Vauva syntyi veteen- synnytyskertomus viime lauantailta

Seuraa 
Liittynyt17.9.2015

Eli meidän pieni punatukkainen poikamme sukelsi maailmaan 27.8. lauantaina klo 00:54. Pojalla oli kokoa 3415g ja 50 senttiä, hattu oli 35 cm. Raskausviikot vauvan syntyessä oli 38+6.



Tässäpä tarinaa:



26.8. yöllä heräsin puoli neljän aikaan kivuliaisiin supistuksiin. Niitä tuli tasaiseen tahtiin n. 15 minuutin välein. Menin käymään vessassa, ja pyyhkiessä paperiin tuli kirkkaan veren sekaista limaa. Oho ajattelin, ja tulin tietysti palstalle ihmettelemään, että mitäs kummaa tämä nyt on, meidän vauvanhan piti syntyä vasta viikkojen päästä. Olin psyykannut itseni 42 viikkoa kestävään raskauteen, esikoinen kun syntyi 41+4.



Kuuden aikaan aamulla herätin miehen ohimennen ja sanoin, että tänään hänen ei varmaan kannata mennä töihin, sen verran kipeä olo oli. Mies totesi, että oho, nytpä häntä alkoi jännittämään niin, ettei varmana saa enää unen päästä kiinni. Ja valehtelematta minuutin päästä kuului taas kuorsaus.



Koko päivän supisteli tasaiseen tahtiin, kierreltiin miehen ja esikoisen kanssa vähän kaupoissa ja kylillä, käytiin neuvolassakin. Kaikki oli siellä ihan kunnossa, joten tyytyväisin mielin tultiin kotiin.



Viiden aikaan alkoi supistukset tulla melko tasaiseen tahtiin viiden minuutin välein, ja seitsemän aikaan mies kävi viemässä esikoisen mummolaan hoitoon. Miehen palattua lähdettiin ajamaan kohti Kättäriä ja Haikaranpesää.



Perillä kätilö tutki paikat ja totesi että olin 4 cm auki. Olin hiukan järkyttynyt, koska esikoisen kanssa kun saavuimme sairaalaan 4:n tunnin supistelujen jälkeen, olin jo 8 cm auki. Olo oli kuitenkin vielä kohtuullisen hyvä, ja siinä sitten oleilimme tarkkailuhuoneessa ja otettiin supistus ja sydänkäyrää.



Yhdeksän aikaan kätilö tuli sanomaan, että jos tahdomme allashuoneen, se vapautuisi n. kahden-kolmen tunnin kuluttua. Mutta voisimme mennä muuallekin. Halusin allashuoneen, ja niinpä me menimme miehen kanssa " olohuoneeseen" katselemaan telkkaria. Supistukset sen kuin kovenivat, ja mä laskin minuutteja, koska sinne allashuoneeseen pääsisi.



Yhdeltätoista supistukset olivat jo niin kovia, että pyysin miestä käymään kysymässä josko voisimme mennä johonkin toiseen huoneeseen ottamaan ilokaasua. Se onnistui, ja ilokaasu auttoikin aika hyvin taas supistuksiin.



Kahdeltatoista allashuone oli vihdoin vapaa, ja siirryimme sinne. Matkalla supistukset tuntuivat niin kovina, että jalat meinasi mennä alta. Kätilö tutki paikat, ja totesi että olin 6 cm auki. Siinä vaiheessa tuli äitiä ikävä ja kaikki kauniit ajatukset luomusynnytyksestä tuntuivat naurettavilta, ja totesin, että seuraavassa synnytyksessä otankin sitten sen epiduraalin : ) VÄhän olin taas edellä asioissa.



Kätilö passitti suihkun kautta altaaseen. Menin altaaseen n. 00:15, ja ensimmäiset 5 minuuttia menivät kokonaan ilman supistuksia. Kätilö katteli kun onnellisena kellin vedessä ja totesi, että nyt jos supistukset laantuivat kokonaan, niin sieltä pitää tulla pois. Just joo, ihan kuin mua ois saanut pois sieltä lämpimästä paratiisista, kun ne tuskat oli hetkeksi ohi.



Mutta sitten rupesikin tapahtumaan. Kätilö oli just lähtenyt huoneesta, kun tuli eka supistu - ja alkoi ponnistuttamaan. Kauhun sekaisesti ajattelin, että nyt ollaan vasta 6 cm auki, mitä jos ponnistuttaa koko loppuajan. Seuraava supistus, ja taas ponnistutti, käskin miehen soittaa kätilön paikalle. Supistukset tulivat tosi tiiviisti ja kovina ja joka kerran ponnistutti. Mourusin altaassa kontillani ja höngin ilokaasua minkä kerkesin. Kätilö tutki paikat, olin 8 cm auki. Hän totesi että kohta puhkaistaan kalvot.



Vielä kaksi supistusta, ja ponnistamisen tarve kävi sietämättömäksi. KÄtilö käski tulla reunalle, hän puhkaisi kalvot. Ja saman tien alkoi ponnistuttamaan. Kävin altaan pohjalle toisen polven päälle istumaan, toinen jalka oli " kyykyssä" . Kätilö yritti saada mua vaihtamaan asentoa, mutta mä vaan karjuin että älä koske. Ponnistin ja tunsin kuinka vauva lähti tulemaan. Päätuli puoliksi ulos toisella ponnistuksella. Pyysin kätilöä ottamaan vauvan pois, (vaikka tiesin, ettei siihen saanut koskea ennen kuin se olisi kokonaan syntynyt), ja kätilö totesi mulle tuon minkä tiesinkin. Vielä yksi ponnistus ja vauva oli vedessä. Poimittiin se kätilön kanssa yhdessä ylös, ja voi että se oli pieni ja liukas.



Oma olo oli heti tosi hyvä, kivut loppui tosiaan kuin seinään vauvan synnyttyä. Napanuora leikattiin vielä altaan reunalla, sitten siirryttiin vuoteelle lepäämään ja odottelemaan istukan syntymää.



Vesi teki tehtävänsä, ja selvisin kolmella pintanaarmulla, joihin laitettiin tikit. Istumaan pystyin heti, eikä minkään muunkaan ruumiintoiminnon kanssa ollut ongelmia.



Tuo veteen synnytys meni mun kohdalla kyllä tosi luontevasti, en ollut sen ihmeemmin asiaan etukäteen perehtynyt edes. Mutta sen verran hyvä juttu oli, että jos vielä noihin hommiin päädyn, niin varmaan vuokraan altaan, että sen varmasti saan. Mieheltä kysyin pari päivää sitten, että oliskos hän halunnut tulla sinne altaaseen kanssa, ja miksei tullut, niin olin kuulemma kieltänyt tulemasta. Itse en muista moista.



Pitkä sepustus, mutta siltä se tuntui synnyttäessäkin : ) Hyvä mieli kuitenkin jäi, vaikka kokemuksena oli hurjempi ja rankempi kuin esikoisen synnytys.



Jos jollakulla on jotain kysyttävää veteen synnyttämisestä, niin mielelläni vastailen oman kokemukseni pohjalta.



T: Rekkis ja pojat 2-v 4kk ja 5 pv

Sivut

Kommentit (44)

Vierailija

ihan eksakstia tietoa vesisynnytyksistä, jos nyt koskaan on mistään ollutkaan. Sori vaan... Vauvojen sallitaan syntyä veteen. Tunnen sattumoisin kätilön, jolle nämä ovat oikein sydämen asia ja joihin hän on koluttautunut. Pidemmälle en viestiä jaksanut lukea... Koitahan rouvasemme hiukan päivittää tietojasi.

Vierailija

upeita, UPEITA kuvia! kauniita, intensiivisiä ja järisyttävän eläviä tunnelmia! itku tuli niitä katsoessa. varsinkin hien kostuttama selkäsi kolahti! ja se seesteinen, onnea pursuva hymysi vauvan synnyttyä.

kiitos että jaoit synnytystunnelmiasi kuvin!!! toivottavasti saisimme kuulla vielä sanallisen tarinankin?

onnea perheellenne pikkuisesta pojasta, nauttikaa vauvan tuoksusta!

Vierailija

Huh olipa hurja tuo synnytyskertomus. Mutta loistavaa työtä nähtävästi tuli tehtyä, ja kiva kuulla vesisynnytyskertomus! Itse en edes sellaista ole ajatellut, kunhan vaan pääsisi laitokselle...

Vierailija

Itse olemme menossa pian Haikikseen kun vaan tämä kolmonen vaan tahtoo syntyä, sillä la oli ja meni maanantaina...Mutta Altaaseen haluaisin kovasti myös synnyttää jos kestän sen kivun ja Jos allashuone saadaan! (aikaisemmilla kerroilla ei ole ollut vapaana)

Joten tässä pari kysymystä:

Miltä vedessä ponnistaminen tuntui?

Saitko siis itse valita ponnistusasennon, menitkö siihen kyykkyyn ihan itsestään vai neuvoiko kätilö sua etukäteen?

Jos saan kysyä, ja jos haluat kertoa, kuka kätilö teillä oli ja miten kätilö sun mielestä hallitsi homman?

Monesko synnytys sulle se oli?

Oliko vaikea pitää peppu veden alla kun ponnistit vauvaa ulos?

Miten vauva " humpsahti" sinne veteen, menikö kuin kivi pohjaan vai? ja jouduttiinko imemään vettä tms keuhkoista?

Tuliko vesi kovin likaiseksi?

Kuinka lämmintä vesi oli?



Sorry tää kysymys määrä, lisääkin olis kysyttävää, mut ehkäpä aloitan nyt näillä, Ties jos vaikka ensiyönä jo siellä ollaan...*toiveikkaana*



Elokuunvauva 40+3



Vierailija

Kiva kun kuvasarja synnytyksestäni on saanut noin paljon huomiota. Mieheni on siis ottanut kuvat ja hän on valokuvaaja...siis olimme molemmat hommissa...minä hoidin synnytyksen ja hän ikuisti tapahtuman. Esikoisen synnytykseksessä oli mukava kun mies oli tukenani ja hieroi selkää ym. mutta nyt halusin olla itsekseni ja omassa maailmassa keskittyä synnytykseen ja oli hyvä kun miehellä oli tekemistä kameransa kanssa niin sain olla rauhassa.



Niin voisin minä siistä synnytyksestä jotain kertoakin...



Keskiviikko aamuna 27. heinäkuuta kävin yliaikakontrollissa kättärillä ja kaikki oli mahassa hyvin eikä supisteluista tietoakaan. Minulle annettiin käynnistysaika lauantaille ja olin iloinen kun tiesin että pian pääsisin mahasta eroon. Oli aurinkoinen ja lämmin päivä ja kun olimme esikoisen kanssa nukkuneet pitkät päiväunet niin päätimme koko perhe lähteä pyöräretkelle Seurasaareen. Pyöräiltiin siis sinne ja sitten käppäiltiin ympäri saarta ja katseltiin oravia, lintuja ja lampaita. Tyttö 2 1/2 v. oli aivan innoissaan...



Siellä Seurasaaressa viiden aikoihin iltapäivällä tunsin ensimmäisen kipean supistuksen ja sitten niitä tuli alle 10 min välein. Käytiin vielä kahvilassa munkkia ja jätsikiä mussuttamassa ja sitten suunnattiin lampaiden kautta takaisin polkupyörille. Täytyy sanoa että kotimatkan pyöräilin jo hyvin hissukseen kun supistuksia tuli alle 5 minuutin välein siis useita pyörämatkan aikana, vaikka matkaa oli vain muutamia kilometreja. Pysähdyttiin vielä leikkipuistoon hetkeksi kun tyttö niin kovasti toivoi, mutta ei viivytty kauaa, sillä minusta alkoi tuntua siltä että pian olisi sairaalan lähdön aika. Seitsemän aikoihin saavuttiin pyöräretkeltä kotiin ja soitettiin mummo esikoista hoitamaan. Soitin samalla myös haikaranpesään ja kerroin että olisimme pian tulossa.



Kahdeksan aikoihin meidät ohjattiin haikaranpesän ammehuoneeseen. Paikat oli auki vasta 1 1/2 cm ja supistuksia tuli kahden minuutin välein. Puolisen tuntua piti ottaa käyriä ja sen ajan lämmitin selkääni kaurapusilla, jossa supistukset kipeimmin tuntuivat. Kävelin ympäri huonetta, heiluttelin itseäni ja välillä kiikuin tuolissa ja yritin rentoutua. No sitten kun pääsin piuhoista irti niin menin suihkuun ja siellä viivyinkin sitten kauan.



Oli ihanaa - vesi helpotti oloa. Pallo oli mukana. Välillä istuin pallon päällä ja välillä seisoin ja pidin toista jalkaa pallon päällä ja roikuin seinällä olevasta kahvasta...lämmin suihku hieroi selkääni. Höyryävän kuumana ja punaisena rapuna kömmin ulos suihkusta puolen tunnuin kuluttua kun kätilö oli vaihtumassa ja halusin tavata yövuoroon tulleen kätilöni.



Hän tutki paikat ja ei ollu vielä paljon edistyny...ehkä parisenttiä vasta auki paikat...Esikoista synnytin 26 tuntia ja olin nytkin varautunut pitkään synnytykseen. Ammeeseen teki jo kovasti mieli, mutta saisin vielä odottaa siihen 3-4 cm. Siis eikun takaisin suihkuun. Nyt siellä vierähti lähes tunti.



Naapuri huoneessa syntyi tyttö puolen yön aikoihin ja minä pohdin että kauankohan tässä vielä saisin kärvistellä. Alkoi kivut olla jo aika kovia, mutta onneksi aina tuli se tauko supistusten välillä, että sai hengähtää ja kerätä voimia. Äänen käyttö auttoi ja kaurapussi ja se pieni puinen hieromakapistus, jonka olin pakannut kotoa mukaan. Kävelin ympäri huonetta ja odottelin että kätilö ehtisi naapurihuoneesta luokseni tutkimaan, että joko olisi paikat auki sen 3-4 cm, että pääsisin sinne ammeeseen.



00.30 hän sitten vihdoin saapui ja tutkittuaan sanoi että nyt on melkein 4 senttiä auki ja mies sai luvan alkaa täyttää ammetta. Minä menin suihkuun örisemään. 00.50 amme oli täynnä ja pääsin vihdoin sinne köllimään. Voi sitä autuutta...siellä oli niin ihanaa, pystyi rentoutumaan ja kivut olivat kovat, mutta keskittymisellä ja äänenkäytöllä ja hengittämisellä sain ne haltuun. Hieromakapistus oli ammeen ja selkänivälissä ja välillä painoin jaloilla oikein kovasti ammeen reunoja vasten, jotta sain selkääni hierottua sillä pienellä kapistuksella. Olin onnellinen kun sekin vempele tuli pakattua mukaan juuri ennen lähtöä...siitä oli todella apua, kun se kipu siellä selässä niin kovasti tuntui.



Kun olin tunnin köllötellyt siellä ammeessa, ihmettelin itsekseni, että mitä tuo kätilö tossa vieressä koko ajan kykkii, että kun tässä menee vielä varmaan aamuun vastahan on se 4 cm auki paikat...mutta hämpä saattoi jo aavista jotain, sillä kyseli minulta, että ponnistuttaako minua, johon vastasin että ei nyt sentään vielä, mutta sitten hetken kulutta yllätyksekseni alkoikin jo tuntua painon tunnetta alapäässä ja kun hän kokeili paikkoja niin olihan ne jo auki sen 10 cm ja hän puhkaisi kalvot.

Ihanaa kun ei tarvinut ammeesta nousta edes sisätutkimuksen ajaksi - ei ollut mitään haluja sieltä pois, kun esikoisen synnytyksestä muistin kuinka kivut kovenivat heti kun nousin ammeesta. Siinä sitten kätilö antoi ohjeita vesisynnytykseen, kertoi eri ponnistusasennnoista ja siitä että lapsen annetaan syntyä kokonaan ennen kuin siihen kosketaan. Olin minä jotain aiheesta jo etukäteen lukenut, mutta ihan hyvä oli kun niitä siinä vielä minulle kerrottiin.



Sitten kello 2.15 alkoi tuntua siltä, että halusin nousta pystympään asentoon ja kampesin itseäni ylöspäin. Nousin polvilleni, otin tukea altaan reunoista ja pian alkoikin ponnistuttaa. Kätilö seurasi tilannetta peilin avulla ja kertoi parin ponnistuksen jälkeen että tumma tukka näkyy jo. Siinä sitten ponnistin vielä muutaman kerran ja kello 2.23 oli Vilho poika jo maailmassa. Painoa pojalla oli 3,975 kg ja pituutta 52 cm. Siinä sitten ihmeteltiin toisiamme - minä ja Vilho ja isä leikkasi napanuoran. Yhteys katkesi! Siirryttiin altaasta sängylle. Vilho sai maistaa tissimaitoa ja minä sain mehua ja leipää. Molemmille maistui - oli kai sen verran kova tuo urakka.

Vierailija

parahin elokuunvauva, jos vielä tilassasi jaksat raahutua johonkin " snorkkelikauppaan" , niin suosittelen :o)

Olin itse avautumisvaiheessa(lopussa) altaassa (joka myös tosi täynnä... ihania noi AKSY:n altaat, kun ovat niin korkeita... kun kyykistelin ja istuin niin vettä oli melkein kaulaan asti) ja muistan vieläkin elävästi halun painua veden alle ottamaan supistukset vastaan. Olin kyllä lukenut Hirvosen kirjasta (oma " raamattuni" ennen kotisynnytystä), että näin voi käydä ja siksipä kannattaisi hankkia snorkkeli, mutta jotenkin se sitten jäi oman laiskuuden takia hankkimatta. Uskotko että harmitti tuo laiskottelu, kun tuli tositoimissa tarve paeta " syvyyksiin" , muttei voinut pidättää hengitystä...

Voihan tietty olla, ettet sitten tarvitsekaan koko kapistusta, mutta kuten sanottu, kannattaa varautua! Uskon, että siellä veden alla se oma synnytyskuplakin säilyy helpommin ehjänä...

Vierailija

Miten tämän pukisi sanoiksi.... Siis niin koskettavia kuvia! Suloisin kaikista;pienet ruttuiset varpaat peiton alta... Kiitos kuvista!! Ja onnea koko perheelle!!

Vierailija

Supersuuret onnittelut!



perhana, jos päättää meille vielä joskus kolmas(miehelle viides ...) ilmestyä, niin punnerran sen kyllä vaikka väkisin sinne veteen ;)



Viimeks muuten (mies)kätilö hoputti mua ponnistamaan, kun olin altaassa, vaikka ei yhtään ponnistuttanut:( ... siitä tuli jotain ihme paineita, ja päätin nousta altaasta.

Vierailija

Olin viikonlopun poissa koneen ulottuvilta, kiitos 251102 että vastailit täällä tietoa haluaville.



Altaan syvyydestä, en osaa tarkkaa mittaa antaa, mutta kun itse kyykin pohjalla, niin ihan reilusti oli pää pinnalla, ehkä n. olkapäihin oli vettä siinä vaiheessa. Ja mulla ei amme ollut ihan piripintaan täytetty.



Varsinkin jos kyykyssä synnyttää, niin siinä on kyllä niin lähellä pohjaa, että vauva ei tosiaan " korkealta putoa" , ja vaikka synnyttäisi jossain toisessa asennossa, niin kyllä se vesi ihan oikeasti ottaa sitä vauvaa niin hyvin vastaan, että vaikka vauva pohjaan vaipuisikin, niin ei se sinne mitenkään kolahda.



Ja voin kyllä lähes sata varmasti taata sen, että se on n. 1-2 sekuntia vauvan syntymän jälkeen kun se on jo syliin kopattu ja pinnalle nostettu.



Meidänkään vauva ei muuten itkenyt heti synnyttyään, en itse asiassa tiedä alkoiko heti hengittämään, kun oli siinä minun rintaani vasten vähän aikaa, mutta kyllä hän heti oli virkeä ja heti kun minä näin, niin hengittikin.



Muutenkin on ollut ihan älyttömän rauhallinen tapaus, alusta asti nukkunut tosi hyvin yönsä (ja suurimman osan päivästäkin).





T: Rekkis

Vierailija

Nauroi täällä veet silmissä, kun miehesi aamu heräämisestä :O) Hehhee just niin kuin meillä:o) ja sit se kun olit kieltänyt miestäsi ammeeseen. Ihana! Oisin voinut kuvittella sen tapahtuvan myös täällä.



Tärkeintä kuitekin että synnytys meni hyvin ja sait upean palkinnon! ja kaikki kunnossa.



Nelli ja rv37+4

Vierailija

.. että minkä kokoinen se allas oikein on?

Jäi mietityttämään tuo vauvan lattiaan kolahtaminen, että jos vauva saattaisi lattiaan kolahtaa niin kuinka syvää altaassa on..? Taitaa olla hieman tyhmä kysymys, mutta kun on tyhmä pää..;):P:D



Iida-Ilona ja masu rv 37+3

Vierailija

Sitä vaan tässä oivottelen, miten ihanat muistot nousi mieleen: Oma Vilhoni syntyi myös veteen 11 vuotta sitten, hänkin tosi pian veteen istahtamisen jälkeen. Ja ihana poika on edelleen, herkkä ja hauska.

Sivut

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat