Minkälaisesta PARISUHTEESTA haaveilet ja onko sinulla semmoinen parisuhde?

Vierailija

Itse elän parisuhteessa, jossa ei hirveää intohimoa enää ole. Haaveilisin semmoisesta, että mieheni rakastaisi minua, sillälailla tulenpalavasti (en osaa selittää) ja myös näyttäisi sen. Koskettaisi ohimennessään ja katsoisi niin että jalat menisi alta.. Semmoista yltiöromanttista rakastamista, mitä telkkarista näkee.

Tuttavaperheessä mis ja nainen näyttävät tunteensa, koskettelevat ja supattelevat. Minua joskus ällötti se touhu, mutta he oikeasti ovat semmoisia. Rakastavat toisiaan ja myös näyttävät sen. Huomasin että ällötykseni johtui juuri siitä, että sitä minäkin kaipaan!

Miten väljähtynyttä suhdetta voi elvyttää kiihkeäksi ja kukoistavaksi? Vinkkejä siskot!

Ja kertokaa samalla hieman miten teillä rakkaus näkyy ja kuuluu arkipäivässä!

Kommentit (9)

Vierailija

Mieheni sanoo joka päivä, että rakastaa minua. Hän katsoo minua palvovasti monta kertaa päivässä (vaikka en edes tajua miksi). Rakastelemme usein ja hän pitää aina huolen, että minä saan ensin. Mieheni pitää itsestään huolen, käy lenkillä, peseytyy ja säännöllisesti parturissa. Mieheni on hyvä keskustelukumppani ja käymme usein kahdestaan teatterissa, elokuvissa ym. Mieheni on komea, taitava työssään ja hyvä isä. Hän tuo silloin tällöin yllättäin kukkia. Hän ei käy koskaan baarissa, vaan joskus juo kotona tai kylässä tuttavaperheiden miesten kanssa.



En minä tuollaisesta miehestä osannut edes uneksia, enkä tiennyt vielä yhtään millainen hän on kun olin jo raskaana ensimmäistä kertaa. Ihan tuurilla sain upean miehen. Toki itsekin pidän häntä hyvänä, enkä ole nalkuttajatyyppiä.

Vierailija

Lapset saavat huomiota ja kotityöt ja ruoan laitot on tasan jaettu.

Ja että kummallakin on oma tilansa, ja aikuismaista vastuullisuutta, että osaa itse huolehtia vaatteistaan, nukkumisestaan, syömisestään ja hyvinvoinnistaan.



Sen päälle sitten ne kädestä pidot ja silmiin katsomiset.

Ne silmiin tuijottamiset ja hiplailut ja tulenpalava rakkaus ja sen osoittaminen ei ole nimittäin minkään arvoista, jos arki ei muuten toimi.

Vierailija

Kun tapasin mieheni, olimme molemmat aika nuoria ja etenkin lapsellisia. Meitä kiinnostivat vähän eri asiat, ja eka vuosi kului pääosin tapellessa, kun kumpikin puolusti oikeuksiaan ja halusi määrätä kaapin paikan. Rakkautta silti riitti, se ja intohimo vei ylitse ensimmäisen vuoden.



Kun alkuvaikeuksista päästiin, on suhteesta kehittynyt niin upea, etten olisi osannut edes kuvitella. Olemme kumppaneita ja rakastavaisia. Tunteet ovat voimakkaat vielä 10 v jälkeen, intohimoa on edelleen, hellyyttä koko ajan.



Tunnen, että mieheni arvostaa minua paitsi vaimona, myös ystävänä, äitinä ja ihmisenä. Samoin minä häntä. Arvomaailmamme ovat riittävän samanlaiset, ettei olla törmäyskurssilla kovin usein, ja riittävän erilaiset, jotta saamme aikaan mielenkiintoisia keskusteluita. Mies on älykäs ja hyvä keskustelija muutenkin, ja valmis analysoimaan mitä tahansa. Huumorintajumme sopivat myös yhteen.



Kiinnostuksenkohteemme ovat yhä aika erilaisia (harrastukset) mutta olemme oppineet antamaan toisillemme tilaa ja enemmän aikaa omille harrastuksille. Siinä helpottaa miehen työ, sillä opettajana hänellä on lyhyet päivät ja pitkät lomat.



Mies on mielestäni erinomainen isä ja osallistuu kotitöihin pyytämättä. Jos nyt jotain huonoa kaivaa, niin hän on hajamielinen (kaupasta tuo puolet asioista) eikä sillä lailla romanttinen, että toisi kukkia tms (sitä en tosin kaipaakaan; joskus hän kirjoittaa mulle lauluja, se riittää ;-).

Vierailija

jossa keskustelataisiin yleensäkin asioista.

Halittais aamuin illoin ja pusuteltais ohimennen kun siltä tuntuu.

Iltaisin oltais sohvalla sylikkäin ja katseltais yhdessä telkkaa ja sängyssä luettais vierekkäin omia kirjojamme. Välillä niistä voisi keskustella ja nauraa hersyvästi.



Joskus menisimme yhdessä jonnekin syömään ja kylästeleen, elokuviin jne.



Meillä nukutaan eri huoneissa kuorsauksen takia. Katsotaan eri huoneissa telkkua. Ei juuri koskaan jutella mistään. Mies ei lähde mun kans minnekään, sitä ei kiinnosta mikään yhdessä tekeminen. Halaa se päivittäin ja antaa pusun ja sanoo rakastavansa minua. Minä en osaa enää sanoa rakastavani häntä. =(

On tunne, että en vaan rakasta. Joskus kerran kesässä kun jotain tehdään yhdessä, grillataan ja istutaan yhdessä, tulee pieni tunne, että onpas kivaa ja on se ihan hyvä mies.



Muuten meillä onkin ihan eri elämät, mutta yhteinen lapsi.

Vierailija

Hyviä kysymyksiä, ja hyvä keskustelunaloitus, ap.



Haaveilen sellaisesta parisuhteesta että mies olisi pitkä, roteva ja komea, miehekäs ja hallitseva luonne, lisäksi hän olisi vielä älykäs ja taiteellinen. Jos nyt jonkun esimerkin mainitsen, niin näyttelijä Pentti Helin on sen tyyppinen mies. Uh huh. Ihannemieheni olisi myös turvallinen ja hyväsydäminen luonteeltaan. Keskustelisimme syvällisiä ja intohimoa riittäisi. Noh - in my dreams only... Todellisuus: mies on kyllä pitkä, roteva ja komea, turvallinen ja hyväsydäminen. Enemmän käytännöllinen kuin taiteellinen sielu. Käytännön arki sujuu tällaisen miehen kanssa hyvin. Hän on hyvä isä. Seksielämäänkin olen kohtalaisen tyytyväinen, ja ollaan hyviä ystäviä. 15 vuotta myötä- ja vastamäessä ollaan oltu...



Kaikkien kanssa se ei vaan ole sellaista "tulenpalavaa", ikävä kyllä. Jos ei mies ole sellainen luonne ja/tai kemiat eivät ole sellaiset. Esim. kyllä minä miestäni haluan, mutta ei hän koskaan ole multa ns. jalkoja alta vienyt (olen kokenut senkin tunteen kyllä)... Olen kuitenkin osaani tyytynyt ja ihan hyvin minulla on mielestäni kuitenkin elämässä käynyt. Paljon huonomminkin voisi olla. Elokuvat on elokuvia, ja ehkä joidenkin elämä on kuin elokuvaa. Mutta uskon että kaikissa parisuhteissa on omat ongelmansa pidemmän päälle.



Joka kuuseen kurkottaa... Itselläni on ns. jalat maassa -arvot: tärkeää on että arki sujuu, turvallisuus, toimeentulo, hyvä ystävyys. Meillä rakkaus on arkirakkautta, ei mitään tunteenpaloa. Se on sitä että jaetaan arki, jaetaan kaikki asiat, pieniä katseita arjen keskellä: onpa tuo mies hyvännäköinen...ymmärrystä, vikojen anteeksi antamista, käsi kädessä kävelyä... mielestäni rakkaus on sitä, että vaikka kumppani välillä ärsyttää ja ottaa päähän, niin silti häntä jaksaa katsella siinä vierellä :).



Millaista arkemme on? Meillä on sekä omat elämät - kokoajan ei tarvitse olla yhdessä - että myös yhteisiä tekemisiä, fiiliksen mukaan. Kieltämättä tuntuu, että jotain puuttuu. Että mies on "kiva kaveri" mutta ei se "unelmien mies"... Olen hänestä kiitollinen ja luultavasti en koskaan sitä "unelmien miestä" löytäisikään. Ongelma taitaa siis olla vain omassa riman korkeudessani!

Vierailija

arki sjuisi hyvin kaikkinensa, mutta tuo tulenpalava rakkaus kuuluisi siihen arkeen nimenomaan!

Meilläkin on aika tuollaista kuin kolmonen kuvaili, paitsi ettei meillä mies kerro päivittäin rakastavansa. Enkä minäkään kun en saa vastakaikua siihen.

Toisaalta tiedän, että mieheni rakastaa minua ja lapsia, on sen sanonut monta kertaa enkä sitä epäilekään. Mutta...

t. rakkautta janoava ap

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat