Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Seuraa 

Tunsitteko kulttuuria ennestään? Silkkaa uteliaisuuttani kysyn...



Itse tapasin vietnamilaisen mieheni (kiintiöpakolaisena tullut) SPR:n kuvioissa. Vietnamin kieltä olin jo oppinut jonkin verran. Seurusteltiin kolmisen vuotta ennen yhteen muuttamista. Mulla oli ollut aikaisemmin vietnamilaisia naapureita ja kavereita, parin pojan kanssa oli lisäksi ollut sellaista aika viatonta tapailua.





Sivut

Kommentit (39)

Oltiin porukalla iltaa viettamassa mun suosikki opiskelijabaarissa ja nain taman komean miehen ja se oli menoa. Kysyin etta mistas olet kotoisin ja mies sanoi etta arvaa, ja sanoin ' Marokosta?' ja mies oli ihan aimistynyt, etta mista pystyin arvaamaan?!! ...Eli tunsin kultturia ennestaan, pari kertaa olin kaynyt Marokossa jo ennen tapaamistamme jne. Arabikulttuuria tunsin mm. opiskelujen myota (olin juuri tekemassa gradua arabien ja juutalaisten asuma-alueista) ja mulla oli arabituttavia yliopistossa.



Niin ja 6. haapaiva lahestyy ja kaksi tyttoa ollaan saatu aikaan!



Kirjoita ihmeessa! E-mail on: trendafil@luukku.com



Kysyin siita biisista, silla se sattui tulemaan radiosta juuri silloin, kun sulle viestia kirjoittelin. Meidan perheessa kuunnellaan ahkerasti albanialaista musiikkia ja tuo kappale tuntuu olevan nyt aikamoinen hitti Albaniassa. Laulajassakaan ei ole mitaan vikaa. =)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Sattumalla hän tuli vastaan minua kadulla täällä Suomessa.Ruvettiin juttelemaan ja juttelimme koko yön läheisessä kahvilassa,meillä synkkasi heti.Mieheni oli täällä lomalla tapamassa enoaan mummonsa kanssa.Ja tavattuamme hän vei minut heti seuraavana päivänä tapaamaan perhettään ja minua jännitti. Olin kyllä tutustunut jonkin verran Marokkolaisiin ihmisiin aiemminkin.Siitä n.puolen vuoden kulutua menimme naimisiin Marokossa ja nyt on oltu yhdessä 8vuotta ja meillä on kaksi lasta.

Olin gradututkimusta tekemässä miehen kotikaupungissa ja tapasimme yhteisen ystävän kautta. Graduaiheeni on alueen väestökehitys... ja pitihän minun itsenikin päästä siihen vaikuttamaan! :)

Eli olin Turkissa töissä jo neljättä (?) kesää, kun tapasin mieheni kesällä 2001. Seuraavan vuoden toukokuussa mentiin naimisiin, saman vuoden joulukuussa muutettiin " joksikin aikaa" Suomeen. Tyttö syntyi joulukuussa 2003, seuraavaa lasta odotetaan syntyväksi tämän vuoden joulukuussa, ja meidän väliaikainen oleskelumme Suomessa näyttää muodostuvan erittäin pysyväksi.

Me asumme Englannissa eika olla Suomeen muuttamassa, koska meilla on taalla hyva olla, mutta ihan mielenkiinnosta kysyisin, miten miehesi on sopeutunut Suomeen? Olihan han sentaan ehtinyt asua taalla Englannissa jo monta vuotta. Kaipaako han takaisin tanne?



Nyt menee kylla jo ihan taysin asian vieresta, mutta menkoot eli tiedatko sellaista kappaletta kuin " Vetem Ty" , laulajana Alban Skenderaj? Aivan ihana biisi, mieskin tykkaa. =)

Muistan vielä hidastettuna kun näin mieheni ensimmäistä kertaa. Hän " leijui" eteenpäin kuin amerikkalaisen jalkapallon hidastetuissa uusinnoissa, ääni hassuna möngerryksenä, kantaen pizzalautasta, pää kääntyi minuunpäin ja hymyili..





*muistelee ihan lovena*

Kulttuuria en tuntenut ollenkaan, onnekseni kohdalleni sattui joustava maailmankansalainen. Nyt naimisissa kolme vuotta, poika 1 v 3kk ja toinen syntyy tammikuussa :)

Marraskuussa 2004 baarissa Jyväskylässä.. Mieheni on marokkolainen.. Kerran olin aikaisemmin seurustellut muslimin kanssa (mies oli albaaniaainen) mutta en tuntenut kulttuuria vielä paljoa, mutta aloin heti tutustumaan ja opettelemaan..:) Olisi kiva kyllä oppia arabiaa..:)



Iida-Ilona

Minä läksin ystäväni kanssa etelään lomalle ja mieheni oli työssä hotellissa, jossa asuimme kyseisen viikon!! Eli lomaromanssi, josta nyt on kulunut jo pian 10 vuotta!! ;) Ensin minä matkustelin PAlJON häntä tapaamaan, sitten hän kävi Suomessa ja lopulta avioiduimme ja muutimme pysyvästi Suomeen, nyt naimisissa jo kuudetta vuotta!! Jee!!

.. vuonna 1992 keväällä, jolloin nettiä ei kyllä vielä Internetiksi kutsuttu. Yhdellä kulttuuri-keskustelupalstalla. Tavattiin livenä vajaa vuosi myöhemmin, mitä ENNEN oltiin jo päätetty elää yhdessä. Ollaan varmaan ensimmäisiä nettipareja, ja ainakin jos laskee sellaiset, jotka on yhä naimisissa!



Meille etätutustuminen sopi hyvin, koska molemmat ilmaisemme itseämme paljon syvällisemmin kirjoittamalla kuin arkipäivän keskustelussa. Opimme siis tuntemaan toisemme PALJON paremmin etänä ja se toisen pohjimmainen ymmärtäminen nyt meitä kantaakin arkipäivän riitojen yli.

Usan luoteisrannikon kaupungissa, jossa olin töissä. Tapasimme erään bändin keikalla - laulaja meidät toisillemme esitteli! :) Rakkautta ensisilmäyksellä - kihlauduimme jo 4 kuukauden päästä tapaamisesta. Nyt olemme olleet lähes 8 vuotta naimisissa ja asuneet Suomessakin 7 vuotta. Tänä aikana mieheni on opiskellut suomen kielen, lukenut itsensä yliopistossa maisteriksi ja tekee nyt väitöskirjaa eli integraatio on toiminut todella hyvin. Hän on tosin valkoihoinen, uskonnoton ja hyvin sosiaalinen tapaus eli häntä on hankala ennakkoluuloisenkaan vihata...

Rakkautemme hedelmä on 2- vuotias punapäinen tyttö, joka vaihtaa sujuvasti suomen ja englannin välillä tilanteen mukaan. Elo on leppoisaa ja Suomeen on tarkoitus jäädä, vaikka väitöstutkimus voi meidät vuodeksi tai pariksi kaukomaille viedäkin!

Vielä kommentti. En osallistu paljoa listalla kommentointiin, sillä islam tai afrikkalaiset miehet eivät kuulu elämääni. Yritän vastaisuudessa tehdä keskusteluavauksia, joihin voisi osallistua vaikkei kokemuksia oisikaan afrikkalaisista poikaystävistä tai uskonnosta. Itseäni uskonasiat eivät vähempää voisi kiinnostaa. Olen tapaluterilainen kuten tyttärenikin ja mieheni on uskonnoton. Ymmärrän kyllä jos jollekin uskonto on elämän tärkein asia, mutta itse katsoisin elämän loppuvan kun aivoista valo katoaa ja ainoa toivo " elämän " jatkumisesta ovat omat geenimme lapsissamme!

Lomaterveisin Athina

Mies Kanadassa kasvanut saksalainen; itse olin asunut aikaisemmin kanadassa vuosikausia ja osasin myos saksaa vaikken siella ollut asunutkaan.



Olimme molemmat saman akateemisen lehden toimituskunnassa, ja olin kuullut tulevasta miehestani paljon hiukan humoristisia kommentteja jo ennen tapaamistamme ja yllatyin tavatessani hanet koska han ei ollutkaan sellainen reppana kuin olin kuvitellut; han kuulemma puolestaan ajatteli etta " kamala suustaan tuo amma" kun ekaa kertaa jutteli kanssani... ;-) Nyt yhdessa jo kymmenen vuotta, yksi lapsi ja toinen tulossa.

täällä suomessa.istuttiin joidenkin metrien päässä toisistamme ja hymyiltiin toisillemme..ollaan molemmat ujoja niin aika hassua se sitten alussa oli.minä en tiennyt lähestulkoon mitään vietnamilaisista,en ollut koskaan edes tuntenut ketään..

nyt ollaan asuttu yhdessä suunnilleen kolme vuotta ja suunnitellaan lasta..mulla on jotenkin vaan sellainen tunne että miehestäni tulisi hyvä isä..ja hänen kanssa haluan lapsia.

osaan jonkin verran puhua vietnamia,mutten todellakaan paljon,ja en ymmärrä sitä myöskään kovin hyvin..paitsi kirjoittaa osaan melkein mitä vaan vietnamiksi ja tekstin ymmärrän hyvin..tosin mieheni puhuu hyvin suomea.lähinnä molempien sukulaisten kanssa ollaan eniten tekemisissä.naimisissa ei olla..

eli olin työharjoittelussa Espanjassa. Tutustuimme paikallisessa baarissa ja siitä se lähti. Nykyään jo 10 vuotta yhdessä, niistä 4 vuotta naimissa, yksi 1,5 v. tyttö ja asutaan Suomessa. Ja minä kun vannoin että ulkomaalaisiin " gigoloihin" en sekoa........;)!

Mukavaa, että täällä on muitakin kuin judeokristillisiin uskontoihin elämänkatsomuksensa perustavia.



Tuli mieleen tuosta, mitä sanoit, että elämä jatkuu geeniemme kautta lapsissamme. Jos oikein muistelen, niin niinhän se Jeesuskin taisi jossain vaiheessa sanoa. Vertauskuvallisesti toki. Ja, en ole kristitty :)

No alkuun oli tosi vaikea sopeutua. Ja kieli on vaikeata, vaikka hän on täällä ollut vasta kohta 4kk. Tämä kesä oli niin lämmin suomessa ettei ilmasto ole vielä häirinnyt, mutta vitsillä kutsuu suomea " toiseksi planeetaksi" .



Alkuun kaipasi aika paljonkin englantiin, nyt löytää jo paremmat puolet suomesta, kielen kanssa siis takkuaa ja sit täältä on niin vaikea saada töitä.



Mut kielikursseilta on saanut kavereita, niin se varmasti on helpottanut sopeutumista, mutta välillä ne kaverit myös saavat hänet masentumaan kun kertovat että ovat olleet täällä monta vuotta eikä heillä ole töitä.



En tiedä biisiä, mut voin kysyä tietääkö mun mieheni, nyt on ollut musiikin kuuntelu aika vähällä mun osalta.



Mut olisi kiva mailata/vaihtaa kokemuksia kanssasi enemmänkin?

Minut pokattiin baarista...Elin hurjaa sinkkubuumia ylipitkän kihlauksen jälkeen enkä suhteen alkuaikoina ottanut äijää tosissani ollenkaan. Oli muka liian aikaista aloittaa oikeaa suhdetta ym. hölmöä. Luulin kai, että tuollainen maailman upein mies aikoo odottaa loppuelämänsä minun rauhoittumistani...Hohhoijaa, onneksi minulta ei ainakaan itsetuntoa puutu ;) Lopulta hän kuitenkin sitten ilmoitti, että ellei meno muutu, niin hän ei enää jää katselemaan. Pakkohan se oli ottaa todesta :-) Ja kyllä kannatti.

Missä asuin ja työskentelin. Kulttuuri tuli sikäli tutuksi, että asuin samoalaisessa perheessä " adoptoituna" tyttärenä. Aviomies oli töissä perheemme yrityksessä ja sillä tavalla tutustuimme. Siipassa vetosi kiltteys.



Siippaparka joutui isukin hiillostettavaksi ennen kuin sai luvan alkaa " virallisesti piirittämään" . Lisäksi kaikki perheen täysivaltaiset jäsenet saivat esittää suorasukaiset kommenttinsa siitä, millaiseksi arvioivat sulhaskandidaatin kyvyt aviomiehenä. Erittäin hilpeä tilaisuus :)))

tapasimme 8 vuotta sitten sattumalta helsingin keskustasta ja aloimme juttusille.





tiesin somalialaisen mieheni kulttuurista jonkin verran , silläolin ennen häntä jo seurustellut somalialaisen kanssa.

tässä sitä ollaan opittu koko ajan lisää, ja lasten myötä enemmänkin. kaksi ihanaa poikaa 2v10kk ja 4kk+.

onhan sitä yhteen otettu ja yhdessä pysytty.

Sivut

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat