puolison elatusvalvollisuudesta

Vierailija

asun avoliitossa kumppanini kanssa. olemme olleet viime syksystä asti eläneet pääasiassa vain toisen tuloilla toisen ollessa työttömänä ja erinäisistä seikoista johtuen työtön osapuoli ei ole vielä saanut työttömyyskorvausta. haimme sosiaalitoimesta ennaltaehkäisevää toimeentulotukea, mutta päätös oli kielteinen työssäkäyvän osapuolen tulojen vuoksi. sosiaalitoimi ei myöskään laskelmissan huomioi velkoja.



lisäksi asumismenojamme ei hyväksytä kokonaisuudessaan, sillä emme lain kirjaimen mukaan ole uusioperhe, vaikka kumppanini lapsi asuu meillä puolet kuukaudesta, mutta ei ole meillä kirjoila, vaan toisella vanhemmallaan.



täten siis meistä työssä käyvä osapuoli elättää koko kolmikon, vaikka ymmärtääkseni avopuolisolla ei ole elatusvelvollisuutta avopuolisoaan kohdaan. miten tulee siis menetellä, jos avopuoliso ilmoittaa, että yhteiset asumis- ja elämiskustannukset (siis ne menot, jotka sosiaalitoimisto hyväksyy peruselämiskustannuksiksi) tulee jakaa puoliksi eli toisinsanoen kieltäytyy elättämästä kumppaniaan?

Kommentit (1)

Vierailija

Avopuolisolla ei tosiaan ole velvollisuutta elättää kumppaniaan ja tämän lasta. Aviopuolisoilla sen sijaan on elatusvelvollisuus toisiaan kohtaan. Avopuolisoa ei pysty pakottamaan elättämään toisto avopuolisoa. Eri asia on, että ainakin joissakin sosiaalietuuksissa avopuolison tulot voidaan ottaa huomioon eikä yhdessä asumisen aikana asiaan vaikuta se, kieltäytyykö toinen osallistumasta elatukseen vai ei. Toki voi Kelasta vielä tiedustella, onko säännöksiin mitään poikkeuksia. Epäilen kyllä, että ratkaisuksi voi jäädä se, että täytyy asua erillään, jotta etuisuuksia voi saada.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat