Onko muita koulukiusattuja?

Seuraa 
Liittynyt17.9.2015

Olen aina ollut sellainen hiljainen ja kiltti tyttö, aika pienikokoinenkin. Kaipa siis juuri optimaalinen kohde kiusaajille. Kiusaamista on esiintynyt ihan ala-asteelta aina työelämään asti eri muodoissa, lähinnä henkistä. Jätetään kaikesta ulkopuolelle, kohdellaan kuin ilmaa, puhutaan selän takana pahaa ja luullaan, etten huomaa, tai sitten haukutaan pain naamaa ja nauretaan räkäsesti päälle. Jonkin verran fyysistäkin kiusaamista on ollut mukana, mutta se henkinen on pahinta. Yläasteella menin tilaanteesta niin lukkoon, etten mennyt kouluun lainkaan muutamaan kuukauteen. Mulle tuli psykosomaattisia oireita, oireilin siis fyysisesti. Enhän silloin 13-vuotiaana tiennyt, että kyse oli syvästä masennuksesta, eikä tiennyt kukaan muukaan. Tuntui pahalta, kun vanhemmat ja kaikki opettajat ja kaverit tenttasivat koko ajan, mikä mulla oli, kun en tiennyt itsekään, muuta kuin että oli tosi paha olla. Mut sitten pakotettiin takaisin samaan kouluun, vaikka olin pyytänyt päästä uuteen paikkaan. Koko ajan tuli pitkiä katseita ja kiusaaminen jatkui taas. Kovetin itseni siellä muiden silmien edessä, mutta iltaisin itkin aina. Opettajat olivat sanoneet muille oppilaille, että ottakaa mukaan porukkaan ja esittäkää edes ystävää. Välillä luulinkin kuuluvani porukkaan ihan aidosti, mutta sitten näin tai kuulin taas jotain, mitä muut luulivat, etten näe. Työelämässä erityisesti ryhmästä eristäminen jatkuu, kai mulla itselläni on myös syytä siihen, olen edelleen hiljainen ja itseluottamus on viety vuosien kiusaamisen takia kokonaan pois... Välillä on parempia aikoja, mutta en pysty unohtamaan niitä pilkallisia huutoja ja naurua, vaikka haluaisin. Pahaa oloa lisää myös koettu keskenmeno. Ja juuri kuulin, että muutama työ" kaveri" puhuu pahaa musta. Olenkin vaistonnut jotain, mutta tänään kuulin siitä ihan suoraan. Työntekoani on kyllä vaikeutettu, tavaroita piiloteltu jne. muuta naurettavaa (työkaverini siis yli 35 v.). Mikä mussa on vikana, kun aina ja joka asiassa täytyy kohdata vaikeuksia...??? Onko täällä ketään kohtalotovereita? Miten olette päässeet eteenpäin? Tai onko ketään, joka tunnustautuu kiusaajaksi? Minkä nautinnon te saatte siitä, että näette, kuinka pahan mielen saatte toiselle aikaiseksi?

Kommentit (10)

Vierailija

Heissan Pömppö79!



Kuulostaapa tutulta...

Ikävä kyllä, tälläistä tämä taitaa olla.

Kiltti minäkin, nuorempana kiusattiin ylipainosta, ja sitten syitä on kyllä löytynyt..

Ammattikoulu aikana sain hirveitä " kahvikuppi neurooseja" , enkä pystynyt juuri syömään mitään, kun ohitseni kuljettiin ja kuiskattiin, että ruoka on myrkyttettyä, no laihduinpahan ainakin : /

Kävin myös kasvatusneuvolassa keskustelemassa ongelmistani??, jotta olisin jaksanut käydä koulun loppuun, no kävin, kun sain sitten yhden tosi hyvän ystävän luokaltani, ja tuimme toisiamme.

Työ elämä on sitten mennyt onneksi vähemmällä kiusaamisella, mutta on sitäkin ollut. Esimies kieltäytynyt auttamasta, vaikka näkeekin, ettei minusta ole juuri sillä hetkellä kyseiseen hommaan, psyykkisten oireilujeni vuoksi yms. Ja juuri viime vuonna tätä hihittelyä ja pahan puhumista selän takana, itse olen yli 35v., niin yli 45 vuotiailta!!

Tuli niin koulu ajat mieleen, ja kamala ahdistus!

Ja viime kesällä lääkkeellinen keskenmeno tuulimunaraskauden vuoksi, lapsettomuudesta kärsimme, joten koville otti, kun oletettu raskaus ei sitten johtanutkaan toivottuun tulokseen.

Mutta jos haluat kirjoitella, niin osoitteeni on:

ihaa6@luukku.com



Runo



Vierailija

eli meitä on aika monta, ja kuinka moni nuolee haavansa yksin.

Itse olen kuten mamma69 enemmänkin reipas ollut koulu+yms ajan, ja kuitenkin joutunut niin koulu- kuin työpaikkakiusaamisen kohteeksi..



Olen nyt viimeiset 5 vuotta kärsinyt keskivaikeasta masennuksesta ja silti ollut töissä, saanut 3 lasta, ja yhteiskunta ei ole suostunut tarjoamaan terapiaa, ei kuntoutusta. Nyt kolmannen lapsen myötä asiat paheni... ja kaikki pelottaa. Postissa tulevat kirjeet, tuleva töihin meno.. yms. Ja kaikkeen tähän on osasyyllinen koulukiusaus, johon ei puututtu ennen kuin minä ärähdin opettajalle, ja silloinkin tahdottiin

silittää vastakarvaan.



Muoriska



viitjau@yahoo.com

Vierailija

Tuntui teidän keromukset niin tutuille, että päätin myös itse laittaa oman kertomukseni. Kirjoitin sen yläasteikäisille nuorille tarkoitettuun saittiin pari vuotta sitten. Kokemus oli rankka, mutta kovin puhdistava. Toivottavasti joku kiusaajista tunsi kirjoitustani lukiessaan piston sydämessään. Sehän tässä kauheaa onkin, etteivät kaikki osaa tunnistaa itseään kiusaajaksi. En kuitenkaan halunnut syyttää ketään vaan kertoa, miltä kiusatusta tuntuu.



Tukeva Tuhkimo



Kävelin koulun käytävällä. Välituntiradiosta soitettiin Leevi And The Leavingsin Sopivasti lihava-biisiä. Radion juontajapojat olivat omistaneet sen minulle. Yritin näyttää siltä, ettei se tuntunut missään. Kuitenkin olisin ollut aivan missä tahansa paikassa mielummin kuin kuuntelemassa sitä kauheaa kappaletta. Kävelin käytävällä ja yritin löytää paikan, jossa minun ei olisi tarvinnut olla kenenkään ilkkuvien katseiden edessä. Penkillä norkoilevat pojat huusivat ¿TUM TUM¿ joka askeleellani. Se tuntui kauhealta, mutta hymyilin vain heille rempseästi ja jatkoin matkaani. Olin tosiaan luullut, että ylä-asteella kiusaaminen loppuisi. Olin hiukan muita tukevampana tyttönä saanut kokea mitä hirveämpiä tilanteita jo ala-asteella.

Koulukaverini olivat sitä mieltä, ettei niin lihava tyttö voi olla esillä. Esiinnyin kuitenkin kaikissa koulun juhlissa. Olin hyvä musiikissa ja nautin esiintymisestä. Luokkakavereideni kateus vain lisääntyi tästä ja kiusaaminen paheni. Eräänä päivänä juoksin kotiin kymmenen poikaa kannoillani, jotka huusivat: ¿Juokse läski, että laihdut. Muuten saat turpaasi!¿

En antanut pahan oloni näkyä koulussa, mutta kotona se usein purkautui itkunpuuskina. Vanhempani yrittivät auttaa kannustamalla minua taistelemaan ja olemaan välittämättä. Opettajatkaan eivät osanneet minua auttaa, koska luulivat minun itsekin selviän tilanteista reippaana ja vahvana tyttönä.

Päätin hakea musiikkipainotteiseen lukioon, jossa sain aloittaa opintoni täysin tuntemattomana tyttönä. Kukaan ei tiennyt taustoistani, eikä kukaan osannutkaan arvata kuinka kauheita asioita olin joutunut peruskoulussa kokemaan. Olin kuin linnan tanssiaisiin saapunut Tuhkimo. Lukioaika oli elämäni ihaninta aikaa. Ulkonäöstäni ei kukaan tullut sanomaan yhtä ainutta negatiivista asiaa. Minua päinvastoin kehuttiin kauniiksi ja kannustettiin olemaan esillä. En kuitenkaan osannut enää ottaa kehuja vastaan. Yhdeksän vuoden ajan olin ollut ruma liikkuva lihatiski. Miten muka nyt olisin sitten niin kaunis?

Kannustava lukioaika vahvisti minua ihmisenä ja aloin taas uskomaan itseeni. Kehujen innoittamana otin osaa XL-malli kilpailuun ja pääsin useiden satojen ehdokkaiden joukosta finaaliin. Tämä kokemus antoi viimeisen vahvistuksen sille, ettei minun tarvitse yhtään häpeillä ulkonäköäni. Esiinnyin bändin solistina kotikaupunginosani kantakuppilassa, jossa yleisönä oli suuri joukko kiusaajiani. Sain näyttää heille, kuinka hyvä minusta oli tullut ja monet tulivatkin kehumaan minua keikan jälkeen. Olin lopullisesti näyttänyt kiusaajilleni mihin minä oikeasti pystyn. Voi kuinka upealta se tuntuikaan!



Minun tarinani on yksi monien koulukiusaamistarinoiden joukossa. Kaikki tarinat eivät kuitenkaan lopu yhtä onnellisesti.. Minussa oli vahvuutta, jonka avulla selvisin, mutta kaikilla asiat eivät ole näin. Kiusaaminen voi jättää pahoja arpia, jotka eivät välttämättä edes näy päällepäin. Nämä arvet voivat vaikuttaa koko elämän ajan ja osa menettää uskon itseensä lopullisesti.

Olen nykyisessä työssäni luokanopettajana ottanut kiusaamisasian sydämenasiakseni. Oman kokemukseni kautta pystyn näkemään asian kaikki puolet. Joskus ei välttämättä edes tiedä olevansa kiusaaja tai kiusattu. Opettajana yritän tehdä kaikkeni sen eteen, ettei kukaan joutuisi kokemaan samanlaista kohtelua kuin minä. Ihmisiä ei voi muuttaa väkisin vaan muutoksen on lähdettävä kiusaajasta itsestään. Voin kuitenkin kertoa miten kiusaaminen vaikuttaa ja kuinka pahalta tuntuu olla sen kohteena.



Vierailija

Olin reipas aina kolmanteen luokkaan asti

jolloin siirryin isompaan kouluun ..koska asuin asutusalueella jossa tämän isomman koulun kaksi ensimmäistä luokkaa oli..

siitä ajasta muistan vain ne kiusaajat.. yhden kerran kun olin menossa kotiin ja ne kiusaaPojat odottivat alikulku tunnelissa minua.

onnekseni oli pyöräilijä menossa saamaan suuntaan niin poljin sen takana ja pääsin ohi, perästä kuului vain huutelua. tytöt olivat muka kavereita mutta kyllä sen huomasi etteivät oikeasti olleet, olin " kaveri" porukassa se neljäs pyörä ja naljailun kohde. yksi näistä tytöistä oli kuitenkin oikeasti kaverini (ollut eka luokalta alkaen) ja on vielä tänäkin päivänä, ei vaan niille kahdelle muulle sitä halunnut näyttää, koska kaksi muuta olivat olevinaan kingejä...

Ylä-asteelle siirryin, kuin myös kiusaajatkin.. seiska luokan loppuessa vaihdoin koulua... kesälomalla kun poljin koulun ohi olivat kiusaaPojat toisella puolen autotietä menossa pyörillä jonnekkin.. huomasivat minut ja huutelivat jotain, näytin kansainVälistäMerkkiä ja kiusaajat siitä lähtivät perään, poljin karkuun. MUTTA sinä kesänä kun näin kiusaajia uudestaan nuoriso talolla niin eivät enää olleet niitä ilkeitä pikku poikia vaan yksikin kyseli asiallisesti kuulumisia..

Kahdeksas luokka uudessa koulussa..

Rinnakkais luokalta löytyi yksi kiusaaja

vaan olin oppinut ymmärtämään että sillä joka kiusaa on yleensä itsellänsä ongelmia esim. kotona

ja näin ollen huono olo-olla niin sanoin vaan vastaan tai kysyin että missä mättää. Ei lakannut mutta muuttui leikkimieliseksi..

Olin ensimmäisellä luokalla kun äitini kuoli..

Ala-astella Kiusaajien takia Sulkeuduin ja vasta seitsemännellä luokalla opin sanomaan vastaan ja tosiaan ymmärtämään että kiusaajalla itsellään on ongelma.

Tänäkään päivänä en osaa olla tuntemattomien ihmisten kanssa tekemisissä kunnolla,

opettelua se on ollut ja on vieläkin.. opiskelen ja joskus valmistun eräoppaaksi ja nyt vasta viime aikoina olen asiakas palvelua alkanut niin onhan se muutos, sisäänpäinkääntyneestä taas puheliaaksi,

tuntemattomien seurassa en enää ajattele, että mitähän tuokin musta ajattelee... vaan sisäistänyt sen että

Mä olen Mä ja jos ei miellytä niin ei voi mitään!!

Vierailija

Itsekin kuulun kiusattuihin enkä ole koskaan, koskaan ymmärtänyt, miksi järjestelmällistä kiusaamista SAA OLLA olemassakaan, joten ymmärrän teitä kaikkia. Itsellä on sellainen olo, etten jaksa edes puhua siitä. Hyvä, että te jaksatte! Jossain vaiheessa jaksoin ja koin, että esim. soittaminen tuonne Kiusattujen tuki ryh:yhyn helpotti. Siellä on myös tukikokoontumisia sellaisille, joita nyt tai joskus aiemmin on kiusattu, ja kävin pari kertaa. Ovat mielestäni hyviä. Kannattaa käydä.



Itse olen masentunut juuri tästä kiusaamisesta ja ennen tätä puhumattomuus-vaihetta etsin kovasti ratkaisuja, miten tälläistä kiusaamista voitaisiin oikeasti ehkäistä. Luin paljon asiasta artikkeleja ja etsin eri tahoja, jotka hoitavat ongelmaa pois. Mielestäni nimittäin kiusaaminen on törkeää enkä tahtoisi yhdenkään enää kärsivän näin kuin itse olen kärsinyt. Asialle yritetään selvästi tehdä jotain teoriassa mutta käytännön tasolla on hirvittävästi vielä asenteissa varaa muutokseen. Esim. kun aikuisetkin kiusaavat toisiaan työpaikoilla ja suuri osa silti selviää siitä saamatta minkäänlaista muutosta aikaan, vaikka kuinka työsuojeluvaltuutetutkin ja esimiehet puuttuisivat, niin totta kai he antavat lapsilleen, ehkä tarkoittamatta silti, sen kuvan kasvatuksensa kautta, olen varma siitä, että kyllä kiusata saa, vaikkei se nyt olekaan niin hyväksyttyä. Kyllä lapset kuitenkin aikuisten asenteita aika hyvin lukevat kotona. Joten kaikkinainen kiusaaminen pitäisi kitkeä. Se ei näytä olevan mahdollista millään tavoin. Hyvä silti, että asiasta puhutaan ja erityisesti koulukiusaaminen on tapetilla.



Mitä tarvittaisiin mielestäni olisi se, että kiusatut yrittäisivät perustaa uusia yhdistyksiä tukemaan kaikkia kiusattuja- Kiusattujen tuki ry:hyn eivät kaikki jaksa lähteäkään, nettiyhteyttä sinne ei saa, ja puhelinsoittoajat ovat hyvin täysiä, jolloin tukea on vaikea saada, ja uusia keinoja, millä oikeasti kiusatut saataisiin pysäytettyä. Nyt tämä vaikuttaa olevan aika tavalla vielä tyhjää, nättiä puhetta.

Vierailija

Pömppö ja muutkin. Itse kuulun niin ikään näihin kiusattuihin.

Olin ala-asteella luokan pisin, laiha tyttö ja vielä rillipää. Ja lisäksi erittäin, erittäin herkkä tiettyjen elämän kolhujen takia, jotka sattuivat juuri ennen koulutielle astumista. Näistä kun summa summarum=oiva kiusaamisen kohde.



Kiusaamista kesti koko ala-asteen ajan ja välillä se meni niin pahaksi, että perjantaisin koulusta palattuani en jaksanut kuin itkeä. Lauantait meni ressin purkautuessa pahojen migreenikohtausten kourissa ja sunnuntaina jo pelkäsin maanantaita. Kouluaika jäi mieleeni erittäin ahdistavana ja tuskaisena ja jaksoin sen ajan vain muutaman tosiystävän turvin. Muistan olleeni niin hukassa välillä, että takerruin näiden kiusaajienkin ojentamiin oljenkorsiin kuvitellen heidät kuitenkin ystäviksi... kunnes selvisi, että taas selän takana nauretaan!



Ylä-asteella, seiskalla, muutimme ja menin kahdeksannelle eri kouluun, eri kaupunkiin. Siellä kiusaaminen loppui kuin seinään, olin yllättäen luokan suosituimpia. Minulta meni todella pitkän aikaa sopeutua siihen, että yllättäen kaveriani halutaan olla, eikä se tarkoitakaan sitä, että huijataan. Sain ystäviä ja oikeastaan sen kautta pikkuhiljaa sain niskalenkin koko kiusaamis-ajatuksesta.



Mutta sen verran se on vaikuttanut, että edelleen välillä on vaikea uskoa itseen, varsinkin kun on tosi paikka kyseessä. Itseluottamuksen rakentaminen on ollut vaikeaa.



Kuten Nalakin kertoi, minulle nuo tietyt kiusaaja(tytöt) ovat tällä hetkellä ilmaa. He eivät merkitse minulle mitään ja välillä jopa tunnen vahingoniloa kun kuulen välikäsien/tutun tuttujen tms kautta heidän kuulumisiaan, jos siis kuulumiset ei niin hyviä.



Pidän itseäni onnekkaana, kun nyt minulla on mies, lapsi, terveyttä, ystäviä, omakotitalo... kaikki raamit kunnossa. Tiedän parin kiusaajan elävän yksinhuoltajina sossun varassa ilman työtä ja parisuhdetta. En ajattele, että se on heille oikein, mutta en nyt niin kovasti säälikään!



Vain upean ihmisen/ihmissuhteen avulla koen nyt voivani vapautua noista piinaavista muistoista ja katkeruudesta mitä olen tuntenut vuosia. Asun nyt samassa kaupungissa kuin missä kiusaaminen aikoinaan tapahtui ja jo koulurakennusten näkeminen on saanut välillä pahan olon vellomaan. Mutta se aika on takana, elämä jatkuu.



Henkinen kiusaaminen on NIIN kamalaa, että en tekisi sitä kenellekään. Opiskelutoverini joutui sellaisen kohteeksi muutama vuosi sitten ja ihan suoraan sanoin kyllä muutamille pissapäille, minne heidän kannattaisi suksia ja otin tämän tytön vähän kuin siipieni suojaan. Itse sitä sontaa vuosia kokeneena en kyllä ehdoin tahdoin voi vierestä katsoa jos niin jollekulle tehdään.



Jos joku haluaa aiheesta aatoksia vaihtaa niin minulle voi meilata osoitteeseen tilleri@hotmail.com.



Kuulasta syksyä ja pirteyttä kaikille!



Jeppis

Vierailija

Enpä nyt kirjoita koko tarinaani, mutta sanon vaan, että samaan joukkoon kuulun teidän kanssa!



Minussa ei ollut mitään sellaista suoranaista fyysistä ominaisuutta minkä takia mua olis " tarvinnu" kiusata. Olen aina ollut tosi reipas, puhelias ja iloinen tyttö. Ehkä se just ärsytti kiusaajaa? Tulin ala-asteen tokalle pari viikkoa muita myöhemmin koska muutimme asuntoalueelle tuolloin. Kiusaaminen alkoi heti kun menin kouluun. Luokallamme oli sellainen " vahva" tyttö. Hän piti komennossaan koko luokkaamme. Hän oli luokkamme priimus, siis aina opettajien suosikki, hyvä urheilemaan, voitti hiihtokilpialut mennen tullen jne. HÄnestä oli ehkä vaikea uskoa, että hän olisi kiusaaja. Kuitenkin tuolloin 70-luvulla kiusaamiseen ei puututtu ja niinpä hän sai kiusata minua koko ala-asteen ajan.

Kiusaaminen oli henkistä, kuten teilläkin. Mut eristettiin välillä pariksi päiväksi- välillä viikoksi, muiden seurasta ulos. Tämä johtajatyttö kielsi ketään puhumasta kanssani, aamulla ei tuttu tyttö tullut hakemaan minua kouluun kuten yleensä, ryhmätöitä tehtäessä minua ei otettu mukaan - eikä opettaja puuttunut tähän koska varmasti näki!

Äitini raahasi minua koulupsykologille koska uskoi, että minussa täytyy olla jokin vika, kun mulle näin tehdään. No, sain " terveen" paperit ja homma jäi siihen. SIt alkoi aamuisin tulla vatsakipuja, päänsärkyä yms. enkä olis halunnut lähteä kouluun.

Yläasteelle kun siirryin, niin luokallemme tuli uusia oppilaita, sain uusia ystäviä ja kiusaajasta tuli vetäytyvä ja erakkomaine. Hänellä ei luonnollisesti enää ollut montaakaan ystävää. Vapauduin tästä kaikesta eikä minulle jäänyt mitään " jälkiä" asiasta.



Kunnes....olin TOmmi LÄntisen konsertissa ja siellä soi " Syvälle sydämeen sattuu" (vai onks se biisin nimi, no tiedätte mitä tarkoitan) ja sit mulla repes. Mä itkin sen koko biisin ystäväni rintaa vasten ja varmaan Tommi itsekin ihmettelei, mitä toi eukko tuolla viuraa... Silloin mulla lähes 30 vuoden jälkeen pato aukeni ja ne itkemättömät itkut tuli ulos!



Sydämestäni toivon, että te kaikki saisitte elämän langasta kiinni ja pystyisitte jatkamaan hyvää elämää kiusaamisesta huolimatta! Te olette hyviä tyyppejä eikä kellään ole OIKEUTTA kiusata teitä! Antakaa takas, pistäkää kova kovaa vastaan, hammasta purren ja perkelettä sanoen ;)



" äiti hei, mä en haluu jäädä yksin...voi kuinka sattuu, syvälle koskee, syvälle sydämeen sattuu..äiti hei, mä en mee enää kouluun.."



Vierailija

huonoa virkettäni äskeisessä kirjoituksessani. Piti kirjoittamani:Esim. kun aikuisetkin kiusaavat toisiaan työpaikoilla ja suuri osa silti selviää siitä saamatta minkäänlaista varoitustakaan siitä huolimatta, vaikka työsuojeluvaltuutetutkin ja esimiehet puuttuisivat, niin tietenkään he eivät oikeasti usko siihen, että kiusaaminen pitäisi lapsiltakaan kitkeä todellisuudessa. Eikä sellainen olisi mahdollista vain sanomalla lapsille, ettei kannata tehdä kuten he vaan uskoa, ettei saa kiusata, kun opettajat niin sanovat, ettei tulisi itselle vaikeuksia. Heidän lapsensahan ottavat mallia heistä. Vaikkeivat lapset tietäisikään kiusaamisesta, niin kyllä sen vanhempien asenteista huomaisivat, etteivät oikein usko siihen, että kiusaamista ei saa tehdä.

Vierailija

..ja päätin ottaa osaa tilanteeseen. En kuulu kiusaajiin eikä minua suoranaisesti ole kiusattu, mutta jotain pientä aina ala-asteelta lähtien. Muistan kuinka inhosin liikuntatunteja, koska minä kuuluin aina viimeisimpiin kun huudettiin pelaajia joukkueisiin, ei se antanut motivaatiota innostua koululiikunnasta kun kuului niihin tyhmiin jotka eivät osaa mitään! Sama jatkui vuodesta toiseen, en juuri siitä välittänyt. Sitä kai lapsena sulkee paljon sisällensä, eikä puhu niistä, ei uskalla puhua, kun pelkää että leimautuu kahtakauheammin.



Yläasteelle mentäessä en kuulunut niihin jotka koreili merkkivaatteissa..sain siis osakseni halventavia katseita. Se on jäänyt kyllä mieleen, vaan ei meillä ollut varaa sellaisia ostella, kun oli monta lasta perheessä. Muutama kaveri sitten alkoi käyttäytyä omituisesti, käytös ilmeni minun pakottamisena johonkin vasten minun omaa tahtoani mm. piti ihastua johonkin poikaan, vaikka sanoin ettei minulla ole ihastuksia jne. annettiin lumipesuja, piiloteltiin käsineitä jne. kyllä minä ne kiusaamiseksi tulkitsin. Olin vain niin säyseä j niin pitkä pinnainen etten välittänyt(kai sisimmässäni pelkäsin entistä enemmän, jos kerron vaikka opelle, minut voidaan hakata sen jälkeen tai vastaavaa).



Nykyään välini kyseisiin henkilöihin, jotka jollakin tapaa liittyivät kiusantekoon, on viileät. En välitä kuulla heidän elämästään, rohkenen kyllä liikkua vapaasti kaduilla, enkä pelkää jos heistä joku vastaan kävelee, minulla ei ole heille mitään, ei kerrassa mitään. He eivät merkitse minulle mitään tärkeää, he ovat kuin ilmaa, tyhjänpäiväisiä.



Minulla on nykyään mies ja lapsia. Kyllä oma menneisyys saa ajattelemaan oman lapsen kohdalla kouluasioita, milloin mahtaa esiintyä jotain tavallisesta poikkeavaa, toivotaan ettei sellaista tulisi.



Itse olen sitä miettinyt, miksi pitää kiusata?? kiusaajilla on aivan varmasti jotain vialla, koska käyttäydytään noin. Onko se hätähuuto siitä että kiusaajalla itsellään on ongelmia? Olisi kiva lukea kiusaajien itsensä kirjoittamia ajatelmia, jos sitten kukaan rohkenee sellaiseen, kynnys voi olla liian korkea pyytää anteeksi, kun on menty liian pitkälle. Voimia vain sinulle alkuperäinen viestin laittaja ja toisillekin kiusatuille toivon voimia!! Toivon että elämässäsi tapahtuisi paljon iloisia tapahtumia ja plussia!!

Vierailija

koko ala ja yläaste ylipainon takia, kunnes laihdutin itseni tehorääkillä, kokoa oli loppujen lopuksi 181cm ja 59kg.. eli melkoisen hoikaksi menin. Kiusaaminen loppui ja lääkärissä käynnin jälkeen sain treenillä ja kunnon ruokavaliolla itseni " inhimillisiin" mittoihin mutta tänäpäivänä en koskaan ole vartalooni tyytyväinen, ja poden melkoista esiintymiskammoa. mm. koulun esitelmät on mulle täysi mahdottomuus..



T:Neiti21

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat