Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

" rakas anoppi"

Seuraa 
Liittynyt17.9.2015

Metka juttu että pelkkä anopin ajatteleminen nostaa sykettä ja aiheuttaa suunnatonta ahdistusta!

Anoppi itse kuvittelee vain auttavansa ja tekevänsä pelkkää hyvää puuttumalla jokaiseen asiaan perheessämme, mutta täältä vinkkelistä katsottuna elämämme olisi paljon parempaa ilman niitä kaikkia " vinkkejä ja ohjeita" joita tippuu tasaisesti joka asiasta. Esikoisemme syntymä vajaa kaksi vuotta sitten laittoi anopin pään lopullisesti sekaisin. On se vaan hurjaa että kun on kaksi lasta pukannut maailmaan, on sen jälkeen maailman viisain joka ainoassa asiassa mitä liittyy lapsiin ja kodinhoitoon yleensäkin. Ja miniähän on se onneton reppana joka ei muka osaa mitään tehdä oikein. Oi voi. Miten anopin kanssa pitäisi toimia? Otin jo numeronnäyttö- lankapuhelimenkin käyttöön, jotta osaan olla vastaamatta kun puhelu tulee ja ohjeistus taas alkaa.... Samanlaisia kokemuksia?

Kommentit (7)

Vierailija

Anopin kanssa toimitaan niin, että omaa miestä potkitaan persuksille ja sanotaan että mene juttelemaan äitees kanssa , äläkä tule takaisin ennenkuin asiat on sovittu niin että kaikkien osapuolien on hyvä olla.

Vierailija

Olen kirjoittanut jo tohon " Anoppi ahdistaa" . Laitan tännekin saman.

Olen ollut jo 6,5 v naimisissa. Sen aikana anoppini vain valittii/valittaa aina, että teen kaiken väärin. Odotamme joulu/tammikussa uutta tulokasta... mutta anoppi ei ole siitä iloinen. meidän lapset eivät ole ollut hänelle olemassa koskaan... on ollut aina vaikeata katsoa kun lapset kyselevät yökylästä, mutta anopin vastaus on vain se ettei nyt onnistuu... meidän lasten serkuilta on kuultu useasti että ne ovat olleet mummilassa... en ole välittänyt anopin mielipideistä jo kauan... hermot meni sen touhuihin kesällä kun se ilmoiti mulle " eikö sulle riitä nämä 4 kersaa, eikö sen poika on jo tarpeeksi kahleissa?" .

Nykyään anopin kanssa on etäiset suhteet. Mieheni kielsi häntä olla missään tekemisessä mun kanssa jos häntä ei ole paikalla. Anoppi ei saa enää tulla meille jos olen yksin lasten kanssa eikä soita minulle. Sairaalaan anopilla ei ole mitään asiaa. Eli ovet on suljettu jos olen yksin lasten kanssa. Vierailut on rajoitettu minimaliin.

Koko anoppi-jutussa on se hyvä puoli että mies pidä minun puolta. Hän tiedä minkäläinen hänen äitinsä on.

Menin naimisiin mieheni kanssa enkä anopin kanssa. Miksi täytyy sietää anopin temppuja? Jos ei ymmärrä lopettaa ajoissa, kärsiköön seuraukseista hän. Alussa pelkäsin sanoa hänelle, mutta sitten päätin, ettei miedän miehen elämästä tule mitään jos pidän suutani kiinni. Olen opinnut mieheltäni. Jos anopit eivät osaa pitää naamansa kiinni niin miksi me " miniät" ollaan hiljaa?

Ollaan yritetty keskustella asioista, mutta kuitenkin tehtiin minusta sen pahan, joka yrittää erottaa äitiä pojasta. Anoppi itkee aina kun yritetään keskustellan " ystävällisesti" .

Vierailija

Kiitos vinkeistä! Olen kokeillut kaikkea ja nyt on menossa vaihe " etäisyyden otto" . Viime sunnuntaina erehdyin päivällispöytään anopin kanssa ja taas olen ollut viikon niiiiin pahalla päällä. Meni ohjeistus ja jopa haukkuminen aivan liian pitkälle. Puhelimeen en vastaa ja vältän kaikkea tapaamista. Pari viikkoa vielä hiljaiseloa ja sitten taas testi... ja sama jatkuu... Kurjaa kun elämässä on tuollainen mätäpaise kuin anoppi. Uskomatonta että hänen poikansa on elämäni rakkaus. Välillä sitäkin alkaa epäillä kun oikein suututtaa...

Vierailija

mietipä millainen olet sitten itse. Kun saat lapsenlapsen ja rakastut vauvaan ihan täysin, niin maltatko olla korjaamatta vauvan asentoa, jos mimiäsi pitää vauvaa mielestäsi huonosti? Tai jos hän syöttää vauvalle sinun mielestäsi sopimatonta ravintoa? Tai kasvattaa aivan väärin?

Vierailija

kaksi vaihtoehtoa:



1. mene mukaan juttuun, myöntele: aivan totta, ihan niin, no sepäs on hyvä ajatus, mutta minä teenkin näin... ja silti teet niinkuin tykkäät.



2. ota etäisyyttä. Itse ehkä kysyisin ihan ystävällisesti, eikö anoppi usko minun osaavan hoitaa omia lapsiani? Mitä hän siihen sitten vastaakin, voi jatkaa, että kysyt kyllä neuvoa jos tunnet tarvitsevasi sellaisia, mutta sinulla ei ole mahdollisuutta kysellä eikä keskustella kun ohjeita lappaa jo ovenraostakin. Sanoisin toivovani, että anoppi luottaisi arvostelukykyyni ja etten kuuntele neuvoja joita en ole kysynyt.

Vierailija

että minä todellakin maltan olla korjaamatta vauvan asentoa, kun hän on äitinsä sylissä tai arvostelematta vauvan vanhempien valintoja ruoasta tai mistään muustakaan. Jestas sentään, eikös sellainen nyt kuulu ihan hyviin käytöstapoihin?



Ja mikä ihme isoäiti on muka sanomaan, miten lasta esim. syötetään??? Naapurimme täysimetti lastaan 6 kk asti ja sai viimeiset 3 kk kuunnella anoppinsa päivittäistä naputusta asiasta? Mitä ihmettä se anopille kuului? Nyt lapsi on puolitoista ja oikein terve ja normaalikokoinen iloinen taapero, kuten arvata saattaa. Ainoa mitä anoppi sai aikaiseksi jatkuvalla arvostelemisellaan oli erittäin viileät välit miniäänsä.



Apua, siis todellakin toivon, että saan tulevaisuudessa rakastaa lapsenlapsia ja olla näiden elämässä mukana, mutta ettäen todellakaan tule tekemään sitä arvostelemalla ja korjailemalla näiden lasten vanhempien päätöksiä ja tapoja.

Vierailija

Mun äiti on kans sellanen et se on kokoajan neuvomassa. välillä tuntuu oikeesti et se pitää mua ihan tyhmänä... Mä yritän olla välittämättä sen neuvoista ym. mut välillä kyllä alkaa ottaan aivoon niin et pakko huutaa sille et oo jo hiljaa... Mut onneksi se on mun äiti niin sille kehtaa sanoa eikä sitä ota niin vakavasti. jos anoppi ois samanlainen niin kyllä ahistais, kun sille ei kuiteskaan kehtais suoraan mennä sanomaan...

Uusimmat

Suosituimmat