Minusta " uusavuttomuus" on täysin ymmärrettävää.

Seuraa 
Liittynyt17.9.2015

Tai miksi sitä ensimmäisen lapsensa kanssa tumpeloivaa ja hössäävää äitiä sitten haluaakin haukkua, uusavuttomaksi vai miksi...



Sen sijaan en ymmärrä sitä ymmärtämättömyyttä ja ennen kaikkea huono muistia, josta kärsivät ne ännän lapsen äidit, jotka täällä tuota tietämättömyyttä päivittelevät.



Mistäpä nykyajan äidillä olisi entuudestaan sitä vastasyntyneiden hoitokokemusta! Tunnen muutaman ammattilastenhoitajankin, jotka kertovat, että oman lapsen synnyttyä sitä oli pitkään aika hoomoilasena: vastasyntyneitä kun ei yleensä näe/pääse hoitamaan, varsinkaan 24 h vuorokaudessa, noin työn puolesta.



Tietenkin ne ns. tyhmät kysymykset joskus huvittavat, mutta koettakaapas muistella vaan ihan itseänne ekan lapsenne kanssa.



Kevennykseksi voisitte vaikka panna käden sinne sydänalaan ja tunnustaa jonkun oman hullutuksenne.



Itse muistan häpeän puna poskillani, että olin ihan hukassa esikoiseni nuhan kanssa. Olin - pöljä mikä pöljä - lukenut neuvolasta saamaani Meille tulee vauva -lärpyskää kuin piru raamattua. Siellä sanotaan, että " Nuha ja nenän tukkoisuus on vauvaikäisille ongelmallinen. Vastasyntyneen kieli on suhteellisen suuri ja sulkee suun ja kun nenä nuhan ansiosta tukkeutuu, on vauvan hengittäminen vaikeaa" . Minähän tulkitsin sen hätäpäissäni niin, että vauva meinaa juuri tukehtua! Neuvolaterkkarinikin oli vastavalmistunut ja lapseton, eikä ymmärtänyt kaiketi ollenkaan, että joku VOI olla tuollaisesta huolissaan. Kun vihdoin ymmärsi, niin nauroi ja sanoi, että hei, ei se vauva tukehdu, mutta syöminen voi olla hiukan vaikeeta! Krhm...

Kommentit (11)

Vierailija

ite aijon kyllä vastaedes jättää ne kysymykset täällä kysymättä, kun niihin saa aina paskaa vastaukseksi.

kiitos kumminkin niille harvoille, jotka viittii vastata asiallisesti.

Vierailija

ovat lähes poikkeuksetta aina älyllisiä ja humoristisella tavalla vaikeuksiin suhtautuvia, luen aina mitä hän on kirjoittanut, joten nämä " en mäkää tyhmii täällä kysele" voi jättää ihan omaan arvoonsa.



Tsemppiä Xandris ja jatka samaan tapaan!

Vierailija

kun kaikesta pitää kysyä toisilta ihmisiltä ja nimenomaan tuntemattomilta " nimettömänä" ? Kuinka moni näistä älypäistä, jotka täällä kyselevät " miten kananmunasta saa löysän, kun olen jo 20 minuuttia sitä keittänyt" kehtaavat kysyä naamatusten joltakulta näitä kysymyksiä?

Ja miksi kaikki odottavat suuren messiaan aukaisevan sanaisen arkkunsa täällä tai esim.chat-palstalla ja voivat sitten sokeasti totella näitä neuvoja? Mihin on hävinnyt ihmisten oma-aloitteellisuus? Jos osaa esim.tänne palstalle kirjoittaa, niin eikö luulisi löytävän moneen ongelmaansa vastauksen itse hakemalla netistä tai jopa kirjastosta?

Vierailija

Minä ainakin raskausaikana luin miljoonia vauva-kirjoja, lehtiä ja muuta tietoutta. Hankin siis itse tietoa monista lähteistä, vertailin ja käytin tervettä järkeäni. Esikoinen syntyi ja heitin kirjaviisauden romukoppaan. Ollaan pärjätty hyvin ja kehitytty normaalisti ilman mitään neuvoja ulkopuolisilta... ainakaan näiltä palstojen " ammatti-ihmisiltä" ei ole tarvinnut neuvoja kysellä. Sairauden sattuessa ollaan menty lääkäriin (tai hoidettu itse) ja kaikki oikea tieto esim. imetyksestä hyödynnetty.



Ei se lapsen hoito vaadi mitään alan koulutusta, vaan sitä luottamusta itseensä ja vauvan kuuntelemista eli onko sillä lapsella nälkä vai vaippa märkän vai onko kyse jostakin muusta asiasta.



-ei uusavuton ensimmäisen lapsen äiti-

Vierailija

Vierailija:

Lainaus:


Minä ainakin raskausaikana luin miljoonia vauva-kirjoja, lehtiä ja muuta tietoutta. Hankin siis itse tietoa monista lähteistä, vertailin ja käytin tervettä järkeäni. Esikoinen syntyi ja heitin kirjaviisauden romukoppaan. Ollaan pärjätty hyvin ja kehitytty normaalisti ilman mitään neuvoja ulkopuolisilta... ainakaan näiltä palstojen " ammatti-ihmisiltä" ei ole tarvinnut neuvoja kysellä. Sairauden sattuessa ollaan menty lääkäriin (tai hoidettu itse) ja kaikki oikea tieto esim. imetyksestä hyödynnetty.



Ei se lapsen hoito vaadi mitään alan koulutusta, vaan sitä luottamusta itseensä ja vauvan kuuntelemista eli onko sillä lapsella nälkä vai vaippa märkän vai onko kyse jostakin muusta asiasta.



-ei uusavuton ensimmäisen lapsen äiti-




Eli omassa esimerkissäni kuvittelin ties mitä vauvojen erityisistä piirteistä, eikä neuvolankaan neuvoista ollut apua. Mitä olisin oikeasti tarvinnut, olisi ollut juuri semmoista kokeneen äidin neuvoa vauvan flunssan hoidosta - ja semmoisten ns. tyhmien kysymysten kyselyyn tämä palsta on aivan erinomainen.

Tietenkin se on niin, että esim. netistä löytyy faktatietoa, samoin neuvolaan voi soittaa, mutta jos kyse on epämääräisestä vauvanhoidon kysymyksestä, niin helpoiten sen hoito-opastuksen sekä ennen kaikkea niitä muiden äitien noppeja ja kokemuksia saa täältä.

Myönnän, että itseänikin kismittää välillä, kun täällä kysellään semmoisia faktoja, jotka helpoiten löytäisi ihan vaan googlea käyttämällä (siis nimenomaan faktoja, ei kokemuksia). Mutta niihin ei onneksi tarvitse vastata, jos ei kiinnosta. Ja oikeastikin on aika paljon ihmisiä, jotka eivät OSAA hakea tietoa verkosta. Tai ovat muotoilleet kysymyksensä kömpelösti ja oikeasti hakevat vain kohtalontovereita tai haluavat kirjottaa jotakin saadakseen kontakteja muihin äiteihin.

Sillä tämä palsta on monelle ainoa aikuiskontaktien saamismahdollisuus päivän aikana, niin karulta kuin se kuulostaakin.





Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat