Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Joulu ja appivanhemmat

Vierailija

Voi itku nyt jo alkoi stressi siitä joulusta kun tietää että täytyy viettää joulua appivanhempien kanssa, KÄÄK!!. Joku voi nyt miettiä että eihän se kamalaa voi olla, mutta kyllä on. Minä itse olen jouluihminen, ja heille se joulu on pakkopulla juttu. Haluaisin niin että lapsemme saa kivan vaikutelman joulusta. Ei kai voi asialle mittään. En oo varmaan ainut jolla tälläset fiilikset. Ollaan niin eri maailmolta ja muutenkin arvomaailma erilainen. Ei tulla yhtään toimeen:(((

Sivut

Kommentit (36)

Vierailija

Meillä tosin anoppi mässäilee meillä MINUN jouluruokiani! Kutsuu itsensä, appiukon ja miehen aikamiespoikaveljen meille joka hemmetin joulu:(((.



Olemme aina viettäneet joulua omien vanhempieni kanssa ja miehenikin tykkää tästä järjestelystä. Teemme ja hankimme äitini kanssa ruoat puoliksi ja syömme ja jaamme lahjat yhdessä.



Mutta, appi ja miehen veli menettelisivät, mutta anoppi on niin rasittava tapaus... huh, joulumieltä vaan kaikille...



Anoppi on kukkakaupassa töissä ja joulunaika on sillä alalla suhteellisen kiireistä. Anoppi ei ehdi siis laittaa joulua kotonaan ollenkaan, joten tulevat AINA meille! Ja ihmettelijöille, ei siinä ole paljon nokan koputtamista meikäläisellä, kai niille on ovi avattava kun siellä takana kolkuttelevat...

Vierailija

Vierailija:

Lainaus:


Meillä tosin anoppi mässäilee meillä MINUN jouluruokiani! Kutsuu itsensä, appiukon ja miehen aikamiespoikaveljen meille joka hemmetin joulu:(((.



Olemme aina viettäneet joulua omien vanhempieni kanssa ja miehenikin tykkää tästä järjestelystä. Teemme ja hankimme äitini kanssa ruoat puoliksi ja syömme ja jaamme lahjat yhdessä.



Mutta, appi ja miehen veli menettelisivät, mutta anoppi on niin rasittava tapaus... huh, joulumieltä vaan kaikille...



Anoppi on kukkakaupassa töissä ja joulunaika on sillä alalla suhteellisen kiireistä. Anoppi ei ehdi siis laittaa joulua kotonaan ollenkaan, joten tulevat AINA meille! Ja ihmettelijöille, ei siinä ole paljon nokan koputtamista meikäläisellä, kai niille on ovi avattava kun siellä takana kolkuttelevat...




Kuule kerro anopille että ette ole kotona!Sano että menette

sinun äitisi luokse aattona.Tuskin tulee tarkistamaan teidän pihalle

oletteko kotona vai ette.

Ja voittehan te piipahtaakin äidilläsi ja tulette sitten ajoissa

kotiin aattoiltaa viettämään.Meilläkin anoppi kutsui itse itsensä muutama vuosi sitten (+appiukon ja oman tyttärensä perheineen)

meille.Kaiken kukkuraksi meillä oli 3kk ikäinen vauva

ja en olisi jaksanut passata ketään.Kerroin sitten että aiomme

mennä illalla äitini luokse,joten eivät voineet olla kovinkaan kauan.

Kannattaa vaikka sitten valehdella päin naamaa jos et suoraan

kehtaa sanoa.Ihmiset ovat joskus todella röyhkeitä.

Vierailija

Ap saa monelta ohjeeksi viettää joulu ihan oman perheen kesken. Mutta sen ratkaisun tiellä saattaa olla monta estettä. Mies haluaa viettää joulunsa ehkä lapsuudenkodissaan, ja vaikka anoppi ei olisikaan jouluihminen, ei se ehkä tarkoita, että hän ei vietä joulua. Oma äitini on kyseisen kaltainen ihminen, jolle kaikki jouluvalmistelut ym. ovat yhtä helvettiä, mutta mistään hinnasta hän ei suostuisi, että en lapsineni kävisi heillä aattona syömässä. Inhoan joulua siksi, mutta inhoan myös tapella jouluna oman äitini kanssa tästä asiasta. Joten olen päättänyt, että viisaampi (=minä) annan myöten. Läheiset ihmissuhteet ovat riippuvaisia niin monesta seikasta, että ulkopuolisen on täysin turha antaa helppoja ratkaisuja. Jotain voi ehdottaa, mutta ei huutomerkin kanssa, kai.

Vierailija

sitten päätettin, että kotona on lasten kanssa helpompaa ja kivempaa. Nyt isovanhemmat vuoro jouluin meillä. Ja hieman nyyttäri periaate. Teen toki suurimmat jouluruoat, mutta ei meille tyhjinkäsin kukaan tule;))

Vierailija

Kyllä meillä miehelleni oli rankkaa, etten halunnut olla hänen sukunsa kanssa jouluisin. Ei hänkään halunnut minun sukuni seuraa ;-). Kokeilimme siis kumminkin päin. Olemme tyytyväisiä nyt kumpikin oman joulumme kanssa.

Ja jokainen on vastuussa itse itsestään. Äitisi vastuussa omasta olostaan, samoin sinä. Jos muutosta haluaa, itsestään se pitää aloittaa :-).

Vierailija

Minäkään en tule anoppini kanssa toimeen. Yksi joulu mentiin sinne, kun anoppi oli joulun alla loukannut minua todella pahasti. Koko joulu oli pilalla kun pelkäsin menemistä. Silloin anoppi vaan nuoleskeli ja oli niin kaveria. Miehen takia menin, mutta kun hän on huomannut kuinka paha olo mulla on ajatuksestakin olla jolu siellä, hän ei enää halua että menemme.



Anoppi on tästä ollut tietysti raivoissaan, mutta olkoon. Mitäs on sellainen ilkeä vanha nainen.

Vierailija

seurusteluaikana olemme viettäneet joulut heidän kanssaan ja kerran äitinin luona (asuu 500 km:n päässä)

Joulut anoppilassa ei ole mitenkään lämminhenkisiä, minusta:)

Muuttaessamme noin kilometrin päähän anoppilasta ja ollessani tuolloin raskaana kutsuime heidät meille syömään. Seuraavan vuoden olimme äitini luona ja sitten olimme vain keskenämme kun toinen lapsi oli viikon ikäinen ja tästäkin miehen sisko suuttui ihan hirveästi ja anoppi itkseskeli kun olimme niin kauheita. Tämän jälkeen olemme olleet keskenämme ja tehneet joulusta juuri semmoisen kuin me haluamme, onnekseni mieheni on samaa mieltä kanssani. Olisi todella raskasta hänen kanssaan asiasta riidellä. Voimia teille asian kanssa pähkäilevät, tiedän kuinka vaikeaa on joskus auttaa miestään katkaisemaan napanuuoraa äitiinsä!

Vierailija

Meidän perhe joutuu viettämään joulua anopin kera. Siis mieheni äiti asuu yksin ja mielestäni roikkuu mukanamme. Itse olen tottunut jouluihin oman perheen kesken, mies tottunut sukulaisten kera.

Minä vaan en kestä tuota anoppia erinäisistä syistä joita en jaksa alkaa luetella.



Erään suuren riidan aikana (jolloin olin evakossa kuukauden vanhan esikoiseni kanssa vanhempieni luona), jonka anoppi ja mies saivat aikaan (mies ei puolustanut omaa perhettään vaan myötäili että " mutsi on oikeassa, ehkä sun pitäisi ajatella niinkuin mutsi, mutsi kuuluu meidän perheeseen....jne, jne" ), Huusin vihdoin ja viimein oman pahan oloni pois: Haista ja sitä rataa. Soitin anopille joka rukoili mm. ylhäältä anteeksi antoa ja lupasi parantaa tapojansa (ja p...) ja myönsi mm. sen etten ole huono äiti(voi herran tähden, kuukauden vanhan lapsen tuore äiti on huono äiti, sillä pelästyin, että hän kaatuu lapseni kanssa kävellessään. Hänellä on toinen jalka 5 senttiä lyhyempi ja välillä menee sananmukaisesti seiniä pitkin.), en ole mieheni riippakivi (kun en mene töihin kun lapsi on 9kk vaan aion olla 2v. kotona. Anoppi itse meni töihin mieheni ollessa 2v.) ja kaikkea niitä muitakin syytöksiä, jotka aiheuttivat tämän koko sodan. Mies ei tullut vastaan vaan seisoi äitinsä rinnalla. Anoppi soitti miehelleni ja motkotti hänelle, että perheen vieressä pitää pysyä ja puolustaa aina! Sitten vasta mies otti häntä koipien välissä yhteyttä minuun. No tästä kaikesta seurasi maidonloppuminen ja hirveät itkut ja mieheen luottamus osittain katosi, samoin Suuri Lempi.



Vieläkin on riitoja tyyliin joka kuukausi tästä anopista kun miehen tehtävänä on suojella ja puolustella häntä kaikin tavoin... (" Sinun äitisi on nähnyt lapsemme kaksi kertaa enemmän kuin oma äitini, nyt mutsi pahastui kun kerroit että sun äitis oli meillä yks kerta yötä, mä soitan äidilleni (lähes joka päivä)..." ) Riidat on suukopua enää, mutta turruttaa silti. Jos mies hellittäisi hieman otettaan niin mitäköhän tapahtuisi. Ei meidän asiat kuulu anopille, ei hänen hyväksyntää tarvitse joka asiaan... Anopin mielestä meidän ei kannata alkaa rakentamaan, meidän ei kannata ostaa säästämillämme rahoilla uutta sohvaa, ei kannata muuttaa miehen työpaikan lähelle(lue:kauemmas hänestä), minun pitäisi olla kaupan tiskillä töissä(koulutukseni ei ole sitä varten), Mieheni on jumala ja hänen tilipussinsa sisältö pitää kuuluttaa kaikille(siis normaali palkka), Hän on nähnyt suurta vaivaa kun aikanaa pisti pojan käymään koulun läpi ja sai hyvän työpaikan(mieheni mukaan se on minun ansiota, minä pakotin hänet öisin lukemaan tentteihin ja kannustin jatkamaan, muuten olisi jättänyt koko leikin, hänen äitinsä oli vain pistänyt hänet tuohon kyseiseen kouluun. Harmi ettei mies koskaan sitä sano ääneen kun anoppi kehuu itseään, yleensä kerran kuussa kun nähdään ja töissä tuo sama virsi on varmasti tukehduttanut hänen työkaverinsa...). Eli ymmärtääkö kukaan kuinka surkeaksi, harmaaksi kotihiireksi tunnen itseni? Arvoton? Minä olen ylpeä lapsistani! Kuka on ylpeä minusta? Kuka tukee minua? Mieheni on vain osaksi minun ja " minun" perheeni. Omat vanhempani ovat tukenani.





No kuitenkin...Loppujen lopuksi, siis sen suuren riidan päätteeksi sain myös itselleni sellaisen myönnytyksen, että jokaisen lapsen ensimmäinen joulu on meidän perheen keskeinen, jonne anoppi ei pääse. Eli nyt meillä on kaksi lasta ja tämä joulu on meidän perheen. Mies miettii koko ajan mitä äitinsä tekee ja kuinka paha olo sillä on kun ei pääse meidän kanssa vaan on sukulaisten kanssa... Mä en jaksa edes miettiä muuta kuin että tästä joulusta tulee taas painajainen... mies on naama norsunvitulla ja soittelee äidilleen pitkin iltaa (niin oli esikoisen joulu), ja puhui vaan että huomenna mennään sitten mummilla käymään. Eli odotti vain sitä, että nähtäisiin anoppi.



Eli kenellä sitten onkaan ihana joulu niin nauttikaa siitä. Minä toivon joululahjaksi monta ihanaa joulua ilman anoppia ja nyt pian alan toivomaan sitä myös ilman miestäni (en halua eroa muuta kuin anopista ja miehen äiti-riippuvuudesta). Tai sitten haluan miehen joka on perhettään varten siis omaa perhettään.



Kiitos jos jaksoit lukea, minua helpotti hieman kun sain purkautua.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat