Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Oliko autistisella lapsellanne taantumavaihe?

Seuraa 
Liittynyt17.9.2015

Olen pähkinyt tässä, missä vaiheessa autistisen lapsen taantuma tapahtuu ja miten rajuna se ilmenee.



Olen lukenut kyllä, että yleensä autismin oireet ovat näkyvissä jo alle parivuotiaana, asiantuntijoille aikaisemminkin. Mutta juuri luin amerikkalaissaitilta, että noin parillakymmenellä prosentilla autisti-lapsista on taantumavaihe, jolloin jo omaksuttuja taitoja katoaa.



Toissapäiväisessä Prisman dokumentissa (minusta erinomainen sellainen, mitä mieltä muut olette?) kerrottiin sellaisestakin pojasta, joka " hävitti" puhekykynsä vasta noin kuusivuotiaana.



Se pelottaa. Kolmivuotiaani on menossa vasta osastotutkimuksiin, mutta jo nyt tiedämme hänellä olevan jonkin tasoisia vuorovaikutustaito-ongelmia. Mitä ja minkäasteisia selviää vasta syksyllä. Mutta nyt hänellä on parisen viikkoa ollut tosi kovia kiukkupuuskia. Suuttuu ihan mistä tahansa, läimäyttelee muita, jos nämä ovat eri mieltä hänen kanssaan tai kieltävät häntä jne. TAVALLAAN ihan normaalia uhmaikäisellekin, mutta autistilasten vanhemmat ymmärtävät varmaan, mitä tarkoitan.



Sivut

Kommentit (20)

Vierailija

Meillä siis 5-vuotias autistipoika. Selvä taantuma oli parivuotiaana pikkusiskon syntyessä. Siihen asti oli mielestämme ihan tavallinen lapsi (esikoinen). Tällä kokemuksella olisi varmaan kyllä bongaillut joitakin piirteitä aikaisemminkin. Poika alkoi aikaisin puhumaan, pääasiassa kaikupuhetta mutta myös kolmesanaisia lauseita. Parivuotiaana puhe alkoi jäädä pois ja muuttua epäselvemmäksi. Pitkään ajattelin että taantuma oli vain pojan reaktiota pikkusiskon syntymään ja rupesin epäilemään muuta vasta monta kuukautta myöhemmin. Autismidiagnoosin poika sai 3,5-vuotiaana.



Muistan joskus lukeneeni 11-vuotiaasta autistipojasta joka pienenä puhui, mutta nyt käytössä oli kommunikaattori. Tuolloin puhumisen loppuminen oli mielestäni kuolemantuomio ja pelkäsin sitä hirveästi. Nyt olen tottunut siihen että autistin kanssa yhteys löytyy muutenkin kuin puhumalla. Pojallamme on vieläkin jonkin verran puhetta ja aika hyvin ymmärtää puhetta. Melkoisen epäselvää puhe kuitenkin on yleensä. Pecs-kuvien käyttöä harjoitellaan, mutta poika ei pidä kuvia kovin mielekkäinä, koska osaa sanoakin mitä haluaa. Tukena yritetään niitä käyttää.



Poikamme kehitys on muutenkin edennyt sykäyksittäin. Nukkumisen kanssa oli pitkään hyviä ja huonoja kausia. Juuri kun luuli että yöt olivat kutakuinkin rauhoittuneet, alkoi uusi valvomisjakso. Nyt yöt ovat olleet tosi pitkään rauhallisia, ja jos poika valvookin, ei välttämättä tarvitse aikuisen valvontaa, vaan höpöttelee itsekseen omassa huoneessaan. Tästä rauhallisesta vaiheesta olen ollut tosi kiitollinen!Poikamme on myös päästellyt erittäin kovaäänisiä kimakoita kirkaisuja, joista halkeavat myös " kaikkeen" tottuneiden vanhempien korvat. Kiljahtelu on ollut välillä runsaampaa ja välillä vähäisempää. Nyttemmin kiljuminen on ollut harvinaisempaa ja madaltunut karjumiseksi, joka ei niin kovasti vihlo korvia. Siitäkin ollaan iloisia!Joka vuosi osastojaksolla huomaa, että poika on saavuttanut uusia taitoja ja kehitys on mennyt eteenpäin. Jokapäiväisessä elämässä sitä ei niin huomaa.



Päivähoidosta vielä... Poikamme aloitti kahden paikalla päiväkodissa autismidiagnoosin jälkeen. Ryhmä oli pienehkö sisarusryhmä, jossa oli pari muutakin kahden paikalla. Seuraavaksi syksyksi haimme ja pääsimme integroituun erityisryhmään, jossa on viisi erityislasta, seitsemän " tavallista" , kaksi erityislastentarhanopettajaa ja kaksi avustajaa. Nykyiinen päiväkoti on ollut huippuhyvä ja poika on viihtynyt ja edistynyt siellä hienosti. Katsastin etukäteen asuinalueemme (Helsingissä) päiväkotien erityisryhmät ja valitsin parhaan, johon ensisijaisesti hain ja sen paikan onneksi saimmekin. Tosi tyytyväisiä ollaan. Kahdella muullakin ryhmän erityislapsella on puheeseen liittyviä ongelmia, mutta en tarkkaan tiedä mitä.



Tsemppiä teille, äläkä tosiaan murehdi. Keskitä energiasi tähän päivään ja iloitse kehitysaskeleista. Jos jotain kamalaa joskus sattuisi, sen murehtiminen etukäteen ei kuitenkaan hyödyttäisi mitään :)



dorinda

Vierailija

Miten sitä haetaan?



Hölppä, joo: asumme Helsingissä, joten täällä toki on vaihtoehtoja. Tosin nekin voivat olla kovin hankalan matkan päässä... no, ei tietenkään sovi valittaa, ovat kuitenkin monipuoliset, mikä ei todellakaan ole asian laita monessa muussa Suomen kolkassa.



Meidän lapsellemme on diagnoosi tässä vaiheessa mystinen f84,9 eli vuorovaikutustaidoissa ongelmia. Mutta tässä täytyisi jaksaa malttaa odottaa syksyyn, että asia kunnolla selviää. Mikä teitä muita auttoi tänä pitkänä odotusaikana kestämään epätietoisuutta?



Vierailija

meillä oli myös tuo kahden vuoden taantuminen...



Poika puhui näennäisen paljon kaksivuotiaana, ja sitten se vain jäi pois, nyt hän ei puhu oikeastaan ollenkaan. Jälkikäteen ( poika on 8) kun ajattelen tuota hänen " paljoa puhettaan" , niin se oli luetteloimista ( mansikoita, keksiä, pullaa, omenaa! ) , ulkoa opittuja loruja ja toistelevia fraaseja, ikäänkuin musiikkia jota hän jollotteli. Silloin tietysti tulkitsimme hänen puhettaan ja surimme kovasti puheen häviämistä , mutta itse asiassa puhe ei ollut koskaan tavallisella tavalla vuorovaikutuksellista ; että hän olisi pyytänyt jotain, kertonut minulle tekemisestään tai ilmaissut olojaan tai tunteitaan. Luettelopuhe oli vaan leikki toisten joukossa joka hänelle tarpeettomana jäi pois.

Hän oppi kuusivuotiana viittomaan kyllä ja ei, sekä tuomaan esineitä joiden avulla hän pyysi jotain. Tämä oli vasta sen ihan todellisen vuorovaikutuksen( hänellä on tarve johon hän pyytää apua) alku, ja siinä on päästy jo ihan kestettävälle tasolle eli ei tarvitse purra ja raivota kun itseasiassa vaan haluaisi vessaan tai juotavaa mutta ei osaa sitä kertoa.



Taantumisessa minun mielestäni on kyse siitä,että lapsi ei koe, että jokin taito on tarpeellinen, koska se ei sitä hänelle ole, ja siksi leikki " unohtuu" . Kommunikaatiotarpeen herättäminen ja sen oivalluksen saaminen lapselle, että me muut voimme häntä auttaa jos hän meille jotain kertoo, on se iso työ joka autistin kanssa ei tule koskaan valmiiksi. Mutta aina se hiukan saattaa edistyä!Perusasiat kun saa kuntoon, että osaa sanoa jos on nälkä, sattuu, pissahätä tai kylmä JOLLAIN KEINOLLA,niin raivoaminen ja " sekoilu " vähenee todella paljon ainakin oman kokemukseni mukaan.



Lapsi ei häviä eikä katoa minnekään vaikka menisinkin välillä omaan maailmaan ja taantuisi taidoissaan. Lapsi on aina lapsi, kannattaa keskittyi fyysiseen lapseeen, halata ja tanssia ja jumpata silloin kun " henki harhailee" ja sietää omasta surustaan huolimatta se , että lapsi ei kaipaa vuorovaikutusta yhtä paljon vanhempansa. Ja sitten aina välillä se " henki" sieltä pilkahtaa kun jokin asia menee perilla ja saa varmistuksen siitä että lapsella on silti ihan hyvä olla. Noita hetkiä alkaa sitten huomata isomman kanssa, ja ne alkavat riittää myös itselle vakuutena siitä että lapsi on täällä meidän luona ja jakaa tätä yhteistä todellisuutta omalla oudolla tavallaan = )



" Autismi ei ole kuori, jonka alla joku normaali lapsi odottaisi ulospääsyään. Kuoren alla ei ole ketään lukittuna, lapsi on tässä ihan kokonaan. "

joku kirjoitti noin, musta se on aika lohdullinen ajatus = )



Hyvää kevättä kaikille!

Vierailija

piti vielä sanoa, että isompanakin meidän autistipoika tuntuu taantuvan kovin helposti kun tulee muutoksia, hän ei yhtäkkiä muistakaan että on pyyhittävä kun vessasta lähdeään tai alkaa mennä ulos ilman kenkiä. Nämä ovat kuitenkin aina olleet vaiheita ja taito on sitten kuitenkin palaillut ihan ilman mitään temppuja. Jos taito on toisaalta lapsen kannalta hyödytön, misi hän sitä käyttäisi? Autisti ei tee mitään kenenkään" mieliksi" kun ei sellaista sosiaalista kiemuraa ymmärrä ainakaan kovin helpolla

Vierailija

Joo, tuollaiset elämänmuutokset varmasti näkyvät - näkyväthän ne ns. normaaleillakin lapsilla jossakin määrin. Rajummin tietysti autistilla.



Sellainen ns. tyhmä kysymys - kaikille - että miten lapsenne koulunkäynti on järjestetty. Kun luin Autismiliiton sivuja, niin sain sellaisen vaikutelman, että pk-seudulla on autisteille erityiskoulu Kirkkonummella. Sinnekö siis? Entä muualla, onko lapsi erityisluokalla ja jos, niin millaisella.



Meillä tämä kolmivuotias on vielä normaalipäiväkodissa, ilman avustajaa tms. Mutta hirvittää, miten järjestämme hoidon, kun poika kasvaa ulos pienimpien ryhmästä. Siellä pientä avuttomuutta siedetään ja ryhmäkoko on pieni, mutta keskiryhmässä on jo yli parikymmentä lasta. Huh.



Olen miettinyt sitäkin, että jos lapsemme saa sinne-päin-diagnoosin, että hänellä on esim. piirteitä autismista/aspergerista, miten mahtaa käydä minkäänlaisen kuntoutuksen tai avustajan saamisen. Vm. tuntuu palstan kertomusten mukaan olevan vaikeaa kaikille autisteille, saati sellaisille, jotka ovat poikkeavia, mutteivät täytä täysin diagnoosikriteerejä. Väliinputoajia siis tavallaan!



Vierailija

on täällä tullut vuodatettua yhtä sun toista kuluneen vuoden aikana.



Itse koin keväällä ja kesällä tytön tutkimusvaiheessa tosi tärkeäksi kirjoittaa tänne. Oikestaan en muista viime kesästä paljon mitään. Jännä juttu miten kirjoitettuna asiat järjestyvät myös omassa päässä eikä oma olo ole enää niin kaoottinen. Olen myös huomannut, että todellisuus ei aina ole niinkuin koen asiat: omakin väsymys saattaa tehdä pikkujutusta kuolemanvakavan asian tai toisaalta ei hätkähdä vaikka lapsi kaataisi kirjahyllyn vieressä. Itsensä hoitaminen vaan joskus unohtuu ja sen huomaa heti omassa yleiskunnossa.



On tosi tärkeää että saa jutella saman asian kokeneiden ihmisten kanssa. Työpaikalla työkaverit juttelevat omista lapsistaan ja valittavat niin tyhjänpäiväisistä asioista etten jaksa edes puolella korvalla kuunnella saatikka osallistua keskusteluun. Tiedän että tavallaan eristän itse itseni, mutta en jaksa kiinnostua siitä saiko jonkun Tiia ysin vai kasin kokeesta.



Sen vannoin kesällä etten valita enää mistään jos tästä selvitään, ja täytyy myöntää etten pahemmin ole niuhonnut pikkuasioista sen jälkeen kun uhka väistyi.



Haluan toivottaa kaikille palstalaisille oikein hyvää uutta vuotta. Pitäkää huolta itsestänne ja naperoistanne ja muistakaa myös nauttia elämästä, ettei vaan unohdu kaiken vauhdin keskellä!

Vierailija

se johtuu jokseenkin varmasti hänen fyysisen kuntonsa vakavasta huonontumisesta tai elinympäristön muuttuessa huomattavasti vaikeammaksi käsittää.

Eli lapsen hoidon helpottamiseksi kannattaa tehdä hänelle perusteellinen lääkärintarastus, jossa selvitetään kaikki fyysiset sairaudet mukaanlukien astma ja allergia.Ja samlla selvitetään mahdolliset elinympäristön muutokset.

Vasta tämän jälkeen aloitetaan kuntoutus varsinaisen autismin vuoksi.

Vierailija

Olen alkanut uudestaan huolestua pojastani. Hänellähän (kohta 4-vuotiaalla) diagnosoitiin elokuussa " piirteitä aspergerista" . Puhe on ollut kömpelöä, vuorovaikutustaidot samoin. Tuottaa kyllä omaa puhetta, mutta muutaman sanan lauseita, ei abstraktia. Leikki enimmäkseen matkimista.



No, nyt pitkän jouluvapaan (kuukausi vapaata hoidosta, kun minulla ja miehellä talvilomat) aikana tuntuu, että puhe on taantunut hiukan. Se on sammaltavampaa ja enemmän kaikupuhetta.



Ok, edistystäkin on tapahtunut. Saimme klinikan tietoteekistä rullahiiren ja poika on oppinut sen avulla pelaamaan tietokonepelejä. On oppinut myös muistipelin, jota pelaa taitavasti. Oppi kirjottamaan nimensä.



Huoh. Ikinä tästä huolesta ei pääse, niin se kai on. TOIVON mukaan kyse on arkirutiinien muutoksen tuomasta hetkellisestä muutoksesta puheessa. Ja että se menee ohitse taas.



Niin olin toivonut, että mukava yhdessäolo ja runsas aika hommia kaikenlaista hauskaa perheen kesken EDESAUTTAISI lapsen kehitystä, mutta kaiketi se voi toimia toisinkinpäin.



Mutta tosiaan siis eniten huolestuttaa tuo pysyvän taantuman mahdollisuus. Tietääkö joku, mistä siinä on kyse? Yritin googlata aiheesta, mutta tuntuu siltä, että Hellerin syndroomassa ja disintegratiivisessa psykoosissa on hiukan eri asiasta kyse, neurobiologisen sairauden aiheuttamasta taantumasta.



Vierailija

Meidän tytöllä diagnosoitiin viime elokuussa lapsuusiän autismi.

Kyllä sen taantumavaiheen huomaa,mutta ei mitenkään rajusti.

Meillä tyttö tapaili ensimmäisiä sanojaan hiukan päälle vuoden ikäisenä.Sitten pikkuhiljaa huomattiin,että niistä noin kymmenestä sanasta käytössä oli enää pari.

Alle vuoden ikäisenä hulestuin neuvolassa siitä,kun tyttö ei kääntynyt lainkaanselältä vatsalleen,mutta siihen sanottiin,että lapsi voi jättää jonkun kehitysvaiheen pois.Myöhemmin tämäkin taito tuli.

Mitään erilaisuuteen viittaavia raivopuuskia ei mielestäni ollut,samanlaista kiukuttelua kuin kenellä tahansa lapsella.

Tutkimuksiin jouduimme 1,5-vuotisneuvolasta,kun tyttö ei reagoinut " uikkuun" .Silloin minulle sanottiin,että epäillään kuulovauriota(minä epäilin vaan valikoivaa kuuloa).Myöhemmin selvisi,että jo neuvolalääkäri epäili kehitysviivästymää.

Puolen vuoden tutkimusten jälkeen,kun tytön näössä eikä kuulossa ollut mitään vikaa,menimme magneettikuvalle ja osastojaksolle TYKSiin,jossa jo ensimmäisellä kerralla lääkäri sanoi epäilevänsä autismia(oli kova kolaus äidille).

Tytöllä on myös juuttumisia(narut,tietyt lelut) eikä puhetta vieläkään tule viittä sanaa enempää.Olemme yrittäneet totuttaa tyttöä PCS-kuvien käyttöön(kylpy kuva toimii 100%) ja käymme puheterapiassa.

Viimeiseksi lisäisin,että olin viime syksynä Autismin kirjo-koulutuskiertueella kuuntelemassa luentoa.Siellä esiteltiin kaavake,joka ilmeisesti otetaan jossain vaiheessa neuvoloissa käyttöön.Kaavakkeessa on muistaakseni 10 kysymystä,joihin vastataan.Jos myönteisiä vastauksia on enemmän kuin viisi(muistaakseni),niin on suurempi riski,että lapsesta tulee autistinen.Kaavakkeen muistaakseni löytää autismiliiton sivuilta.

Menipähän hieman sekavaksi,toivottavasti vastasin edes jotenkin kysymykseesi

Vierailija

mehän olemme tästä aiemminkin keskustelleet ja osaat olla ihanan rauhottava!



Joo, meillä siis tällä kolmivuotiaalla on jonkin verran tuollaista fraasitoistelua. Kysyy esimerkiksi aina hississä, että oletteko kaikki kylläisiä? - fraasi, jonka on oppinut tarhan ruokailussa, ja joka jotenkin hänellä yhdistyy juuri hississä oloon.



Mutta toisaalta hän tuottaa kyllä oma-aloitteisestikin puhetta, 4-6 sanan lauseita. Äiti, tule avaamaan minulle ovi! Minä haluan Puuha-Pete-sivuille! Rontti-koira murisee.. (pojan lempilelu, jolla on tavanomaiset koiran elkeet...) Mitä sisko tekee? Ulkona paistaa aurinko. Siellä menee auto.



Lievät taantumat sietäisin ja ymmärtäisin, mutta pelottaa siis esimerkissä kertomani rajut ja laaja-alaiset taantumat. Eivät sitten liene kovin yleisiä kumminkaan? Jotenkin yritän lohduttautua omalla kohdallamme sillä, että syksyn hoitoon vienti oli jo sen tason muutos, että jos iso taantuma olisi todennäköinen, se olisi jo tullut.



Millaiset asiat ovat Hölppä sinun kokemuksesi mukaan aiheuttaneet noita pikkutaantumia taidoissa?



Hölppä:

Lainaus:


piti vielä sanoa, että isompanakin meidän autistipoika tuntuu taantuvan kovin helposti kun tulee muutoksia, hän ei yhtäkkiä muistakaan että on pyyhittävä kun vessasta lähdeään tai alkaa mennä ulos ilman kenkiä. Nämä ovat kuitenkin aina olleet vaiheita ja taito on sitten kuitenkin palaillut ihan ilman mitään temppuja. Jos taito on toisaalta lapsen kannalta hyödytön, misi hän sitä käyttäisi? Autisti ei tee mitään kenenkään" mieliksi" kun ei sellaista sosiaalista kiemuraa ymmärrä ainakaan kovin helpolla




Tuopa on varmaan hyvin kohdalleen osuva kommentti, ettei autisti tee mitään sosiaalisista syistä, ainoastaan siksi, että se palvelee hänen tarpeitaan.



Vierailija

lienee peräisin myös se epäily, että puolitoistavuotiaille annettavalla MPR-rokotteella voi olla asian kanssa tekemistä.



Lähinnä ajan kuitenkin takaa sitä, että ns. lievätkin autistit saattavat taantua taidoiltaan. Itsekin löysin eilen jenkkisivuilta keskustelun, jossa joku kertoi lauseita puhuneen ja normaalipäivähoitoon menossa olleen lapsensa taantuneen yhtäkkiä KUUKAUDEN aikana taidoiltaan tosi rajusti: mm. juuri puhekyky hävisi tyystin. SE on vähän hemmetin pelottavaa, eli ettei voisikaan suhtautua toiveikkaasti lapseensa ja siihen, että vaikka kehitys olisikin hidasta, niin mentäisiin silti eteenpäin!



No, miten yleistä tuo sitten lienee...?

Vierailija

Ilia:

Lainaus:


Lähinnä ajan kuitenkin takaa sitä, että ns. lievätkin autistit saattavat taantua taidoiltaan. Itsekin löysin eilen jenkkisivuilta keskustelun, jossa joku kertoi lauseita puhuneen ja normaalipäivähoitoon menossa olleen lapsensa taantuneen yhtäkkiä KUUKAUDEN aikana taidoiltaan tosi rajusti: mm. juuri puhekyky hävisi tyystin. SE on vähän hemmetin pelottavaa, eli ettei voisikaan suhtautua toiveikkaasti lapseensa ja siihen, että vaikka kehitys olisikin hidasta, niin mentäisiin silti eteenpäin!



No, miten yleistä tuo sitten lienee...?




Vierailija

Ilia:

[quote]




Olen miettinyt sitäkin, että jos lapsemme saa sinne-päin-diagnoosin, että hänellä on esim. piirteitä autismista/aspergerista, miten mahtaa käydä minkäänlaisen kuntoutuksen tai avustajan saamisen. Vm. tuntuu palstan kertomusten mukaan olevan vaikeaa kaikille autisteille, saati sellaisille, jotka ovat poikkeavia, mutteivät täytä täysin diagnoosikriteerejä. Väliinputoajia siis tavallaan!



Hei,

Mulla on sellainen käsitys, että tärkeintä ei ole diagnoosi sinänsä vaan erityispäivähoitolausunto, joka sitten oikeuttaa siinä esitettyihin asioihin esim. avustajaan tms. Näin ainakin Tampereella. Meidän 4v.täyttävä poikamme sai viime syksynä tuollaisen " sinnepäin" -diagnoosin, F83, neurologisen kehityksen erityisvaikeus (tai jotain sen suuntaista), mutta myös erityispäivähoitolausunnon. Hän on ollut päiväkodissa integroidussa erityisryhmässä, jossa on 13 lasta (5 erityislasta ja 8 tavallista) ja neljä hoitajaa. Näillä erityislapsilla on kaikilla puheenkehityksen viivästymää. Lisäksi poika saa päiväkodissa puheterapiaa. On ollut erittäin hyvä paikka ja poikamme on mennyt hienosti eteenpäin.

Vierailija

meilläkin as-poika on parhaimmillaan kun arki pyörii tasaiseen tahtiin: kaikki loma-ajat ja ylimääräiset vapaapäivät jotenkin sotkevat rytmiä. Syöminen menee ihan hunningolle, samoin päivärytmi. Kaikupuhe, jumiutumiset ja ihme ääntelyt palaavat jos joutuu kykkimään kauan kotona esim sairastaessa. Yleiskunto ja elämäntilanne vaikuttavat paljonkin asioiden sujumiseen ja puhumiseen: meidän pojalla liian lyhyt yöuni tai uuvuttavat sosiaaaliset tilanteet sotkevat puheen taivutusmuotoja ja alkaa änkyttämään/ venyttämään sanoja.



Ns autismipommin putoaminen on todella harvinaista noinkin vanhalla lapsella, ja vaikka niin kävisikin, sekin on kuntoutettavissa. Joskus pelko itsessään ruokkii ajatuksen valtaviin mittasuhteisiin. Itse pelkäsin nuoremman lapsen sairastavan vaikeaa kertymäsairautta. Pelko oli hirveä: kuvittelin lapsen sokeutumisen, vaikean vammautumisen hautajaisia myöden läpi, kunnes löysin asiasta hyvän puolen: vaikka lapsi sairastaisikin tätä tautia en menettäisi häntä heti. Jotkut menettävät lapsensa esim. synnytyksessä tai liikenneonnettomuudessa yhdessä silmänräpäyksessä. Saisin pitää lapsen luonani vielä vuosia.



Kun ajatteli asiaa pahimman mahdollisen kautta, konkreettisesti, huomasi, etteivät asiat ole niin pahasti kuin mitä pelko sanelee. Tutkimusten valmistuessa selvisi, ettei kertymäsairautta ole, vaan autistisia piirteitä ja vaikea dysfasia tai lievä kehitysvamma. Voitko kuvitella sen kiitollisuuden määrän, mitä silloin tunsin? Otin diagnoosin vastaan " ilosta hypellen" , hoitajakin sanoi, että yleensä tällaisten diagnoosien yhteydessä on vähän erilainen tunnelma kun katseli leveää hymyäni.



Oletko tutustunut amerikkalaisen Stephen Shawn kirjoihin? Hän on itse autistinen, autismipommin kokenut mies, joka mielestäni kuvaa todella hyvin autistisen ihmisen elämää.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat