Timo T.A. Mikkosen ajatuksia äitiydestä:

Vierailija

Median hyysäämä uramutsi on kaikkea muuta kuin kodintekijä. Koti ja lapset mahtuvat hänen kalenteriinsa vain ohikiitäväksi hetkeksi, pitkän oman työpäivän ja omien harrastusten välissä. Hän kyllä suhauttaa lapset alta aikayksikön harkkoihin koulupäivän jälkeen, jotta itse ehtii omaan jumppaan.



Viikonloput relataan; vähän väliä muksut isälle, lapsiparkkiin tai sukulaisille. Oman henkisen tasapainon vuoksi on syytä vetäytyä risteilemään. Humppahetki saa hormonit hyrräämään siskolla jos toisella. Onhan testattava, iskeekö uros yhä pyydykseen. Vakaa tieto on, että aika monelle vieras kyyti maistuu. Eronneet ja karanneet eivät tunne puutetta. Viikolla voi pitää sormukset sormessa.



Lisääntymisikäisistä naispoliitikoista on tullut malliäitejä. Heillä sydän on tunnetusti täynnä kylmää minää. Naisministeri A järjestelee jo tulevia supertärkeitä tehtäviään sen jälkeen, kun hän on pikapikaa synnyttänyt. Entäpä jos synnytys ei mene suunnitelmien mukaan? Lapselle tapahtuu tai on jo tapahtunut jotakin? Synnytys ei ole naiselle aivan hammaslääkärikäynti. Odotettu, muttei kirkossa kuulutettu. ¿ Odotetaan lopullisempia tuloksia 20 vuotta.



Naiseuroedustaja B hehkuttaa jo tulevan äitiyslomansa lyhyyttä. Tuttu superäiti ja naisministeri C, vaalivuosina ns. yksinhuoltaja, retkeilee vinhasti ympäri maailmaa. Kuuluisa pullantuoksu tuskin leviää perässä. Pääministerin tuleva ex-vaimo elvisteli vuosi sitten tv-lähetyksessä sitä, miten heidän perheessään ¿oli kokeiltu kaikkia lastenhoidon muotoja¿! Ei yllätä, että lasten vanhemmilla on pian eri osoitteet. Joillekin äideille se olo 10-kerhon lähellä on se omin juttu.



Stressin lisääntyessä rotat alkavat syödä poikasiaan. Homous lisääntyy. Samoja oireita on havaittavissa ihmislajissa, kun vielä puhdistetussa juomavedessäkin on yhä enemmän hajoamattomia e-pillerihormoneja.



Tällä kyydillä äidinrakkaudesta on jäljellä vain pieni häivä ihonalaisessa tamaguzzi-sirussa, josta saa muistikuvia historiasta, jos kaipaa pyyteetöntä hellyyttä ja rakkautta. Aika näyttää, lähetetäänkö äitienpäiväkortit vuosisadan puolivälissä suoraan hoitolaitoksiin ja laboratorioiden siitosautomaateille.

Sivut

Kommentit (118)

Vierailija

Miksi kukaan ei puhu mitään heidän miehistään? Mielestäni on ihan ymmärrettävää, että esimerkiksi meppi tai ministeri palaa töihin lyhyen äitiysloman jälkeen. Heidän työnsä nyt vain on luonteeltaan sellaista, että vaikeaa on jäädä pitkäksi aikaa lapsen kanssa kotiin. Sitä en ymmärrä, miksi näiden naisten miehet eivät voisi jäädä kotiin. Tosin eihän sitä vielä tiedetä, millaisia ratkaisuja näissä perheissä suunnitellaan tai mihin ratkaisuihin niissä loppujen lopuksi päädytään.

Vierailija

yrittävät kompensoida erheitään, eivät vain tajua tai ymmärrä tasapainon arvoa. Eli näissäkin asioissa on olemassa se harmaa alue, eikä vain musta tai valkoinen. Mutta ehkä hekin jossakin vaiheessa kohtaavat todellisuuden kun huomaavat etteivät edes itse kykene täyttämään noita odotuksiaan...

Vierailija

Vai käyvätkö tuntemanne työssäkäyvät äidit todella säännöllisesti vieraissa? Onko asiallista tällä tavalla yleistää vaikka jokaisella lapsella onkin oikeus sekä äitiin että ISÄÄN? Miksi isästä ja hänen läsnäolostaan ei puhuta mitään tässä jutussa? Onko Timo T.A. minkälainen isä itse?



Ja mitä ihmettä homoudella on lasten päivähoidon kanssa tekemistä. Onko homous väärin tai jonkinlainen häiriö? Miten ihmeessä joku voi pitää sellaista kirjoitusta hyvänä. Vaikka kirjoituksessa muutama järkevä tiedonmurunen onkin en noin räikeätä naisvihamielisyyttä tai homovastaisuutta voi hyväksyä.



Ja niille kotiäideille, jotka käyttävät av:lla jokaisen mahdollisuuden hyväkseen haukkua työssäkäyviä äitejä - näettekö kotiäitiytenne uhrauksena vai miksi kirjoitatte jatkuvasti noin vihamieliseen sävyyn? Eikö kotiäitiys ole oma valintanne ja ettekö nauti siitä?







Vierailija

Vierailija:

Lainaus:


No hei haloo!!! Onhan tuossa Timo T.A:n sanoissa paljon ihan tottakin! Et tais tässä käydä niin taas kerran, että ne koirat älähti mihin kalikka kalahti.. ;P




a) vieraissa sängyissa säännöllisesti käyvät uraäidit

b) töihin kiiruhtavat ministerit

c) homot

Vierailija

niin pitäisi edes itse pystyä elämään niinkuin muita vaatii elämään. Onpa joo tosi hyvä perhearvojen puolestapuhuja. Tuossa Timo T.Assa ei ole mitään kunnioitettavaa. Hyi olkoon.

Sivut

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat