Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Voi teitä miespolot!

Seuraa 
Liittynyt17.9.2015

Luin keskustelun, jonka aiheena oli isien haluttomuus mennä mukaan synnytykseen.



Voi härreguud. Ei naisiltakaan kysytä, haluaako hän " mukaan" , kun vauva syntyy. Nyky-yhteiskunta on onneksi jo joissain maissa melko tasa-arvoinen, mutta luonnolliset " epätasa-arvoisuudet" eivät koskaan katoa. Isä saa nauttia lapsestaan yhtä paljon kuin äitikin, mutta ainoa työ jonka hän biologisella tasolla joutuu tekemään, on orgasmin saaminen.



Naisella on kuukautiset (itselläni kuukaudesta ensin viikko PMS-oireita ja toinen vko vuotoa), rinnat (Itselläni 70D, ihanat toki, mutta liikunnassa haittaavat, ja metallikaariliivit epämukavia verrattuna siihen että voisi elellä pelkässä pehmoisessa paidassa) ja vaihdevuodet, jotka pahimmillaan saavat naisen työkyvyttömäksi 15 vuodeksi ilman epäluonnollisia hormonikorvauksia.



Oletteko ajatelleet, että joka neljännellä vastaan tulevalla naisella on kuukautiset parhaillaan? Tai kun istutte ruuhkabussissa, vieressänne seisovalla naisella saattaa olla kuukautiskipuja vaikkeivät ne päälle päin näykään kuten raskaus? Itse jaksoin viimeisillänikin seistä paremmin busseissa kuin silloin, kun paikaallaan seisominen aiheuttaa tuskaista särkyä jalkoväliin ekoina vuotopäivinä. Silloin kieltämättä olen katkera miehille, joiden kalenteri on tämän asian suhteen tyhjää täynnä. Lisäksi, listaa jatkaakseni, naisen on yhä hoidettava myös ehkäisy vakisuhteessa. Kysyin lääkäriltä, koska miesten e-pillerit tulevat markkinoille, ja hän vastasi, että jarruna ovat sivuvaikutukset kuten halukkuuden lievä väheneminen, turvotus jne. Kuulostaapa yllättävän tutuilta oireilta...!



Synnytys voi toki sujua tyyliin " lantioni hurahti lämpimäksi ja vauva syntyi" , mutta yleensä kivut ovat hel#etilliset. Ja voi teitä miespolot, ei varmaan niiden katsominen MUKAVAA olekaan, mutta kuinka kehtaatte nurista, jos naisenne, jonka olette raskaaksi saattanut, teitä toivoisi tuekseen?? Sen ei kuulukaan joka hetki olla kivaa.



Vaikka tekstistäni voisi päätellä, että inhoan naiseuttani, olen silti sitä mieltä, että kuvaamani naiseuden taakka tuo myös valtavasti lisää tasoja elämään. Siitä pitää maksaa, että saa kokea luovansa uuden ihmisen, nähdä tämän saavan ravintonsa omista rinnoistaan... Sitä ette voi valitettavasti kokea. Se on kaikessa raskaudessaankin ollut suurinta elämässäni.

Kiitos kun luitte. Odotan mielenkiinnolla, millaisia ajatuksia herätin.

Kommentit (11)

Vierailija

Taitaa nykyajan mies olla jo niin pehmoksi passattu äitin ja ehkä vaimonkin toimesta, että synnytys saa miehen pakenemaan jo ajatuksen tasolla. ;)



Voi jumal... tää on tätä... Muista en tiedä, mutta itse lähdin kotoa 17-vuotiaana, enkä osannut edes perunoita keittää (enkä kotiin päin katsellut/soitellut kolmeen vuoteen), mutta Siperia opettaa... tosin nykyään teen ruokaa useammin kuin rakas vaimoni, koska yksinkertaisesti pidän siitä!!! Mutta tuo edellä oleva on TÖRKEÄ yleistys!!! ja toiseksi mitä helvetin väliä sillä on jos äijä ei synnytykseen mene??? --> tämä on mielestäni Äidin ja Isän omien valintojen tulos, jos ukko ei halua mukaan ja vaimo/kuka nyt sen sitten synnyttääkään, sen hyväksyy, niin mitä sitten??? (itse olin kyllä mukana, tosin plikka tuli sektiolla)



Tottkakai vaimoni piti itsestään selvyytenä, että tulen mukaan, mutta TOSIASIA ON!!! EI SIELLÄ MUSTA MITÄÄN APUA OLLUT!!! --> ÄLKÄÄKÄ VÄNGÄTKÖ VASTAAN AKAT!!! KYLLÄ SEN VAAN NÄIN ON!!! lähinnä olin vain lääkärien tiellä!!!, ja joku kysyi minuutin välein että " tekeekö pahaa??? pystytkö olemaan??"



Vastatkaapa, eikö teistä ole ihme etteivät naiset enemmänkin valita vaivojaan? Hiljaisuuden syynä on häveliäisyys. Päänsärkyä kehdataan valittaa julkisesti paremmin kuin kuukautiskipuja.



Tähän vastan, että kyllä meillä ainakin kerrotaan, että onko menkkakipuja??? ihan samalla tavalla kerroin, että uusi pyörän satula " vänkää" pallit punaisiksi. Vaimo ei kyllä asiaa valita, kertoo sen vaan... mutta enhän minäkään valita, että viime viikolla nyrjäyttämäni nilkka on Perk.lleen kipeä, kerroin sen kerran siinä kaikki. Tosin sen saataa nähdä jo ilmeestä...



Että näin...

Vierailija

Taitaa nykyajan mies olla jo niin pehmoksi passattu äitin ja ehkä vaimonkin toimesta, että synnytys saa miehen pakenemaan jo ajatuksen tasolla. ;)



Tosiasiassa: Minulla on ihana mies, joka on voittanut pakenemisenhalunsa urhoollisesti ja osallistuntu synnytyksiin tukena ja apuna, kannustaen, hoivaten ja tukien. Iso halaus ja kiitos kullalleni! Meidän parisuhde on saanut ´paljon lisää vahvistusta ja yhteisyyttä näistä upeista kokemuksista. Mies sanoo, että ne ovat hänen elämänsä ihanimpia hetkiä! -Eikä mieheni ole mikään pullamössö tai Suuri Urho, vaan aivan tavallinen suomalainen karvanaama. :)



Voittakaa isät pelkonne ja epävarmuutenne ja lähtekää matkalle isäksi kasvamiseen - Ette tule katumaan! :)

Vierailija

Joku saattaa olla haluton haluton menemään synnytykseen, niin nainen kuin mieskin. Entä sitten? Joku on haluton seksiin, toinen on haluton jatkamaan elämäänsä, kolmas kyllästynyt kaurapuuroon ja neljäs johonkin autokeskusteluun. Entä sitten? Aitoja lienevät kunkin tuntemukset, valitettavastikin. Yleistetään sitten samalla mitalla: Minkä takia te naiset ylipäänsä olette miesten kanssa, kun nykyään on mahdollista hoitaa nämä lapsi- ja perheasiatkin ihan oman sukupuolen kesken?



Palatakseni vielä tähän synnytysosallistumiseen, lienee parempi että synnytyssalissa on tilanteen tasalla oleva doula, kuin panikoiva tuleva isä. Varmasti suhde ja rakkaus omaan lapseen kehittyy aivan luonnollisesti ilman läsnäoloa synnytyksessä. Vai mites on ollut omien vanhempiesi laita sinun syntyessä?

Vierailija

Mua lähinnä kiinnostaa että mitä vittua sä tuut tänne miesten palstalle itkemään omaa naiseuttas? Pysy siellä parisuhteet osastolla itkemässä.





Vierailija

itse en ole kokenut kuukautiskipuja tai rintojen kokoa noin moneen potenssiin kurjuutena tai sitä imetystä niin suurena auvona. en vaikka makasin raskaanollessa 5kk pää alaspäin. eikä näillä asioilla ole tekemistä iän, lasten määrän tai kuppikoon (jonka muuten muistit mainita ;) kanssa. nämä kokemukset riippuvat pitkälti omasta asenteesta ja olosuhteista.



mun mielestä on kuitenkin kohtuutonta alkaa miehille (noin yleisesti) valittaa moisesta. fiksu nainen valitsee miehensä- jolle voi sanoa että synnytys/mikä tahansa muu " naisasia" pelottaa ja sattuu ja mies tukea. Mutta nainen tajuaa myös sen että mies ei sille mitään voi ja että jatkuva valittaminen tuo myös mukanaan ongelmia. kurjuuden maksimoiminen ei pitäisi olla itsetarkoitus. vai oliko kirjoituksen tarkoitus teroittaa miehille kuinka onnekkaassa asemassa he ovat kun eivät ole syntyneet naisiksi?



jokatapauksessa me olemme syntyneitä naisiksi. ja miehet miehiksi. molemmilla on omat hyvät ja huonot asiansa elämässä. niitä on niin paljon ettei ole varmaan järkeä tässä eritellä pidemmälle naisten ja miesten roolimalleja, kaljuuntumista tai erektio-ongelmien tuskaa sen enempää kuin vaihdevuosia ja heittelehtiviä mielialoja.



kukin valitsee puolisonsa itse (ainakin nykyajan suomessa). minä en henkilökohtaisesti koe asiakseni komentaa kenenkään miestä mukaan synnytykseen. se on pariskunnan välinen asia. ja täysin sovittavissa. koska miehenhän ei ole pakko kokea synnytystä- noin ihan biologiselta kannalta. eikä ole olemassa yhtä oikeaa tapaa olla puoliso.



mun mielestä kuitenkin toinen mies on se joka pystyy aidosti puhumaan toisenmiehen kanssa siitä millaista on olla synnytyksessä mukana ja ehkä valmistamaan siihen- ihan samalla tavalla kuin naiset pystyvät paremmin valmistamaan toisiaan synnytykseen.



ap, ole ihmeessä tyytyväinen että olet valinnnut puolisoksesi oikean helmen, joka on jaksanut tukea ja kunnella kun olet sitä tarvinnut.



(ja anteeksi miehet, mun oli ihan pakko...)

Vierailija

Miona:

Lainaus:


Taitaa nykyajan mies olla jo niin pehmoksi passattu äitin ja ehkä vaimonkin toimesta, että synnytys saa miehen pakenemaan jo ajatuksen tasolla. ;)



Tosiasiassa: Minulla on ihana mies, joka on voittanut pakenemisenhalunsa urhoollisesti ja osallistuntu synnytyksiin tukena ja apuna, kannustaen, hoivaten ja tukien. Iso halaus ja kiitos kullalleni! Meidän parisuhde on saanut ´paljon lisää vahvistusta ja yhteisyyttä näistä upeista kokemuksista. Mies sanoo, että ne ovat hänen elämänsä ihanimpia hetkiä! -Eikä mieheni ole mikään pullamössö tai Suuri Urho, vaan aivan tavallinen suomalainen karvanaama. :)



Voittakaa isät pelkonne ja epävarmuutenne ja lähtekää matkalle isäksi kasvamiseen - Ette tule katumaan! :)




No johan nyt! Mitäs sanoisitte miehen tullessa paasaamaan miltä naisesta

Lainaus:

kuuluu

tuntua ja mitä kuuluu ajatella asioista? Ihan kuin mies pystyisi sen kertomaan!



Mitä kuuluu isäksi kasvamiseen? Ja mitä on se *pelon voittaminen* tässä tapauksessa? Kuulostaa siltä, kuin ei saisi tuntea pelkoa...



Jos vaikka sovitaan, että ensin palataan omille tonteillemme :-)

Kertokaa vaan, arvon frouvat, naisen vinkkeliä mutta me miehet jääräpäisesti ajattelemme ja tunnemme ihan itse omat ajatuksemme ja tunteemme läpi... Eikä sitä kannata lähteä kummemmin mestaroimaan.

Vierailija

Miia-äiti:

Lainaus:


... saa kokea luovansa uuden ihmisen, nähdä tämän saavan ravintonsa omista rinnoistaan ... ollut suurinta elämässäni.




Onneksi olkoon ja hienoa että koet saaneesi jotain suurta ja hienoa!

Mutta tuossako se? Kovin yksiulotteisen kuuloista tuo kuitenkin oli.



Et kertonut missään, kuinka vanha itse olet, minkä ikäinen lapsesi on (sanamuodostasi päätellen niitä on yksi) tai muutakaan taustoitusta. Emme siis tiedä millä perspektiivillä katselet elämää.



Jos ajattelen omaa vaimoani, hänellä onnen aiheita on laajalla skaalalla ja nuo raskaus & synnytys sekä imetysasiat ovat yksi osa niitä. Niitä ennen ja niiden jälkeen on tullut paljon muitakin, eri elämänalueilta.



Muista sinäkin nauttia myös siitä, mitä vastaan tulee - paljon suurta ja hienoa on tarjolla vastakin!

Pidetään vaikka 5 v kuluttua uudet kinkerit siitä, mitkä kaikki jutut silloin tuntuvat elämän suurilta jutuilta... :-)

Vierailija

Zooropa: Mistä tiedät, ettei sinusta ollut apua synnytyksessä? Onko vaimosi sanonut itse näin? Mitä se APU oikeasti on mitä vaimo siinä tilanteessa haluaa? Toivottavasti kerrot sen, kun näytät tietäväsi, mitä nainen tuntee, haluaa ja ajattelee siinä tilanteessa. Olisin kiinnostunut, koska olen synnyttämässä esikoistani ja olisi etukäteen mukava tietää miltä kaikki asiat tuntuvat synnytyksen aikana ja koenko millään tasolla miehestäni olevan hyötyä tilanteessa.



Joskus ne auttavat asiat eivät ole konkreettisia ja käsin kosketeltavissa. Minä oletan ehdottomasti, että mieheni tulee synnytykseen. Se on asia, josta ei mielestäni tarvitse edes keskustella. Koska olemme yhdessä lapsen halunneet ja tehneet, koemme molemmat sen mielihyvän ja " mielipahan" mitä asiaan liittyy. En oleta mieheni tekevän kärrynpyöriä tai ihmeitä synnytyssalissa. Tai avustavan kätilöä/lääkäriä. Haluan hänen vain seisovan rinnallani siinä tilanteessa, missä häntä HENKISESTI tarvitsen. Hänen ei välttämättä tarvitse sanoakaan mitään tai koskettaa, kunhan vaan on läsnä tilanteessa. Usein juuri tämä henkinen apu on paras apu.



Siitä miten naiseus eroaa miehisyydestä voidaan varmasti keskustella maailman ääriin saakka. Jokaisella on omat vaivansa oli ne sitten henkisiä tai fyysisiä. Olen sitä mieltä, että jos nainen ja mies ovat päättäneet elää yhdessä ja hankkia perheen, molemmat osallistuvat kaikkiin asioihin. Oli se sitten kodin tai auton hankinta tai lasten saanti ja niiden hoito... Siksi ihmettelen, miksi edes kysytään osallistuuko mies synnytykseen. Sehän on ihan luonnollista. Ei sen asuntolainankaan maksaminen kivaa ole, mutta kuuluu elämään ja molemmille osapuolilla. Nainenhan ei voi valita osallistuuko synnytykseen vai ei. Fyysisesti vauva kasvaa kiinni naisessa, mutta napanuora ulottuu mieheen asti, onhan vauvan alkuun panemiseen tarvittu molempia. On hyvä, että mies saa leikata napanuoran synnytyksen jälkeen. Se mielestäni korostaa mielikuvaa, että nyt lapsi on oma yksilönsä, josta MOLEMMAT vanhemmat ovat vastuussa.



Se missä tätä keskustelua käydään on varmaan aivan sama. Tarkoitushan oli saada juuri isien mielipiteitä, joita hyvin vähän on tullut. Tuskin olisi vastauksia tullut edes sen vertaa jos keskustelu oltaisi käyty jollain toisella palstalla.



tiger

Vierailija

Kiitokset oikeastaan vain sinulle jolla oli jotain vastattavaa mun kirjoitukseeni. Tällä palstalla puhutaan eniten autoista, mutta naisten vaivoista näyttää menevän pasmat sekaisin aikuisillakin(?) miehillä. Kerroin mielipiteeni tällä palstalla kysyttyyn asiaan eli miesten suhtautumisesta synnytyksessä tukena oloon. Siksi siis " itkin" täällä enkä parisuhdepalstalla. KYSE EI OLE PARISUHTEESTA, VAAN NAISEUDESTA. Luulisi monen isin olevan tekemisissä tämän ilmiön kanssa päivittäin! " Paljon kiinnostaa" -vastaus vain paljastaa, että kirjoittamaani asiaan ei osata suhtautua vaan se torjutaan. Vastatkaapa, eikö teistä ole ihme etteivät naiset enemmänkin valita vaivojaan? Hiljaisuuden syynä on häveliäisyys. Päänsärkyä kehdataan valittaa julkisesti paremmin kuin kuukautiskipuja.



En jakanut elämäkertaani, en kertonut harrastuksistani, en kuvataideopeopinnoistani, enkä upeista matkakokemuksistani, koska aiheenani oli miehen osa lapsen teossas naisen näkökulmasta. Siinä se. Elämäkerrastani saisittekin luvalla sanoa " ketä kiinnostaa" :) En kertonut ikääni (26) enkä lapseni ikää (1), koska niillä ei ole pointtini kanssa mitään merkitystä. Ne tyydyttävät lukijan mahdollista uteliaisuutta, mutta kuvailemani taakka jakautuu naisen koko hedelmälliselle iälle. En usko että on naiivia pohtia näitä asioita, koska epätasa-arvoinenhan biologia on, sitä ei kukaan voi kiistää?



Synnyttäessäni tuntui, kuin olisin hukkunut kipuun, ja ainoa mikä piti mut pinnalla oli mieheni käsi. Minulla on ihana miehekäs mies, joka kuitenkin ymmärtää kunnioittaa työpanostani yhteisen lapsemme eteen ja tiedostaa osansa helppouden tässä asiassa.

Mielipiteitä! Asiallisia!

Hali pehmentämään KERTAKAIKKISEN TÖRKEITÄ mielipiteitäni.

Uusimmat

Suosituimmat