ketä muita Päijät-hämeen keskussairaalassa synnyttäneitä?

Seuraa 
Liittynyt17.9.2015

ja mielipiteitä mukaan...



Itse olen synnyttäny siellä kaksi kertaa(01/01 ja 02/04)

molemmilla kerroilla tosi loisto kätilöt, mutta osaton henkilökunnassa olisi toivomisen varaa...

Ekalla kerralla ei kukaan kertonut oikein mistään mitään, eikä apua pahemmin tullut.." unohtivat" meidät vuorokaudeksi ja sitten kehuivat kuinka hyvin olin pärjännyt yksinään...

Toisella kerralla sitten olikin kerrottavaa vaikka millä mitalla, mutta ei oikein kiinnostanut kuunnella, kun jo tiesin asiat ennestään...hassua!

Sivut

Kommentit (24)

Vierailija

Esikoinen syntyi siellä 06/2003 käynnistyksen jälkeen lopulta kiireellisellä sektiolla, ja olen ikuisesti kiitollinen tilanteessa mukana olleille lääkäreille (4kpl!) ja kätilöille. Tunsin kokoajan olevani hyvissä ja osaavissa käsissä ja tiesin, että vauvan hyvinvoinnin kustannuksella ei otettu riskejä.

Kuopus syntyi alateitse samaisessa sairaalassa 2,5 kk:ta sitten. Tuosta synnytyksestä jäi aivan ihanat muistot; kaikki meni paremmin kuin hyvin! Synnytys kesti kokonaisuudessaan 24h, josta sairaalassa vietin 9h. Kokoajan tunnelma oli rento ja mukava.



Osastolla sektion jälkeen olin aluksi huonossa kunnossa, enkä voinut heti osallistua vauvan hoitoon 100%:sesti. Onneksi miehelläni oli mahdollisuus viettää päivät sairaalassa ja henkilökunnalta saimme tarpeeksi opastusta ja tarvittaessa apua.

Nyt toisella kerralla pärjäsin luonnollisesti " omillani" . Kukin kätilö kävi aina vuoronsa alussa huoneessa esittäytymässä, ja siihen se usein jäikin. Nautin siitä, ettei kokoajan joku ollut " kimpussa" , vaan sain rauhassa tutustua uuteen tulokkaaseen.

Vierailija

Minunkaan kokemukset ko. sairaalasta eivät olleet kovin hyvät. Olenkin usein jutellut muiden äitien kanssa kokemuksista. Olemmekin tulleet siihen tulokseen, että osa henkilökunnasta on mukavia, mutta osa on ilmeisesti sellaisia hapannaamoja, että he pilaavat koko porukan maineen.



Minulla oli synnytys pitkä ja todella kivulias. Kätilö jäi hyvin etäiseksi. Itse asiassa olin niin tokkurassa, että näin jälkeenpäin en osaa sanoa, kuinka paljon hän oli salissa ja kuinka paljon pois salista. En tuntenut hänen läsnäoloaan, vaan hän varmaan istuskeli jossain kauempana.



Ylhäällä osastolla minulle sattui kätilöiksi pari hapannaamaa. Opastusta ei paljon ollut. Siitä huolimatta päiviteltiin sitä kuinka kotona pärjään, koska olin heikossa kunnossa ja heidän " apuaan" ei kotoa löytyisi. Sanoin olevani yli kolmekymppinen ja monessa liemessä keitetty. Pystyisin kyllä yhdestä lapsesta huolehtimaan. Olin helpottunut, kun pääsin kotiin omiin oloihin.



Ensi helmikuussa olen menossa uudestaan PHKS:an synnyttään. Toivottavasti nyt sattuisi mukavat kätilöt, koska tiedän, että heitäkin sieltä löytyy...

Vierailija

Poikani syntyi ko.sairaalassa rv 29+6. Eli osastolla emme olleet yhdessä vaan poika oli keskolassa ja minä osastolla 3 päivää ennen kotiin lähtöä. Minua ainakin kohdeltiin osastolla hyvin, vaikka vauvaa ei ollutkaan vieressä. Hoitajat jaksoivat kantaa huolta siitä että ymmärrän että poikani ennen aikanen syntämä ei ollut minun syyni ja muutenkin jaksoivat huolehtia minusta.



Keskolassa poikaani hoidettiin todella ammattitaidolla ja sielläkin kannettiin huolta meistä vanhemmista. Hoitajat kyselivat jaksamistamme, ollemmeko muistaneet syödä ja huolehtia pari suhteestamme. Koskaan ei tullut semmosta tunnetta että taas noi kyselee ja soittelevat tänne ja kyselevät pojan vointia ( vaikka keskola oli täynnä lapsia).



Minulla ei ole pahaa sanottaavaa ko. sairaalasta, päin vastoin. Olen todella kiitollinen hoitajille ja lääkäreille poikani hoidosta ja huolenpidostamme. Käymme kontrollikäynneillä sairaalassa ja joka kerta käymme keskolassa moikkaamassa hoitajia. Joka kerta he ovat ilmoisia meidät nähdessä.



Kiitos keskolan väki!!

Vierailija

Niittyheinä!!!



Synnytystapa-arvio oli neuvolassa (mulla launeen) ja sen teki se lääkäri sieltä. En nyt tiedä tarkemmin mikä lääkäri se on. Mittaili sikiön kokoa ultralla, antoi painoarvion ja tutki lantion, että lapsi mahtuu ulos. Mun käsittääkseni siellä sovitaan myös mahdollisesta sektiosta yms.

Vierailija

Viikko sitten synnytin tytön phks:ssa, eli melko tuoreita kokemuksia minulta. Synnytyksen aikana ehti vuoro vaihtua, joten kätilöitä oli 2 ja heidän lisäkseen harjoittelija. Mitään pahaa en keksi heistä sanottavan. Mielettömän mukavia ja osaavia ihmisiä kaikki. Varsinkin harjoittelijaan ihastuin. Hän hoiti tikkaukset ja lämmitti jyväpussia ja piti seuraa, vaikka mieskin oli mukana.



Kätilö joka otti meidät vastaan jäi vähän etäiseksi kun olimme odotushuoneessa melkein hänen loppuvuoronsa ajan. Hän saattoi meidät synnytyssaliin, mutta sitten vuoro vaihtuikin jo. Synnytyssalin kätilö oli vähän vanhempi rouva. Jaksoi selittää mitä tapahtuu ja ehdotti kaikkea mikä helpottaisi oloa. Synnytin sängyssä selällään. En olisi edes jakkaralle tms jaksanut kavuta.



Ainut outo tekijä synnytyksessä oli anestesialääkäri. Juoksi sisälle synnytyssaliin antamaan epiduraalia ja pyöri ympyrää pitkin huonetta ja oli ihmeen levoton. En sitten jaksanut kuitenkaan siitä häiriintyä, kunhan vain sai kivunlievityksen. :)



Vuodeosastolla oli tosiaan monenmoista hoitajaa. Osa mukavia, osa jotenkin outoja. Kyllä kaikkien kanssa toimeen tuli ja apua saa kunhan sitä muistaa pyytää. Itse ainakin kyselin kaikkea tyhmää ja soitin hoitajan paikalle kun apua tarvitsin. Ei niitä siellä muuten paljoa näkynyt, paitsi vuoron vaihtuessa.



Tulipa pitkä stoori. Positiivinen kokemus joka tapauksessa.

Vierailija

PHKS:ssä synnyttänyt, synnytin joulukuussa 2004.



Henkilökunnasta synnytysosastolla jäi oikein hyvä mielikuva. Minulla oli nuorehko ja ystävällinen kätilö, ja apuna oli ihana ja ammattitaitoinen vanhempi kätilö. Ja vaikka lopulta siis vauva syntyi imukupin avulla (sektioonkin valmisteltiin), jolloin huoneessa oli jo 4 kätilöä ja 2 lääkäriä, kaikki olivat mielestäni asiallisia ja ystävällisiä. Oleskelin synnytysosastolla kolmen eri työvuoron aikaan ja kaikki kätilöt saavat minulta vain positiivista palautetta!



Osastolla myöskin henkilökunta oli yhtä lukuunottamatta ystävällistä ja avuliasta ja ensisynnyttäjänä koen saaneeni kaiken avun ja ohjeet mitä kaipasinkin. Ainoastaan minut vastaanottanut kätilö oli käytökseltään mielestäni kylmä ja hyvin kiireisen oloinen (ja kiirettähän varmasti riittää, eri asia tarvitseeko se näyttää asiakkaalle), mutta onneksi siinä onnen huumassa en sitä heti tajunnut :)



Ainoa miinus PHKS:ää kohtaan: pari viikkoa ennen synnytystä jouduin keskellä yötä menemään synnytysosastolle, kun en vauvan liikkeitä tuntenut. Soitin kyllä ensin sinne ja toimin ohjeiden mukaan, ja koska liikkeitä en tarpeeksi tuntenut, menin sinne mieheni kanssa. Ilmeisesti herätimme vuorossa olleen kätilön (tuli ovelle tukka pystyssä ja silmät punaisena) ja hän kohteli meitä hyvin tylysti ja muistutti useampaan kertaan että tällaisen asian vuoksi ei sinne pitäisi mennä. Onneksi vuorossa ollut lääkäri oli aivan ihana ja kertoi myöskin k.o. kätilölle että oli hyvä kun tulimme ja että sitä vartenhan he ovat yöllä töissä. Tämän jälkeen kätilön asenne meitä " tyhmiä" kohtaan muuttui...



Kaikin puolin minulla on erittäin positiiviset muistot PHKS:stä!

Vierailija

Kiitos kaikille vastauksista. Kiinnostaisi lukea kokemuksia vielä muiltakin! Todella erilaisia kokemuksia PHKS:n synnäriltä näyttää olevan. Hirvittää ajatella, että on arpapeliä,minkälaista henkilökuntaa omalle kohdalle sattuu.. Kuinka paljon synnytyslääkäreitä PHKS:ssä mahtaa olla?



Entä kuuluuko lahtelaisille synnytystapa-arviointia kunnallisesti?

Jos, niin kuka sen tekee? Gynekologi, yleislääkäri, kätilö..??

Jos ei kuulu kunnallisesti, niin oletteko käyneet yksityisellä lääkärillä ottamassa synnytystapa-arvion? Mitä tuo synnytystapa-arvio tarkemmin pitää sisällään? Päätetäänkö siinä esim. onko sektion tarvetta?



-Niittyheinä

Vierailija

ja sen kokemuksen mukaan yhdyn ketjun aloittajaan. Synnärillä oli mukava henkilökunta ja lääkärit - varsinkin T. Takalaa muistelen vielä todellä lämpimästi (empaattinen, huumorintajuinen lääkäri, minulle siinä tilanteessa juuri sopiva!).



Mutta yläkerran osaston henkilökuntaan en olllut tyytyväinen. Joukossa oli muutama todella ihana kätilö (usein nuoria innostuneita), mutta valitettavasti kohdalleni osui myös toista ääripäätä. Puheet olivat epäjohdonmukaisia. Esim. edellinen vuorossa ollut toi pienempiä siteitä, mutta seuraava ilmoitti, ettei sellaisia ole koko osastolla. Samoin kysyessämme Burana-reseptiä huonekaverin kanssa kotiutuessamme, ilmoitti kätilö, ettei sallasita osastolta saa, mutta myöhemmin antoi huonekaverilleni salaa lääkkeitä taskuun ja supatti, että älä kerro muille...Imetykseen luvattiin apua, mutta käytännössä hoitajat olivat närkästyneitä, kun heitä vaivattiin - muutamaa poikkeusta lukuunottamatta.



Kuitenkaan kammoa ei jäänyt- ensi kerralla osaan suhtautua asioihin erilailla!!

Vierailija

Synnytin PHKS;ssä 09 / 2004 poikamme ja kaikki meni kohtuullisen mukavasti. Oli kuitenkin muutamia asioita jotka eivät olleet niin kuin olisin toivonut. Synnytykseni kesti 16 tuntia ja ehdin sinä aikana olla 3 eri kätilön kanssa, joista 2 tuntui työhönsä kyllästyneitä ja heiltä ei tukea ensisynnyttäjälle riittänyt. Olisin mm. halunnut kokeilla synnytystä jakkaralla, mutta se kiellettiin, enkä saanut muuta selitystä kuin että ensisynnyttäjä ei voi synnyttää niin. Olen kuitenkin ymmärtänyt ettei tälläistä estettä ole. Lisäksi välilihanleikkaushaava ommeltiin päin p;tä eli tikit menivät peräsuolesta läpi, se piti avata ja ommella uudelleen, eipä ollut hauskaa, vahinkohan se tietysti oli = ((



Osastolla hoitajat olivat aivan ihania, apua ja tukea sai aina kun tarvitsi vaikka heillä oli kova kiire jatkuvasti.

Vierailija

sinne toista synnyttämään. Eka syntyi Tammisaaressa... Ilmeisesti ero on VALTAVA! Kysyin neuvolan th:lta millainen paikka tämä sairaala on, ja hän sanoi suoraan että erittäin konservatiivinen. Mm.jakkaraa eivät käytä (kuulema vuotaa enemmän,mikä on täyttä puppua) eikä ammekaan kovin suosiossa ole. Hän sanoi että äitien täytyy vaatia enemmän, jotta siellä mikään muuttuu., Jos me synnyttyjät ollaan hiljaa,ei mitään muutosta todella tapahdu! Joten eiköhän kanssasisaret nyt aleta vaatia jakkarasynnytyksiä,asiallista käytöstä kätilöiltä yms oikein urakalla,jotta vastaisuudessa ei tarvitse pelätä synnyttämään menemistä!!!



Itseäni asia mietityttää niin paljon että olisin ehkä valmis ajelemaan Tammisaareen synnyttämään tämän toisenkin,tai sitten olisin valmis pyytämään section. Joo,osaan kyllä kuvitella mitä he siellä sanovat...

Mutta oikeesti, synnyttäminen on niin luonnollinen tapahtuma, että sitä ei saa terrorisoida tuolla tavoin! Ja me, jotak synnytämme, emme vaan kertakaikkiaan saa suostua tuollaiseen käytökseen! Tämä mamma ja tämän mamman mies tulevat olemaan hyvin vaativia asiakkaita!!

Vierailija

Olen itse ensisynnyttäjänä menossa ko. sairaalaan marraskuussa ja hiljaa mielessäni ajatellut, että haluaisin ainakin kokeilla jakkaraa, mikäli se siinä tilanteessa onnistuu ja on ok.

Täältä olen kuitenkin lukenut ettei siihen suhtauduta ko. sairaalassa kovin myönteisesti. Löytyykö lukijoista ketään, kuka olisi jakkaraa saanut kokeilla ja millä konsteilla sen sai käyttöön? Pitikö itse pyytää vai tarjottiinko sitä jopa?



Tiedosta kovasti kiitollinen paivi

Vierailija

Itsellä synnytys lähestyy ja alkaa tietysti pyöriä mielessä yhä enemmän. Täytyy tunnustaa, että eniten synnytyksessä pelottaa edelleen alistaminen. Että kukaan ei kuuntele minua ja kunnioita minun tahtoani. Kysesssähän on kuitenkin minun ruumiini ja lapseni. Yritän peloistani huolimatta suhtautua tulevaan positiivisesti ja toivon, että omalle kohdalleni sattuisi mukava kätilö, jonka kanssa kaikki sujuisi hyvin. Tietysti toivon, että kaikille muillekin sattuisi sellainen kätilö, jonka kanssa tulisi hyvin toimeen.

Onko kellään kokemusta saako PHKS:ssä käyttää synnytyksessä akupunktioita? Varmaa tietoa asiasta ei minulla ole, mutta olen kuullut että akupunktioita ei hyväksytä. Lisäksi tiedustelisin vielä onko kukaan saanut ottaa synnytykseen mukaan kahta tukihenkilöä? Mm. Kätilöopistolla tämä on mahdollista, mutta valitettavasti olen kuullut, että PHKS:ssä ei sallittaisi mukaan kuin yksi tukihenkilö.

Vierailija

Synnytin PHKS:ssa esikoiseni tammikuussa 2004 ja nyt lokakuussa olisi toisen lapsemme laskettu aika.

Edellisestä synnytyksestä ko.sairaalassa jäi positiiviset muistot. Synnytyksessä mukanaolleet kätilöt ja lääkäri olivat mukavia, positiivisia ja asiallisia. Osastolla myöskin - kaikenlisäksi siellä oli muutama erittäin ihana hoitaja, jotka todella pitivät huolta, välittivät aidosti ja auttoivat.

Mieleeni jäi kyllä kieltämättä muutama epäystävällinen ja " kova" hoitaja/kätilö - uskoisin kuitenkin, että näitä löytyy joka sairaalasta...

Joku oli kommentoinut ko.sairaallaa sanalla " konservatiivinen" - näin olen valitettavasti itsekin kuullut sanottavan.

Minulle itselleni jäi kuitenkin positiivinen mielikuva sairaalasta ja menen sinne ihan mielelläni uudestaankin...kuitenkin hiljaa toivoen, etten saa hoitajakseni/kätilökseni niitä epäystävällisiä tyyppejä...

Vierailija

Oli kiva lukea täältä muutama positiivinenkin kokemus. Lähipiirissäni lähes kaikki kokemukset olleet jollain tavalla negatiivisia. Lähinnä liittyen siihen, ettei äitiä ole kuunneltu ja ohjattu riittävästi ja henkilökunta ollut tympeää. Täytyy tunnustaa, että eniten synnytyksessä jännittää nimenomaan kyseiseen sairaalaan meno ja se millaista kohtelua saa osakseen.

Itsekin olen kuullut, että kyseisessä sairaalassa suhtaudutaan hyvin tympeästi esim. jakkarasynnytykseen, akupunktioita ei saa käyttää, vaikka osaisikin...Itse haluaisin mahdollisimman luonnonmukaisen synnytyksen. En haluaisi olla koko ajan " sidottuna" johonkin laitteeseen, jos vauvalla kaikki hyvin ja synnytyksen kulussa ei mitään erikoista. Tämäkin taitaa olla vaan toiveajattelua.



Olisi kiva, jos kyseisessä sairaalassa synnyttäneet kertoisivat lisää kokemuksistaan ja saamastaan kohtelusta.

Sivut

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat