Anopista

Seuraa 
Liittynyt17.9.2015

Olen mielestäni hyvä äiti. Kokemusta tosiaan vaan kolme kuukautta, mutta omasta mielestäni olen oikeastaan todella hyvä äiti. Panostan äitiyteen paljon. jokaisella vierailulla anoppi kuitenkin lyö lyttyyn. En sinänsä arvosta hänen kasvatusmenetelmiään oikeastaan juurikaan. Mutta hän kertoo omalla piilovittuilutavallaan missä sillä kertaa olen epäonnistunut.



Meillä



- nukutaan perhepedissä, poika keskellä (" en ikinä itse kyllä nukkuisi niin, siinähän on tukehtumisvaara" , anoppi on nukuttanut miestäni eri huoneessa laitokselta tuotaessa asti)



-kestovaippaillaan (" katotaan vaan kuinka kauan jaksat" " kamala kun se on paksu paketti!luulisi että vauvaakin häiritsee" villavaippahousuista :" nehän on kauhean kuumat! " (ja muovi on sitten oikein vilpoisaa ja hengittävää, vai?))



-tullaan imettämään pitkään jos vain sunkin mahdollista, nimenomaan täyimetyksellä mahdollisimman pitkään. (" siltä tulee sitten jo aivan kauhesti pissaakin siinä tapauksessa!" (no hui!), " sillehän tulee sitten hampaitakin jo" (lopettanut mieheni imettämisen kokonaan mieheni ollessa 5kk, nykyään miehelläni on kaikki atopiat ja allergiat (on myös pitänyt huushollia lähestulkoon steriliinä)" turhaa pelaamista sellainen" (imetys, siis)



-ei syödä antibioottikuureja. Päivää ennen ristiäisiä alkoi silmätulehdus. annoin kuuliaisesti homeopaattisia kaksi vuorokautta putkeen tunnin välein. Anoppi ei tähän sanonut mitään, mutta oli selvästi sitä mieltä, että turhaa pelaamista.



-kantoliinaillaan(" mutta eikös vauvan selkä kärsi?)



-ei käytetä lintuverkkoja marjapuskien päällä (" sitten tulee räksät ja syö kaikki marjat!" No, sielläpä ovat puskissa. Ja sitäpaitsi anopillakin on puskissa vielä reilua ylituotantoa!kyllä kai kun ei anna lintujen edes maistaa. äitini taasen jättää aina yhden puskan noukkimatta,että on linnuillekin jotain talveksi)



-käytetään aina, jos mahdollista, luomutuotteita.(anopille näitä ei eksy vahingossakaan ostoskärryyn kun se on huijausta ja humpuukia sellainen)



-on lemmikkejä (" ne sotkee" )



-ollaan miestäni lukuunottamatta kasvissyöjiä. pojasta tulee myös. se on varmaan ihan kauheaa kun ei ole muita kasvisruokia kuin herkkusienet.



-ei ylipueta poikaa, se heikentää vastustuskykyä (meidän vauvaa käärittiin peittoon helteellä, kun aikuiset olivat hihattomissa ja shortseissa.lapsella minuutissa selkä märkänä. oma mieheni ei ole saanut olla ulkona edes sateella.)



-käytetään luontoystävällisiä pesuaineita (" en usko, että pesevät puhtaaksi!" )



-kun kerroin muistavani sen kun opin kävelemään (ihan oikeasti muistan!, muistan varhaisempiakin asioita) ja vakuuttelin asia anoppini tokaisi " niin niin, mutta en usko" . se oli loukkaavaa. hänen mielestään minä siis valehtelin?









pahinta on se kun minua arvostellaan mieheni sukulaisten kuullen. olen huomenna luvannut viedä pojan anoppilaan ja olen ollut koko päivän tänään huonolla päällä koska ajattelen valmiiksi että mistä asiaista mahdan huomenna olla silmätikkuna.

Kommentit (12)

Vierailija

Minäkin ymmärrän, että anopin huomauttelu tuntuu ärsyttävältä. Mutta olen huomannut, että ihan samalla lailla oma äitinikin huomauttelee ja ihmettelee tekemisiäni. En usko, että kyse on pahuudesta tai tarkjoituksellisesta ilkeilystä, vaan tosiaans iitä, että halutaan vain auttaa ja antaa neuvoja omista kokemuksista. Ei se kai äitien ja anoppien vika ole, että he ovat lapsensa kasvattaneet aikana, jolloin neuvoloissakin jaettiin aivan erilaisia ohjeita ja suosituksena oli pullomaito iltaisin ja sokerivesi tuttipullossa. Tietenkin olisi ihanaa, jos he(kin) osaisivat arvostaa jokaisen omia tapoja toimia, mutta itsekin syyllistyn neuvomaan kavereitani, joiden vauvat ovat syntyneet minun vauvani jälkeen - olen jo aikamoinen besserwisser...



Toisinaan auttaa, kun sanoo, että " neuvolassa suosittelivat..." - se tuntuu olevan auktoriteetti, jota vanhemmat arvostavat. Yritetään ymmärtää toisiamme :)

Vierailija

on minun tässä asiassa pidettävä anopin puolia, sillä kukaan muu ei ole sitä vielä uskaltanut tehdä.



Kuvitteleppa tämä tilanne:

Pojallesi ja hänen vaimolleen syntyy 30 vuoden kuluttua lapsi ja he tulevat käymään. Utelet miniältä kuinka arki on lähtenyt rullaamaan (tässä vaiheessa miniä jo katsoo sinua pahasti kun kehtaatkin udella).

Miniä kertoo, että vauva nukkuu omassa pinnasängyssään, sillä liika läheisyys on pahasta. Uusien suosituksien mukaan lasta ei saa pitää sylissä ja sen täytyy antaa huutaa aina vähän aikaa että sen keuhkot vahvistuvat ja heillä noudatetaan näitä suosituksia.

Kauhistut, ja sanot että kyllä lasta täytyy pitää sylissä. Miniäsi suuttuu, eivätkä he tule käymään vuoteen.



No, tämä oli kyllä kärjistetty esimerkki, mutta ajatelkaa nyt vähäsen sen anopinkin kannalta! Anoppi on vaan huolissaan lapsenlapsestaan. Hän ei välttämättä ymmärrä " näitä nykyajan hömpötyksiä" ellei niitä hänelle selitä kunnolla, varsinkin jos anoppi on hyvin vanha. Hänelle on aikanaan opetettu niitä ihmeellisiä 60-ja 70-luvun vähemmän terveellisiä suosituksia lapsen kannalta, ja hän saattaa edelleen pitää näitä asioita faktoina.

Kyllä minunkin on vaikea ymmärtää kasvissyöntiä lapsilla, haluaisin kuulla kovasti perusteluja jos joku läheiseni harjoittaisi tätä lapsensa kanssa.



Minun anoppini kysyy aina että onko lapsella tarpeeksi päällä ja että te kyllä syötätte sitä liikaa (eikä syötetä!), mutta hän vain huolehtii lapsesta eikä halua mitätöidä minua vanhempana. Vastaan vaan aina kiltisti että on tarpeeksi päällä, ei ole syönyt liikaa, katsos nyt sehän on vielä ihan nälkäinen ja niin edelleen.

Ei se pahalla vaan hyvällä. Ei se anoppi hoksaa että tästä ja tuosta kommentista voi loukkaantua, eihän ne menneet sukupolvet näistä tunteista niin perustaneet.



Yritetään ymmärtää anoppeja ja annetaan vanhoille ihmisille arvoa ja armoa, jookosta? Onhan se mummo rikkautta lapsellekin, vaikka itse ei siitä anopista tykkää niin lapsi voi tykätäkin. Kyllä se sitten isompana osaa sanoa että älä mummo tyrkytä makkaraa :)



Ihan eri asia on kyllä sitten nämä tosi kauheat anopit joihin ei mikään auta, heitä minä en nyt tällä kirjoituksella tarkoittanut!

Luulen vaan että suuri osa anopeista ei ole niin kauheita kun luullaan että he on.



Noniin, nyt saatte kivittää minua ;)

Vierailija

sitten ihan yllättäen, ollenkaan tiedostamatta tai psyykkaamatta mun oma suhtautuminen asiaan muuttui, enkä enää " kuule" niitä vihjauksia samalla tavalla. esim. jos joku sanoo että " mä en ymmärrä että puolivuotias vielä nukkuu vanhempien sängyssä" , niin mä en kuule sitä moitteena, vaan otan sen kirjaimellisesti niin että sanoja kertoo vain itsestään ja hassusta ajatuksenjuoksustaan. naureskelen vaan ja päässäni ajattelen että mä en kyllä paljoo mainostais jos en jotain noinkin yksinkertaista asiaa oikeesti ymmärtäisi.



luulen että omalla kohdallani tämä muutos tuli ihan siitä että pikkuhiljaa tavallaan " sisäistin" oman tapani olla äiti, enkä ole enää samalla tavalla epävarma kuin ihan alkuun (eka lapsi kyseessä). en sano että muiden hermostumiset johtuisivat epävarmuudesta, mutta minun luullakseni johtui.

Vierailija


On se aika ihmeellistä, ettei voida kunnioittaa vanhempien elää. Jokainen olkoon oma itsensä, mutta älköön tuputtako omia tapojaan muille ainoina oikeina. Hyvät neuvot ja keskustelu/kuuntelu olisi mukavaa, mutta ei sellainen syyllistäminen ym.



Tähän asiaan se ei liity, mutta anoppi on sitä mieltä, että olen vienyt häneltä pojan, kun olen perustanut hänen kanssaan perheen. Ei vissiin enää ole tarpeeksi aikaa äidille ja on muuttanut samasta kaupungista pois. No tämmöisellä asenteella ei hirveästi ole ollut puhuttavaa. Syntymän jälkeen emme halunneet koko sukua heti lasta repimään sylistä syliin, kun oli vaikea synnytys ja poika oli teholla vieraiden ihmisten kanssa ja hyvä, kun jaksoimme hoitaa itseämme ja vauvaa. Halusimme hänelle edes mahdollisimman lämpöisen ja rauhallisen alun. Emme olisi yksikertaisesti vain jaksaneet muiden syiden lisäksi. Kauniisti yritimme selittää. Anopilla ei ollut kuulemma tämän jälkeen enää poikaa. Kivaa tunnelmaa loi elämän kauneimpaan tapahtumaan. Väsyneitä, mutta onnellisia pienen käärömme kanssa.



Yksi sukulainen on jo raskausaikana päättänyt, että hän aikoo opettaa lapsellemme, että on muitankin tapoja elää. He aikovat kuulemma tehdä kaikkea, mikä on kotona " kielettyä" . Lähinnä sellaista tavara, huvipuisto, hattara, auto -elämää. Kaikkea ei tarvitse vanhemmille kertoa. Hän aikoo myös opettaa lapsemme syömään makkarakeittoa. Hän aikoo opettaa kyseenalaistamaan vanhempansa ja sen, että lapsi saa määrätä itse. Kasvissyöntiä ei olla muuten epäilty, mutta entä kun hän menee kouluun¿hänenhän täytyy olla samanlainen kuin muut.



Kaikesta kyllä ihan yleisesti osataan olla vastaan. Perhepeti on vaarallista lapselle. Eräs sukulainen näki minut kantavan lastani liinalla. Meni tämän jälkeen sanomaan miehelleni, että minun on lopetettava kantaminen. Yksi haluaa elää niin kauan, kun näkee lapsemme menevän armeijaan. Puhuu sotapojista puolivuotiaalle. Oltiin huolissaan jo joskus kolmen kuukauden aikaan, että hän ei varmasti opi syömään, kun aioin imettää sinne puolivuotiaaksi. Nyt syytellään, kun hänelle ei vielä maistu kiinteät, että miksi ette ole opettaneet syömään tuttia. Turhista tavaroista ja roskiin käärityistä lahjoista ollaan puhuttu. Siihen eräs tokaisi loukkaantuneena, että minähän ainakin ostan. Yksi keksi epäillä, ettemme vain käy päästämässä kettuja vapaaksi J. Ettekö ymmärrä, että se on lain vastaista.



On se ikävää, kun meille monet asiat ovat hyvin tärkeitä elämässä. Mielestäni ollaan ihan tavallinen perhe, joka rakastaa toisiaan, luontoa ja yhteistä aikaa. Ollaan ¿pienestä onnellisia¿. Me olemme outoja, kun meillä ei ole, mitä ihmisillä kuuluu olla: auto, telkkari¿mies ei ole käynyt armeijaa, syömme kasviksia, nukumme yhdessä, kannamme liinassa, emme juo¿



Nämä nyt on elämässä pieniä asioita, mutta välillä ärsyttää, kun leimataan vanhemmat " huonommiksi" . Vääränlainen pipo, potalle ei noin pientä saa pissattaa/kakattaa (tuen häntä sen pienen hetken, kun asiat tulevat). Jatkuva tällainen ottaa päähän ja tulee väkisinkin kyseenalaistettua heidän roolinsa isovanhempina.



On " mukavaa" lukea muiden kirjoituksia, että ei ole ainut. Kirjoitin kerran aiheesta tuonne " taviksien" puolelle. Joku leimasi minut lapselliseksi :).



Tulihan porattua, mutta tässä yksi puoli tarinasta. Sukulaisia ajoittain aika täynnä. Saa kommentoida. Tässä mielentilassa taas kirjoitettu, kun alkoi ajattelemaan :). Näitä juttuja kyllä riittää!



Olisi ihan kiva kuulla muiden kokemuksia ja miten sitten on mennyt ja miten menetelty.











Vierailija

Olenko mä ihan tosi ainoa jolla on näin juntti anoppi? juu. olipa eilinen vierailu sitten taas fiasko. miks olen niin kiltti etten saa sanottua mitään. anoppi oli kuolla kauhusta ku lapsi imi sormea ohimennen (se imee sitä vielä koulussakin!!!" ) ja siitä etten laittanut lapselle lähdettäessä pipoa ja takkia (meillä on autossa aina tosi lämmin ja turvis on suorastaan ylihiostava) Ja tulipa sitä neuvoja sitten ihan yllinkyllin. Nautin selvästi aikamoista aliarvostusta. En halua olla huonoissa väleissä lapseni mumman kanssa, mutta...Tosi alan kyllä ymmärtämään mieheni vajavaisuuksia huomattavasti paremmin. Jos rakkautta tärkeämpää on se että likastuvatko vaatteet niin... huh, huh!

Vierailija

Ymmärrän hyvin. Varsinkin tuollainen toisen valintojen jatkuva vähättely ja epäily on tosi rassaavaa.

Oman anoppini kanssa tultiin oikein hyvin toimeen ennen vauvaa, mutta jo raskauden loppuaikoina alkoi hiertää melkoisesti. Nykyään tuntuu että kaikki mitä sanon on anopin mielestä enemmänkin päinvastoin. Varsinkin vaistoni ja tunteeni ovat jatkuvasti pielessä ja väärässä. Enää ei kyllä huvita edes paljon mistään puhua, kun vastaus alkaa aina :" EI, kyllä se kuule enemmänkin on niin että..." tai " Ei, ei se niin mene..." Ja siis koko ajan! Viime kerralla sen vieraillessa aloin oikein kiinnittää huomiota että näin kävi sanoin melkein mitä tahansa. ja väliin tupsahteli kaikennäköisiä pieniä mutta ärsyttäviä määräyksiä ja olettamuksia, miten asiat sitten pitää tehdä, ja nyökyttelyt perää " että näinhän te sitten toimitte, hyvä hyvä.."

En tiedä johtuuko osittain siitä että olin vaikeasti väsynyt ja masentunut loppuraskaudesta, ja jouduimme turvautumaan anopin apuun muutaman kerran. Se johti siihen että anoppi kai ajatteli sen jälkeen että hänellä on oikeus puuttua joihinkin asioihimme, tai sitten se tapahtui hyvää tarkoittaen mutta jonkun sellaisen raja yli se anoppi tärskäytti kertomalla minulle mitä hänen kärsivällisyytensä sietää minun toimia omissa asioissani, että se kyllä tuntui minusta loukkaavalta, eikä apua sen jälkeen paljon pyydetty ja välit viilenivät melkoisesti. Ei ole pystytty asiasta puhumaan jälkeenpäin ja nyt on sitten tilanne tämä... harmittaa kyllä.

Vierailija

Itse tosin olen jo vähän oppinut siihen, että annan mennä

toisesta korvasta sisään ja toisesta korvasta ulos appivanhempien " asiantuntevat" kommentit. Olen kyllä

jonkun kerran riidellyt ja pahoittanut mieleni etenkin appiukon kanssa

lasten hoitoon ja kasvatukseen liittyvistä asioista.



Vaan karkkien ja herkkujen kanssa olen saanut tapellakin

lähinnä anopin kanssa, kun siinä asiassa anoppi menee

helposti aivan mahdottomuuksiin. Onneksi appiukko vastustaa

edes karkeilla mässäilyä...



Voi olla, että pahoitan mieleni tulevaisuudessakin, mutta

yritän olla itse kärsivällinen. Appivanhempani ovat jo aika vanhoja

(vanhempia kuin oma isäni ja äitini), jote heillä on monesta asiasta

hyvin vanhentunut käsitys.



Muutenkin minun vanhempani ja appivanhempani eroavat monissa

perusperiaatteissa kovasti toisistaan, mm. minun vanhempani

kasvattavat ja ostavat luomua, kierrättävät ja kompostoivat,

mutta appivanhempani eivät ikinä! Enpä minä appivanhempiani ala

kouluttamaan, mutta jos olen jo omassa kodissani lapsuudessani

tottunut tiettyyn tyyliin, niin vaikea minunkin sitä on enää yli 30

vuotiaana muuttaa. Varsinkin kun tiedän tekeväni oikein!



Me olemme mieheni kanssa vähän eri tyyppisistä kodeista

lähtöisin. Ikään kuin Tv-sarjan Dharma ja Greg... ;) Sen

tosiasian kanssa me välillä otamme miehenikin kanssa

yhteen.



Voin muuten vakuttaa, että pohjimmiltaan anoppiani surettaa,

kun hänen imetyksensä ei aikoinaan onnistunut. Ja monet

muutkin ns. kovat arvot, joita siihen aikaan harrastettiin,

eikä anoppini ymmärtänyt aikoinaan kyseenalaistaa niitä.



Monista asioista (kuten perhepedistä) en muuten ole viitsinyt

appivanhempieni kanssa edes keskustella, kun eivät nämä

asiat heille valkene. Teen vain niin kuin minusta itsestäni

ja lapsistani hyvältä tuntuu. Sitten jos anoppi tai appiukko

huomaa jotain, niin totean vain, että meillä tehdään näin. Piste.

Vierailija

jälkeen, mutta nyt kun eka on jo vähän päälle 3-v ja toinen on 9kk, en niin välitä anopin kommenteista. Esikoisen syntymän jälkeen mietin lähes jokaista anopin kommenttia pitkään ja pahoitin mieleni, mutta nyt annan mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Joihinkin kommentteihin tai tekoihin pyrin saamaan muutosta, esim meille otettiin esikoiselle karkkipäivä käyttöön erityisesti sen vuoksi, ettei anoppi joka tapaamisella työntäisi lapselle karkkia.



Luulen itse, että esikoisen syntymän jälkeen olin varsin herkkänä kaikelle, erityisesti anopin kommentit otin arvosteluna, vaikka hän ei niillä pahaa tarkoittanutkaan. On vain niin erilainen ihminen kuin minä, etteimme ajatusmaailmamme oikein kohtaa.



Kärsivällisyyttä alkuperäiselle ja muille sukulaisten kommenteista kärsiville.

Vierailija

mun mielestä tuolla aihe vapaalla oli juuri taannoin hyvä niksi toisten lapsen kasvatukseen (ym.) puuttuvien sukulaisten hillitsemiseen.

eli loihdit kasvoillesi (sinun tílanteessasi suosittelen harjoittelemaan etukäteen peilin edessä) oikein herttaisen, ymmärtävän, jopa aavistuksen haaveellisen hymyn ja sitten vaan hymyillen tuijotat anoppia etkä virka sanaakaan. annat puhua ja tuijotat vaan. jos sattuu kysymään syytä tuijotukseen niin sanot kaikkein vilpittömän hyväntahtoisimmalla äänelläsi että " sä olet niin söpö kun yrität ajatella näitä meidän tapoja." tms. tai vaikka että " voi niin, eikö tosiaan oo jännä miten on lastenkasvatus muuttunut" .

pääasia mun mielestä on ettet asetu uhmaamaan anoppia tai yritä " sanoa suoria sanoja" , vaan lempeästi saatat eukon hämilleen.

Vierailija

Kovin ollaan täälä meilläkin päin vastaan esim. kestovaippoja ja kantoliinaa... Mieheni suku ei ymmärrä tapojani. Tähän asti olen antanut heidän pitää omat mielipiteensä, enkä pahemmin toimiamme selittele. Yritän itse ymmärtää muiden tapaa kasvattaa lapsiaan, niin, etten arvostelisi heidän päätöksiään. Onneksi mieheni on ottanut ilolla vastaan nämä " erilaiset" eli vanhat " menetelmät" . En ole kuitenkaan malliesimerkki luomuäidistä. Esim. lapsistani en tee kasvissyöjiä, mutta eipä esikoinen juuri makkarasta pidä. Jokainen tyylillään ja voi, kun sen tajuaisivat oikeassa olevat vanhemmat sukulaiset!

Vierailija

" Usein negatiiviset asenteet AP-vanhemmuutta kohtaan nousevat juuri omista tiedostamattomista kokemuksista, esim. syyllisyydestä. Granju lainaa yksivuotiaan lapsen äidin kommenttia:



¿Kun äitini on minun ja poikani kanssa, hän tuntee tarvetta puolustaa omaa äitiyttään, vaikka en ole koskaan arvostellut sitä tapaa, jolla minua on hoidettu. Kun äitini näkee minun imettävän Samia, hän kertoo, miten hänellä itsellään ei maito riittänyt. Kun hän näkee, että kannan Samia liinassa, hän sanoo, että hän ei olisi ikinä voinut kantaa taaperoa, koska hänellä on niin heikko selkä. Tämä voi olla varsin uuvuttavaa, mutta olen tajunnut, että hän tuntee surua omasta äitiydestään, ja siitä puhuminen helpottaa häntä." (Janet)"



http://www.babyidea.fi/aidille/aptutuksi/apgranju.html

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat