Kämppisavioliitto, lopun elämääkö?

Vierailija

Onko muita samassa tilanteessa?

Olemme olleet miehen kanssa yhdessä 10v. Aviovuosia takana 6v. Lapsia kaksi. Mies ei ole väkivaltainen tai juoppo. Ongelma on se, että tulemme toimeen, mutta lämpimiä tunteita ei ole. Hoidamme lapset yhdessä, suunnittelemme taloutta koskevat asiat sovussa, jne. mutta seksi ym. koskettaminen on vastenmielistä. Lähinnä minun puoleltani. Mies on sitä mieltä, että tilanne voi jatkua vaikka hamaan loppuun asti näin. Minun mielestäni elämä on liian lyhyt " kämppisavioliittoon" . Olemme yli 30v, tapasimme kun olimme 20v. Mielestäni 20v ei ole valmis valitsemaan elämän kestävää kumppania. Sukulaiset ja ystävät eivät ymmärtäisi eroa, koska näkyvää syytä (väkivalta, alkoholi tms. ) ei ole. Olisin vaikka valmis eroamaan, mutta onko tarpeeksi syytä rikkoa perhe? Taloudellisesti tulisin toimeen lasten " päähuoltajana" .

En kaipaa moraalisaarnoja vaan toisten samassa veneessä olevien / olleiden mielipiteitä. Tänä päivänä kun ei kertakaikkiaan voi sanoa olevansa valintaansa tyytymätön ilman selkeää syytä!

Sivut

Kommentit (197)

Vierailija

Isässä ei mollut mitään vikaa, mutta h' n oli " tylsä" . Halusin muuttaa isäni luo, kun olin yhdeksän. Äiti ei suostunut.



Kun olin kolmentoista isäni lupasi, että jos äiti ei anna minun muuttaa isälleni, asia viedään oikeuteen. Äiti ei suostunut, mutta kun juttua alettiin valmistella, antoi hän periksi, kun ymmärsi, että olisi hävinnyt jutun.

Sitten hän haukkui meidät, että me pilaamme HÄNEN elämänsä!



Siitä lähtien olen tarkastellut äiti kriittisesti ja huomannut, että hän on alunalkaenkin ollut hyvin itsekäs. Ensin oli pakko saada mies, sitten lapsi. Sitten kun kaikki ei enää tullutkaan hopealusikalla suoraan suuhun, niin piti ottaa ero.



Äidille tulee yksinäinen vanhuus, sillä minä olen hänen ainoa lapsensa, ja tuskin olen käytettävissä, kun hän tarvitsee apua. Olkoon nyt vielä onnellinen niin kauan kun sitä kestää.

Vierailija

on taas nostettu esiin!



Itselläni on se vaihe nyt, että olen pohtinut näitä asioita todella syvällisesti yksin ja muiden kanssa ja tullut seuraavaan tulokseen:



- toisen kosketus ällöttää aina vain enemmän ja enemmän

- meillä ei ole mitään yhteistä paitsi lapset

- minulla ei ole mitään haluja mihinkään pariterapiaan kun jo samaan ruokapöydän ääreenkin istuminen ahdistaa



meidän kämppisavioliitto on lähestymässä loppuaan, en usko, että ero on enää vältettävissä.



Onko täällä palstailemassa ketään ammattilaista, joka vielä olisi sitä mieltä, että löytyisi eväitä jatkaa?



Ap

Vierailija

samanlaisia fiiliksiä olen huomannut myös kuin nro 10, eli kun mies on matkoilla tai illan poissa, niin olen heti paljon energisempi ja positiivisempi. Mutta en ole tosiaan varma, että se olotila jatkuisi, jos eroaisimme lopullisesti. Ääh... en tiedä.. toisina päivinä olen sitä mieltä, että en missään nimessä eroa näin vakaasta ja turvallisesta liitosta ja toisina päivinä masennun, kun ajattelen, että tätä tämä sitten on, ainoa elämäni! Ehkä nro 5 on oikeassa, pitäisi hakea ulkopuolista apua, esim. parisuhdeterapiasta tms.

Kadehdin oikeasti naisia, jotka ovat tasaiseen perhe-elämäänsä tyytyväisiä ja rakastavat miehiänsä. Minä en enää edes muista olinko suhteemme alussa rakastunut vai vain nuoren naisen innolla ihastunut. Tuntuu vain, ettei mitään yhteistä tänä päivänä enää ole. ( Pitkään aikaan ollutkaan ). Mutta oikeassa olette - jotain tarttis tehrä!

Vierailija

meillä yhteiselämää takana jo 15 vuotta. lapsi jo iso. tunnen ja tiedän ettei mieheni rakasta minua. tuskin on koskaan rakastanutkaan. monta vuotta luulin ettei sehaittaa. olen hänelle hyvä ja kaikki sujuu. vaan eipä suju enää. en ymmärrä kuinka olen voinut elää nää vuodet näin. esim. meillä ei yhteistä tiliä, vaan mies siirtää muutaman satasen kuukaudessa " ruokarahaa" mun tilille, ja se ei todellakaan riitä. mulla on tulot noin 1/5 hänen tuloistaan. joudun etsimään vaatteeni kirpparilta ja kaikkina viikkoina en pysty autoani tankkaamaan.



tällaiset vääryydet painaa nyt paljon enemmän kuin se, että olisi turvattu loppuelämä. luulen ettei mieheni koskaan pysty aidosti ketään rakastamaankaan, on niin täynnä itseään ja omaa erinomaisuuttaan. mulla alkaa olla tunne, että oon täysin poljettu.



mitäs tästä ootte mieltä? ja tämä tarina on tosi

Vierailija

valitus alkaa heti aamusta, kun mies avaa koneen.

Minä haluaisin leikkiä yhdessä lapsen kanssa, siis kaikki kolmistaan, mies taas räplätä konettaan.

Miestä ei ulkoilu innosta, minä taas tykkäisin ulkoilla koko perheen voimin.



Meillä ei ole mitään yhteistä harrastusta, jos ei telkkarin katselua oteta mukaan. Mies on nörtti, minä taas semmonen aktiivinen, ulkoilija, jumppaaja tyyppi.



Viime kesänäkin miehen lomat meni kinatessa, kun oltiin liikaa yhdessä.



Hyppisin kattoon riemusta, jos mies lähtisi vaikka viikoksi reissuun. Vaan ei lähde.

Seksiä ei ole, ei ole ollut pahemmin kolmeen vuoteen. Tai no pari kertaa innostuttiin toissa kesänä, että saatiin lapsi alulle, mutta sen jälkeen kertoja taitaa olla 5. (lapsi 10 kk)



Kuulostaakohan tämä ihan kauhealta? Kämppis-avioliitto, jossa kämppikset eivät edes tule toimeen keskenään.

Pitäisi kai vaan repäistä ja erota.

Vierailija

Mutta itsellä ikää vasta 24! Se, että valitsitte toisenne nuorena ei vaikuta yhtään mihinkään. Mutta piristystä suhteenne kaipaa kyllä. Kyllä meilläkin oli tuollaista pari vuotta. Mutta suhteen eteen on tehtävä työtä. Tämä ei ole moralisointia vaan oman kantapään kautta opittua! Sitä liekkiä pitää puhaltaa vähän että se leimahtaa taas, se on mahdollista (siis jos se yleensäkään on koskaan palanut?) Ulkopuolisen avun hakeminenkaan ei ole pahitteeksi. Jos ei siinä voita niin ei häviäkään. Älähän luovuta vielä! Taitaa olla kyseessä se vastamäki minkä jälkeen voisi odottaa myötäinen jos vaan taistelette yhdessä mäen päälle.

Vierailija

Mitään taikasauvaa ei ole, vaikka sitä olen itsekin toivonut. Työllä sitä parisuhdetta hoidetaan. Pitää järjestää niitä tilanteita missä muistaa itsensä ja miehen romanttisen ja kiihkeän puolen. Joku tuossa sanoi, että sitä vieraantuu ilman seksiä. Siitäkin on kokemusta. Vaikka tuntuisi ettei sytytä, kannattaa yrittää pitää läheisyyttä yllä. Se pitää ainakin yhteydet auki. Parisuhdeleirejä, terapiaa. Itseasiassa on olemassa kursseja juuri tähän ongelmaan! Niitä emme vielä ole itse kokeilleen, mutta kaikki kursseilla käyneet ovat kehuneet saaneensa ainakin jonkinlaista apua.

Vierailija

vaikka naimisissa ei olla eikä ole lapsia. Yhdessä ollaan oltu 3 vuotta, joista 2 avoliitossa.



Alunperinkään ei ollut intohimoa, mutta nyt viimeiset kaksi vuotta ovat olleet todella kuivia. Yhteisiä kiinnostuksen kohteita ei tunnu löytyvän millään, kumpikin lähes inhoaa toisen harrastuksia. Tuntuu vain niin paljon helpommalta jäädä kuin lähteä, varsinkin kun " todellisia" ongelmia ei ole. Miehen mielestä suhde on ok ja minä vain aiheutan kaikki riidat.



En uskalla lähteä, kun pelkään yksin jäämistä, sitä etten enää löydä vierelleni ketään.

Vierailija

Muistele, mihin miehessäsi alunperin rakastuit ja miksi

hän rakastui sinuun?



Tee lista miehen hyvistä ja ei niin hyvistä puolista. Yritä

löytää yhtä paljon tai mieluummin enemmän hyviä puolia!

Miehesi voi tehdä saman.



Kirjoita miehellesi kirje, jossa kerrot mitä ajattelet ja tunnet.

Joskus kirjoittaminen jäsentää ja kypsyttää ajatuksia.



Varo nälvimistä/ivailemista/halveksimista/nalkuttamista!

Jos miehesi tekee em. asioita, niin puutu siihen heti.

Epäkunnioittava käytös toista kohtaa tuhoaa parisuhteen

nopeasti.



Ottakaa loma kahdestaan lapsista ja arjesta. Vain sinä ja

miehesi, kuohuviiniä/samppanjaa, mansikoita ja kermavaahtoa...

Ymmärrät pointin. :)



Piristystä puuduttavaan seksielämään voi hakea myös

alan liikkeistä. Oletko jo kokeillut erilaisia hierontaöljyjä

ja tuoksuja? Seksikkäät alusasut, fantasiajutut yms.

voivat myös piristää. Helposti 10 v:n liitossa kangistuu

kaavoihin. Nosto-pisto-ravistus innostaa harvoin pidemmän

päälle, ainakaan naista.



Etsikää ammattiapua. Esim. kunnilta ja kirkonkin kautta löytyy.

Sivut

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat