kun hänelle noin sanoo, siitä alkaa mekastus ja paha mieli....

Kommentit (1)

Vierailija

MInusta sinä itse jo vastasit omaan kysymykseesi: kun äiti laittaa ruokaa tai isi ja äiti haluaa jutella hetken kahden kesken, lapselle voi sanoa: ei nyt, nyt on "tätä", ja tämän jälkeen voit kertoa asiasi / olemme sinun kanssasi / leikimme sinun kanssasi tms.

Lapsenne ei hyväksy tätä, hän alkaa huutamaan .. ja saa tahtonsa periksi? Kuulostaa, että perheessänne on jo pieni, suloinen, ihana prinsessa-tyranni, jonka pillin mukaan aikuiset menevät. Ja jos eivät mene, hän alkaa huutamaan, temppuilemaan ja johan taas maailma pyörii hänen itsensä ympärillä.



Minulla nuorin lapsi on alle 2 v. Kun hän oli alle vuoden ikäinen,hänellä oli ihastuttava tapa huutaa autossa turvaistuimessaan. Se oli hyväntuulista mekastusta, mutta niin kovaäänistä, etten voinut jutella isomman lapsen kanssa mitään ja lopulta isompikin hermostui.. kun ei voinut jutella, ei kuunnella musiikkia, radioita, koska pieni karjuu koko ajan, kilometri toisensa jälkeen. Jos ajomatka kesti tunnin, hän mekasti sen tunnin.



Tuntui oikeasti pahalta komentaa alle vuoden ikäistä: nyt hiljaa! ei saa huutaa!



Mutta se tuotti tulosta. Muksu lopetti sen melskaamisen.



Jos alle 1 v ymmärtää puhetta, niin kyllä 2 vuotiaskin ymmärtää. Koko maailma ei voi pyöriä yhden ihmisen ympärillä, vaikka hän olisikin maailman ihanin ja ainoa lapsi, eikä kaikki muut ihmiset voi olla vain yhtä ihmistä varten ilman, että heillä olisi mitään muuta maailmassa..

Jos 2 v osaa vaatia kaiken huomion itselleen ja suuttua kun ei sitä saa, hän tekee sen minun mielestäni ns. tietoisesti. Hän haluaa jotain.. ja jos ei saa sitä hyvällä, vaatii sen isommalla mekkalalla.



Lapsen kasvaessa olette pulassa, jos ette laita stoppia tilanteeseen.

On aika lapselle ja on aikuisten aika toisilleen tai arjen askaereille.



Voitte vaikkapa sen ensimmäisen puoli tuntia päiväkodin jälkeen keskittyä tyttöönne ja sen jälkeen voisi olla aikoja ja hetkiä, jolloin lapsi on myös itsekseen / leikkii itsekseen ja aikuiset voivat olla hetken keskenään tai tehdä kotitöitä - ja lapsenhan voi tottakai ottaa myös mukaan kodin askareihin, ja korostan sanaa "ottaa MUKAAN". EI siis niin, että homma tehdään lapsen ehdoilla ja lapsen tahtiin ja häntä miellyttäen vaan aikuisen säännöillä ja lapsi on mukana, jos haluaa, niillä kyvyillä ja valmiuksilla mitä lapsella on ikätasoisesti.



Kiukkua ja uhmaa tulee ja niin pitääkin tulla. Kaikkea ei voi lapsen mielen mukaan tehdä. Aikuisen tehtävä on tuottaa lapselle pettymyksiä, ja aikuinen kestää lapsen uhman ja kiukun ja silti pysyä sanassaan eikä antaa periksi.

Uusimmat

Suosituimmat